Leta i den här bloggen

måndag 11 februari 2013

jatkoa- Simon Wiesenthalin elämäkerrasta

1947
 Niitä todisteita, joita Simon Wiesenthal antoi, käytti Amerikkalaisen vyöhykkeen sotarikosoikeudenkäynnit. Kun hänen yhteistyönsä  USA:n armeijan kanssa  päättyi vuonna 1947 hän kolmenkymmenen vapaaehtoistyöntekijönsä kanssa avasi Itävallan Linzissä  Juutalaishistorian   dokumenttikeskuksen kootakseen  todisteita tuleviin oikeudenkäynteihin.

The evidence supplied by Wiesenthal was utilized in the American zone war crime trials. When his association with the United States Army ended in 1947, Wiesenthal and thirty volunteers opened the Jewish Historical Documentation Center in Linz, Austria, for the purpose of assembling evidence for future trials.

Mutta sittemmin kylmän sodan alkaessa hyytää  USA:n ja Neuvostoliiton välisiä suhteita molemmat osapuolet kadottivat mielenkiintonsa  natsisaksalaisten  takaa-ajoon ja silloin Wiesenthalin vapaaehtoiset turhautumiseen näivettymäisillään ajautuivat tavallisempiin toimiin. .
 But, as the Cold War between the United States and the Soviet Union intensified, both sides lost interest in prosecuting Germans, and Wiesenthal's volunteers, succumbing to frustration, drifted away to more ordinary pursuits.

 1954 - 1961
Vuonna 1954  suljettiin Linzin toimisto ja sen dokumentit annettiin Israeliin  Jad- va-Shem-  arkistoihin paitsi yhdet asiakirjat, Eichmania koskevat nimittäin. Tuo henkilö oli puolinäkymätön teknokraatti, joka Gestapon juutalaisasiain osaston päällikkönä oli toiminut "lopullisen ratkaisun" täytäntöönpanon ylivalvojana.

 In 1954, the office in Linz was closed and its files were given to the Yad Vashem Archives in Israel, except for one - the dossier on Adolf Eichmann, the inconspicuous technocrat who, as chief of the Gestapo's Jewish Department, had supervised the implementation of the "Final Solution."
 Wiesenthal  jatkoi palkallista  avustustyötään, mikä käsitti myös unkarilaisten ja muitten rautaesiripun takaa tulevien ammattikoulun  pitämisen - koskaan kuitenkaan täysin jättämättä  syrjään   vaikeasti  löydettävän  Eichmannin  takaa-ajoa; tämä   oli  kadonnut   siihen aikaan kun Saksa hävisi toisen maailmansodan.
While continuing his salaried relief and welfare work, including the running of an occupational training school for Hungarian and other Iron Curtain refugees, Wiesenthal never relaxed in his pursuit of the elusive Eichmann who had disappeared at the time of Germany's defeat in World War II.

Vuonna 1953 Wiesenthal oli saanut tiedon Eichmannin olosta Argentiinassa henkilöltä, joka oli puhutellut tätä siellä. Wiesenthal   välitti tiedon Israeliin Wienin lähetystön  kautta ja informoi  vuonna  1954 myös Nahum Goldmanin, mutta FBI oli puolestaan saanut tiedon Eichmannin olemisesta Damaskossa, Syyriassa.  Vasta vuonna 1959 Israel sai tiedon  Eichmannin elämisestä Buenos Airesissa Ricardo Klementin nimellä.  Siellä Israelin agentit  saivat hänet kiinni ja toivat Israeliin oikeudenkäyntiin.  Eichman todettiin syylliseksi kansanmurhaan ja hänet hirtettiin  toukokuussa 31  vuonna 1961.

 In 1953, Wiesenthal received information that Eichmann was in Argentina from people who had spoken to him there. He passed this information on to Israel through the Israeli embassy in Vienna and in 1954 also informed Nahum Goldmann, but the FBI had received information that Eichmann was in Damascus, Syria. It was not until 1959 that Israel was informed by Germany that Eichmann was in Buenos Aires living under the alias of Ricardo Klement. He was captured there by Israeli agents and brought to Israel for trial. Eichmann was found guilty of mass murder and executed on May 31, 1961.

1961 Dokumettikeskus Wienissä  aukaistaan 

Rohkaistuneena Wiesenthal   aukaisi uudestaan Juutalaisen dokumenttikeskuksen, tällä kertaa Wienissä.  Nyt hän keskitti toimintansa yksinomaan sotarikollisten löytämiseen.  Eräs  hänen prioritoimansa asia koski Karl Silberbaueria, Anne Frankin pidättänyttä Gestapo-miestä. Anne Frank oli pidätettäessä  vain 14-vuotias ja hän sai  surmansa natsien pystyttämässä keskitysleirissä  elettyään  sitä ennen kaksi vuotta kätkössä amsterdamilaisessa ullakkohuoneessa.  Hollannin uusnatsien propagandan levittäjät olivat  kerta kaikkiaan menestyksellisiä  yrityksissään tehdä Anne Frankin päiväkirjan autenttisuus kyseenalaiseksi, kunnes Wiesenthal vuonna 1963  paikallisti Silberbauerin, silloisen  Itävaltalaisen  poliisitarkastajan. Silberbauer tunnusti, että kyllä hän  oli tehnyt Anne Frankin pidätyksen.

Encouraged by the capture of Eichmann, Wiesenthal reopened the Jewish Documentation Center, this time in Vienna, and concentrated exclusively on the hunting of war criminals. One of his high priority cases was Karl Silberbauer, the Gestapo officer who arrested Anne Frank, the fourteen year-old German-Jewish girl who was murdered by the Nazis after hiding in an Amsterdam attic for two years. Dutch neo-Nazi propagandists were fairly successful in their attempts to discredit the authenticity of Anne Frank's famous diary until Wiesenthal located Silberbauer, then a police inspector in Austria, in 1963. "Yes," Silberbauer confessed, when confronted, "I arrested Anne Frank."

1966 
 Lokakuuhun 1966 mennessä  oli 16  SS- upseeria - 9 heistä Wiesenthalin löytämää,  joutunut L-Saksan Stuttgartissa oikeudenkäyntiin. osallistumisesta Lvovin juutalaisten  tuhoamiseen  Wiesenthalin listan  prioritoituja  etsintäkuulutettuja  oli Franz Stangl, Puolan Treblinkan ja Sobiborin keskitysleirien komentaja. Wiesenthalin kolmen vuoden työnä  Stangl paikallistettiin Brasiliassa ja hänet palautettiin  Länsi-Saksaan vankilaan vuonna 1967. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ja hän kuoli vankilassa.

In October 1966, sixteen SS officers, nine of them found by Wiesenthal, went on trial in Stuttgart, West Germany, for participation in the extermination of Jews in Lvov. High on Wiesenthal's most-wanted list was Franz Stangl, the commandant of the Treblinka and Sobibor concentration camps in Poland. After three years of patient undercover work by Wiesenthal, Stangl was located in Brazil and remanded to West Germany for imprisonment in 1967. He was sentenced to life imprisonment and died in prison.

1967
Simon Wiesenthalin  muistelmat toimittaa Joseph Wechsberg

Wiesenthalin muistelmateos julkaistaan.  Sen nimi on Tappajat keskuudessamme,. Kun Wiesenthal teki vierailunsa Amerikkaan  kirjansa ilmestymisen johdosta,  hän kertoi  löytäneensä  rva  Hermine Ryanin (omaa sukua  Braunsteiner) , Queensissa New Yorkissa asuvana  kotiäitinä  Asiakirjojen mukaan rva Ryan, nainen,   oli ollut  Majdanekin  usean sadan lapsen tappamisen ylivalvoja . Hänet  luovutettiin sotarikollisena  Saksaan oikeudenkäyntiin vuonna 1973 ja hän sai elinkautisen tuomion.

Wiesenthal's book of memoirs, The Murderers Among Us, was published in 1967. During a visit to the United States to promote the book, Wiesenthal announced that he had found Mrs. Hermine Ryan, nee Braunsteiner, a housewife living in Queens, New York. According to the dossier, Mrs. Ryan had supervised the killings of several hundred children at Majdanek. She was extradited to Germany for trial as a war criminal in 1973 and received life imprisonment.
 Juutalainen Todistekeskus Wienissä oli vaatimaton, niukasti kalustettu kolmen huoneen  toimisto, jossa Wiesenthal  mukaanluettuna oli neljä työntekijää. Päinvastoin kuin moni luulee Wiesenthal  itse  ei jäljittänyt  pakenevia natseja. Hänen päätehtäviään  oli koota  ja analysoida informaatio. Tässä työssä häntä avusti laaja tiedottava, kansainvälinen ystävien, kollegoiden ja  asiaa kannattavien  verkosto, johon kuului  myös    Saksan Toisen Maailmansodan  sotaveteraaneja, joita oli kauhistuttanut joutua todistamaan hirmutöitä. Hän sai  vihjeitä jopa  entisiltä  natseilta, jotka kantoivat katkeraa kaunaa muita entisiä natseja kohtaan.  Erityinen  osasto hänen Wienin virastossaan dokumentoi äärioikeistolaisia ryhmiä, uusnatseja ja vastaavia organisaatioita.

The Jewish Documentation Center in Vienna is a nondescript, sparsely furnished three-room office with a staff of four, including Wiesenthal. Contrary to belief, Wiesenthal does not usually track down the Nazi fugitives himself. His chief task is gathering and analyzing information. In that work he is aided by a vast, informal, international network of friends, colleagues, and sympathizers, including German World War II veterans, appalled by the horrors they witnessed. He has even received tips from former Nazis with grudges against other former Nazis. A special branch of his Vienna office documents the activities of right-wing groups, neo-Nazis and similar organizations.

 Erittäin huolellisesti Wiesenthal  poimi jokaisen asiaankuuluvan dokumentin ja talletetun muistiinpanon, mitä vain sai  käsiinsä ja  kuunteli monia henkilökohtaisia selontekoja, mitä yksityiset eloonjääneet hänelle kertoivat. Arkkitehdin hahmottavalla tervävänäköisyydellä, Talmudin tuntijan perinpohjaisuudella ja   tieteellisen ajattelutavan  loistavin luontaisin lahjoin varustettuna  hän kokosi pala palalta mitä himmeimpiä, epätäydellisiä ja näennäisen irrelevantteja ja pirstoutuneita   tietoja rakentaen oikeusjutut   tapeeksi kiinteiksi, jotta niissä oli   ainesta, jonka saattoi esittää  oikeudessa.   Asiakirjat  esitettiin sitten  asianomaisille  viranomaisille. Jos ja kun  he eivät ryhtyneet  toimenpiteisiin - kuten usein tapahtui  natsimyönteisyydestä  tai muista syistä. niin silloin Wiesenthal  kääntyi  sanomalehtien ja muun median puoleen, sillä kokemuksesta hän tiesi  julkisuuden ja yleisen  mielipiteen  olevan vahvoja  aseita. 

Painstakingly, Wiesenthal culls every pertinent document and record he can get and listens to the many personal accounts told him by individual survivors. With an architect's structural acumen, a Talmudist's thoroughness, and a brilliant talent for investigative thinking, he pieces together the most obscure, incomplete, and apparently irrelevant and unconnected data to build cases solid enough to stand up in a court of law. The dossiers are then presented to the appropriate authorities. When, as often happens, they fail to take action, whether from indifference, pro-Nazi sentiment, or some other consideration, Wiesenthal goes to the press and other media, for experience has taught him that publicity and an outraged public opinion are powerful weapons.

1970- 1990 luku 
 Vielä jäljellä oleva työ oli suunnaton. Saksan sotarikollisten  tiedostot sisälsivät  yli 90 000 nimeä, useimmat eivät koskaan olleet  olleet oikeudenkäynnissä Tuhansien natsien- joitten nimet eivät edes olleet luettelossa, on tiedetty  toimineen huomattavissa viroissa kautta Saksan. Näiden itse asioitten  lisäksi  oli valtava tehtävä viranhaltioitten ja suuren  kansan vakuuttamisessa  siitä, että natsien  tekemä   täystuho, Holokausti oli  massiivinen ja  kaikkialle soluttautunutta . Muistelmiensa viimeisessä kappaleessa hän siteerasi  SS- korpraalin  sanoja hänelle vuonna 1944: "Sinä haluat kertoa totuuden   kuolemanleireistä Amerikan kansalle. Oikein.  Ja tiedätkö mitä tapahtuu, Wiesenthal? He eivät usko sinua. He tulevat sanomaan,  että olet hullu. Saattaa olla, että panevat sinut vielä putkaan.  Kuinka kukaan  voi uskoa tuota hirveää bisnestä, ellei ole itse  selvinyt siitä hengissä?"

The work yet to be done is enormous. Germany's war criminal files contain more than 90,000 names, most of them of people who have never been tried. Thousands of former Nazis, not named in any files, are also known to be at large, often in positions of prominence, throughout Germany. Aside from the cases themselves, there is the tremendous task of persuading authorities and the public that the Nazi Holocaust was massive and pervasive. In the final paragraph of his memoirs, he quotes what an SS corporal told him in 1944: "You would tell the truth [about the death camps] to the people in America. That's right. And you know what would happen, Wiesenthal? They wouldn't believe you. They'd say you were mad. Might even put you into an asylum. How can anyone believe this terrible business - unless he has lived through it?"
Monien Hra Wiesenthalin kunniamerkkien joukossa   on  Itävallan ja Ranskan vastarintaliikeiden kunniamerkit, Hollanin Vapauden mitali, Luxemburgin Vapauden mitali.  UNLHRA:n kunniamerkki , US kongressin Kultainen Mitali presidentti Jimmy Carterin luovuttamana vuonna  1980,  Ranskan Kunnialegioonan mitali  vuonna 1986. Wiesenthal toimi konsulttina  filmeille  The Odessa Pile (1974), The Boys from Brazil (1978),  Ira Levinin kirjan mukaan tehty filmi. Vuonna 1981 Wiesenthal Keskus tuotti Akatemiapalkinnon voittaneen dokumentin  Genocide  (Kansanmurha)  Elisabeth Taylorin  ja Orson Wellesin esittämänä. Johdanto on Simon Wiesenthalin

 Among Mr. Wiesenthal's many honors include decorations from the Austrian and French resistance movements, the Dutch Freedom Medal, the Luxembourg Freedom Medal, the United Nations League for the Help of Refugees Award, the U.S. Congressional Gold Medal presented to him by President Jimmy Carter in 1980, and the French Legion of Honor which he received in 1986. Wiesenthal was a consultant for the motion picture thriller, The Odessa File (Paramount, 1974). The Boys From Brazil (Twentieth Century Fox, 1978), a major motion picture based on Ira Levin's book of the same name, starring Sir Laurence Olivier as Herr Lieberman, a character styled after Wiesenthal. In 1981, the Wiesenthal Center produced the Academy Award-winning documentary, Genocide, narrated by Elizabeth Taylor and the late Orson Welles, and introduced by Simon Wiesenthal. 


Simon ja Cyla Wiesenthal  viettivät hiljaiseloa  Wienissä.  Wiesenthal  vastaili kirjeisiin iltaisiin, tutki kirjoja ja  tietueitaan  ja  järjesteli postimerkkikokoelmiaan.
Simon and Cyla Wiesenthal live in a modest apartment in Vienna and have little social life. Wiesenthal spends his evenings answering letters, studying books and files, and working on his stamp collection.
 Kuten odottaa saattoi  Simon Wiesenthal sai lukuisia nimettömiä uhkauksia  ja loukkaavia kirjeitä.  Kesäkuussa  1982 hänen talonsa ulko-oven edustalla oli pommikin, joka teki melkoisesti tuhoa. Onneksi kukaan ei saanut vammoja. Siitä asti vartioi  aseistettu vartija   hänen toimistoaan ja taloaan. Pommin johdosta pidätettiin yksi saksalainen ja useita  itävaltalaisia uusnatseja. Attentaatin päätekijäksi osoittautui saksalainen, joka sai 5 vuotta vankeutta.

As is to be expected, Simon Wiesenthal has received numerous anonymous threats and insulting letters. In June 1982, a bomb exploded at the front door of his house causing a great deal of damage. Fortunately, no one was hurt. Since then, his house and office have been guarded by an armed policeman. One German and several Austrian neo-Nazis were arrested for the bombing. The German, who was found to be the main perpetrator, was sentenced to five years in prison.
Wiesenthalilta kysyttiin usein hänen motiiveistaan, miksi hän alkoi jäljittää natseja.  New York Times -lehdessä ( 2.2. 1964)  Clyde  Farnsworthin  mukaan  Wiesenthal   vietti kerran sapatin erään entisen Mauthausen vangin  kodissa ( Mies toimi  nyt menestyvänä jalokivien hiojana). Aterian jälkeen  isäntä sanoi: "Simon  jos palaisit takaisin vanhaan ammattiisi talojen rakentamiseen, olisit jo miljonääri. Miksi et palaa?" - Wiesenthal vastasi: "Sinä olet uskonnollinen mies. Sinä uskot Jumalaan ja kuoleman jälkeiseen elämään. Minäkin uskon. Kun tulemme siihen toiseen maailmaan ja kohtaamme ne miljoonat juutalaiset, jotka kuolivat leireillä , niin  kysyvät: Mitä te olette tehneet?  Silloin  tulee olemaan monenlaisia vastauksia. Sinä sanot: Minusta  tuli jalokivien hioja. Joku toinen sanoo: Olen salakuljetan kahvia ja amerikkalaisia savukkeita. Joku sanoo. Minä rakensin taloja.  Mutta minä sanon:  Minä  en unohtanut teitä."

Wiesenthal is often asked to explain his motives for becoming a Nazi hunter. According to Clyde Farnsworth in the New York Times Magazine (February 2, 1964), Wiesenthal once spent the Sabbath at the home of a former Mauthausen inmate, now a well-to-do jewelry manufacturer. After dinner his host said, "Simon, if you had gone back to building houses, you'd be a millionaire. Why didn't you?" "You're a religious man," replied Wiesenthal. "You believe in God and life after death. I also believe. When we come to the other world and meet the millions of Jews who died in the camps and they ask us, 'What have you done?', there will be many answers. You will say, 'I became a jeweler', Another will say, I have smuggled coffee and American cigarettes', Another will say, 'I built houses', But I will say, 'I didn't forget you.'"

2005

Wiesenthal sai elää pitkän elämän, 96 vuotta (Z"L)  ja hän siirtyi ajasta ikuisuuteen  20. syyskuuta 2005 kotonaan Wienissä. Hän jäljitti eläessään  1100 Adolf Hitlerin suurtappajaa  ja pienempää  joukkosurmaajaa ja muita natsirikollisia toisesta maailmansodasta asti. "Kun historaa silmäilee taaksepäin",  sanoi Wiesenthal , " tahdon ihmisten  tietävän, että natsit eivät  voi murhata  miljoonia ihmisiä ja vain päästä kansamurhasta  suit sait  pakoon". 
Wiesenthal died on September 20, 2005, at his home in Vienna. He was 96. Wiesenthal's biographers credited him with ferreting out 1,100 of Adolf Hitler's major and minor killers and other Nazi war criminals since World War II. “When history looks back,” Wiesenthal said, “I want people to know the Nazis weren't able to kill millions of people and get away with it.”

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar