LÄHDE:
Jörg Osterloh.
Nationalsozialistische Judenverfolgung im Reichsgau Sudetenland 1938-1945.
München: Oldenbourg Wissenschaftsverlag, 2006. 721 S.
EUR 59.80 (cloth), ISBN 978-3-486-57980-2.
Reviewed by Deborah Vietor-Englaender (Technische Universität Darmstadt)
Published on H-German (January, 2008)
Published on H-German (January, 2008)
- Suomennosta: Sudeettimaan Holokausti
The Holocaust in the Sudetenland
- Deborah Victor-Englaender on tehnyt katsauksen Jörg Osterlohin kirjasta vuosilta 1938- 1945. Kirja on tyyliltään ajoittain jokseenkin raskaslukuinen, mutta sen läpilukeminen on nähdyn vaivan arvoinen, koska se on parhaimmanlaatuista saatavilla olevaa historiallista tutkimusta. Jörg Osterloch tuo päivänvaloon Sudeettimaan juutalaisväestön kohtalonhistorian ja asteittaiset vainot.
From a stylistic standpoint, this book may be rather
heavy going at times, but reading through it is worth the effort, as it
represents the best kind of solid, historical research. Jörg Osterloh
unfolds the story and the stages of the persecution of the Jews in the
Sudetenland.
- Osterloch on käyttänyt työssään yli kolmeakymmentä arkistoa, joissa on lukuisia Tshekin tasavallan instituuttien arkistoja . Hän ammentaa tietoa kirjoista ja sen ajan sanomalehdistä sekä poliisiraporteista, "epäluotettavien henkilöitten" listoista ( sivu 196) ja kuulustelujen yksityiskohdista.. Kirjaan sisältyy valokuvia, leirien karttoja, juutalaisten väestönlaskuluetteloita toukokuulta 1939 ja "arjalaistettujen" liikkeiden listoja.
Osterloh has made use of more than thirty archives
including numerous institutions in the Czech Republic. He draws on books
and contemporary newspapers as well as police reports, lists of
"unreliable people" (p. 196), and interrogation minutes. The book
contains photographs, maps of the camps, census lists of Jews from May
1939, and lists of "Aryanized" firms.
- Osterloh jakaa aiheen kahdeksaan jaksoon ja hänen kertomuksensa etenee traagisella tavalla tapahtumasta toiseen. Johdantoa seuraa Sudeettimaan juutalaisyhteiskunnan aseman analyysi ajalta ennen vuotta 1938. Vuonna 1921 asui Sudeettimaassa noin 33 000 juutalaista. Vuonna 1930 heidän lukumääränsä oli noin 25 000. He näyttivät keskittyneen kaupunkeihin, lähinnä Teplitz-Schönaun ja Karlsbadin kaupunkeihin.
Osterloh divides his subject into eight sections and
his tale moves tragically from one act to the next. His introduction is
followed by an analysis of the position of the Jews in Sudeten society
up to 1938. In 1921 approximately 33,000 Jews lived in the Sudetenland;
in 1930 they numbered 25,000 (p. 53). They tended to be concentrated in
towns--particularly Teplitz-Schönau and Karlsbad (p. 55).
- Monille kylpyläkaupungeille oli tärkeää olla menettämättä juutalaisia asiakkaitaan kuten Frank Bajohr manitsee. Osterloh siteeraa tyypillistä kommenttia, joka tehtiin Teblitzin rabbille hänen ollessaan Marienbadissa, jossa häntä ei ollut tunnettu juutalaiseksi: "Olemme kaikki juutalaisten vihollisia, mutta ripustamme asenteemme komeroon muutamiksi sesonkikuukausiksi". Vuoden 1933 jälkeen joukko juutalaisia pakeni Saksasta Tshekkoslovakiaan. Useimmat heistä tulivat Prahaan, mutta joku meni Sudeettimaahan. Kuitenkin vuonna 1939 vain 2500 juutalaista oli jäänyt jäljelle.
Many spa towns
were very concerned not to lose their Jewish clientele, as Frank Bajohr
has noted.[1] Osterloh cites a typical comment made to the rabbi of
Teplitz when he was in Marienbad and had not been recognized as a Jew:
"Mir san ja olweil gute Judenfeind. No. in der Saison häg´n mir halt
unsre Gesinnung für ein por Moant in en Schronk eini" ("We are all
enemies of the Jews but we hang our attitude up in a closet for a few
months during the season," cited on p. 157). After 1933 a number of Jews
from Germany fled to Czechoslovakia. Most went to Prague, but some fled
to the Sudetenland. By 1939, however, only approximately 2,500 Jews
were left.
- Kirjan kolmas jakso käsittelee sitä terroria, mikä leiskui juutalaisia kohtaan Muenchenin sopimuksen ( 29.9. 1938) solmimisen jälkiseurauksista. Useimmat juutalaisista olivat vastustaneet Itävallan liittämistä Saksaan ja heitä kauhistutti se, mitä Muenchenin jälkeen näki ja kuuli. Kirjailija Ernst Sommer oivalsi häntä kivitettäessä, että hänen on kiiruulla lähdettävä paetakseen pogromin kaltaisia hurjistumisia. Moni seurasi perässä ja 12 000 - 28 000 sudeettimaan juutalaista oli jo lähtenyt sieltä marraskuun alussa vuonna 1938 siinä vaiheesa kun Kristalliyö-pogrom alkoi.
Part 3 deals with the terror unleashed against the
Jews as an aftermath of the Munich Agreement of September 29, 1938. Most
Jews had opposed the Austrian Anschluß in March 1938 and were,
after Munich, terrified by what they could see and hear. The writer
Ernst Sommer realized when stones were thrown at him that he had to
leave fast (p. 187) to escape pogrom-like excesses. Many others followed
him--12,000 of the 28,000 Jews in the Sudetenland in 1938 had left by
the beginning of November 1938, when the so-called "Reichskristallnacht"
pogroms began (p. 203)
- Kirjan neljäs jakso osoittaa selkeästi, kuinka kaikki juutalaiset organisaatiot ja uskonnolliset yhteiskunnat, heidän omistamansa omaisuudet ja varat olivat tuhoontuomittuja sillä hetkellä, kun Natsisaksan armeija marssi heidän maahansa lokakuussa 1938.
. Part 4 demonstrates clearly that Jewish
organizations and religious communities and their property and wealth in
the Sudetenland were doomed from the moment the Wehrmacht marched into
the country in October 1938.
- Kirjan viides jakso on merkitsevin . Siinä käsitellään Sudeettimaan juutalaisen omaisuuden "arjalaistamista" esimerkkinä siitä järjestelmällisestä taloudellisesta eliminaatiosta ja yhteiskunnan ulkopuolelle sulkemisesta, mikä juutalaisväestöä kohtasi. Juutalaisilta otettiin kaikkin oikeudet pois, heidän omaisuutensa ryöstettiin ja heidät erotettiin kaikista viroista. Sudeettimaan Juutalaisten asuntojen arjalaistaminen alkoi miltei välittömästi miehityksen jälkeen. Konrad Henlein muutti erääseen rakennukseen, joka oli juutalaista omaisuutta, sotajoukkojen juuri marssittua maahan. Tilanne oli sama Muenchenissa , kuten Unity Miitford- historia osoittaa,
Part 5 (pp. 301-482) is the most significant section
of the book. It deals with the "Aryanisation" of Jewish property in the
Sudetenland as an example of the systematic economic elimination and
exclusion of the Jews. Jews were deprived of all rights, their property
was seized, and they were ousted from any positions they held. The
"Aryanization" of Jewish housing in the Sudetenland began almost
immediately after the occupation. Konrad Henlein moved into a building
that was Jewish property shortly after the troops marched in (p. 443).
The situation was similar in Munich, as shown by the story of Unity
Mitford.[2]
- Vuonna 1939 Adolf Hitlerin virastosta annettiin eräälle naiselle neljän huoneiston lyhyt esittely ja hänen piti tarkastaa ne. Hänen niitä tarkastaessa olivat juutalaiset omistajat vielä kodeissaan katsellen ja kuunnellen - sen päivän aattona kun heidät väkipakolla raastettiin pois kodeistaan - kuinkä nainen mittaili paikkoja ja suunnitteli värejä ja koristuksia ollen täydellisesti välinpitämätön talonomistajien ahdistuksesta.
In 1939 Adolf Hitler's private office gave her a shortlist
of four flats and she inspected them. While she did so, some of the
Jewish owners were still in their homes, looking at her and listening to
her on the eve of their forcible dispossession as she measured up and
imagined color schemes and decoration. She was completely oblivious to
their plight.
- Maaliskuun puolivälistä 1938 huhtikuuhun 1939 lähes 50% Itävallan juutalaisten asuintiloista oli arjalaistettu. Sudeettimaassa asuintilan menetyksen prosenttiluku oli paljon korkeampi. Osterloh tekee aika selväksi, että ei ollut välttämättä kyseeessä sudeettisaksalainen väestö, joka oli eniten tekemässä arjalaistamista, vaan pikemminkin Saksan valtakunnan firmat ja pankit . ( Osterlohilta on tullut äskettäin isohko teos Dresdenin pankin osuudesta Kolmannessa Valtakunnassa ja sitä tulisi pitää asiantuntemuksena tästä aiheesta)..
Between mid-March 1938 and April 1939, approximately 50
percent of Jewish housing space in Austria (including Vienna) passed
into Aryan hands. In the Sudetenland, the percentage was much higher.
Osterloh makes it quite clear that it was not necessarily the members of
the Sudeten German population who were most involved with
"Aryanization," but rather firms from the Reich and banks. (Osterloh
recently contributed to a major volume on the role of the Dresdner Bank
in the Third Reich and should be considered an authority on this
subject.)[3]
- Taulukot ja tilastotiedot kirjan lopussa selvittävät kysymystä, kuka teki ryöstön, mikä firma ja kuka nykyisin omistaa nämä rakennukset. Oli huomattavaa kilpailua paikallisten ja Saksan Valtakunnan firmojen kesken juutalaisten liikkeitten haltuunottamisista, ei vain niiden liikevoiton antamasta hyödystä vaan paikallisen työllisyyden tason ylläpitämisestä. Monella sudeettisaksalaisilla ei ollut tarpeeksi kapitaaliomaisuutta näitten tehtävien hoitoon, mutta Saksan valtakunnalla oli.
The tables and statistics at the end of the book clarify
the question of who seized which firm and who owns them now.
Considerable competition occurred between local and Reich firms to take
over Jewish firms, not only for financial gain, but also to maintain
local levels of employment (p. 564). Many Sudeten Germans did not have
the necessary capital to accomplish these tasks, but firms from the
Reich did.
- Kirjansa kuudennessa jaksossa Osterloch osoittaa , että heti kun Sudeettimaahan jääneitten juutalaisten omaisuus oli anastettu, nämä henkilöt eristettiin ja deprivoitiin- heiltä otettiin kaikki oikeudet pois ja monessa tapauksessa heidät pakotettiin "juutalaistaloihin". Kuitenkaan vuonna 1939 ei vielä näyttänyt olevan olemassa heidän fyysisen tuhoamisensa suunnitelmaa.Vuonna 1941 oli tehty suunnitelmia heidän uudelleenasuttamisekseen "parakkileireihin". ja kaksi tällaista perustettiin, toinen Dlaschkowitziin ja toinen Schönwaldiin.
In part 6, Osterloh shows that once the assets of the
remaining Jews in the Sudetenland were appropriated, these individuals
were isolated and deprived of all rights, and in many cases forced into
"Judenhäuser" (p. 487). However, no specific plans for their physical
extermination existed in 1939. By 1941, plans had been made to
"resettle" Jews in "Barackenlager" and two were established in
Dlaschkowitz and Schönwald (p. 490).
- Kirjan 7 jakso , viimeinen jakso Osterlochin kertomaa kuvaa vuosia 1942 - 1945. Niinä vuosina tapahtui poiskuljetuksia - ensin Theresienstadtiin ja sitten Itään, mikä tarkoitti useimmissa tapauksissa kuolemaa. Theresienstadtia pidettiin vuoden 1941 lokakuusta asti leirinä. Sitä ennen se oli toiminut vaihtoehtoisena vankien säilytyspaikkana Prahan liian täynnä olevalle vankilalle. Sudeettisaksan juutalaisia vietiin sinne ensimmäistä kertaa marraskuussa 1942. Samaan aikaan ( 1941 ja 1942) tuhansia saksanjuutalaisia Saksan valtakunnan puolelta ja muista maista oli tuotu Sudeettimaahan Smelt -organisation toimesta pakkotyöhön ja myöhemmin Theresienstadtiin tai kauemmaksi itään kuljetettavaksi. Kuljetusten viimeinen aalto ( suoraan tuholeireille) tapahtui tammikuussa 1945. Siihen aikaan kun Hitler teki itsemurhan huhtikuussa 1945, tuskin yhtä ainoaa juutalaista jäi henkiin koko Sudeettimaahan.
Part 7 presents the last act of
Osterloh's story, which took place from 1942-45 (pp. 517-554). These
years saw deportations--first to Theresienstadt and then "to the East,"
which meant, in most cases, death. Theresienstadt was used as a camp
from November 1941 onwards; before that it had served as an alternate
accommodation for prisoners from overcrowded prisons in Prague. Sudeten
German Jews were first deported there in November 1942. At the same time
(in 1941 and 1942) thousands of Jews from the Reich and other countries
were brought to the Sudetenland by the "Organisation Smelt" for forced
labor and later deported to Theresienstadt or farther East. The last
wave of deportations (directly to extermination camps) occurred in
January 1945. By the time of Hitler's suicide in April, hardly any Jews
survived in the entire Sudetenland.
Notes
[1]. Frank Bajohr, "Unser Hotel ist judenfrei". Bäder-Antisemitismus im 19. und 20. Jahrhundert (Frankfurt am Main: S. Fischer, 2003), 148-151.
[2]. David Pryce-Jones, Unity Mitford: A Quest (London: W. H. Allen, 1978), 267.
[3]. Dieter Ziegler, ed., Die Dresdner Bank und die deutschen Juden (Munich: Oldenbourg, 2006).
Suomennosta 17.5. 2014
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar