Aabraham ja Ester

 Göteborg Posten 13.1.2010  kertoo kahdesta göteborgilaisesta elävää historiaa.

He ovat Abraham ja Ester Frischer. He olivat kokeneet  maailmansodan ajat, geton, keskitysleirin ja työleirin. Göteborgissa he löysivät elämänsä onnen ja saivat lapsia. Nyt ovat  sekä Abraham (Z"L)  että Ester (Z"L)  siirtyneet ajasta iäisyyteen He olivat päättäneet, että eivät puhu elämänsä kauhun ajoista.  Kun heidän lapsensa alkoivat kysellä, miksei heillä ollut ketään isovanhempia, ei niin äidin eikä  edes isän puolelta, saivat he vastauksena Lisebergin matkan. Mutta sitten tapahtui 1960-luvulla, että natsit tekivät mielenosoituksen Göteborgissa aivan avoimesti ja  silloin Abraham astui esiin ja alkoi kertoa, mitä oikeasti  oli tapahtunut. Mutta  eräs natseista iski häntä. Mutta hän on sen jälkeen kertonut  aiemmista tapahtumista.

20 vuotta kului ja hän lupasi pitkän suostuttelun jälkeen Ingrid Segerstedtin lukiolle käydä Auschwitzissa ja kertoa, mitä siellä oli tehty  hänelle. Matkalle tuli myös Abrahamin poika Josef ja lukiolaisia. GP:stä oli sanomalehtimiehiä mukana dokumentoimassa, kun Abraham astui  keskitysleirin alueelle. Häntä ja muita  Oswiecim-kaupungin juutalaisia  nuoria  pakotettiin  sodan aikana rakentamaan tämä  leiri. Aluksi he olivat saaneet  palata kotiinsa  illalla ja sitten tulla  aamulla takaisin leiriin. Mutta kun leiri oli valmis, portti suljettiin ja nuoret jäivät sisäpuolelle  vangiksi paikkaan, jsota  tuli natsien pahin kuolemanleiri.

Abraham oli  79 vuotias tällä opintomatkalla. Nyt hän joutui seisomaan sillä paikalla, jossa oli lastattu junia ihmisillä  ja lajiteltu vankeja.  Hän itse oli kokenut  leirin päivittäiset julmuudet ja nälässäpitämiset. Nyt ruotsalaiset nuoret näkivät omin silmin, mitä  pöyristyttävää oli  jäljellä: kasoittain hiuksia, kenkiä ja matkalaukkuja..

Opintomatkan jälkeen nuoret tulivat kylään Aabrahamille ja Esterille ja antoivat muistiinpanonsa matkasta. Silloin myös  Ester kertoi, että hänelläkin oli jotakin sanottavaa. Sitten häneltä kysyttiin, voisiko hänkin  tehdä matkan Puolaan. Hän sanoi, että siinä tapauksessa, jos  sama joukko seuraa mukana. Niin tehtiin toinen matka, jolla oli aviopari Aabraham ja Ester  mukana. Aloitettiin Lodzin kaupungista ja siellä oli getto, jossa Ester oli kasvanut. Lodzin vanha juutalainen kortteli on vieläkin  jäljellä,  ränsistyneenä.
 Ester osoitti siellä, missä talossa hän lapsena asui ja miten hänet lähetettiin hakemaan jostain syötävää ja miten aina sai olla peloissaan, että joutuu kuljetetuksi Auschwitziin. Siellä hän joutuikin  selektioon, lajitteluun. Suuresta sattumasta, koska kaasukammio sattui olemaan rikki, hänet lähetettiin työleirille, mutta hänen läheisensä joutuivat kaasukammariin ja krematorioihin. Siellä Auschwitzin asemalla  hän näki vanhempansa viimeisen kerran.  Silloin ei hänellä ollut aavistustakaan, että  hän tulisi kerran tapaamaan miehen, joka myös oli kokenut Auschwitzin.

Myös Abraham oli arvioitu vahvaksi ja työhön päteväksi. Sodan aikana häntä siirrettiin yhä edelleen uusille leireille, joissa  hän kuului natsien käyttämiin työryhmiin. Aabrahamin ja Esterin kertomukset kattoivat elävää  historiaa Lodzista, Auschwitzista ja  Bergen-Belsenistä muistuttaen, että vain vähän on virrannut joessa vettä siitä ajasta, kun jonkin toisen etnisen ryhmän annihilaatiota pidettiin yhteiskunnassa laillisena.

 Yhteinen matka päättyi Krakowaan ja siellä pidettiin  tanssiaiset:  aviopari ja pojat tanssivat Klezmer-orkesterin musiikin tahdissa.

Heidän elossapysymisensä on ollut ihme-- aivan kuin Aabrahamin vankitoverit sanoivatkin,  kun he olivat havainneet  Aabrahamin  elossa Bergen-Belsenin ruumispinoissa. Sinne hän joutui marssittuaan ns. kuolemanmarssia. Viimeinen osa sitä matkaa oli  tehty  junalla ja siellä hän oli lojunut hengettömän näköisenä ja hänet  heitettiin ruumispinoon. Aabraham muisti vielä senkin, että saksalaiset olivat ampuneet  myös ruumispinoa.

Kun oli Aabrahamin oma syntymäpäivä, englantilaiset  vapauttivat leirin ja löysivät Aabrahamin ja hengen kipinän hänen kehossaan. Aabraham itse tapasi sanoa, että  hänellä oli kaksi syntymäpäivää samana päivänä:  se päivä kun hän syntyi Oswiecimin kaupungissa ja se päivä kun hänet  löydettiin Bergen- Belsenin ruumiskasasta.

On siunattu asia,  että he saivat pitkän ja onnellisen elämän  nuoruusaikojensa  kauhujen jälkeen. Ruotsalaiset sanomalehtimiehet ( Eriksson M,  Jansson K-A, Schmid I, Wiberg T) kokivat heidän taholtaan  tavatonta lämpöä, luottamusta ja elämänhalua. Ja ennenkaikkea aviopari Abraham ja Ester Frischer ovat  todistuksellaan  välittäneet ja elävöittäneet sitä historiaa, jota emme saa unohtaa. He kertoivat siitä, mihin  pahuus, sorto ja rasismi voi johtaa.