Leta i den här bloggen

söndag 21 april 2013

Yhden Jumalan tunnustajat ja yksi Moorian vuori.

Koska nyt ei ole mahdollista , että juutalaiset  administroisivat koko Moorian vuoren hengellisenä tarkoituksena rakentaa temppeli Jumalan Nimelle olisi kohtuullista, että  nämä kolme Jumalaan uskovaa uskontoa sopisivat kolmasosasta Moorian vuorta  niin, että kaikille olisi paikka Jumalan silmäterän alla. Kaikki ovat Aabrahamin lapsia. Juutalaiset ovat  Aabrahamin Iisakista. Muut seemiläiset ovat  Aabrahamin muista pojista. Kristikunta on uskon kautta tulleet Aabrahamin lapsiksi omaksuen Aabrahamin uskon siten kuin messiaaninen juutalainen seurakunta 2000 v sitten Jerusalemin kokouksessa   muille kansoille määräsi  porttina Aabrahamin lapseuteen ja Pietari oli  yksi niistä portinvartijoista, joilla oli avainsanoma tässä asiassa.  Hänen seurakuntansa kokoontui Temppelissä, kunnes vihollisvaltiot pakanat  tekivät Jumalan palveluksen mahdottomaksi  Moorian vuorella.
Nyt rukous on mahdotonta Aabrahamin  lasten keskeisen kuolettavan vihan takia. Tosin välillä pohdin onko ollenkaan  mahdollista että nykyajan  Israelia vihaavat arabikansat olisivat jotenkin geneettisesti Aabrahamin jälkeläisiä. Ehkä ei ainakaan ne joitka haluavat invasoitua israeliin. Enemminkin ne, jotka ovat perinnäisesti omissa maissaan arabian niemimaan  upporikkaiten resurssien muilla alueilla.  Aabraham lähetti muita lapsiaan niille  muille alueille ja vain Israel , Iisakin ja Jaakobin laposet   juurrutettiin  Israelin alueelle.

  Mutta viha joka Israelia kuristaa on sellaista  "uskovien" keskeistä  (säälimätöntä, kovaa, julmaa)  vihaa  joka tavallaan on eri asia kuin   epäjumalien palvojista tai saatanan palvojista  nouseva  luonnollinen viha- vaikka käytännössä viha on  aina samanlaista  tuhovoimaa.

 Pitääkö odottaa kauan ennen kuin Aabrahamin kaikki uskon lapset saavat jalansijaa rukoukseen Pyhällä Vuorella.  

Katson että mahdolliset geneettiset Aabrahamin siementä olevat  islamilaiset, jotka ovat omaksuneet perinteisiinsä  perustuvan uskonnon, ovat tavallaan itse luoneet itselleen  mielestänsä paremmin sopivan uskonnon, ikivanhan juutalaisuuden ja siitä kehkeytyneen  kristinuskon verrokin ja islamissa  onkin  koottuna  kansanperinnettä  kaukaisilta ajoilta , joten siinä on kansallisepoksen ominaisuutta. Muta  Juudan kansalle oli  varhain annettu  konservoitu,  samana pysyvä  kirjallinen sanoma ja kristikunt aoppi  Israelille annetusta sanomasta ja kansoista jokainen valitsee ja seuloo siitä itselleen sopivia kohtia. Kaikissa Jumalaa tunnustavissa uskonnoissa on tuo sama inhimillinen itsevalitun uskon merkki. Kukaan ei toteuta muuta kuin sitä osaa minkä katsoo itselleen soveltuvan.

Ja jokaisen uskon naisille tarvitaan  oma alueensa. Jokainen usko, uskontojen  miehet,  vielä luovat oman  naiskäsityksensä mukaisen mahdollisuuden naisille  toteuttaa uskoa.

Rukousta varten tulee naisten ja miesten vetäytyä eri osastoihinsa myös Uuden Testamentin mukaan. Joka ei niin  tee, ei tunne Pietarin ja Paavalin opettamaa seurakuntakuria mikä taas  on vain harvan nykykristityn seurakunnan omaksuma.   Monessa tulkinnassa tosiaan naisilla on  aika vaikea osuus , ei paljon pakanauskonnoista eroava. Jeesuksen, jumalanPojan,   selitys naisen  osasta on ikäänkuin vielä aukenematon  sinetti.

Siis itse asiassa tarviaan kuusi sektoria.  jotta kaikki jotka rakastavat Jumalaa, voivat  tulla rukoilemaan ja kiittämään Häntä Moorian vuorella, kunnes Jumala  tai myöhemmine  ilmitulevat käytännölliset tosiasiat tai  suuremopi ihmiskunnan toleranssi ja järki  antavat  lisäohjeita.

 Pitäisi olla sen verran noyryyttä kaikissa näissä, jotka ovat omasta mielestään oikeassa,  antaa aikakautensa erilaisuuden takia  arvoa myös toiselle, koska kaikki nyt olemme aikakausien ja kulttuurien  aikajanojen leikkauspisteessä. ensimmäisen kerran  koko universumin  ihmissukupolvien historian aikana.Vaikka  omat keskiajan piirteensä on nykyajassakin.



Inga kommentarer:

Skicka en kommentar