Leta i den här bloggen

lördag 24 maj 2014

Seitsemän silmää katsoo Brysseliin tänään . Belgian juutalaisten historiasta

24.5. 2014

Juudan kansan historiasta  Belgiassa

 http://www.visitbelgium.com/index.php/special-interests/jewish-heritage
  • Moni juutalainen asutus Euroopassa alkoi  roomalaisten aluevalloitusten kintereillä:  Rooman legioonien  tultua  uusille alueille kuten  Belgiaan  alkoi  siellä  juutalaisasutus vuosina 53- 57 A.D. 
  • Kun Juudan kansaa karkoitettiin Englannista ja Ranskasta 13. ja 14.vuosisadalla tuli Belgiaan lisää juutalaista väestöä.
  • 15. vuosisadalla tuli jälleen uusi muuttoaalto, kun juutalaisia karkoitettiin Espanjasta ja Portugalista.   
  • Kouluttautuneet ja usein varakkaatkin  juutalaiset  sirottautuivat kautta Euroopan. Heitä  asettui Alankomaitten seitsemääntoista provinssiin - Nykyisin nämä  alueet ovat  Belgiaa ja Hollantia. Alueen ekonomiseen ja liike-elämään merkitsi paljon Marrano-juutalaisten tuloi 15.  vuosisadan lopulla ja 16. vuosisadan alussa. He asettuivat Antwerpeniin.
In Europe, much of Jewish settlement began with the Roman conquests.   Jews followed the path of the Roman legions in Belgium in the years 53-57 A.D.
In the 13th and 14th centuries, Jews settled in Belgium after having been expelled from England and France. Another wave of immigration to Belgium came in the 15th century when the Jews were expelled from Spain and Portugal. Educated and sometimes quite wealthy, Jews scattered throughout Europe, settling in the seventeen provinces of the Lowlands, today's Belgium and the Netherlands. Marranos who settled in Antwerp at the end of the 15th and the beginning of the 16th century played an important economic and financial role there. Between 1650 and 1694 a secret synagogue conducted services in Antwerp.
  •  Belgian juutalainen väestö  kasvoi vähitellen 18. ja 19. vuosisadalla, lähinnä maahanmuuttajista joita tuli Ranskasta, Saksasta ja Hollannista. Vuoden 1880 jälkeen juutalaisia alkoi muuttaa myös Itä-Euroopasta Sefardijuutalaisia tuli Ottomaanien imperiumista ennen kuin 19. vuosisata alkoi.   
The Jewish population in Belgium grew slowly in the 18th and 19th centuries, emigrating mainly from France, Germany and Holland. After 1880, Jews also emigrated from Eastern Europe. In fact Belgium, and especially Antwerp, was seen as a stop to the "Goldene Mediene."  Sephardic Jews came also from the Ottoman Empire before the turn of the 19th century.
  •  Belgian juutalainen väestö nousi huippulukemiinsa kun Saksasta alkoi tulla juutalaisia pakolaisia 1930-luvulla. Arvioidaan,  että vuonna 1939 asui  Belgiassa  65 000 juutalaista- Heistä 25 000 Antverpenissä,  30 000 Brysselissä, 5000 Liegessä, 3000 Charleroissa ja lisäksi oli pienehköjä yhteiskuntia  seuraavissa paikoissa. Gent, Oostende, Namur ja Arlon. Elokuussa  1942 natsit alkoivat siirtää juutalaisia  Belgiasta Auschwitziin. Sodan lopussa  oli Belgian juutalaista saanut surmansa lähes 40 000 henkilöä.
With the arrival of German refugees in the 1930s, the Jewish population in Belgium reached its peak. By 1939, it has been estimated that 65,000 Jews lived in Belgium-25,000 in Antwerp, 30,000 in Brussels, 5,000 in Liege, 3,000 in Charleroi, with smaller settlements in Gent, Oostende, Namur and Arlon. By August 1942, the Nazis began transporting Belgian Jews to Auschwitz.  By the end of the war approximately 40,000 Belgian Jews had died.
  • Toisen maailmansodan Holokaustin jälkeen oli  eloonjääneitten pääasiallisena päämääränä elvyttää jälleen juutalainen yhteiskunta. Niihin yhteiskuntiin kuului niitä, jotka olivat kyenneet kätkeytymään onnistuneesti sodan aikana  sekä 1207 erilaisilta leireiltä palannutta henkilöä . Heihin liittyi muitakin  keskitysleireistä eloonjääneitä sekä kotikonnuiltaan karkoitettuja, jotka eivät koskaan aiemmin olleet asuneet Belgiassa.
After World War II, rebuilding the Jewish communities was the first and main goal of those who survived the Holocaust. These communities consisted of those who hid successfully during the war and the 1,207 who returned from the camps. Other concentration camp survivors and displaced people, who never had lived in Belgium before, joined them.
  • Nykyisen  Belgian juutalaisväestön suurin osa on yhteiskunnallista  keskiluokkaa  ja työskentelee eri teollisuusaloilla  kuten nahka- turkis ja tekstiiliteollisuudessa sekä jalokiviteollisuudessa.  Belgian koko juutalsisväestö  on noin 42 000. Heistä non 20 000 asuu Brysselissä ja 15 000 Antverpenissä. Pieniä Juudan kansan  yhteiskuntia on  seuraavissa kaupungeissa: Charleroi, Oostende, Gent, Liege, Mons, Arlon ja knokke.
Today the majority of Belgian Jews belongs to the middle class and is   active in the fur, textile, leather and diamond industries.   The total Jewish population in Belgium is approximately 42,000. About 20,000 Jews live in Brussels, and 15,000 in Antwerp. Small Jewish  communities exist in Charleroi, Oostende, Gent, Liege, Mons, Arlon and Knokke.
  •  Verrattuna juutalaisväestön kohtaloon muissa maissa Belgian juutalaisista monet selvisivät hengissä, koska belgialaiset  suorittivat pitkiäkin matkoja kätkeäkseen  lapsia ja aikuisia natseilta milloin vain oli mahdollista.  Belgiassa on tällä hetkellä Euroopan alueen neljänneksi  laajin juutalaisväestö
  • Brysselissä asuu n 20 000 juutalaista .
  • Tänään  sapattina 24.5. 2014 (Ijar kuu 24  5774) on ollut ampumavälikohtaus  Brysselin juutalaisen synagogan alueella ja 3 henkilöä on saanut surmansa:  kaksi miestä ja yksi nainen sekä yksi henkilö on saanut vammoja. joku näki ampujan auton rekisterikyltin ja poliisi sai jäljitettyä surmanluodit ampuneen. . 
  • Sunnuntai 25.5. 2014 uutiset kertovat, että surmansa saaneet olivat  noin 50 ikäisiä telavivilaisia, mies ja nainen ja heitä oli ammuttu suoraan aksvoihin ja kurkkuun.  Lisäksi museovirkailiaj sai surmansa. neljäskin ammuttu henkilö lienee kuollut , koska eräs uutinsen mainisee 2neljä surmansa saanutta" . Ensiki pidätetty henkilö on vapautettu kuulustelujen jälkeen ja  ilmeisesti murhaaja oli joku toinen jottá etsitään.  belgian juutaliset  kertovat antisemitismin  ja vihan  olevan  kouriintuntuva belgiassa  kaikkea juutalaisuutta   kohtaan - Murhaustapana - ampuminen suoraan kasvoihin   palauttaa mieleen Hesekiel Cohenin  murhan  USA:ssa.
In comparison with other occupied countries, a high percentage of Jews were saved by Belgians who went to great lengths hiding children and adults whenever and wherever possible.

Belgium is the 4th largest Jewish Community in Europe
Brussels (Today Brussels has over 20,000 Jewish inhabitants)

Tri Lucie Adelsberger (1895 - 1971)

http://de.wikipedia.org/wiki/Lucie_Adelsberger
Suomennosta saksasta 24.5. 2014 

 Tri Lucie Adeslberger ( s. 12.4. 1895 Nurnbergissä, k. 2.11. 1971 New Yorkissa). Lastentauti- ja sisätautilääkäri, joka tutki allergologiaa.  Juutalaisen syntyperänsä takia hän joutui Auschwitzin keskitysleiriin ja toimi Auschwitz- birkenaun keskitysleiriin  pidätettyjen lääkärinä

Lucie Adelsberger (* 12. April 1895 in Nürnberg; † 2. November 1971 in New York) war eine deutsche Fachärztin für Kinderheilkunde sowie Innere Medizin mit dem Forschungsschwerpunkt Allergologie. Sie wurde aufgrund ihrer jüdischen Herkunft in das KZ Auschwitz deportiert, wo sie als Häftlingsärztin im KZ Auschwitz-Birkenau tätig war.

Elämäkertatietoa, Leben

  •  Lucie Adelsberger syntyi  nurnbergiläisen viinimyyjän  Isidor Adelbergerin ja hänen vaimonsa Rosan ( o.s. Lehmann) tyttärenä 12.4. 1895. . Hänellä oli yksi nuorempi sisko ja yksi nuorempi veli. Hän kävi 9-vuotisen tyttökoulun ja sitten yksityisen  Dr. Uhlemayrin  normaalilyseon .Lääketieteen opiskelut hän alkoi 1914  Nurnbergin yliopistossa ja valmistui 1919 Erlangenin yliopistosta.   Hän  toimi apulasilääkärinä Cnopfin lastensairaalassa Nurnbergissä ja teki  samalla väitöskirjatyötään. Laillistetuksi lääkäriksi hän tuli 1920 ja  väitteli tohtoriksi 1923  aiheesta  "Die Verdauungsleukocytose beim Säugling.  "Imeväisen  ruoansulatukseen liittyvä leukosytoosi" 
  • Vuosina 1921- 1923  hän toimi kaupunginsairaalan  lastenosastolla Berlin-Friedrichshainissa , vuosina 1924- 1925  Berliinin lasten ja orpojen  turvakodissa  ja vuosina 1926- 1927 Berlin -Weddingissä  lasten ja vauvojen  terveydenhoidon neuvostossa. 
  •  Toukokuusta 1925  hän toimi vakinaisena lääkärinä ja  valmistui sisätautien ja lastentautien erikoislääkäriksi 
  •  Lisäksi hän teki tiivistä  tieteellistä yhteistyötä  berliiniläisen Robert-Koch-Instituutin kanssa vuodesta 1927. Yhdessä  serologin Hans Munterin kanssa  hän paneutui  allergologiseen  tutkimusaiheeseen "Beobachtungstelle fuer uberempfindlichkeitsreaktionen",  "Näkökohtia yliherkkyysreaktioista". 
  • Vuoden 1930 joulukuuhun mennessä  hän oli allergologisissa tutkimuksissaan  RK- Insituutissa ja omassa praktiikassaan  tutkinut noin 1000 potilasta. Häneltä tuli lukuisia tieteellisiä julkaisuja.  Hän oli Saksan pediatrisen lääkäriyhdistyksen jäsen   ja osallistui aktiivisti useaan kongressiin.

Lucie Adelsberger, Tochter des Nürnberger Weinhändlers Isidor Adelsberger und dessen Ehefrau Rosa, geborene Lehmann, hatte eine jüngere Schwester und einen jüngeren Bruder. Sie besuchte neun Jahre lang die Höhere Töchterschule der Stadt und danach für vier Jahre das „Privat-Real-Gynmnasium Dr. Uhlemayr”. Ab 1914 begann sie ein Studium der Medizin an der Universität Nürnberg, welches sie 1919 an der Universität Erlangen abschloss. Anschließend arbeitete sie als Assistenzärztin im Cnopf’schen Kinderspital in Nürnberg, wo sie auch für ihre Dissertation forschte. Sie erhielt ihre Approbation als Ärztin 1920 und wurde 1923 in Erlangen mit ihrer Dissertation Die Verdauungsleukocytose beim Säugling zum Dr. med. promoviert.[1] Von 1921 bis 1923 arbeitete sie in der Kinderabteilung des städtischen Krankenhauses in Berlin-Friedrichshain, von 1924 und 1925 im Berliner Kinder- und Waisenasyl und von 1926 bis 1927 als Konsiliaria bei der Kinder- und Säuglingswohlfahrt in Berlin-Wedding. Ab Mai 1925 fungierte sie als niedergelassene Ärztin und schloss erfolgreich ihre Ausbildung zur Internistin (1925) sowie Pädiaterin (1926) ab.[2] Zudem war Adelsberger als wissenschaftliche Mitarbeiterin am Berliner Robert-Koch-Institut (RKI) ab November 1927 tätig, wo sie gemeinsam mit dem Serologen Hans Munter ihren Forschungsschwerpunkt auf die Allergologie in der „Beobachtungsstelle für Überempfindlichkeitsreaktionen“ legte. Bis Dezember 1930 hatte sie im Rahmen ihrer Allergieforschung im RKI und eigener Praxis etwa 1.000 Patienten untersucht.[3] Sie war Autorin zahlreicher wissenschaftlicher Publikationen, Mitglied der Deutschen Gesellschaft für Kinderheilkunde und aktive Teilnehmerin mehrerer medizinischer Kongresse.[2]

Kansallissosialismin aika. Zeit des Nationalsozialismus

  •  Senjälkeen kun kansallissosialistit olivat ottaneet vallan käsiinsä  tri Lucie Adelsberger- juutalaisen syntyperänsä takia-  menetti työsuhteensa  Robert-Koch instituuttiin jo 31.  toukokuuta 1933 ja  jäsenyytensä  Saksan Lastenterveysyhdistyksessä vuonna 1935. Vuoteen 1938 asti hän toimi vakinaisesti yksityipraktikkona , muta jo  syyskuussa 1938 hänen oli lopetettava tämäkin virka. Hänen oli useita kertoja siirryttävä  paikasta toiseen Berliinissä  ja hän koetti  menetyksettä  saada  aukaistua uuttaa yksityisvastaanottoa ja lopultatoimi   Charlottenburgissa  saairanhoidollisessa työssä.
Nach der Machtergreifung durch die Nationalsozialisten endeten aufgrund ihrer jüdischen Herkunft bereits am 31. März 1933 ihr Beschäftigungsverhältnis am Robert-Koch-Institut und 1935 ihre Mitgliedschaft bei der Deutschen Gesellschaft für Kinderheilkunde. Bis 1938 arbeitete sie als niedergelassene Ärztin in eigener Praxis, die sie jedoch Ende September 1938 schließen musste. Anschließend zog sie mehrmals innerhalb Berlins um, versuchte erfolglos, erneut eine Praxis zu öffnen, und war dann schließlich als Krankenbehandlerin in Charlottenburg tätig.[2] 

  • Tri Adelsberger  teki kymmenen päivän ulkomaanmatkan Amerikkaan Harvardin Yliopistoon  tiedeasioissa , mutta palasi vielä varhaissyksyllä 1938 Berliiniin takaisin. Hän koetti vuonna 1939 muuttaa Amerikkaan hoitoa tarvitsevan  äitinsä kanssa mutta menestyksettä. 
  •  Toukokuun 6. päivä 1943  -  hänen äitinsä jo kuoltua muutama kuukausi aiemmin -  tri Adelsberger  pidätettiin ja hänet vietiin kokoamisleirille  Suurelle Hamburgerstrasse- kadulle. Sieltä häntä alettiin  viedä  (vuonna 1943  17. toukokuuta )  38. itäänkuljetuksessa  Auschwitzin keskitysleiriin, jonne hän tuli 19. toukokuuta 1943.
  •  Tri Adelsberger sai vankinumeron 45171 ja hänet asetettiin Auschwitzin -Birkenaun keskitysleirin romaani- ja naisleirien  vankilääkäriksi. Hän  teki selkoa  myös myöhemmin Romaanileirin lasten elinolosuhteista.
 Nach einem zehntägigen Auslandsaufenthalt in den USA an der Harvard University zu wissenschaftlichen Zwecken kehrte sie jedoch im Frühherbst 1938 nach Berlin zurück. Sie versuchte 1939 erfolglos, mit ihrer pflegebedürftigen Mutter in die USA zu emigrieren. Am 6. Mai 1943, ihre Mutter war wenige Monate zuvor verstorben, wurde Adelsberger verhaftet und in das Sammellager an der Großen Hamburger Straße eingewiesen. Von dort wurde sie am 17. Mai 1943 mit dem 38. Osttransport in das KZ Auschwitz deportiert, wo sie am 19. Mai 1943 ankam. Adelsberger erhielt in Auschwitz die Häftlingsnummer 45.171 und war im KZ Auschwitz-Birkenau im Zigeuner- und Frauenlager als Häftlingsärztin eingesetzt.[4] Sie berichtete später auch über die Lebensumstände der Kinder im Zigeunerlager:
  • Lapset kuten aikuisetkin olivat  vain luuta ja nahkaa- ilman lihas- ja rasvakudosta ja iho kuulsi läpi pergamentin ohuena  joka paikassa,  varsinkin  rangan luitten  kovilla reunoilla. Mutta näitten  säälittävien olentojen  ahdistus  sattui  vielä enemmän sydämeen. Ehkä  sen takia kun kaikki mikä muistuttaa lapsesta   oli kadonnut näistä kasvoista  ja  tyhjistä silmänaukoista  tuijotti  vanhuksen piirteet ( )
  •  Raapimisjälkiä näkyi kautta koko  aliravitun kehon päästä kantapäähän ja ne veivät sitten  lasten viimeiset voimat. Suu oli  syvälle ulottuvien paiseittein rikkikalvama, leuat olivat ontoiksi kovertuneet ja  ne  lävistivät posket syövän tapaan  ( ) 
  •  Nälän ja janon, kylmyyden ja tuskien takia ei lapsille edes öisin  tullut mitään lepoa. Heidän  valituksensa  paisuivat kuin hirmumyrsky ja kaikui läpi koko  parakkiblokin
„Die Kinder waren wie die Erwachsenen nur noch Haut und Knochen ohne Muskeln und Fett, und dünne pergamentartige Haut scheuerte sich über den harten Kanten des Skeletts überall durch (…). Aber die Not dieser Würmer schnitt noch mehr ins Herz. Vielleicht, weil die Gesichter alles Kindliche eingebüßt hatten und mit greisenhaften Zügen aus hohlen Augen guckten (…). Krätze bedeckte den unterernährten Körper von oben bis unten und entzog ihm die letzte Kraft. Der Mund war von Noma-Geschwüren zerfressen, die sich in die Tiefe bohrten, die Kiefer aushöhlten und krebsartig die Wangen durchlöcherten (…). Vor Hunger und Durst, Kälte und Schmerzen kamen die Kinder auch nachts nicht zur Ruhe. Ihr Stöhnen schwoll orkanartig an und hallte im ganzen Block wider“.[5]
  • Kun Auschwitzin keskitysleiri oli evakuoitu tri Adeldberger saapui monen eri  aseman kautta Ravensbruckin keskitysleiriin, josta hänet sitten vapautti  toukokuun 2. päivänä 1945 Puna Armeija.
Nach der Evakuierung des KZ Auschwitz gelangte sie über mehrere Stationen in das KZ Ravensbrück, wo sie am 2. Mai 1945 durch die Rote Armee befreit wurde.[4]
  • Sodanjälkeinen  aika, Nachkriegszeit

  •  Tri Adelsberger  saapui  Amsterdamiin  kotipaikoiltaan karkoitettujen henkilöitten joukossa Britiläisen Punaisen Ristin toimesta . Kuitenkaan  valtiottomana  hän ei saanut työlupaa.  Hän kirjoitti vuosina 1945- 1946  tekstin   "Auschwitz, Ein Tatsachenbericht", "Ausschwitz , kertomus tosiasioista". Vuonna 1956 tämä kirjoitus  julkaistiin ensimmäistä kertaa  revidoituna laitoksena .
  • Lansetissa maaliskuussa 1946   tri Adelsberger julkaisi avustavan artikkelinsa   Auschwitzin keskitysleirin  lääketieteellisten ehtojen asettelusta.
  • Lokakuussa 1945  hän muutti Hollannista New Yorkiin. Siellä hän toimi vuodesta 1947 vuoteen 1949  Montefiori-sairaalassa, Country Sanatoriumissa  ja Bedford Hillsissä. Amerikkalaisen  llaillistuksensa hän sai 1949 ja elokuusta 1949 alkaen  hän oli  jälleen tiiviisti  tieteellisessä työssä Montefiorin sairaalassa.
  • Lisäksi  hän julkaisi  jälleen  sisätautien alalta  kirjoituksia ja rahoittaakseen  tutkimustoimintaansa hän  piti allergisiin tauteihin  erikoistunutta yksityisvastaanottoa.
  • Vuonna 1952 hän sai vaikean sydänkohtauksen 857 vuotiaana)  ja siihen liittyvän depressiovaiheen. Kesäkuussa 1964 hänellä todettiin syöpä, johon hän menehtyi 76 vuotiaana  2. marraskuuta 1971

Adelsberger gelangte über das Britische Rote Kreuz als Displaced Person nach Amsterdam, wo sie jedoch als Staatenlose keine Arbeitserlaubnis erhielt. Sie verfasste zwischen 1945 und 1946 das Skript Auschwitz. Ein Tatsachenbericht., der 1956 in überarbeiteter Fassung erstmals publiziert wurde.[6] In The Lancet publizierte sie im März 1946 einen Beitrag über die medizinischen Bedingungen im KZ Auschwitz.[7] Im Oktober 1946 emigrierte sie aus den Niederlanden nach New York. Dort war sie von 1947 bis 1949 am Montefiore Hospital, Country Sanatorium, Bedford Hills tätig, erhielt 1949 ihre Medical License und war ab August 1949 am Montefiore Hospital wieder wissenschaftlich tätig. Zudem publizierte sie wieder im Bereich Medizin und führte zur Finanzierung ihrer Forschungsaktivitäten eine auf Allergologie spezialisierte Privatpraxis.[2] Adelsberger hatte 1952 einen schwerwiegenden Herzanfall, zudem litt sie unter Depressionen. Im Juni 1964 wurde bei ihr Krebs diagnostiziert. Am 2. November 1971 verstarb sie an Brustkrebs.[8]

Kirjallisuutta, Literatur

  • Ernst Klee: Auschwitz. Täter, Gehilfen, Opfer und was aus ihnen wurde. Ein Personenlexikon. 1. Auflage. S. Fischer, Frankfurt am Main 2013, ISBN 978-3-10-039333-3.
  • Hermann Langbein: Menschen in Auschwitz. Ullstein, Frankfurt am Main, Berlin, Nürnberg 1980, ISBN 3-548-33014-2.
  • Christine von Oertzen: Rückblick aus der Emigration: Die Akademikerinnen Erna Barschak (1888–1958), Susanne Engelmann (1885–1963?) und Lucie Adelsberger (1895–1971), in: Angelika Schaser (Hrsg.): Erinnerungskartelle. Zur Konstruktion von Biografien nach 1945. Bochum 2003, S. 169–195.
  • Eduard Seidler: Jüdische Kinderärzte 1933–1945 – Entrechtet/Geflohen/Ermordet, S. Karger-Verlag, Basel 2007, ISBN 978-3-8055-8284-1.
  • Gedenkbuch Berlins der jüdischen Opfer des Nationalsozialismus, 1995, S. 19.
  • Leo Baeck Institut/AR 10089, collection Lucie Adelsberger

Verkkolinkkejä, Weblinks

 Yksittäisiä viiteitä, Einzelnachweise

  1. Lucie Adelsberger Papers
  2. Eduard Seidler: Jüdische Kinderärzte 1933-1945 – Entrechtet/Geflohen/Ermordet, S. 130 f.
  3. Wolfram Fischer (Hrsg.): "Exodus von Wissenschaften aus Berlin: Fragestellungen, Ergebnisse, Desiderate, Entwicklungen vor und nach 1933", Forschungsbericht / Akademie der Wissenschaften zu Berlin, de Gruyter, Berlin ; New York: 1994, ISBN 3-11-013945-6, S. 401f.
  4. Paul Saenger: Jewish Pediatricians in Nazi Germany: Victims of Persecution (pdf), in: IMAJ: Volume 8, May 2006, S. 325-327
  5. Lucie Adelsberger über das Leben der Kinder im Birkenauer Zigeunerlager, zitiert bei: Hermann Langbein: Menschen in Auschwitz, 1980, S. 271f..
  6. Heidrun Kämper: Der Schulddiskurs in der frühen Nachkriegszeit - Ein Beitrag zur Geschichte des sprachlichen Umbruchs nach 1945., Gruyter, 2005, ISBN 9783110188554, S. 31
    H. Schott: Medizin im Nationalsozialismus- Auschwitz (pdf), in: Deutsches Ärzteblatt, Jahrgang. 103, Heft 18 vom 5. Mai 2006, A 1232
  7. Lucie Adelsberger: Medical Observations in Auschwitz Concentration Camps, in: The Lancet vom 9. März 1946, S. 317-319
  8. Ernst Klee: Auschwitz. Täter, Gehilfen und Opfer und was aus ihnen wurde. Ein Personenlexikon, Frankfurt am Main 2013, S. 14

Tri Gisella Perl (1907- 1988)

Tri  Gisella Perl

(From Wikipedia, the free encyclopedia. Suomennos) 

  • GISELLA PERL (1907- 1988) oli juutalinen gynekologi, joka asui Romanian Marmaros alueella Sihetissä; alue joutui 2. Wienin sopimuksen  mukaan Unkarin haltuun. Siten 1944 Natsit invasoituivat Unkariin ja kuljettivat   pois juutalaisväestön ( siinä määrin kuin he kyenivät  toteutaessaan ns. lopullista ratkaisuaan). 
Gisella Perl (1907 - 1988) was a Jewish gynecologist who lived in Sighetu Marmaţiei, Romania (at the time Máramarossziget, Hungary due to the Second Vienna Award), until 1944 when the Nazis invaded Hungary and deported its Jewish population.
  •  Tri Gisela Perl perheineen  kulejtetiin Auschwitzin keskitysleiriin, missä hän menetti sekä miehensä, ainoan poikansa ja vanhempansa  sekä muut sukulaisensa.   Hänelle annettiin tehtäväksi toimia leirilääkärinä ja  auttaa vangittuja näiden sairauksissa ja vaivoissa- ja tätä kaikkea hänen oli  tehtävä ilman mitä välttämättömimpiä tarvikkeita kuten antiseptejä, puhtaita liinoja, puhdasta vettä. Kaikkein suurinta mainetta hän sai pelastaessaan satoja raskaana olevia naisia abortoimalla heidän sikiönsä, koska raskaat naiset  joutuivat useinlyöntien kohteeksi, tulivat   tapetuiksi  tai tri Kuolemn ( Josef Mengelen) kokeisiin, joissa heidät leikeltiin elävältä  ilman puudutuksia.
She was deported along with her family to Auschwitz concentration camp, where she lost both her husband and only son as well as her extended family and parents. She was given the task of working as a doctor within the camp, helping the inmates through their disease and discomfort, which she had to do without the bare necessities: antiseptic, clean wipes, even running water. She is most famous, however, for saving the lives of hundreds of mothers by aborting their pregnancies, as pregnant mothers were often beaten and killed or used by Dr. Josef Mengele for vivisections. (http://sv.wikipedia.org/wiki/Carl_Clauberg)
  •  Kun tri Gisela Perl lähti Bergen- Belsenistä, viimeisestä sijoituspaikastaan, hän havaitsi,  että hänen miehensä ja poikansa olivat kuolleet.  Hän koetti myrkyttää itsensä hengiltä ja hänet lähetettiin toipumaan Ranskalaiseen luostariin 1947. Kun hän  tuli maaliskuussa 1947  New Yorkin kaupunkiin hän joutui kuulusteluihin epäiltynä  osallistumisestaan Auschwitzin natsilääkäreitten ihmisoikeusrikoksiin Lopulta hänelle suotiin kansalaisuus 1951. Hän alkoi toimia New Yorkin Mt. Siinai sairaalassa ja avusti 3000 lapsen synnytyksessä pelkästään New Yorkissakin ja hänestä tuli  hedelmättömyystutkimusten  spesialisti. 
After leaving Bergen-Belsen, her final destination, she found out both her husband and son had died. She tried to poison herself and was sent to recuperate in a convent in France until 1947. Upon her arrival in New York City (March 1947), she was interrogated upon suspicion of being of assistance to the Nazi doctors of Auschwitz in carrying out human rights abuses. She was finally granted citizenship in 1951. She began work as a gynecologist in New York's Mount Sinai Hospital and delivered around 3,000 babies in New York alone, becoming an expert in infertility treatment.
  •  Kesäkuussa 1948 hän julkaisi kertomuksen elämästään Auschwitzissa kuvaillen yksityiskohtaisesti niitä kauhuja, joita hän leirilääkärinä joutui kohtaamaan.  Hän - (mikä  pieni valonsäde kertomuksessa)-   sai myöhemmin yhteyden tyttäreensä Gabriella Krauss Blattmaniin, jonka hän pystyi kätkemään sodan aikana ja he molemmat muuttivat Israeliin Herzliaan.  
In June 1948, she published the story of her life in Auschwitz, detailing the horrors she encountered there (being an inmate doctor). She was later reunited with her daughter, Gabriella Krauss Blattman, whom she managed to hide during the war, and they both moved to live in Herzliya, Israel. She died in Israel in 1988.

Julkaisuja, Publications

Dr. Perl was sole author or coauthor of nine papers dealing with vaginal infections published between 1955 and 1972.
In June 1948, she published the story of her life in Auschwitz, detailing the horrors she encountered there as an inmate doctor.
Perl, Dr. Gisella I was a doctor in Auschwitz ISBN 0-405-12300-0
In 2003, a film entitled Out of the Ashes was released. It was based upon the story of Dr. Perl's life, and starred Christine Lahti as Dr. Perl.

Viitteitä, References

  1. Brozan, Nadine. Out of Death, a Zest for Life. New York Times, November 15, 1982

Muita linkkejä, External links

Dehumanisaatio, ihmisoikeuksien riisto natsismin olennaisin merkitsijä

Dehumanisaation kohdistaminen  laillistettuihin lääkäreihin ja tuomareihin, opettajiin, ja muihin laillistettuihin kunnallisiin ja valtiollisiin  tai instituutioiden virkamiehiin on  käytännössä irtisanomista, palkkatyön  lopettamista , elinkeinon poisottamista,heidän omaisuutensa ryöstöä ja  sitten jokaisen juutalaisen lääkärin ja heidän perheensä  fysikaalista tuhoa, annihilaatiota.
Jos tämä dehumanisaatio  toteutettiin   1930-1945  aikoihin  silloisiin juutalaisiin  virkamiehiin, niin jäljelle jäänyt  vastaavien  ammattialojen hoito ja palkansaanti  on suurimmaksi osaksi ollut  natsimielisten  virkailijoitten käsissä ja heillä on todennäköisesti ollut  aikaa toimia  poliittisesti "näkymättöminä" ne 60-  70 vuotta, mitkä  nyt ovat kuluneet.  On odotettavissa että siitä kylvöstä nousee täysin kypsä uusnatsistinen sukupolvi ja virkamieskunta, joka jatkaa keskeytymättä  kolmatta valtakuntaa  ns Neljänteen valtakuntaan ja on todennäköistä, että  konsekventti diskriminaatio on kaikissa valinnoissa kaikissa portaissa ollut toiminnassa  1945 jälkeenkin- ja Eurooppa voi olla  hyvin antisemitistinen, antijuutalainen, mikä  ilmenee esim islamin israelilaisvastaisuuden  roihuavana  leviämisenä  ikäänkuin  rohtimissa- siis valmiissa maaperässä, joka ottaa mieluummin vastaan valheen , Raamatun kieltämisuskonnon ( islamin) kuin  totuuden, Raamatun uskonnon, joka suojaa Israelin  kansaa, kristillistä oikeusvaltioelämää  ja Israelin valtiota.  Pidän hyvin todennäköisenä,  että on tulossa  uusi juutalaisvaino, ---- tosin nyt israelilaisvaino, koska  täystuhon  toteutus Holokaustissa synnytti juutalaisten keskuudessa vihdoinkin konkreettisen  itsenäistymistarpeen ja oman valtion ja puolustusarmeijan. Joten uusi  dehumanisaatioyritys ja annihilaatioyritys  tulee  johtamaan  Israelin taholta  puolustussotaan.
Viime viikkoina on mieleeni tullut kysymys: kuinka monta juutalaista  lääkäriä menetti virkansa ja joutui dehumanisaation koneistoon ja surmattiin?  Onko  luvut tuhansia, kymmeniätuhansia, satoja tuhansia?
Siis he olivat  akateemisesti koulutettuja, Yliopistollisen laillistuksen saaneita ihmisiä - pyhittäneet elämänsä ihmisten parantamiseen- kuten (oikeat) lääkärit perinteisesti aina ovat tehneet -  ja  yhtäkkiä  heitä surmattiin  alastomina, jopa  omin käsin tehtyihin hautoihin tai  muuta vastaavaa surmaa täydellisen dehumanisaation jälkeen.
Onko lääkäreitä, jotka  selvisivät hengissä Holokaustin ajasta ja missä on heidän todistuksensa?
Löysin kolmesta naislääkäristä Adina, Gisella  ja   Lucie, heidän elämäntarinansa :Huomaan että joku toinenkin on pohtinut  akateemisesti koulutettujen, lääkäreiden, kohtaloa Holokaustissa.
 http://nikthehistorian.blogspot.se/2007/04/jewish-physicians-in-holocaust-warsaw.html
Kun tätä kirjoitan muistelen vuonna 1968  tapaamaani läääriä,  eräällä klinikalla jonne sain IFMSA stipendin Suomesta.  Osastoa johti  tri Chaim, tohtori Elämä.
Ja Euroopan annihilaatioita johti  tohtori Kuolema. ja hänen kaltaisensa kuolemna kätyrit. Israerlilaisystävieni joukossakin oli niitä, joita tohtori Kuolema ( Mengele) oli leikellyt Auschwitzissa. 


onsdag 21 maj 2014

Simon Wiesenthal Center News about Syria

http://www.youtube.com/watch?v=7zqUAXeAoBY&feature=share&list=UUXkn5tD-0i2B8dHdhPGQTtw
Julkaistu 19.5. 2014
Rabbi Abraham Cooper haastattelee  Tri Kamal Al-Labwania 
"200 000 killed registered, 200 000  in unknown  place , disappeared.-So  the number of  dead ones can be half a million.
Half of the people  dislocated "

Published on May 19, 2014
Leading Syrian dissident, former Prisoner of Conscience, Dr. Kamal Al-Labwani, speaks to Rabbi Abraham Cooper, associate Dean of the human rights NGO Simon Wiesenthal Center about upcoming 'elections' in Syria, and the suffering of the Syrian people, the use of chemical weapons by the regime. He also discusses why many anti- Assad fighters joined extremist groups as well as impact of Israeli humanitarian efforts on the Golan Heights

måndag 19 maj 2014

Professori -Elie Wiesel

WIESEL ELIE, Sight Romania S. 1928 Sighet Elie Wiesel
(1928 - )
  • Elie Wiesel on Holokaustista eloonjäänyt kuuluisa ja palkittu kirjailija, journalisti ja ihmisoikeusaktivisti. Hän on saanut Nobelin Rauhanpalkinnonkin. Eliezer ," Elie", Wiesel syntyi 30. syyskuuta 1928 romanialaisessa Marmaros-alueen juutalaisasutuksessa "shtetl" Sighetin kaupungissa ortodoksijuutalaisen perheen lapsena. Hänen vanhempansa Shlomo ja Sarah Wiesel omistivat kylässä siirtomaatavarakaupan . Hänellä oli myös kaksi vanhempaa sisarta Hilda ja Bea sekä yksi nuorempi sisar, Zipporah. Kolmivuotiaasta hän alkoi osallistua juutalaiseen kouluun oppien siellä hepreaa, Raamattua ja Talmudia. Hänen ajatteluunsa vaikutti hänen äitinsä isä, huomattava hasidilaishurskas. Hän vietti pitkät tovit keskustellen Moshen, hänestä vastuussa olevan henkilön kanssa synagogassa ja Moshe  kertoi Wieselille Messiaasta ja muista juutalaisen uskon mysteereistä.
Eliezer "Elie" Wiesel is a noted Holocaust survivor and an award winning novelist, journalist, and human rights activist. He is also a Nobel Prize laureate in World Peace.
Wiesel (born September 30, 1928) was born in Sighet, a Rumanian shtetl, to an Orthodox Jewish family. His parents, Shlomo and Sarah, owned a grocery store in the village. He had two older sisters, Hilda and Bea, and a younger sister, Tsiporah. When he was three years old, Wiesel began attending a Jewish school where he learned Hebrew, Bible, and eventually Talmud. His thinking was influenced by his maternal grandfather who was a prominent Hasid. He also spent time talking with Moshe, a caretaker in his synagogue who told Wiesel about the Messiah and other mysteries of Judaism.
  • Vuonna 1940 natsit muuttivat Romanian marmarosalueen Sighet kaupungin Unkariin kuuluvaksi. Vuonna 1942 Unkarin hallitus sääti, että juutalaisten on pystyttävä osoittamaan, että he ovat Unkarin kansalaisia ja jokaisen joka ei pystynyt sitä osoittamaan, oli siirryttävä pois natsien käsissä olevaan Puolaan  - ja siellä  hänet surmattiin.  Ainoa Puolaan siirretyistä henkilöistä, joka pääsi pakenemaan ja palaamaan Sighetin kaupunkiin kertomaan, mitä hänelle oli tapahtunut, oli Moshe. Hän kertoi poiskuljetuksista ja murhaamisesta, mutta ihmiset luulivat hänen olleen järjiltään ja jatkoivat tavallista jokapäiväistä elämäänsä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Wieselin Bar Mitzva oli vuonna 1942. Hän jatkoi Raamatun ja muiden juutalaisten kirjojen tutkimista ja hyvin varhain viehättyi erityisesti Kabbalasta, juutalaisuuden mystiikasta. Näiden opintojensa lisäksi hän luki astrologiaa, parapsykologiaa, hypnotismia ja magiikkaa . Hän tapasi Sighetissä kabbalistin, joka opetti häntä.
In 1940, the Nazis turned Sighet over to Hungary. In 1942, the Hungarian government ruled that all Jews who could not prove Hungarian citizenship would be transferred to Nazi-held Poland and murdered. The only person from Sighet who was sent to Poland and escaped was Moshe, who returned to Sighet to tell his story. He told of deportations and murder, but the people thought he was crazy and life went on as usual. In 1942, Wiesel celebrated his bar mitzvah. He continued studying the Bible and other Jewish books, and became particularly attracted to Kabbalah, Jewish mysticism. To further this study, he learned about astrology, parapsychology, hypnotism and magic. He found a kabbalist in Sighet to teach him.
  • Vuonna 1944 saksalaiset sotilaat miehittivät Sighetin. He pakottivat juutalaiset käyttämään keltaista tähteä. Natsit sulkivat juutalaiset kaupat, pitivät ratsioita, ylläkköetsintöjä, heidän kodeissaan ja muodostivat kaksi ghettoa. Toukokuussa 1944 alkoivat poiskuljetukset. Wieselin kristitty palvelijatar Maria tarjoutui kätkemään heidät vuoristomajaan, mutta he eivät ottaneet hänen tarjoustaan vastaan, vaan pitivät parempana pysytellä juutalaisyhteiskunnassa. Varhain kesäkuussa Wiesel oli niiden viimeisten juutalaisten joukossa, joita kuormattiin karjankuljetusvaunuihin, joka vaunuun kahdeksankymmentä juutalaista. Wiesel kirjoitti: Elämä niissä karjavaunusissa merkitsi hänen nuoruutensa kuolemista.
In March 1944, German soldiers occupied Sighet. They forced the Jews to wear yellow stars. The Nazis closed Jewish stores, raided their houses and created two ghettos. In May, deportations began. The Wiesel’s Christian maid, Maria, invited them to hide in her hut in the mountains, but they turned her down, preferring to stay with the Jewish community. In early June, the Wiesels were among the last Jews to be loaded into a cattle car, with eighty people in one car. Wiesel later wrote, "Life in the cattle cars was the death of my adolescence."1
  • Neljän päivän päästä vaunu pysähtyi Auschwitziin. Silloin 15 - vuotias Wiesel teki kuten vankitoverit neuvoivat ja kertoi SS- miehille olevansa 18-vuotias, maanviljelijä ja hyväkuntoinen. Hänet ja hänen isänsä lähetettiin pakkotöihin. Hänen äitinsä ja siskonsa vietiin kaasukammioihin. Wiesel ja hänen isänsä selvisivät hengissä kahdeksan kuukauden ajan ensinnäkin Auschwitzissa ja sitten Bunan työleirillä , he kestivät lyönnit, nälän, nimenhuudot ja muut kidutukset . Wiesel oli silminnäkijä hirttämisissä ja kerran kolmen rabbiinin kuulusteluissa. Kuitenkin hän edelleen rukoili joka päivä. Kuten muiltakin vangeilta niin Wieseliltäkin karsittiin hänen identiteettinsä ja hänet tunnistettiin vain numerona a-7713.
After four days, the train stopped at Auschwitz. Wiesel, then 15, followed the instructions of a fellow prisoner and told the waiting SS officer that he was eighteen, a farmer and in good health. He and his father were sent to be slave laborers. His mother and younger sister were taken to the gas chambers. Wiesel and his father survived first Auschwitz and then the Buna labor camp for eight months, enduring beatings, hunger, roll calls and other torture. Wiesel witnessed hangings and once, a "trial" by three religious rabbis against God. Yet he still prayed every day. Like other inmates, Wiesel was stripped of his identity and became identified only by his number: A-7713.

  • Wiesel is in the second row of bunks, seventh from the left
    Talvella 1944- 1945 Wieslille tuli turvotusta ja hän meni leirin lääkärille, joka teki operaation. Kaksi päivää myöhemmin tammikuun 19. päivä SS pakotti Bunan vangit kuoleman marssille. Kymmenen päivän ajan vankien oli juostava ja sen jälkeen heidät tungettiin kuorma-autoihin ja lähetettiin Buchenwaldiin
In the winter of 1944-1945, Wiesel’s foot swelled up. He went to a camp doctor who operated on him. Two days later, on January 19, the SS forced the inmates of Buna on a death march. For ten days, the prisoners were forced to run and, at the end, were crammed into freight cars and sent to Buchenwald. Of the 20,000 prisoners who left Buna, 6,000 reached Buchenwald. Upon arrival on January 29, Wiesel’s father, Shlomo, died of dysentery, starvation and exhaustion.
  • Wiesel lähetettiin Buchenwaldin blokkiin numero 66 siellä olevien 600 lapsen joukkoon. Koska sota jo läheni loppuaan, huhtikuun 6. päivä 1945 vahdit sanoivat, että vangeille ei tulisi enää mitään ravintoa ja heitä alettiin evakuoida leiristä: 10 000 surmattiin päivää kohti. Huhtikuun 11. päivä maan-alainen vastarintaliike hyökkäsi leirin vartijoiden kimppuun. Varhain illemmalla ensimmäiset amerikkalaiset sotilasyksiköt saapuivat ja vapauttivat leirin.
Wiesel was sent to join 600 children in Block 66 of Buchenwald. As the end of the war approached, on April 6, 1945, the guards told the prisoners they would no longer be fed, and began evacuating the camp, killing 10,000 prisoners a day. On the morning of April 11, an underground movement rose from within the camp and attacked the SS guards. In early evening, the first American military units arrived and liberated the camp.
  • Vapautuksen jälkeen Wiesel sairastui suolisto-ongelmiin ja joutui olemaan sairaalassa useita päiviä. Sairaalassaoloaikanaan hän hahmotteli kirjan, joka kuvasi hänen kokemuksiaan Holokaustin aikana. Hän ei ollut valmis julkaisemaan kokemuksiaan, kuitenkin hän lupasi itselleen odottaa 10 vuotta ennenkuin kirjoittaisi kaiken yksityiskohtaisesti muistiin.
After liberation, Wiesel became sick with intestinal problems and spent several days in a hospital. While hospitalized, he wrote the outline for a book describing his experiences during the Holocaust. He was not ready to publicize his experiences, however, and promised himself to wait 10 years before writing them down in detail.
  • Kun Wiesel vapautui sairaalasta, hnellä ei ollut perhettä, jonne palaisi. Hän liittyi 400 orvon ryhmään, jotka otettiin Ranskaan. Kun hän pääsi sinne, hän koetti päästä muuttamaan palestiinaan, mutta ei saanut lupaa. Vuodesta 1945 vuoteen 1947 hän oli sijoitettuna Ranskassa useaan eri kotiin, joita hänelle löysi juutalainen ryhmä nimeltään Children´s Rescue Society, Lasten Pelastusyhdistys. Käytännössä hän pysyi ortodoksijuutalaisena, mutta alkoi pohtia Jumalaa koskevia kysymyksiä. .
When Wiesel was released from the hospital, he had no family to return to. He joined a group of 400 orphan children being taken to France. Upon arrival, he tried to immigrate to Palestine but was not allowed. From 1945 to 1947, he was in different homes in France found for him by a Jewish group called the Children’s Rescue Society. He remained an Orthodox Jew in practice, but began to have questions about God.
  • Vuonna 1947 Wiesel alkoi opetella ranskaa opettajan ohjauksella. Wieselin sisko Hilda näki hänen kuvansa sanomalehdessa ja sai häneen muutamia vuosia myöhemmin yhteyden. Wiesel pääsi yhteyteen myös siskonsa Bean kanssa Antwerpenissä.
In 1947, he began to study French with a tutor. By chance, Wiesel’s sister, Hilda, saw his picture in a newspaper and got in touch with him. Months later, Wiesel was also reunited with his sister Bea in Antwerp.
  • Ranskassa Wiesel tapasi juutalaisen oppineen, joka sanoi nimekseen vain Shushani. Shushani oli säihkyvä persoonallisuus, kuitenkin hyvin mysteerinen mies, joka kiehtoi kuulijakuntansa oivalluksillaan juutalaisuuden kaikenlaisista aihepiireistä ja yleistiedosta, mutta ei paljastanut omasta persoonastaan yhtään mitään. Wieselistä tuli hänen oppilaansa, joka ammensi suuresti vaikutuksia opettajastaan. Shushani opetti Wieselinasetamaan   kysymyksiä ja sai Wieselin oivaltamaan, miten vähän hän varsinaisesti asioista tiesi.
In France, Wiesel met a Jewish scholar who gave his name simply as Shushani. Shushani was a brilliant yet mysterious man who enchanted his audience with his insights in all areas of Jewish and general knowledge, but did not reveal any information about his personal life. Wiesel became his student and was deeply influenced by him. Shushani taught Wiesel to question and made Wiesel realize how little he actually knew.
  • Vuonna 1948 Wiesel kirjoittautui Sorbonnen yliopistoon ja opiskeli siellä kirjallisuutta, filosofiaa ja psyologiaa. Hän oli rutiköyhä ja ajautui ajoittain aivan itsetuhon partaalle. Niihin aikoihin hän kuitenkin tuli toimineeksi Irgunissa, joka on Palestiinan juutalainen sotilaallinen organisaatio ja hän käänsi heprealaista aineisioa jiddishin kielelle Irgunin sanomalehteen.Hän alkoi toimia sanomalehtimiehenä ja vuonna 1949 matkusti Israeliin Ranskalaislehden L´Arche kirjeenvaihtajana. Israelissa hänelle varmistui työ Pariisin kirjeenvaihtajana israelilaislehdelle Jedioth Achronoth ja 1950-luvulla hän matkusteli ympäri maailmaa reportterina. Hän otti osaa myös väittelyyn, pitäisikö Israelin hyväksyä ottaa vastaan korjauskustannuksiin tarkoitettuja varoja Länsi -Saksalta
In 1948, Wiesel enrolled in the Sorbonne University where he studied literature, philosophy and psychology. He was extremely poor and at times became depressed to the point of considering suicide. In time, however, he became involved with the Irgun, a Jewish militant organization in Palestine, and translated materials from Hebrew to Yiddish for the Irgun’s newspaper. He began working as a reporter and in 1949, traveled to Israel as a correspondent for the French paper L’Arche. In Israel, he secured a job as Paris correspondent for the Israeli paper Yediot Achronot and in the 1950s he traveled around the world as a reporter. He also became involved in the controversy over whether Israel should accept reparation payments from West Germany.
  • Wieselin elämän käännekohta tapahtui vuonna 1954, kun hän oli haastattelemassa katolilaista kirjailijaa Francois Mauriac nimeltään. Haastattelun aikana Mauriacin kaikki sanomiset näyttivät assosioituvan Jeesukseen. Wiesel purki ajatuksensa sanoiksi siitä, kun kristityt näyttävät pitävän Jeesuksen kärsimyksistä puhumisesta ( mikä tapahtui n 2000 vuotta aiemmin) , mutta niin vähän aikaa sitten , vain 10 vuotta aiemmin, hän tiesi juutalaisten lasten kärsineen tuhannen kertaa enemmän, kuusi miljoonaa kertaa enemmän kuin Kristus ristillä. Ja heistä taas ei puhuta!- Wiesel syöksyi pois huoneesta, mutta Mauriac seurasi häntä ja kysyi Wieseliltä hänen kokemuksiaan ja antoi sitten neuvon kirjoittaa ne muistiin.
A turning point in Wiesel’s life came in 1954 when Wiesel interviewed the Catholic writer Fancois Mauriac. During the interview, everything Mauriac said seemed to relate to Jesus. Finally, Wiesel burst out that while Christians love to talk about the suffering of Jesus, "…ten years ago, not very far from here, I knew Jewish children every one of whom suffered a thousand times more, six million times more, than Christ on the cross. And we don’t speak about them."2 Wiesel ran from the room, but Mauriac followed him, asked Wiesel about his experiences and advised him to write them down.
  • Wieseliltä kului kokonainen vuosi, kun hän kirjoitti aiemmin sairaala-aikana hahmottelemaansa kirjaan 862- sivuisen käsikirjoituksen, jonka nimeksi hän asetti: And the World Was Silent  , Ja Maailma Vaikeni Hän antoi kirjansa julkaistavaksi Argentiinassa ja siitä tuli 245- sivuinen kirja nimeltä Night. Kirja julkaistiin Ranskassa vuonna 1958 ja USA.ssa 1960. Se oli elämäkerta ja siinä kuvattiin hänen kokemuksensa nuoruudenajan Sighetistä vapautukseen asti, mikä tapahtui Buchenwaldista. Tässä hän myös tilittää henkilökohtaisen uskonsa kariutumista.
Wiesel then spent a year drawing on the outline he had written in the hospital to write an 862-page Yiddish manuscript he called And the World Was Silent. He gave it to a publisher in Argentina and it came back as a 245-page book called Night. The book, published in France in 1958 and in the U.S. in 1960, was autobiographical and told of his experiences from his youth in Sighet through his liberation from Buchenwald. It is also a personal account of his loss of religious faith.
  • Vuonna 1955 Wiesel muutti New Yorkiin ulkomaankirjeenvaihtajana ollen Jedioth Achronot lehden palveluksessa. Niihin aikoihin hän lopetti synagogassa kynnin paitsi suurina pyhinä ja silloin kun sanotaan Jizkor-- osoitaakseen että hän protestoi jotakin vastaan, mikä hänestä oli Jumalan taholta epäoikeudenmukaista,
In 1955, Wiesel moved to New York as foreign correspondent for Yediot Ahronot. It was around this time that he decided to stop attending synagogue, except on the High Holidays and to say yizkor, as a protest against what he concluded was divine injustice.
  • Eräänä yönä kesäkuussa 1956 Wiesel oli ylittämässä katua New Yorkissa, kun taksi ajoi hänen päällensä. Hän joutui 10 -tuntiseen kirurgiseen operaatioon. Kun hän oli toipunut, hän alkoi keskittyä enemmän kirjoittamiseen Hän erotti joka aamusta tunnit klo 6.00 - 10.00 neljä tuntia kirjoitamiselle. Kun Night (Yö) oli julkaistu hän kirjoitti toisen novellinsa 1961, Dawn ( Auringonlasku) ja se kertoo keskitysleirien eloonjääneistä. Sitten nopeasti seurasi The Accident( 1961), Onnettomuus, ja se kertoo ihmisestä, joka on jäänyt henkiin liikenneonnettomuudesta; The Town Beyond the Wall (1962) Kaupunki muurin takana, The Gates of the Forest ( 1964), Metsän portit; The Legends of our Time (1966) Meidän aikamme legendoja: Kaikki novellit ajoittuvat juutalaisten kärsimyksiin Holokaustin aikana ja aikoihin sen jälkeen. Vuonna 1965 hän kävi Neuvostoliitossa ja kirjoitti kirjan nimeltä The Jews of Silence ( 1966), Hiljaisuuden juutalaiset, mikä kuvasi neuvostojuutalaisten ahdinkoa. Vuoden 1967 Israelin kuudenpäivänsodan jälkeen hän kirjoitti A Begger in Jerusalem (1968), Jerusalemin kerjäläinen. Se kertoo Jerusalmista jonka juutalaiset olivat vapauttaneet ja miten juutalaiset ottivat tämän tapahtuman vastaan. Tästä kirjasta hän sai Prix Medicis- palkinnon, mikä on Ranskan korkeimpia kirjallisuuspalkintoja. Näissä kirjoissa hän asettaa henkilönsä tilanteisiin, jotka ovat luonteeltaan yksinomaan juutalaisia. Hän havainnoi todellisuutta Talmudin, Kabbalan ja hassidismin linssin kautta. Hänen kirjoissansa kietoutuu yhteen tarinat ja legendat henkilöitten todistuksiin, koottuun tietoon ja surunvalituksiin..
One night in July 1956, Wiesel was crossing a New York street when a taxi hit him. He underwent a 10-hour operation. Once he recovered, he began to concentrate more on his writing. He dedicated four hours every morning, from 6:00 a.m. until 10:00 a.m. to writing. After Night was published, he wrote a second novel in 1961, Dawn, about a concentration camp survivor. In quick succession he wrote The Accident (1961), about a survivor hurt in a traffic accident, The Town Beyond the Wall (1962), The Gates of the Forest (1964), and Legends of Our Time (1966), all novels chronicling Jewish suffering during and after the Holocaust. In 1965, he visited the Soviet Union and wrote a book entitled The Jews of Silence (1966) about the plight of Soviet Jewry. After the 1967 war in Israel, he wrote A Begger in Jerusalem (1968) about Jews responding to the reunification of Jerusalem. This book earned him the Prix Medicis, one of France’s top literary rewards. In these books, he portrays characters in situations that are exclusively Jewish. He perceives reality through the lens of Talmud, Kabbalah, and Hasidism. His books “mingle tales and legends with testimony, recollection and lament.”3
  • Vuonna 1969 Wiesel meni naimisiin Marion Erster Rosen kanssa, joka oli eronnut rouva Itävallasta. Hän käänsi kaikki Wieselin seuraavat kirjat . Vuonna 1972 he saivat pojan, jonka nimeksi tuli Shlomo Elisha Wiesel - Wieselin isän mukaan.
In 1969, Wiesel married Marion Erster Rose, a divorced woman from Austria. She translated all of Wiesel’s subsequent books. In 1972, they had a son who they named Shlomo Elisha Wiesel, after Wiesel’s father.
  • Wiesel jatkoi kirjoittamista 1970 ja 1980-luvuilla. Hänen kirjansa The Trial of God ( 1977), Jumalan Oikeudenkäynti kuvaa oikeudenkäyntiä, jossa mies syyttää Jumalaa vihollisuudesta, julmuudesta ja välinpitämättömyydestä. Wiesel koko elämänsä ajan kuitenkin varoi hylkäämästä täysin uskoaan Jumalaan Kaikkivaltiaana, joka pitää kansastansa huolen , vaikka hänessä kyti samaan aikaan pohdinta Jumalan ilmeisestä välinpitämättömyydestä juutalaisten kärsimyksiä kohtaan. Hänen laulukokoelmansa Ani Ma´amin (1973) , Minä Uskon Täydellä Uskolla,  on dialogia juutalaisten esi-isien Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kesken, joilla on vastuu saada suunnattua Jumalan huomio Israelin kärsimyksiin sukupolvien aikana. One Generation after ( 1972), Yksi Sukupolvi Myöhemmin; Four Hassidic Masters ( 1978) Neljä Hasidilaista Mestaria; The Testament( 1980), Testamentti, ja kaksi muistelmateosta (1995, 1999).
Wiesel continued writing through the 1970s and 1980s. His book The Trial of God (1977) depicts a trial in which a man accuses God of "hostility, cruelty and indifference."4 Wiesel, throughout his life, refused to completely abandon his belief in God as caretaker of His people, while at the same time he questioned God’s seeming indifference to Jewish suffering. His cantata Ani Maamin (1973) presents a dialogue between the Jewish forefathers Abraham, Isaac and Jacob, who have the responsibility of directing God’s attention to Israel’s suffering throughout the generations. Other books include One Generation After (1972), Four Hasidic Masters (1978), The Testament (1980) and two volumes of his memoirs (1995 and 1999).
  • Wiesel oli suorasukainen- selkeä pasuuna-  kirjoittaessaan kaikesta ihmiskunnan kärsimyksestä, ei ainoastaan  juutalaisten kokemista kärsimyksistä.1970-luvulla Hän protestoi Etelä-Afrikan apartheidipolitiikkaa vastaan. Vuonna 1980 hän oli jakamassa elintarvikkeita Kambodjan nälänhätää kärsiville. Vuonna 1986 hän sai Nobelin rauhan palkinnon kansakuntien lähettilään tehtävistään ja antumuksestaan humaanisuuden palveluun. Hän selitti toimintojaan sanomalla, että keskitysleirien aikana kaikki kansat tiesivät mitä leireissä tapahtui, mutta eivät tehneet mitään. "Siksi vannon, että en vaikene - milloin tahansa ja missä tahansa ihmiset joutuvat kokemaan kärsimyksiä ja epäinhimillisiä nöyryytyksiä.
Wiesel was outspoken about the suffering of all people, not only Jews. In the 1970s, he protested against South African apartheid. In 1980, he delivered food to starving Cambodians. In 1986, he received the Nobel Peace Prize as “a messenger to mankind,”5 and “a human being dedicated to humanity.”6 He explained his actions by saying the whole world knew what was happening in the concentration camps, but did nothing. “That is why I swore never to be silent whenever and wherever human beings endure suffering and humiliation.”7
  • Vuosina 1972- 1978 Wiesel toimi New Yorkin kaupungin Yliopiston judaisimin opintojen arvostettuna professorina. Vuonna 1978 hänestä tuli Bostonin Yliopiston Humaanisten tieteitten professori . Vuonna 1978 presidentti Jimmy Carter pyysi häntä Amerikan Holokaustin Muiston Neuvoston johtajaksi, jossa virassa hän oli kuusi vuotta. Vuonna 1985 Wiesel sai palkinnon suorituksistaan, kultamitallin: Congressional Gold Metal of Achievment . Vuonna 1988 hän persti oman humanitaarisen rahastonsa, The Elie Wiesel Foundation for Humanity, joka on omistautunut vihaonglemiin ja etnisiin konflikteihin. Varhain 1980-luvulla hän painosti USA:n hallitusta huomioimaan Bosnian etnisten puhdistusten uhreja. Wiesel on saanut lukuisia palkintoja ja lähes 75 kunniatohtorin arvoa.
From 1972 to 1978, Wiesel was a Distinguished Professor of Judaic Studies at the City University of New York. In 1978, he became a Professor of Humanities at Boston University. In 1978, President Jimmy Carter asked him to head the U.S. Holocaust Memorial Council, which he did for six years. In 1985, Wiesel was awarded the Congressional Gold Medal of Achievement. In 1988, he established his own humanitarian foundation, the Elie Wiesel Foundation for Humanity, to explore the problems of hatred and ethnic conflicts. In the early 1990s, he lobbied the U.S. government on behalf of victims of ethnic cleansing in Bosnia. Wiesel has received numerous awards and approximately 75 honorary doctorates.
  • Vuonna 1993 Wiesel puhi USA:n Holoausti Muistomuseon vihkiäisjuhlassa Washingon D.C.ssä. Hänen sanansa, joissa kaikuu hänen elämäntyönsä on kaiverrettuna museon tuloporttiin  "For the Dead and the Living, we must bear witness" Meidän on todistettava kuolleitten ja elossaolevien tähden."
In 1993, Wiesel spoke at the dedication of the U.S. Holocaust Memorial Museum in Washington, D.C. His words, which echo his life’s work, are carved in stone at the entrance to the museum: “For the dead and the living, we must bear witness.”8

Sources: Aikman, David. Great Souls. Nashville: Word Publishing, 1998; Cohn-Sherbok, Dan. Fifty Key Jewish Thinkers. New York: Routledge, 1997; Encyclopedia Judaica. "Wiesel, Elie". CD-ROM Edition, Judaica Multimedia (Israel) Ltd; Pariser, Michael. Elie Wiesel. Brookfield: The Millbrook Press, 1994; Wiesel, Elie. All Rivers Run to the Sea: Memoirs. New York: Alfred A. Knopf, 1995; The World Book Encyclopedia. "Wiesel, Elie". Vol. 21, 1988 Edition.

1Aikman, p. 326.
2Aikman, p. 342.
3Encyclopedia Judaica.4Cohn-Sherbok, p.128.
5Pariser, p. 40.
6Aikman, p. 354.
7Pariser, p. 40.
8Pariser, p. 43.
Suomennosta 19.5. 2015

söndag 18 maj 2014

Elie Wiesel , Marmaros ( Ro )Jewish writer from Sighet City

Elie Wiesel, the world’s most famous Holocaust survivor, will be interviewed in New York via video link-up from his birthplace in Sighet, Romania, by Jerusalem Post editor-in-chief Steve Linde on Sunday, May 11.

Wiesel, 85, will be asked about his childhood memories of the old Jewish ghetto in Sighet, Shoah education and his views on anti-Semitism, Israel and the world today following the inauguration on Saturday night of the “Holocaust Cellar” educational center in his pre-war home. “The opening of the Holocaust Cellar supports my life’s efforts to ensure that humanity never forgets the evil that took place there and throughout Europe,” Wiesel said ahead of the event.

The historic interview will be live-streamed on JPost.com at 4 p.m. and photographed by the Post’s Marc Israel Sellem. 

Please LIKE our Facebook page - it makes us stronger:

Nelly Sachsin syntymästä 122 vuotta.

NELLY SACHS
Leonie Sachs s. 10 jouluk.1891Schöneberg, k.  12 toukokuuta 1970  Stockholm,
Kokoelmasta Hehkuvat kadut
runo Tänä yönä

Denna natt ur samlingen Glödande gåtor
(1966 )

Tänä yönä
pimeän sivukadun kuljin.
kulman kiersin.
Käsivarrelleni
varjoni laskeutui
Se uupunut vaate,
kannetuksi halusi,
vaan sen väri ei miellyttänyt.
Tuonpuoleinen olet!

DENNA NATT
gick jag en mörk sidogata
runt hörnet
Då lade sig min skugga
över min arm
Detta uttröttade klädesplagg
ville bli buret
och färgen Intet tilltalade mig:
Du är hinsides!


Vapaa suomennos 18.5. 2014 Ruotsalaisesta Nelly Sachsin runosta (1966)

Suomen juutalainen kirjallisuus

Suomen Juutalainen Kirjallisuus ( eri lähteistä sitaatteja)

"Kun Suomeen tulleet palveluksensa päättäneet juutalaiset sotilaat saivat luvan asettua maahan, he perustivat seurakuntia, joista suurimmat olivat Helsingissä, Turussa ja Viipurissa. Myös Hämeenlinnassa toimi 1800-luvulla pieni seurakunta. Autonominen Suomi rajoitti juutalaisten asumisoikeutta ja se koski vain nimeltä mainittuja kaupunkeja, jotka vuoden 1889 asetuksen mukaan olivat edellisten lisäksi Tampere, Sortavala, Suistamo, Impilahti, Kuopio, Vaasa ja Hamina. Näistä viimeksi mainitussa, joka oli kuulunut Vanhaan Suomeen, oli jo 1800-luvun alussa ollut joidenkin juutalaisten perheiden muodostama yhteisö. Kun Viipuri menetettiin Neuvostoliitolle vuonna 1944, osa sen juutalaisen yhteisön jäsenistä perusti Tampereelle seurakunnan. Tämä seurakunta kuitenkin lakkautettiin vuonna 1981, kun sen jäsenistä suurin osa oli muuttanut Helsinkiin.Suomen juutalaiset muodostivat varsin homogeenisen ryhmän, jolla oli yhteinen alkuperä, kieli ja tapakulttuuri. Valtaosa perheistä oli tullut Suomeen 1800-luvun jälkipuoliskolla Venäjän imperiumin juutalaisasutusalueen (engl. Pale of Settlement) alueelta. Juutalaisten elämän varjopuoli oli autonomisen ajan Suomessa toimeentulon ja elinolojen epävarmuus. Karkotusten ja tiukkojen juutalaislakien vuoksi monet joutuivat jättämään kotimaansa. Suvut olivat laajalle levittäytyneitä – perheenjäseniä ja lähisukulaisia saattoi elää niin Venäjällä kuin Amerikassakin. Suomen juutalaisten arkiston valokuviin on taltioitunut paljon juutalaisten elämää. Jotkut Suomen juutalaisista ovat kirjanneet omaa ja perheensä historiaa kronikoihin ja muistelmiin. Nämä antavat arvokkaan lisän muun historiallisen aineiston ohella.Suomen juutalaiset olivat alkujaan Itä-Euroopan ashkenasijuutalaisia ja heidän uskonnollinen suuntautumisensa oli ortodoksinen. Itä-Euroopassa vaikuttanut hasidismi ei saanut jalansijaa Suomessa, vaikkakin yksittäisiä hasideja tiedetään yhteisössä olleen. 1800-luvulla juutalaiset yhteisöt Suomessa olivat tiukan uskonnollisia. Arkea ja pyhää, sapattia, säätelivät monet uskonnolliset lait ja perinteet. Venäjän armeijan palveluksesta vapautuneet juutalaiset sotilaat pyrkivät järjestämään uskonnollisen elämän ja lastensa koulutuksen parhaansa mukaan. 1900-luvun alussa oli huomattavissa maallistumista erityisesti nuoren polven parissa, monet valitsivat tiekseen sekulaarin sionismin. 1930-luvulla kuvaan tulivat myös seka-avioliitot kristittyjen kanssa. Huolimatta yksilön omasta maailmankatsomuksesta hän oli kuitenkin yhteisön täysivaltainen jäsen.
Suomeen 1800-luvulla asettuneet juutalaiset toivat mukanaan Itä-Euroopan ashkenasijuutalaisten kulttuuriperinteen. 1800-luvun lopulla juutalaisten kansallisen heräämisen myötä kulttuurielämä alkoi saada moninaisempia muotoja. Kuvaan tuli myös politiikka, erityisesti sionismi. Vuonna 1906 Helsinkiin perustettiin ensimmäinen kulttuuriyhdistys ja urheiluseura. Tuolloin toimi myös sionistinen yhdistys. Näiden yhdistysten toiminta laantui ensimmäisen maailmansodan aikana. Itsenäisyyden ensivuosina Suomen juutalaisiin yhteisöihin perustettiin lukuisia kulttuuriin ja sionistiseen toimintaan keskittyneitä yhdistyksiä. Kulttuurin saralla toimi kuoroja, kirjallisuus- ja teatteriseuroja. Poliittisen aktiviteetin ja varojenkeruun lisäksi sionistiset yhdistykset järjestivät myös kulttuuritoimintaa, lisäksi monilla yhdistyksillä oli myös omat lehtensä.
Toisen maailmansodan jälkeen nuorella israelilaisella kulttuurilla ja erityisesti nykyheprealla oli vaikutusta kulttuuritoimintaan. Kulttuurisiteet Israelin kanssa tulivat keskeisiksi."
  • Juutalainen Kirjallisuuskerho 1906 Helsingissä

Vuonna 1906 perustettiin Helsingissä ensimmäinen kulttuuriyhdistys, joka kantoi nimeä Juutalainen kirjallisuuskerho. Seuran toiminta pyrki edistämään Helsingin juutalaisten parissa jiddishin kielen ja kulttuurin tuntemusta. Se perusti myös pienen jiddishinkielisen kirjaston. Nimestään huolimatta seura harrasti myös kuoro- ja teatteritoimintaa.
  • Suomen itsenäisyttyä Helsingissä perustettiin juutalaisia kirjallisuusyhdistyksiä HTCHIJO
Suomen itsenäistyessä perustettiin Helsinkiin parikin juutalaista kirjallisuusyhdistystä. Hatchijo, joka myöhemmin yhdistyi sionistisen nuorisoyhdistyksen kanssa, perusti nimeään kantavan ruotsin- ja jiddishinkielisen lehden ja avasi kirjaston, jossa oli mm. jiddishin- ja hepreankielistä kirjallisuutta. Hatchijo-lehden ohella ilmestyi monia muita juutalaisia lehtiä.
  • Turkuun ja Viipuriin juutalaisia kirjastoja
Myös Turkuun ja Viipuriin perustettiin juutalaisia kirjastoja.
  • Varhainen heprean kerho 1924. Samuel Chalupowitsch , sihteerinä Anbraham Kiss 1924.
  • Heprean kerho 1928
Puhtaasti jiddishin kieleen keskittyneiden yhdistysten toimintaa haittasi kuitenkin nuorison heikohko jiddishin taito. Kiinnostus nykyhepreaa kohtaan sen sijaan kasvoi ja vuonna 1929 perustettiin Helsingissä Heprean kerho.
  • Judisk Krönika 1918-1920,.1925 Toimittaja Israel -Jakob Schur
http://fennojudaica.jchelsinki.fi/l_cul_literature_03.html
  • Helsinkiläinen Samuel Besprovanni ( myöhemmin Sam Vanni , USA) . Formen i bren. Muodot tulessa.
  • Saul Tshernichowski: Shirim Chadashim, Uudet Laulut 1931. Kalevala hepreaksi 1935.
  • Judisk årsbok för Finland 5690 - 1930 (1929). Helsinki: Oy Surdus Ab.
  • 1930-luvulla Helsingin juutalaisen seurakunnan piirissä julkaistiin kahta lehteä. Hatikwah, sionistisen nuorisojärjestön Berith Hanoar Haivri´n äänenkannattaja, ilmestyi vuosina 1935-36 ja Hazohar, Suomen sionistiliiton julkaisu, 1934-39. Molemmat lehdet olivat pääosin ruotsinkielisiä, pieniä, noin 12-sivuisia julkaisuja, ja ilmestyivät kuutisen kertaa vuodessa. Lehdissä on pääkirjoitus, kirjoituksia paitsi ajankohtaisista tapahtumista niin myös juutalaisuudesta, sionismista ja antisemitismistä yleensä sekä pikku-uutisia eri maiden juutalaisten tilanteesta ja Israelista. Tätä tutkimusta varten selailimme Hatikwahin numeroita vuosilta 1935-36 ja Hazoharin numeroita vuosilta 1936-39.
  • 1990-luvun lehdistä saimme tarkasteltavaksi vuodesta 1979 lähtien ilmestyneen Ha-Kehila lehden 94-95 vuosikerrat eli kuusi numeroa per vuosi sekä tämän vuoden ensimmäisen numeron. Lehti sisältää ajankohtaista tietoa seurakunnan tapahtumista, uutisia juutalaisista maailmalla ja Israelissa sekä artikkeleita juutalaisesta kulttuurista niin Suomessa kuin muuallakin. Artikkelit olivat jakautuneet miltei tasan suomen- ja ruotsinkielisiin.
  • Lehtien lisäksi tutustuimme seurakunnan vuosikertomuksiin vuosilta 1993-95.
  • Samuel Skurnik in väitöskirja
LÄHDE4 ( objektiivinen)

Kuuluisat

Googlasin aihetta Fam,ous Jews from Sudetenland. siis jos on joku merkittävä tiedemies, taiteilija, säveltäjä j jäänyt henkiin näöistä ihmiisitä. Löysin tällaisen nettilähteen:Otan talteen koska siinä on arvioidut Mooseksen elinvuodet . Mooses syntyi noin 3405 vuotta sitten.
http://www.scientificpsychic.com/search/famous-jews.html
Mutta  mitä tulee Sudeettimaan juutalaisiin- he ovat  "kuulumattomia"-  liian nopeasti maanpäältä kadonneita.  Se hirveä paatos ja kohorttivoima, jolla natsit ryntäsivät Tsekkoslovakiiaan on jauhanut maan vanhurskaat alleen kuin pölyn. Natseilla oli jonkinlainen  Hengen  tilavuuksi  tuhoava, amorfinen hävityksen  viettymys- Jonkin aikaa okkupaation murskaavan myllyn jälkeen tuli  se Kristalliyön ryöstömurhien  sarja.
Sudeettialueelta on Schindlerin  elämänhistoria  poikkeus.

Kirjallisuus suomeksi. Jos etsin juutalaista kirjallisuutta suomeksi Google tarjoaa Raamttua, mutta  tätä en katsoisi  varinaiseksi  juatalaiseksi kirjallisuudeksi , vaan Juudan kansan kutsumustehtäväksi, joka on saatu suomennettua  ja omaksuttua asteittain myös suomalaiseksi kutsumustehtäväksi vuosisatojen varrella.
Mutta kiinnostavaa on aivan  siis inhimillinen kirjallisuus. Raamattuhan on se mitä Jumala tahtoi Juudan kansan kirjoittavan ihmiskielellä   muistiin.  Nyt kiinnostaa mitä israelilaiset ITSE haluavat kirjoittaa nyt aikojen lopulla, sillä - tätä kirjallisuustyötä helpottaakseen Jumala  antoi Johanneksen Patmoksella ilmoittaa, että Hänen antamaan tehtäväänsä, Kirjoituksiin,  Raamattuun, ei pidä  lisätä yhtään mitään eikä siitä poistaa yhtään mitään. Se on Jumalan Sana. Mutta nyt saa sitten israelilaiset kirjoitaa ihan  omia kirjojaan. kuten suomalainenkin ja muut  kynäniekat.
 

Israelilaista käännöskirjallisuutta suomeksi NIr Baram

LÄHDE: http://www.hs.fi/kulttuuri/a1392615057437

Nir Baram

 Syntynyt poliitikkoperheeseen Jerusalemissa 1976. Asuu Tel Avivissa.
 Esikoisromaani Purple Love Story ilmestyi 1998,
 Mask-Ball Children vuonna 2000 ja
 The Remaker of Dreams vuonna 2006. Se käännettiin myös saksaksi.
 Vuonna 2010 ilmeistynyt Good People (Hyviä ihmisiä) oli kansainvälinen läpimurto. Romaani ilmestyy maaliskuussa suomeksi Otavan kustantamana.
 Viime elokuussa ilmestynyt World Shadow on ollut myyntimenestys, ja kriitikot pitävät sitä Baramin toistaiseksi parhaana teoksena.

Hesari kertoo seuraavaa:

Juuri viidennen romaaninsa julkaissut Nir Baram (s. 1976) edustaa sekä kirjallisesti että poliittisesti uutta sukupolvea, joka ei halua kulkea vanhoissa urissa.
Jerusalemissa syntynyt kirjailija pani neljä vuotta sitten israelilaisen kirjallisuuden pakan uusiksi romaanillaan Hyviä ihmisiä. Sen suomenkielinen laitos ilmestyy maaliskuussa Otavan kustantamana.
Baramin neljäs romaani on ollut kansainvälinen läpimurto, ja se on tähän mennessä käännetty jo neljälletoista kielelle. Päätös suomentamisesta ei siis ole mikään ihme.
Israelissakin Hyviä ihmisiä pysyi eniten myytyjen kirjojen listalla neljä kuukautta, vaikka herätti myös hämmennystä, jopa paheksuntaa, ja synnytti kiivaan julkisen keskustelun.
Nir Baram oli noussut kotimaassaan nimeksi jo esikoisromaanillaan Purple Love Story, jonka hän julkaisi vain 22-vuotiaana. Hän oli samana vuonna lopettanut pakollisen kolmivuotisen asepalveluksensa.
Politiikkaa ja kirjallisuutta ei Nir Baramim mukaan voi erottaa toisistaan.
"Siksi Hyviä ihmisiä voi lukea analogiana sille, mitä Israelissa tapahtuu juuri nyt. Romaania kritisoineet lukijat eivät heti ymmärtäneet sitä", Baram kertoo kertoo puhelimitse kotoaan Tel Avivista.
Hän on edellisenä päivänä kotiutunut kansainvälisestä kirjallisuustapahtumasta Bogotássa Kolumbiassa. Hyviä ihmisiä -romaanista ilmestyi espanjankielinen laitos.
Kirjailija tuntuu vierastavan perinteistä jakoa vasemmistoon ja oikeistoon. Maailma – varsinkaan Lähi-itä – ei oikein enää siihen taivu, koska rakenteet ovat muuttuneet niin paljon.
Hän kertoo kuitenkin jättäneensä Jerusalemin juuri siksi, että kaupunki on liian oikeistolainen ja uskonnollinen. Tel Aviv puolestaan on kansainvälisyydessään, multikulttuurisuudessa ja avoimuudessaan kuin New York pienoiskoossa. Siellä voi hengittää.
"Harva minun sukupolvestani suostuu asumaan Jerusalemissa."

Vasemmistolaisuus on peräisin kotoa. Baramin isoisä ja isä ovat olleet Israelin työväenpuolueen ministereitä.Hän väittelee yhä kiivaasti politiikasta Jerusalemissa asuvan isänsä kanssa. Sananvaihtoa syntyy erityisesti sionismista ja Israelin valtion perustuslaista.
"En voi hyväksyä ajatusta puhtaasta juutalaisvaltiosta. On väärin, että vain juutalaiset ovat oikeutettuja Israelin kansalaisuuteen. Israel kuuluu kaikille niille, jotka asuvat Israelissa – riippumatta heidän etnisestä tai uskonnollisesta taustastaan", Baram sanoo.
"Tämä koskee yhtä hyvin palestiinalaisia kuin vierastyövoimaa. Jo tämä näkemys erottaa minut perinteisestä vasemmistosta. Totta kai olen kyyhky enkä haukka. Mielestäni Lähi-idässä on helpompi pyrkiä rauhaan, jos panemme aluksi omat nurkat kuntoon."
Nir Baramin mielestä Israel on juuttunut menneeseen aikaan, eivätkä poliitikot ymmärrä, että maailma on muuttunut.

Kirjailija on myös aktiivisesti mukana nuoremman sukupolven poliittisessa liikehdinnässä. Hän johti nuorten älykköjen rintamaa, joka vaati Israelia solmimaan tulitauon vuoden 2006 Libanonin sodan aikana.
Omaan kirjalliseen uraansa Nir Baram suhtautuu ristiriitaisesti. Hän katsoo, että ura alkoi kunnolla vasta kolmannesta romaanista The Remaker of Dreams vuonna 2006, vaikka aiemmatkin romaanit olivat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä.
"Erityisesti häpeän esikoisromaaniani. En voi enää lukea sitä. Se on naamioitu omaelämäkerrallinen tilitys äitini kuoleman aiheuttamasta surusta. Romaanissa tosin kuolee isä, mutta ei se juuri lisää tarinan kirjallisia ansioita."
Toisen romaanin julkaisemisen jälkeen Nir Baram piti lähes kuuden vuoden tauon kaunokirjallisuudesta ja keskittyi poliittisen kirjoitteluun.
"Tauko kannatti. Sen aikana tajusin, mitä mahdollisuuksia kaunokirjallisuus voi kirjailijalle lopultakin antaa. Opin kirjoittamaan."
Siitä kertoo myös romaani Hyviä ihmisiä, joka etenee komeasti pikemminkin vasta- kuin myötäkarvaan.

Muistiin 18.5. 2014