Marmaros(9)

Marmaros(9)

 Eikö ollut mahdollista minnekään paeta?

Pakoyrityksiä

• Pakoyrityksiä. Olemme nyt saapuneet tekstissä Marmaros-juutalaisten tien päätökseen ja johtopäätökseen heidän maanpäällisestä elämästään. . Heidän sielunsa on sinetöity iankaikkisen elämän liiton sinetein ja heidät on kirjoitettu Korkeimman kirjaan. He ovat pyhittäneet Jumalan Pyhän Nimen ja kuuluvat niihin kaikkien aikojen sankareiden, marttyyreiden ja niiden kirkastettujen pyhien joukkoon, joiden edessä enkelitkään eivät kestä seisoa.
  

Efforts to Escape

We have reached the end of the road for the Jews of Marmaros and the conclusion of their lives on earth. Their souls are bound up in the bond of eternal life, and are found in the uppermost canopy, in the shrine of those who have sanctified the Holy Name, the heroes and the martyrs of all times and of all eras whose holiness is so great that even the heavenly angels are unable to stand in their presence.

• Mutta emme voi päättää tätä lukua koettamatta vastata itsestään selvään kysymykseen, jota moni kysyy, vaikka ei ääneen : Kuinka tällaista saattoi tapahtua kokonaiselle juutalaisyhteiskunnalle, joka oli  asunut vuoristossa ja metsäalueella tavallista elämäänsä, moni saaden maasta ja sen tuotteista , puista, jyvistä ja hedelmistä-, elantonsa; väestölle,  joka tunsi joka laakson ja rotkon, joka kukkulan ja mutkan; jolle kaikki vuoristopolut ja metsän mysteerit olivat päivänselviä asioita . Miten voi tapahtua, että tällainen yhteiskunta, joka niin perinjuurin  tunsi luonnon, ei pystynyt saamaan luonnosta apua kätköpaikkoina terrorin ajan yli? Kaiken lisäksi kaikki poiskuljetukset tapahtuivat kevät-kesän aikana,  kun luonto kukoistaa eikä maa ole tuottamattomassa vaiheessa. Miten tämä koko yhteiskunta antoi johtaa itsensä kuin lampaan teurastettavaksi?
  

However, we cannot end this chapter without trying to reply to the self-evident question, asked by so many even if they do not explicitly express it - how could it happen that an entire Jewish community that lived in a mountainous and forested area; which lived a natural life, with many living off the earth and its products - trees, grain, and fruit; that knew every valley and crevice, every hill and bend, to whom all of the mountain paths and forest mysteries were clear to them; How is it that this community, so involved in nature, did not take advantage of this familiarity to find hiding-places, until the terror would end? Additionally, the deportations all took place during the spring and summer, when flowering and blossoming abundance is everywhere, and living off the land would apparently not be difficult? How could this entire community let themselves be led “like sheep to the slaughter”?

• Vastaus ei ole sen tuskattomampi kuin kysymyskään. Fysikaalinen luonto lienee luonnostaan ollut uhrien liittolainen, mutta heidän ihmisnaapurinsa, he joiden kanssa he rinta rinnan olivat eläneet, muuttuivat vihollisen aktiiveiksi kätyreiksi uhraamalla omat juutalaiset naapurinsa . Tässä on suuri tuskan aihe. Ainakin 7 – 8 sukupolven ajan oli rutenialaisukrainalainen heimo kasvanut rinta rinnan paikallisten juutalaisten kanssa Marmaros-alueella ja nyt he pettivät juutalaiset naapurinsa ahdistuksen hetkellä alhaiseen, julmaan ja pahansuopaan tapaan. Viimeiset 250 vuotta oli rutenialaiset lapset leikkineet juutalaisperheen lasten kanssa kylissä, lehdoissa, kedoilla , metsässä. Rutenialaiset olivat myyneet tuotteitaan juutalaisten välityksellä ja ostaneet kotitalous- ja maatalousarvikkeitaan samoin juutalaisten välittämänä; he olivat jakaneet surunsa ja huolensa juutalaisten naapuriensa kanssa, he toivat sairaansa juutalaisille lääkäreille, saivat lapsensa juutalaisten kätilöitten avustamana , heidän käräjäasioissaan avusti juutalaiset rabbiinit , Halacan tuntevat tuomarit , jotka olivat kansan suosiossa enmmän kuin omat vastaavat virkamiehet ja papit.  Ja lihan käsitelyssä auttoivat koosher teurastajat- ja yksinkertaisesti alueen ei-juutalaiset olivat   antaneet  arvon juutalaiselle tieteellisyydelle ja moraalille; ja kun rutenialaiset olivat hukkua omiin huoliinsa, sitä mentiin juutalaisiin kapakoihin tai juhliin suruja hukuttamaan. Miten nämä vanhat ystävät koetuksen hetken tultua pettivät surkeasti paikallisen juutalaisväestön? Kuinka he saattoivat  metsästämällä  metsästää käsiinsä juutalaiset ja luovuttaa heidät kaikkine perheenjäsenineen rutenialaisten yhteisen vihollisen, unkarilaisten käsiin neljännesviinapullosta.. Oi Rutenian kansa, miten syviin syvyyksiin lankesit. Petit halvalla oman lähimmäisesi.
  

The answer is no less painful than the question. The physical surroundings might have been the natural ally of the victims, but the neighboring people, which lived side by side with the Jews, were an active partner with the enemy, victimizing their Jewish neighbors. This is a great source of pain. This nation - the Ruthenian-Ukrainian people of Marmaros, who were raised alongside and together with the Jews for at least the prior 7 or 8 generations, betrayed its neighbor in times of trouble in a low, cruel, and ugly manner. The Ruthenians, whose children played with Jewish children in the village, in the grove, in the field and wood; they who sold their produce and bought their household and farm needs from their Jewish neighbors for the past 250 years; they who included their Jewish neighbors in all their worries and joys, whose sick were healed by Jewish doctors; over whose wounds were uttered prayers by Jewish women; whose babies were brought into the world by Jewish midwives; whose litigations were ruled upon by Rabbis, Halachic Judges and ritual slaughterers, simply because the non-Jews preferred the Jewish wisdom and sense of decency over their own judicial system or priest; this nation which drowned its sorrow and lessened its travail in Jewish taverns and at Jewish weddings and happy occasions - How did they so miserably fail the test on the day of trial? How did they hunt down and hand over Jews, entire families with their wives and children, to the Hungarian foe, which was a mutual enemy of the Ruthenian people, in exchange for a quart of liquor? Oh, Ruthenian nation, how low you stooped, down to the very depths. You betrayed your neighbor for a pittance! ! !

• Juudan kansan epäonneksi rutenialaisten suurin osa- ja kansaa voi arvostella sen majoriteetin mukaan- alkoi tehdä ponnekasta, sitkeää ja täydellistä yhteistyötä unkarilaisvihollisen ja Saksan Natsin kanssa. Sefer Marmaros- kirja monessa jaksossaan kertoo siitä, miten ylläoleva muutos ilmeni. Ja mitä siinä on kerrottu, on vain pisara siitä suuresta asioitten kimpusta, mitä ei ole vielä kerrottu ja mikä on jo unohdettu  Mutta jopa sekin mikä tiedetään ja on dokumentoitua viittaa alhaisiin, halpamaisiin tekoihin, minkä mittapuuta pelkkä numerotietokin osoittaa.
  

To the misfortune of the Jewish people, the cooperation of the overwhelming majority of Ruthenians – and a nation can be judged by its majority – with the Hungarion enemy and German Nazi was enthusiastic, vigorous and complete. This is given expression in many individual sections of this book. And what is told here is only a drop in the bucket of what has not been told and has already been forgotten. But even what is known and documented points to low, despicable deeds, the sheer numbers of which prove the rule.

• Jo vuonna 1941 kun osaa Marmaros- alueen juutalaisia alettiin katastrofaalisesti kuljettaa pois Puolaan siellä murhattavaksi, eräs nuori 11 vuotias poika Zvi Kornhaus Jasinasta kertoi , että sen jälkeen kun hän oli ihmeen kautta päässyt pakoon kuoleman laaksosta ja jotenkin palaamaan takaisin Jasinaan kätkeytyen erääseen luolaan 9 kuukaudeksi, hän joutui kuitenkin pakosta  lähtemään kaupungistaan, koska eräs rutenialainen nainen näki hänet ja “tilanne oli hyvin paha”- pienen pojan sanojen mukaan. 11 vuotias poika oli jäänyt orvoksi, kun hänen vanhempansa hänen silmiensä edessä surmattiin. Poika pelkäsi, että rutenialainen nainen luovuttaa hänet hänen vanhempiensa murhaajien käsiin. Poika säilyi hengissä vain siksi että hän oli kokemuksesta oppinut rutenialaisten petollisuuden. Jos siitä vielä oli jokin epäilyksen varjo, niin viimeinenkin varjo haihtui vuonna 1944.
  

Already in 1941, in the catastrophic deportation of part of Marmaros Jewry to Poland and their murder there, a young boy of 11 (Zvi Kornhaus from Iasin) innocently relates that after he miraculously escaped from the valley of death and somehow returned to Iasin and hid there for 9 months in an attic, he was forced to leave his town because he was discovered by a Ruthenian woman and “the situation was very bad”, in the naive words of the little boy. Imagine, a boy of 11, who remained orphaned from both parents who were murdered before his very eyes, fears being exposed by a Ruthenian woman who might hand him over to his parents' murderers. This boy survived only because he was experienced as a Jew fleeing betrayal by Ruthenians. And if any shadow of a doubt might still remain, the shocking events of the summer of 1944 come to place things in their proper light. Let us recount several incidents, in order:

• Middle-Apshan seurakunnan rabbiini Reb Dovid Ber Davidowitz kätkeytyi omaan puutarhaansa. Rutenialaiset löysivät hänet kätköpaikasta. Empimättä hetkeäään he jättivät hänet unkarilaisten santarmien käsiin, jotka sitoivat hänet hänen omaan puuhunsa ja löivät häntä niin kauan, että hänen järkensä sammui. Sitten hänet vietiin ghettoon ja kuljetettiin Auschwitsiin.
  

The head of the Jewish community of Middle-Apsha, Reb Dovid Ber Davidowitz, hid in his orchard. Ruthenians discovered his hiding place. “Without hesitation they handed him over to the gendarmes who tied him to one of the trees and beat him until he went out of his mind. Then he was put into the ghetto and deported to Auschwitz.

• Samankaltaista tapahtui Ylä-Apshassa. Moshe Weiselin kaksi tytärtä kätkeytyi bunkkeriin, jonka he olivat valmistaneet itselleen edeltä.  Rutenialaiset etsivät nuuskimalla piiloutuneita juutalaisia koska heille oli luvattu löytöpalkkio jokaisesta kiinniotetusta juutalaisesta. He keksivät tytöt ja veivät santarmeille Tässä tapauksessa kuitenkaan rutenialaisten pahat suunnitelmat eivät toteutuneet  ja aivan hyvästä onnesta  nämä tytöt pysyivät hengissä.
  
• Niin kävi myös Apsicsan juutalaisille . Apsicsa on pieni paikkakunta Ylä-Apshassa ja siellä oli vain muutama juutalainen jäljellä, koska useimmat oli murhattu vuonna 1941. Kun heillä nyt oli tämä kokemus opittuna, he kätkeytyivät vuonna 1944, eivätkä menneet ghettoon. Vaikka ruthenialaiset unkarilaissantarmien koirien kanssa heitä etsivät, heidän onnistui kätkeytyä kaksi kokonaista kuukautta. Vallitseviin olosuhteisiin nähden tämä olikin hyvin pitkä aika - kunnes rutenialaisen poliisikoiran etsimisvaisto johti heidän jäljilleen . Luonnollisesti unkarilaissantarmit olivat heti paikalla . Mutta näillä juutalaisillakin oli hyvää onnea. Koska jo kaikki ghettot oli likvidoitu, heidät lähetettiin Budapestiin ja suljettiin keskitysleiriin ja siellä he jäivät henkiin.
  

A similar incident in Upper-Apsha: Moshe Weisel's two daughters hid in a bunker which they had prepared for themselves in advance. Ruthenians were sniffing around for hiding Jews because they were promised a reward for the capture of every Jew. They discover the girls and handed them over to the gendarmes. In this case the evil designs of the Ruthenians did not come to pass. By a stroke of good fortune these girls remained alive; so did the Jews of Apsicsa, which was a tiny place near Upper-Apsha, with few Jews since most of them were already murdered in 1941. Having had that bitter experience behind them, they went into hiding in 1944 and did not enter the ghetto. Despite the searches of the Ruthenians who served as the hunting dogs of the Hungarian gendarmes, they succeded to remain in hiding for two whole months. Given the existing conditions, this was a very long time - until the detective instinct of the excellent Ruthenian police-dogs hit upon their tracks. Of course the Hungarian gendarmes were called immediately. These Jews also hit upon good fortune. Since all the ghettos in the country had already been liquidated, they were sent to Budapest, confined to a concentration-camp and managed to remain alive.

• Mutta traagisempi kohtalo oli Ilovitch- nimisellä , eräällä lumppukauppiaalla perheineen Bicskofin kaupungista. Kauppias oli maksanut hyvin suuren summan rahaa eräälle rutenialaiselle, joka lupasi toimittaa hänelle ja hänen perheelleen suojapaikkaan metsään ruokaa, ja rutenialainen pettikin hänet heti, kun sai rahat ja luovutti hänet viholliselle ja hänet vietiin ghettoon.
  

The case of Ilovitch the lumber-merchant from the village of Bicskof was far more tragic: the Ruthenian who took a fabulous sum of money from him, on the promise that he would provide food for him and his family in their shelter in the forest, after receiving the money handed him over and he was placed in the ghetto.

• Hyvin opettavainen on Ganice-kylästä kotoisin olevan juutalaisen todistus. “ Rutenialaiset näyttivät riemuitsevan ja ärsyttelevän  juutalaisia, kun näkivät juutalaisten katkeran kohtalon. Näiden joukossa oli sellaisia ei -juutalaisia, joiden kanssa oli eletty vuosikymmenet ja tehty liiketoimia ystävinä, luottamuksessa ja hyvän naapuruussuhteen vallitessa ” . Tämän miehen todistus jatkuu: “Ja tässä oli yksi syy, mikä esti juutalaisia pakenemasta lähimetsiin”- Joissain tapauksissa rutenialaiset maanviljelijät tappoivat omin käsin niitä juutalaisia, jotka koettivat kätkeytyä. Oli sellaisiakin aikoja, jolloin juutalaiset itse antautuivat mieluummin unkarilaissantarmeille kuin jäivät rutenialaisten käsiin, koska nämä saattoivat kiduttaa juutalaisia ennen kuin murhasivat heidät. -On kerrottu Dibevestä, että useitakin pakoyrityksiä on tehty , mutta nistä mikään ei onnistunut, sillä rutenialaiset ottivat osaa takaa-ajoon ja metsään kätkeytyneitten juutalaisten etsintään ja ilmiantoivat heidät santarmeille.
  

The testimony of a Jew from the village of Ganice is quite instructive: “The Ruthenians displayed jubilation and teased the Jews, upon seeing the Jews' bitter fate. Among these, non-Jews with whom one lived and did business with, in friendship, trust and good-neighborly relationships for decades.” This man's testimony continues, “And this is one of the reasons that the Jews were deterred from escaping to the nearby forests.” In some cases the Ruthenian peasants with their own hands killed Jews who tried to hide. There were times when the Jews preferred to give themselves up to the Hungarian gendarmes rather than falling into the hands of the Ruthenians, who would torture the Jews before murdering them; and the tales of the Jews of Dibeve which assert that there were several cases of attempted escape, but not one of them was successful, for the Ruthenians took part in the chase and search for the Jews hiding in the forests and betrayed them to the gendarmes.

• Näiden juutalaisten kurjuuden tilasta on tyyppiesimerkkinä kertomus David Milleristä nuoresta perheenpäästä Dibeven kaupungista. Hän tiesi kokemuksesta, mitä on poiskuljetus ja lopullinen päämäärä, koska hänen äitinsä ja kolme veljeänsä oli jo surmattu Kamenets-Podolskissa vuonna 1941. Sentähden Miller pakeni läheiseen metsään vaimonsa, vauvansa ja yhden veljensä kanssa. Kahden viikon kuluttua eräs rutenialainen maanviljelijä löysi heidän kätköpaikkansa ja välittömästi palautti heidät takaisinpäin. Seuranneessa pakoyrityksessä  Millerin ja hänen veljensä onnistui päästä pakoon, mutta vaimo ja vauva jäivät kiinni. Heidän epäonnekseen ja rutenialaisten kataluuden takia Miller ja hänen veljensä saatiin kuitenkin kiinni usean viikon kuuttua.

Typical of the sad plight of these Jews is the story of David Miller, a hired-hand from Dibeve, who by bitter experience knew the purpose of the deportation and its final destination, since his mother and 3 brothers were already exterminated at Kamenetz-Podolsk in 1941. Miller therefore escaped to the nearby forest with his wife, baby and another brother. After 2 weeks, their hiding-place was discovered by a Ruthenian peasant, who immediately turned them in. In the ensuing chase, Miller and his brother succeeded in getting away but his wife and baby were caught. To their misfortune and thanks to the meanness of the Ruthenians, Miller and his brother were also caught, after several additional weeks.

• Samaa todistusta tulee Vilhovitz- nimisestä paikasta, josta usea kymmen  koetti kätkeytyä metsiin, mutta heitä jäljittävien ja etsivien rutenialaisten pelosta palasivat kylään . Tecs- alueelta tullut todistus on myös shokeeraava, koska sieltä paikallisesta ghettosta oli tehty myös muutamia pakoyrityksiä. Pakenemin itse ei ollut liian.monimutkaista, mutta ongelmana oli se, ettei ollut mitään minne paeta, kertovat eloonjääneet. Rutenialaiset olivat heti perässä jne. ja tapahtumien toistuminen oli samanlaista. . Mutta Tecsin suhteen oli  paikallista väriään, sillä rutenialainen Matiash Vyeditch oli alallaan monikeinoinen. Sen lisäksi että hän määräsi lyöntejä niille, joita sai kiinni, hän teki heihin peroonallisen puumerkkinsä  krusifiksin muotoisena, mikä muokattiin heidän hiuksistaan, myös tytöille On löydettävissä kertomuksia rutenialaisista, jotka tekivät juutalaisten metsästyksestä sivubisneksen. . Tässä yhteydessä ei toisteta näitä dokumentoituja kertomuksia.
  
• Kuten totesimme, dokumentoidut insidenssit ovat vain pelkkä fragmentti niistä lukemattomista insidensseistä- jotka eivät ole talteen kirjoitettuja tai dokumentoituja yksinkeraisesti siksi, että uhrit eivät ole selvinneet hengissä kertoakseen kertomuksensa - mutta heidän asiansa ovat häviämättömästi kaiverrettuna ikuisiksi ajoiksi Korkeimman Oikeuden sen osaston tauluihin, minne ei ihmisen käsi yletä ja Korkein, joka on yli kaikkien mitkä  korkeimpia ovat,   on tuova tuomiolle jokaisen kätketyn asian.
  

A similar testimony also came from Vilhovitz, where some tens of Jews tried to hide in the woods, but returned to the village out of fear of the Ruthenians who traced and searched for them. The testimony from Tecs is also shocking, because from the local ghetto there were also some attempts to escape. The escape was not too complicated a matter - the survivors testify - the trouble was, there was nowhere to escape to. The Ruthenians were after them, etc… the refrain is always the same. But in Tecs it had local color, for Matiash Vyeditch the Ruthenian, was resourceful. In addition to the beatings he meted out to those he captured, he also put his personal stamp on them in the form of a crucifix which he shaped with their hair (including girls). Narratives about Ruthenians who turned Jew-hunting into a “business side-line” can be found under the entries:
Leh-Lunka, Kasely, Krive (Czech) and others, so we won't exhaust the reader with repetition of those stories here. As was stated, the known, documented incidents are only a mere fragment of the innumerable incidents which were not preserved in writing and documentation, for the simple reason that the victims did not survive to tell the tales - but they are indellibly inscribed forever in a supreme quarter which no human hand can reach - and the High above most high will bring every hidden matter to justice.

• Tarkoituksenamme ei ole leimata rutenialaisheimon  joka ikistä läpikotaisin pahaksi, vaikka varmasti suurin osa toiminnaltaan oli  sitä. Oli muutama lyhyt valonvirvakin niinä pimeinä päivinä. Tiedämme eräitä yksittäisiä tapauksia, joissa rutenialainen pelasti henkiä. Oli eräskin tapaus, missä Kaselyn kylässä eräs rutenialainen toi metsään ruokaa perheelle, jossa oli kolme tytärtä ja yksi poika . Hän toi ruokaa senkin jälkeen kun metsänvartija oli keksinyt heidät ja raportoinut santarmeille, jotka välittömästi alkoivat heitä etsiä. Heitä elintarvikkeilla avustaneen rutenialaisen kunniaksi on mainittava, että hän ei ilmiantanut perhettä,  vaikka sai kokea kauheita kidutuksia. (Rutenian Kaselystä muutenkin mainitaan, että siellä oli ihmiset humaanisempia ja ystävällisempia juutalaisia kohtaan. He toivat elintarvikkeita ghettossa (Iza) oleville juutalaisille. Ja auttoivat juutalaisia pääsemään ghetton ulkopuolelle omaan kyläänsä hakemaan omista kodeistaan sinne jäänyttä omaa  säilöttyä ruokaa .
  

It is not our intention to imply that the Ruthenian people, down to the last last individual, were all evil; even though certainly the vast majority acted so. There were some brief flashes of light in those dark days. We know of isolated cases where individual Ruthenians saved lives: Like the case where 4 youngsters from one family (3 daughters and one son), from the village of Kasely were saved by a Ruthenian who provided them with food even after a forest-guard discovered them and reported it to the gendarmes, who immediately began to search for them. To the credit of the Ruthenian who provided them with food, he did not give them away despite the horrible tortures inflicted on him. (By the way, the Ruthenian population of Kasely was more humane and more pleasant to the Jews. They brought food to the Jewish villagers in the ghetto (Iza) and also helped the Jews to slip away from the ghetto, in order to bring back stored food from the abandoned Jewish homes in the village.)

• Eräskin rutenialainen, Kurateh Morsnitza pelasti kokonaisen perheen kätkemällä heitä taloonsa ja muualle. Useita päiviä ennen kuin vapautus tuli, kun ei enää ollut mitään tehtävissä eikä hän enää pystynyt kätkemään juutalaisia, hän antoi heidät ystävänsä haltuun - tämä oli myös rutenialainen, rautatievirkamies. Ystävä innostui nerokkaasta suunnitelmasta näiden juutalaisten pelastamiseksi- heidät asetettiin sinetöityyn rautatievaunuun, joka sitten matkusti paikasta paikkaan ja asemalta toiselle Neresnitza- Teresif rataa siihen asti, että Puna-armeija muutaman päivän kuuttua tuli vapauttamaan alueen.
  

There was also the Ruthenian, Kurateh Morsnitza who saved an entire family by hiding them in the village and elsewhere. Several days before the liberation, when nothing more could be done and he could no longer hide them, he gave the charitable act of saving them over to his friend, also a Ruthenian, who was a railroad employee. This friend fell upon an ingenious plan to save the Jews – They were placed in a sealed railroad-car which traveled from place to place and from train-station to train-station on the Neresnitza-Teresif line, until the liberation by the Red army a few days later.

• Tiedämme myös 20-vuotiaan Zalman Zalmanowitzin tapauksen. Hän oli kätkössä rutenialaisen metsänvartijan Yuraschokin luona . Santarmien koira ajoi häntä takaa, mutta ei löytänyt mitään., sillä Yuraschok ei tahtonut pettää häntä, vaikka olisi saanut 10 kiloa kultaa, mikä miehen kiinniotosta oli luvattu.
  

We also know the case of 20 year old Zalman Zalmanowitz from Bicskof, who was hidden by the Ruthenian forest guard Yuraschok. The gendarmes hunted him but came up with nothing, since Yuraschok was unwilling to betray him, despite the reward of 10 kilos of gold which they had promised for his capture. 
 
Nämä kertomukset ovat Tsekkiläisen Marmaroksen puolelta.
So much for Czech Marmaros.
Suomeksi 14.5. 2014