http://www.uusielama.net/images/ue4_07.pdf
Sitaatti
Leila Tainan kirjoituksesta uusi Elämä- lehden 4 numerossa vuonna 2007.
Eeva Huberin puheesta koonnut Leila Taina (Kirjoitan Israel-blogiini 12.5. 2014 Eeva Huberin muistoksi hänen syntymävuodestaan on kulunut 68 vuotta.
-Eeva Huber on (vuoteen 2007 mennessä) avustanut Neuvostoliitosta Wienin kautta Israeliin muuttavia juutalaisia jo yli 40 vuotta ( siis n. sen aikaisesta suomalaisen täysikäisyysiästä 21 vuotiaasta 61 vuotiaaksi) . Kuusikymmenluvun loppupuoli oli sellaista aikaa, jolloin juutalaisen henkilön oli hyvin mahdotonta saada lupaa lähteä pois Neuvostoliitosta. Eeva tunsi suurta ahdistusta juutalaisten kohtalosta. Saatuaan tietää, että heitä muutti jonkin verran jo silloin Wienin kautta Israeliin, hän päätti, että jos on yksikin juutalainen, joka tarvitsi apua, hän on valmis auttamaan. Kommunismin kukistumisen jälkeen alkoi vapaampi aika Venäjällä.
-Pian alkoivat Neuvostoliiton juutalaiset pyrkiä pois maasta ja muuttaa Israeliin. Osa tuli Wienin kautta. Eeva oli kerännyt vaatetta ja muuta taloustavaraa ja vienyt Wieniin. Hän oli uskossa vuokrannut 180 neliömetrin suuruisen varaston. Siinä oli vielä punaiset seinät kommunistiseltä ajalta jäljellä. Varasto oli hyvin tarpeellinen ja Jumalan ajat toimivat, sillä nyt tuli rajan yli juutalaisia paljon. Noin kuusikymmentätuhatta henkilöä kävi Eevan luona ja sai varastosta ensiapupaketin, jossa oli vaatetta ja hygieniatarvikkeita sekä ruokapurkkeja.
Käsittämätön rakkaus
-"Itkien he tulivat." He olivat hyvin kiitollisia avusta, siitä rakkaudesta, jota Eeva ystävineen heille antoi. Ilma oli joskus pakkasen puolella sisälläkin, ja apu oli tarpeen. Heiltä oli matkalla ryöstetty sekin vähäinen tavara, jonka he saivat ottaa mukaan. Apu ja toivo yhdistyivät (Aid and Hope, Hilfe und Hoffnung).
-Toiset pysähtyivät pidemmäksi aikaa Wieniin , ja Eeva järjesti lapsille koulunkäyntiä, filmejä, kampaajia sekä lääkärissä käyntejä. Aluksi Eeva oli yksin, mutta myöhemmin tuli apua Englannista ja Suomesta. Juutalaiset eivät voineet käsittää sitä rakkautta, jota he saivat osakseen.
-Eevalla oli paljon muistoja näistä tuhansista ihmisistä, jotka olivat läpikulkumatkalla Israeliin.
-"Kerran oli eräs vanha mies oven takana. Hänellä ei ollut jalkoja, vain lyhyet tyngät. Hänellä oli puinen lauta, noin 10 cm, jossa oli pyörät ja sillä mies teki matkaa. oli kovin kylmä. Hän pyysi jonkinlaista takkia harteilleen, jota ei aivan paleltuisi. hän oli vaimonsa kanssa suunnitellut muuttaa Israeliin ovien auettua, muta vaimo olikin kuollut, ja mies oli yksin. Annoimme hänelle takin ja ruokaa ja mies nosti vapisevan kätensäö taivasta kohden ja kiitti Jumalaa. hänen kohtalonsa oli ollut kauhea. Hän oli Minskistä ja hänellä oli ollut kaksi lasta. Miehen silmien edessä oli koirien annettu repiä nämä pienet lapset kuoliaaksi. Muuta hän ei pyytänyt kuin lämpimän takin ja Raamatun. Sisälle hän ei voinut tulla olemattomien jalkojensa kanssa, sillä kynnys oli liian korkea. Mies oli Kirjan kansaa ja kuitenkin ilman Raamattua."
Eeva rukoili hartaasti apua tilanteeseen. Kerran hän oli saanut lähetyksen lastenvaunuja. Silloin hänestä tuntui se vähän oudolta. -"Mitä minä näillä tekisin?" kyseli Eeva Herralta-."Kahden päivän kuluttua tuli viedä vaunut kaksoisille. Pian tuli odottavia äitejä ja yksi kaksoisia odottava äiti. Silloin tein Jumalan kanssa liiton ja sanoin: Jos Sinä annat tavarat, niin haluan tehdä kaikkeni näiden ihmisten hyväksi."
-"Kerran tuli eräs vanha herra luokseni Hän oli muslimi. Hän antoi minulle nipun rahaa sekä listan nimiä ja sanoi: ostakaa ruokaa Sarajevoon. Sanoin, että autamme juutalaisia.- Me tiedämme sen, sanoi mies, siksi pyydämme teitä, koska tiedämme, että rahjat menevät perille.. Yöllä viedessämme lähetystä kuulimme ampumista ja sodan ääniä. Huokaisin Herran puoleen. Pyysin rauhaa näille ihmisille."
-"Meiltä on suurimmat avustukset Romanian juutalaisille.Enne sotaa heitä oli 800 000 ja sodan jälkeen 400 000. Näistä suurin osa muutti Israeliin , vain jokin tuhat jäi maahna jäljelle. Eläkkeet maassa ovat hyvin pienet, noin 50- 70 euroa. Lämmitys voi maksaa kuukauden eläkkeen ja ruokakin on aika kallista. Kesällä kuulin eräästä vanhasta romanialaisesta joka asui sikalassa ja käy päivittäin 8 km päässä olevassa lastenkodissa syömässä."
Vaikea unohtaa kärsimyksiä.
-"Kuulin myös juutalaisesta vanhuksesta, joka asuu yksin. Kävin hänen luonaan , muta en pässyt sisälle. hän ei uskaltanut avata ovea tuntemattomalle. laitoin oven taakse kahvipaketin ja Shalom-terveiset. Hän oli elänyt l'äpi keskitysleirin, ja hänen pelkonsa johtuivat siitä. olen kutienkin saanut terveiset, että hän on kovin ihmeissään tuntemattoman rakkaudesta ja hän ajattelee sitä aina ovea aukaistessan."
-"Sydämeni on erikoisesti näiden vanhusten luona, jotka ovat käyneet läpi keskitysleirit. He eivät voi koskaan päästä niistä kauhistuttavista muistoistaan vapaiksi. käyn usein kuuntelemassa heidän kertomuksiaan."
-"Toivoisin saavani ammattiapua näihin kysymyksiin. Voin itse vain jakaa lämpöä ja inhimillisyyttä heille. He ovat nykyisin (2007) 85-90 vuotiaita."
-"Näitä lukuisia ruokalähetyksiä viedessämme olemme usein joutuneet odottamaan rajalla ilman pääsylupaa. Ei aina ole helppoa istua kuumassa autossa yön yli. "
-"Kerran sanoin väsyneenä jumalalle: "Mitä hyödyttää tuoda sokerikiloja tänne, kun emme pääse niitä viemään?" Silloin kuulin äänen: Eeva, se mitä siellä on, ei ole vain sokeria, se on rakkautta pussissa, vaikka pussin päällä lukeekin: Sokeria "
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar