Jumala valitsi Nooan tekemään tarkoin Jumalan antaman kaavan (TAVNIT) mukaisin laivan, arkin, joka saattoi pelastaa suurelta tulvalta ihmis-ja eläinkuntaa sekä lintuja.
Jumala valitsi Aabrahamin lähtemään Kaldean Uurista, Kanaanin maahan, joka oli Luvattu maa. tarkoin antamieansa maapallolla sijaitsevien karttamerkkien mukaan.
Jumala valitsi Mooseksen kirjoittamaan Laintalut kivisiin tauluihin ja tekemään Ilmestysmajan tarkan kaavan mukaisesti (TAVNIT) ja opettamaan kansaa asetumaan paikoilleen tai lähtemään liikkeelle tarkan järjestyksen mukaan pitämällä Ilmestysmajaa ja Jumalan Lain kirjoja keskeisimpänä suojeltavana asiana ja edelleen kuljetettavana. Kansan eri heimojen identiteetti vahvistettiin tarkoin Jumalan käskyn mukaan. Mooses teki kaiken kuten oli käsketty.
Jumala valitsi Joosuan jakamaan jokaiselle heimolle kartoitetut asuinsijat Luvatussa maassa ja Joosua teki niin.
Ensimmäiset koko kansaa lukitaitoon kouluttavat kirjat asetettiin Jumalan käskyn mukaan kalkkikiviin kirjoittettuina isoina kivipatsaina. Efraimin maahan Sikemin vuorille. Joosua teki niin.
Daavid kirjoitti tarkasti muistiin kaavan (TAVNIT) minkä Jumala hänelle näytti Jerusalemin tulevasta temppelistä ja minkä Daavid opetti pojalleen Salomolle. Salomon rakensi kaiken mitä kaavassa oli.
Hesekiel kirjoitti tarkasti muistiin sen kaavan (TAVNIT), mikä on säädetty tulevalle Jerusalemin temppelille ja maan kartalle.
Jeesus tuli ja eli toteen Mooseksen lain ja suoritti iankaikkisen lunastustyön, minkä kaava oli Vanhassa Liitossa annettu. Työn päätettyään Hän sanoi: Se on täytetty.
Uusi Testamentti antaa kaavana Jumalan seurakunnan lainsäädännön kaikkia kansoja varten. Jossain sitä toteutaan. Pyhä Henki annetaan niille jotka tottelevat heille apuna johdattamaan kaikkeen totuuteen. Jeesus kirjoitti evankeliuminsa sanoman sydämen lihatauluihin.
lördag 27 oktober 2012
Miksi Jumala valitsi Abrahamin
JPost kirjoittaa:
Parshat Lech Lecha: Why God chose Abraham
10/25/2012 14:38
‘... And he built there an altar to the Lord and he called out in the name of
the Lord’ (Genesis 12:8)
Abraham is the first Hebrew, the founder of the Hebrew nation and the path-breaker who created the Hebrew religion. From this portion in the 12th chapter of the Book of Genesis until the last word of the Book of Deuteronomy, it is Abraham’s Israelite descendants who are the major subjects of the Bible.
Fascinatingly, God commands Abraham to leave his country, his birthplace and his father’s house to travel to the unknown land of Canaan (Israel) without any introduction to Abraham’s personality or his previous connection with God. Indeed, God elects Abraham as the progenitor or patriarch of “a great nation which will become a blessing to all the families of the earth” without any mention of Abraham’s worthiness.
This is very different from God’s commandment to Noah to build an ark, which comes after the Bible has already informed us that Noah “was a righteous man, wholehearted in his generation. Noah walked with God” (Gen. 6:9). It also contrasts with God’s charge for Moses to lead His people in the Book of Exodus, which comes after Moses left Pharaoh’s palace to empathize with his Hebrew brethren and put his life on the line by slaying the Egyptian taskmaster who was beating a Hebrew slave.
So why did God choose Abraham? Maimonides is apparently struck by this question. His approach is paraphrased in a famous exchange. British anti-Semite William Norman Ewer wrote, “How odd of God to choose the Jews,” to which American poet Ogden Nash responded, “It wasn’t odd; the Jews chose God.”
Abraham chose God. Maimonides maintains that Abraham found God through his own reasoning powers.
“After this mighty man was weaned, he began to explore and think. Though he was a child, he began to think [incessantly] throughout the day and night, wondering,” until, as a result of his own correct understanding, he reached the truth (Laws of Idolatry, Chapter 1, Halacha 3).
From Maimonides’s perspective it is not only that Abraham understood that there must be one Power above all powers, one Lord above all lords who is the Master of the Universe and therefore traded in paganism for monotheism. Abraham realized that this Unity behind the apparent diversity that fills the world is an ethical and moral force that insists on righteousness and compassion; Abraham knew that it is not sufficient to be a monotheist but that it is necessary to be an ethical monotheist. The Bible itself tells us this: “Because I [God] have known [loved, chosen] Abraham because he commands his children and his household after him to observe the way of the Lord to do compassionate righteousness and moral justice.”
Once Abraham discovered this great truth, it gave him no rest. He continually built altars and called upon people to accept his ethical God. It is important to note that on none of the altars recorded in our portion does Abraham present an offering, a sacrifice to God; he rather calls out to individuals to join him in his faith and in his ethical actions. Maimonides continues in his description of Abraham’s mission: “Once Abraham recognized and understood the ethical God, he began to tell the idolaters that they were not pursuing the true path; he broke their idols and informed the people that it is only proper to serve the God of the world… he stood up and called out in a great voice to the entire world that there is only one God in the entire universe and it is only Him that they must serve. He would walk about, call out and gather people from city to city and from kingdom to kingdom until he reached the land of Canaan, and he called out there in the name of the Lord of the universe. The people would gather around him and ask him questions and he would teach each of them according to their respective knowledge, until he would bring them to the path of truth…” The Kesef Mishne commentary to Maimonides makes the point that Shem and Eber – although great individuals who were also close to God and who according to the Midrash established a great yeshiva where Isaac went to study immediately after the akeda (binding) – were not chosen to be the first Jews precisely because they only taught about God to those who came to study in their yeshiva; they were rashei yeshiva (yeshiva heads), whereas Abraham was a rabbi – an outreach worker in the style of Chabad and Ohr Torah Stone.
This is what the Bible means when it speaks about “souls that Abraham and Sarah made in Haran” (Gen. 12:5). The Midrash explains that Abraham converted the men and Sarah converted the women. Maimonides further rules that the commandment to love God includes “making God beloved to all the people of the earth” (Book of Commandments, 5) and he insists that Jews must even coerce the gentiles to accept the seven laws of morality (Laws of Kings, 8:10). We are not in any way commanded actively to convert the gentiles to Judaism; but it seems that, at least according to Maimonides, we are commanded to convert the world to ethical monotheism.
The writer is the founder and chancellor of Ohr Torah Stone Colleges and Graduate Programs and chief rabbi of Efrat.
Abraham is the first Hebrew, the founder of the Hebrew nation and the path-breaker who created the Hebrew religion. From this portion in the 12th chapter of the Book of Genesis until the last word of the Book of Deuteronomy, it is Abraham’s Israelite descendants who are the major subjects of the Bible.
Fascinatingly, God commands Abraham to leave his country, his birthplace and his father’s house to travel to the unknown land of Canaan (Israel) without any introduction to Abraham’s personality or his previous connection with God. Indeed, God elects Abraham as the progenitor or patriarch of “a great nation which will become a blessing to all the families of the earth” without any mention of Abraham’s worthiness.
This is very different from God’s commandment to Noah to build an ark, which comes after the Bible has already informed us that Noah “was a righteous man, wholehearted in his generation. Noah walked with God” (Gen. 6:9). It also contrasts with God’s charge for Moses to lead His people in the Book of Exodus, which comes after Moses left Pharaoh’s palace to empathize with his Hebrew brethren and put his life on the line by slaying the Egyptian taskmaster who was beating a Hebrew slave.
So why did God choose Abraham? Maimonides is apparently struck by this question. His approach is paraphrased in a famous exchange. British anti-Semite William Norman Ewer wrote, “How odd of God to choose the Jews,” to which American poet Ogden Nash responded, “It wasn’t odd; the Jews chose God.”
Abraham chose God. Maimonides maintains that Abraham found God through his own reasoning powers.
“After this mighty man was weaned, he began to explore and think. Though he was a child, he began to think [incessantly] throughout the day and night, wondering,” until, as a result of his own correct understanding, he reached the truth (Laws of Idolatry, Chapter 1, Halacha 3).
From Maimonides’s perspective it is not only that Abraham understood that there must be one Power above all powers, one Lord above all lords who is the Master of the Universe and therefore traded in paganism for monotheism. Abraham realized that this Unity behind the apparent diversity that fills the world is an ethical and moral force that insists on righteousness and compassion; Abraham knew that it is not sufficient to be a monotheist but that it is necessary to be an ethical monotheist. The Bible itself tells us this: “Because I [God] have known [loved, chosen] Abraham because he commands his children and his household after him to observe the way of the Lord to do compassionate righteousness and moral justice.”
Once Abraham discovered this great truth, it gave him no rest. He continually built altars and called upon people to accept his ethical God. It is important to note that on none of the altars recorded in our portion does Abraham present an offering, a sacrifice to God; he rather calls out to individuals to join him in his faith and in his ethical actions. Maimonides continues in his description of Abraham’s mission: “Once Abraham recognized and understood the ethical God, he began to tell the idolaters that they were not pursuing the true path; he broke their idols and informed the people that it is only proper to serve the God of the world… he stood up and called out in a great voice to the entire world that there is only one God in the entire universe and it is only Him that they must serve. He would walk about, call out and gather people from city to city and from kingdom to kingdom until he reached the land of Canaan, and he called out there in the name of the Lord of the universe. The people would gather around him and ask him questions and he would teach each of them according to their respective knowledge, until he would bring them to the path of truth…” The Kesef Mishne commentary to Maimonides makes the point that Shem and Eber – although great individuals who were also close to God and who according to the Midrash established a great yeshiva where Isaac went to study immediately after the akeda (binding) – were not chosen to be the first Jews precisely because they only taught about God to those who came to study in their yeshiva; they were rashei yeshiva (yeshiva heads), whereas Abraham was a rabbi – an outreach worker in the style of Chabad and Ohr Torah Stone.
This is what the Bible means when it speaks about “souls that Abraham and Sarah made in Haran” (Gen. 12:5). The Midrash explains that Abraham converted the men and Sarah converted the women. Maimonides further rules that the commandment to love God includes “making God beloved to all the people of the earth” (Book of Commandments, 5) and he insists that Jews must even coerce the gentiles to accept the seven laws of morality (Laws of Kings, 8:10). We are not in any way commanded actively to convert the gentiles to Judaism; but it seems that, at least according to Maimonides, we are commanded to convert the world to ethical monotheism.
The writer is the founder and chancellor of Ohr Torah Stone Colleges and Graduate Programs and chief rabbi of Efrat.
tisdag 23 oktober 2012
Viisauden Kirjan ajoitus hellenistiselle kaudelle
http://www.finbible.fi/Apkryfk/38sal_viis.htm
Sitaatti Wikipediasta
Viisauden kirja eli Salomon viisaus on deuterokanonisiin kirjoihin eli Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluva kirja, joka on mukana Septuagintassa sekä katolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa. Se ei kuulu juutalaiseen Raamattuun Tanakhiin eikä protestanttisiin Raamatuihin.
Epäuskoisia ja epähurskaita ihmisiä kuvataan Viisauden kirjassa samalla tavalla kuin Psalmeissa: he vainoavat ja pilkkaavat vanhurskaita Jumalaan turvaavia ihmisiä, mutta joutuvat lopulta häpeään Jumalan rangaistessa heitä. (2. luku, vrt. Psalmi 10) Jumalattomia ei auta se, että he eivät usko kuolleiden ylösnousemukseen ja sitä seuraavaan tuomioon. He elävät joka päivä kuin viimeistä päivää, syövät ja juovat, mutta vanhurskas tuomio on kohtaava jokaista ihmistä ylösnousemuksen jälkeen. (vrt. 1Kor. 15:12-34) Myös Saarnaajan kirjan lopussa sanotaan, että kaikki ihmiset joutuvat tuomiolle kuoleman jälkeen: salaisimmatkin teot tuomitaan Jumalan edessä. (Saarn. 12:13-14) Salomon viisauden kirja ja Saarnaajan kirja kuvaavat siten samalla tavalla ihmisen kohtaloa kuoleman jälkeen.
Viisauden kirjassa mainitaan jumalattomia kohtaava tuomio ja se, että vanhurskaat ovat heitä tuomitsemassa. (4:16-20; 5. luku) Tässä on yhtymäkohta Uuden testamentin profetioihin vanhurskaiden ylösnousemuksesta ja jumalattomien ihmisten kohtaamasta tuomiosta. (Ilm. 5:10; luvut 19-20) Vanhurskaat saavat elää iankaikkisesti, mutta jumalattomat surmataan ja tuhotaan lopullisesti, niin että heistä ei jää muistoakaan jäljelle. Kirjan kirjoittaja uskoi saavuttavansa kuolemattomuuden viisauden ja Jumalan pelon avulla, mikä pitää yhtä Raamatun muun ilmoituksen ja iankaikkisen elämän toivon kanssa. (3:4-8; 5:15-16; 8:13) Jumalalla on vallassaan elämä ja kuolema, niin että hän voi herättää kuolleet eloon ja antaa heille ikuisen onnen luonaan. (16:13-14)
Sitaatti Wikipediasta
Viisauden kirja eli Salomon viisaus on deuterokanonisiin kirjoihin eli Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluva kirja, joka on mukana Septuagintassa sekä katolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa. Se ei kuulu juutalaiseen Raamattuun Tanakhiin eikä protestanttisiin Raamatuihin.
- Viisauden kirjasta ei ole säilynyt hepreankielisiä kopioita, ainoastaan Septuagintassa oleva kreikankielinen teksti, joka edustaa Septuagintan klassisinta kreikkaa. Vaikka kirjan kirjoittaja esittää olevansa Salomo, monet tutkijat katsovat kirjan kielen ja ajatusten olevan hellenististä alkuperää, ja kirjoittajan, jota yleensä kutsutaan Pseudo-Salomoksi, tämän vuoksi olevan Aleksandrian juutalaisia. Kirja ajoitetaan yleensä ensimmäiselle tai toiselle vuosisadalle eaa.
- Viisauden kirja voidaan luokitella sisältönsä puolesta viisauskirjallisuuteen, joita edustavat Vanhassa testamentissa Sananlaskujen ja Saarnaajan kirja sekä apokryfeissä Jesus Sirakin kirja. Viisauden kirjan kirjoittaja sanoo olevansa Israelin kuningas. (luvut 7-9) Kirjan yhdeksännen luvun kuvaus sopii kuningas Salomoon, joka pyysi Jumalalta viisautta ja ymmärrystä Israelin kansan tuomitsemisessa. (vrt. 1. Kun. 3) Viisauden kirjassa korostetaan viisauden ja ymmärryksen arvoa yli maallisten aarteiden. (7:7-11) Myös Sananlaskujen kirjassa korostetaan Jumalalta saatua viisautta ja ymmärrystä katoavaista kultaa ja hopeaa arvokkaammaksi. (Snl. 4:4-11; 8:11)
- Viisauden kirjassa on paljon yhtymäkohtia Raamatun kirjoituksiin. Siellä mainitaan luominen (7:1ss.), vedenpaisumus ja kansojen hajaantuminen Baabelista maan ääriin vedenpaisumuksen jälkeen, "kansojen isä" Aabraham ja hänen uskonsa lujuus hänen poikansa Iisakin uhraamisen edessä (10:4-5), Sodoman ja Gomorran ja muiden Jordanin lakeuden kaupunkien tuho (10:6-7), Joosefin ihmeellinen pelastuminen veljiensä vihalta (10:10-14), Israelin kansan pako Egyptistä ja lain antaminen Moosekselle (10:15-11:26 ja luvut 16-19), pakanakansojen kukistuminen luvatussa maassa (luku 12), jne.
Epäuskoisia ja epähurskaita ihmisiä kuvataan Viisauden kirjassa samalla tavalla kuin Psalmeissa: he vainoavat ja pilkkaavat vanhurskaita Jumalaan turvaavia ihmisiä, mutta joutuvat lopulta häpeään Jumalan rangaistessa heitä. (2. luku, vrt. Psalmi 10) Jumalattomia ei auta se, että he eivät usko kuolleiden ylösnousemukseen ja sitä seuraavaan tuomioon. He elävät joka päivä kuin viimeistä päivää, syövät ja juovat, mutta vanhurskas tuomio on kohtaava jokaista ihmistä ylösnousemuksen jälkeen. (vrt. 1Kor. 15:12-34) Myös Saarnaajan kirjan lopussa sanotaan, että kaikki ihmiset joutuvat tuomiolle kuoleman jälkeen: salaisimmatkin teot tuomitaan Jumalan edessä. (Saarn. 12:13-14) Salomon viisauden kirja ja Saarnaajan kirja kuvaavat siten samalla tavalla ihmisen kohtaloa kuoleman jälkeen.
Viisauden kirjassa mainitaan jumalattomia kohtaava tuomio ja se, että vanhurskaat ovat heitä tuomitsemassa. (4:16-20; 5. luku) Tässä on yhtymäkohta Uuden testamentin profetioihin vanhurskaiden ylösnousemuksesta ja jumalattomien ihmisten kohtaamasta tuomiosta. (Ilm. 5:10; luvut 19-20) Vanhurskaat saavat elää iankaikkisesti, mutta jumalattomat surmataan ja tuhotaan lopullisesti, niin että heistä ei jää muistoakaan jäljelle. Kirjan kirjoittaja uskoi saavuttavansa kuolemattomuuden viisauden ja Jumalan pelon avulla, mikä pitää yhtä Raamatun muun ilmoituksen ja iankaikkisen elämän toivon kanssa. (3:4-8; 5:15-16; 8:13) Jumalalla on vallassaan elämä ja kuolema, niin että hän voi herättää kuolleet eloon ja antaa heille ikuisen onnen luonaan. (16:13-14)
- Viisauden kirja on saattanut saada vaikutteita keskiplatonismista ja sen perustana olevasta muusta kreikkalaisesta filosofiasta. Osa kirjan uskonnollisista ja eettisistä ajatuksista on linjassa kreikkalais-roomalaisen stoalaisuuden kanssa. Kirjassa esiintyvät muun muassa neljä stoalaista ideaalia, jotka on lainattu Platonilta. Jakeet 8:2-18 muistuttavat Herakleen puhetta hyveestä Ksenofonin Muistelmissa (II.1).
Aiheesta muualla
- Finbible Apokryfikirjojen käännökset vuosilta 1642, 1776 ja 1938 erikseen ja rinnakkain sekä muita suomalaisia raamatunkäännöksiä
- Gigot, Francis: Book of Wisdom Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
måndag 22 oktober 2012
Jeesus Siirakin kirja
Jeesus Siirakin pojanpoika käänsi kirjan hebreasta kreikaksi Egyptiin tultuaan 132 eKr. Kirja on elämänviisautta ja käytännön neuvoja.
http://www.finbible.fi/Apkryfk/38jessir.htm
http://www.finbible.fi/Apkryfk/38jessir.htm
Kertomus Tobiaksen naftalilaissuvusta
Tobiaan kirja
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tobitin_kirja
Tapahtumat ovat 700 luvulta ennen kristusta, joitain aikoja Niiniven hävitystä ennen 612 eKr. ).
Kirjalliseen muotoon se lie asetettu n 200 eKr. tienoissa.
LUE tämä kaunis kertomus:
http://www.finbible.fi/Apkryfk/38tobia.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tobitin_kirja
Tapahtumat ovat 700 luvulta ennen kristusta, joitain aikoja Niiniven hävitystä ennen 612 eKr. ).
Kirjalliseen muotoon se lie asetettu n 200 eKr. tienoissa.
LUE tämä kaunis kertomus:
http://www.finbible.fi/Apkryfk/38tobia.htm
Rooman aikakausi
Aleksanteri
Suuren valloitusten myötä lähi- itä liitettiin kreikkalaisperäisen kulttuurin
piiriin 330-320-luvuilla eKr. . Maahan virtasi kreikkalaisia virkamiehiä ja kulttuuri
kreikkalaistui. Myös Juudean, Galilean ja Välimeren rannan väestön ylimmät kerrokset kreikkalaistuivat.
Aleksanterin lyhyttä valtakautta seurasi riitelevien kenraalien valtataistelu,
joka lopulta jakoi Aleksanterin Suuren valtakunnan kolmeen kuningaskuntaan:
Ptolemaiokset Egyptissä, Antigonokset Kreikassa ja Vähä-Aasiassa ja Seleukidit
idässä, kuten edellä lueteltiin.
Rooman
vaikutusvalta idässä alkoi tuntua n. 120-luvulla e.a.a.
Tosin vasta Pompeiuksen
retket 60-l e.a.a. liittivät Palestiinan alueen lähemmäksi Roomaa. Nämä
Palestiinan valtiot olivat kyllä muodollisesti itsenäisiä mutta alistuivat usein
vasallisuhteeseen Rooman kanssa. Pisimpään itsenäisyyden säilytti Juudean
maakunta.
Syyriasta tehtiin roomalaisprovinssi jo Pompeiuksen aikana ja Juudean
kuninkaat saivat valtansa Rooman myötämielisyydestä. Juudean kuningas Herodes
(Suuri) hallitsi aina vuoteen 4.e.a.a. Juuri keisari Augustuksen ajoista alkaen Juudea
oli siirtymässä suoraan Rooman provinssiksi (lopullisesti 30-l a.a.j).
Herodes I Suuri (73 eaa., Askalon – 4 eaa.[1], Jeriko) oli Juudean kuningas vuodesta 37 eaa. kuolemaansa saakka. Herodes oli Juudean prokuraattorin Antipaterin ja tämän nabatealaisen vaimon Kyproksen toiseksi vanhin poika.
Herodeksen ura alkoi vuonna 47 eaa., kun hänen isänsä nimitti hänet Galilean käskynhaltijaksi. Juudea oli tuolloin jo osa Rooman valtakuntaa.
Herodes tuki aluksi isänsä kanssa Rooman silloista mahtimiestä Julius Caesaria. Caesarin murhan jälkeen Herodes tuki Marcus Antoniusta, jonka avustuksella Rooman senaatti valitsi Herodeksen Juudean kuninkaaksi.
Antoniuksen kärsittyä tappion sodassa Octavianusta vastaan Herodes siirtyi heti jälkimmäisen leiriin. Herodes oli Octavianuksen eli Augustuksen uskollinen alainen kahdenkymmenenseitsemän vuoden ajan. Vaikka Herodes oli alkujaan idumealainen, sai hän kuitenkin juutalaisten sympatiat puolelleen muun muassa sen jälkeen, kun hän pani toimeen Jerusalemin temppelin laajennustyöt.
Roomalaiset asettivat Herodeksen valtaistuimelle. Näin he pystyivät Herodeksen avulla takaamaan uskonnon ja valtion erottamisen toisistaan. Hän vähensi huomattavasti pappien valtaa, joten heille jäi vain hengellinen rooli. Salaliittojen pelossa hän ajoittaisten mielenhäiriöiden vallassa murhasi vaimonsa Mariammen ja useita lapsiaan.
Kreikkalainen lääkäri Luukas kirjoittaa seuraavaa:
Viidentenätoista keisari Tiberiuksen hallitusvuotena, kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana ja Herodes Galilean neljännysruhtinaana ja hänen veljensä Filippus Iturean ja Trakoniitin maan neljännysruhtinaana ja Lysanius Abilenen neljänneysruhtinaana, siihen aikaan kun Hannas oli ylimmäisenä pappina, ynnä myös Kaifas, tuli Jumalan Sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, erämaassa.
Israel oli jo niin tottunut siihen että Jumalan porfeettoja ei herää, ainoastaan näkyjä ja unia oli nähty esim hellenististen vainojen ja makkabealaissotien aikana.
Nyt syntyi jälleen Kirjoituksia ja Uusi Testamentti kristalloitui esiin Elävänä Kuultuna sanana. Juudan kansa sai asua kokonaisen sukupolven rauhassa omassa maassaan. Ja Temppeli toimi ja oli maailman kaunein rakennus.
Kohtalokas hellenistinen imperiumi eKr.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Makedonia_%28valtakunta%29#Makedonian_nousu
Kreikan pohjoisosassa sijaitseva Makedonia ei historiansa alkuvaiheessa sanottavasti osallistunut kreikkalaisen kulttuurin kehittämiseen. Makedonian maanviljelijävaltainen väestö puhui omaa murrettaan eikä pitänyt itseään kreikkalaisina. Makedonialaisten varhaishistoriaa leimasivat selkkaukset pohjoisessa ja idässä asuvien naapureiden, illyrialaisten ja traakialaisten, kanssa. 600 eaa. – 400 eaa. Makedoniaa hallitsi 600-luvulta eaa. lähtien Argeadien kuningashuon
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Makedonian_kuninkaista
Filippos II kasvatti Makedoniasta muutamassa vuodessa Kreikan johtavan sotilas- ja poliittisen mahdin. Hän tavoitteli kreikkalaisten ja makedonialaisten välille poliittista ja kulttuuriliittoa, jota halusi itse johtaa.
Filippos II oli sekä ylivertainen valtiomies että loistava sotapäällikkö. Veljensä kuoltua hän hallitsi maata nuoren veljenpoikansa sijaishallitsijana. Valtaistuimelle päästyään Filippos päätti alistaa Makedonian valtaan Kreikan muita kaupunkeja. Ensin hän karkotti maasta illyrialaiset ja paionialaiset, ja seuraavina vuosina hän valloitti suuren osan Traakiaa ja Pangaionvuoria. Vuodesta 354 eaa. lähtien hän tunkeutui yhä syvemmälle Kreikkaan, kunnes saapui vuonna 351 eaa. Bosporiin. Vuosina 348 eaa.–342 eaa. Filippos valloitti Thessalian, Khalkiden ja Traakian ja liitti ne valtakuntaansa.
Filippos teetti Makedonialle sotalaivaston ja uudisti sodankäyntiä. Hän pestasi palkkasotureita ja ammattiupseereja, valitsi kyvykkäitä sotapäälliköitä, palkkasi omia sotainsinöörejä, jotka rakensivat muurinmurtajia ja heittokoneita. Filippoksen sotilaallisen menestyksen varsinainen syy oli kuitenkin se, että peloponnesolaissota ja sisäiset kiistat olivat heikentäneet kreikkalaisia. Varsinkin ateenalaiset olivat huolissaan Kreikan kaupunkien itsenäisyyden säilymisestä. Puhuja Demosthenes varoitti filippiikeissään (Filippoksen vastaisissa puheissa) väsymättömästä makedonialaisesta barbaarista. Filippoksen eteneminen johti vuonna 340 eaa. avoimeen sotaan, jonka ateenalaiset ratkaisivat aluksi edukseen laivastonsa ylivoiman avulla.
Aleksanterin kuoltua vuonna 323 eaa. hänen vahvimmat sotapäällikkönsä jakoivat vallan keskenään. He hallitsivat rikkaimpia satraappikuntia, johtivat vahvimpia sotajoukkoja ja taistelivat valtakunnan johtajuudesta.
(Wikipedia:
Aleksanterin kuoleman jälkeen hänen sotapäällikköjensä, niin sanottujen diadokkien, välillä syntyi heti valtataistelu. Jalkaväki ja sen komentajat tukivat Aleksanterin velipuolta Filipposta, mutta ratsuväkeä johtava Perdikkas suosi Aleksanterin ja Roksanen vielä syntymätöntä lasta. Päädyttiin kompromissiin, jossa Filippoksesta tulisi Makedonian kuningas ja hän hallitsisi lapsen kanssa siinä tapauksessa, että tämä olisi poika (kuten olikin, Aleksanteri IV). Niin sanottujen diadokkisotien aikana, 322 eaa. – 301 eaa., Aleksanterin valloitukset jakaantuivat useiden uusien kuningaskuntien välillä. Sotien päätyttyä Ptolemaioksen perustama Ptolemaioksen hallitsijasuku hallitsi vastedes Egyptiä, Seleukosken Seleukidit taas saivat hallintaansa Persiaa ja itäisiä maakuntia. Antigonoksen poika Demetrioksesta taas tuli Makedoniaa hallinneen Antigonidien hallitsijasuvun kantaisä. Kaikki kolme kuningaskuntaa joutuivat lopulta Rooman vallan alle.
ANTIPATROS
Todellinen valta oli aluksi Aleksanterin käskynhaltijaksi määräämällä Antipatroksella, joka määräsi seuraajakseen uskollisen sotapäällikkö Polyperkhonin, mutta Antipatroksen kuoltua vuonna 319 eaa. hänen poikansa Kassandros nousi Polyperkhonia vastaan. Hän onnistui karkottamaan Polyperkhonin ja saamaan puolelleen Filippos III:n ja tämän puolison Eurydikeen kannatuksen. Polyperkhon kuitenkin liittoutui Olympiaan kanssa. He syrjäyttivät kuningasparin yhteisvoimin vuonna 317 eaa. ja hallitsivat alaikäisen Aleksanteri IV Aigoksen sijaishallitsijoina.
Kassandros puolestaan lähti armeijan kanssa liikkeelle, valloitti Makedonian, mestautti 316 eaa. Olympiaan ja karkotti Polyperkhonin. Hän murhautti pienen Aleksanteri IV:n ja tämän äidin Roksanen 310–309 eaa. Näin sammui Argeadien suvun miespuolinen linja. Varmistaakseen vallan säilymisen omassa suvussaan Kassandros meni 316 eaa. naimisiin Aleksanteri Suuren sisarpuolen Thessaloniken kanssa. Kassandros liittoutui vuoroin eri diadokien, esimerkiksi Lysimahoksen ja Seleukos I:n, kanssa ja vakiinnutti asemansa Makedonian hallitsijana. Kassandros nimesi itsensä kuninkaaksi 305 eaa. Hänen asemansa vaikeutui myöhemmin. Vuoden 300 eaa. paikkeilla hän joutui luovuttamaan Kreikan Antigonos I:n Vähästä-Aasiasta karkotetulle pojalle Demetrios I Poliorketekselle. Kassandroksen dynastia päättyi pian hänen kuolemansa jälkeen (297 eaa.). Thessalonike oli sekaantunut Kassandroksen perimyskiistaan, ja Thessaloniken poika Antipatros II murhasi äitinsä, koska katsoi tämän sivuuttaneet hänet. Demetrios I Poliorketes syrjäytti Antipatroksen vuonna 294 eaa. Aleksanterin seuraajista siis Antigonos hallitsi Aasiaa, Kassandros Kreikkaa ja Makedoniaa, Lysimakhos Traakiaa, Ptolemaios Egyptiä ja Seleukos itäisiä satraappikuntia.
MINKÄLÄINEN on SELEUSIDIEN HALLITSIJALISTA?
SELEUKOS I Nikator
Seleukos nimitti poikansa Antiokhos I:n vuonna 292 eaa. kanssahallitsijakseen ja itäisten maakuntien hallitsijaksi. Antiokhos meni naimisiin äitipuolensa Stratoniken kanssa. Seleukos sai näin Stratoniken pois tieltä, samalla kun tämän isä Demetrios oli päässyt Makedonian kuninkaaksi. Seleukoksen ja Demetrioksen liitto oli päättynyt vuonna 294 eaa., kun Seleukos oli vallannut Demetriokselta Kilikian. Demetrios hyökkäsi Kilikiaan vuonna 286 eaa. ja valtasi sen helposti. Demetrios uhkasi Kilikiasta käsin Seleukoksen tärkeimpiä alueita Syyriassa. Demetrioksen joukot olivat kuitenkin väsyneitä, eivätkä olleet saaneet palkkojaan. Seleukos taas oli rikas ja tunnettu viekkaudestaan. Lisäksi sotilaat pitivät hänestä. Seleukos tukki Kilikiasta etelään johtaneet solat ja kannusti Demetrioksen joukkoja loikkaamaan omalle puolelleen. Samalla hän vältti taistelua. Lopulta Seleukos vetosi Demetrioksen joukkoihin henkilökohtaisesti. Hän näyttäytyi sotilaille armeijojen edessä ja otti kypäränsä päästä näyttääkseen kuka oli. Demetrioksen joukot luopuivat johtajastaan, ja Demetrios vangittiin Apameiaan. Hän kuoli parin vuoden kuluttua.[42]
Lysimakhos ja Ptolemaios olivat antaneet Seleukokselle tukensa Demetriosta vastaan, mutta Demetrioksen kukistuttua liitto alkoi rakoilla. Lysimakhos hallitsi Makedoniaa, Traakiaa ja Vähää-Aasiaa. Hänellä oli perheongelmia: Lysimakhos teloitutti poikansa Agathokleen, jonka vaimo Lysandra pakeni Babyloniin Seleukoksen luokse. Sitten Seleukos hyökkäsi Vähään-Aasiaan ja kukisti Korupedionin taistelussa vuonna 281 eaa. Lysimakhoksen, joka kaatui taistelussa. Koska Ptolemaioskin oli kuollut vuotta aikaisemmin, Seleukos oli näin ainoana jäljellä Aleksanterin aikalaisista
Makedonian nousu
Makedonian hallitsijat onnistuivat 400-luvulla eaa. lähtien kehittämään verraten tiiviin valtiorakenteen, joka osoittautui niin lujaksi, että Makedonia pystyi vähitellen kasvattamaan valtaansa ja nousemaan suurvallaksi.Kreikan pohjoisosassa sijaitseva Makedonia ei historiansa alkuvaiheessa sanottavasti osallistunut kreikkalaisen kulttuurin kehittämiseen. Makedonian maanviljelijävaltainen väestö puhui omaa murrettaan eikä pitänyt itseään kreikkalaisina. Makedonialaisten varhaishistoriaa leimasivat selkkaukset pohjoisessa ja idässä asuvien naapureiden, illyrialaisten ja traakialaisten, kanssa. 600 eaa. – 400 eaa. Makedoniaa hallitsi 600-luvulta eaa. lähtien Argeadien kuningashuon
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Makedonian_kuninkaista
Filippos II kasvatti Makedoniasta muutamassa vuodessa Kreikan johtavan sotilas- ja poliittisen mahdin. Hän tavoitteli kreikkalaisten ja makedonialaisten välille poliittista ja kulttuuriliittoa, jota halusi itse johtaa.
Filippos II oli sekä ylivertainen valtiomies että loistava sotapäällikkö. Veljensä kuoltua hän hallitsi maata nuoren veljenpoikansa sijaishallitsijana. Valtaistuimelle päästyään Filippos päätti alistaa Makedonian valtaan Kreikan muita kaupunkeja. Ensin hän karkotti maasta illyrialaiset ja paionialaiset, ja seuraavina vuosina hän valloitti suuren osan Traakiaa ja Pangaionvuoria. Vuodesta 354 eaa. lähtien hän tunkeutui yhä syvemmälle Kreikkaan, kunnes saapui vuonna 351 eaa. Bosporiin. Vuosina 348 eaa.–342 eaa. Filippos valloitti Thessalian, Khalkiden ja Traakian ja liitti ne valtakuntaansa.
Filippos teetti Makedonialle sotalaivaston ja uudisti sodankäyntiä. Hän pestasi palkkasotureita ja ammattiupseereja, valitsi kyvykkäitä sotapäälliköitä, palkkasi omia sotainsinöörejä, jotka rakensivat muurinmurtajia ja heittokoneita. Filippoksen sotilaallisen menestyksen varsinainen syy oli kuitenkin se, että peloponnesolaissota ja sisäiset kiistat olivat heikentäneet kreikkalaisia. Varsinkin ateenalaiset olivat huolissaan Kreikan kaupunkien itsenäisyyden säilymisestä. Puhuja Demosthenes varoitti filippiikeissään (Filippoksen vastaisissa puheissa) väsymättömästä makedonialaisesta barbaarista. Filippoksen eteneminen johti vuonna 340 eaa. avoimeen sotaan, jonka ateenalaiset ratkaisivat aluksi edukseen laivastonsa ylivoiman avulla.
Filippos ja Aleksanteri lyövät Kreikan
Khaironeian taistelussa elokuussa 338 eaa. Filippoksen ja hänen poikansa Aleksanterin johtamat makedonialaiset falangit kuitenkin ottivat murskavoiton Ateenan ja Theban johtaman kreikkalaiskaupunkien helleenisen liiton joukoista. Filippos kutsui itseään Kreikan yhdistäjäksi ja saneli kohtuulliset rauhanehdot, jotka soivat kreikkalaisille itsenäisyyden illuusion: Ateena, Theba ja suurin osa muista kaupungeista liittyivät korinttilaiseen liittoon ja yhteisrauhaan. Filippos oli koko Kreikan kiistaton hallitsija. Maa oli nyt yhdistetty ensimmäisen kerran. Filippos halusi ulottaa valtansa paljon laajemmalle. Vuonna 337 eaa. suuri makedonialaisten ja kreikkalaisten armeija ylitti Hellespontoksen Vähän-Aasian puolelle. Filippos kuitenkin surmattiin sotavalmistelujen aikana tyttärensä häissäMakedonia Aleksanterin kuoleman 323 eKr. jälkeen
Diadokien taistelu Makedonian ja Kreikan hallinnasta käytiin sukujuonitteluna. Aleksanteri Suuren hallitsijasuku syrjäytyi, ja lähes kaikki diadokit osallistuivat taisteluun Aleksanterin valtakunnan Euroopan-puoleisista osista.Aleksanterin kuoltua vuonna 323 eaa. hänen vahvimmat sotapäällikkönsä jakoivat vallan keskenään. He hallitsivat rikkaimpia satraappikuntia, johtivat vahvimpia sotajoukkoja ja taistelivat valtakunnan johtajuudesta.
- I Makk. 1: Mainitsee Aleksanderin , Filippuksen pojan, ( Aleksanteri Suuri 356- 323 eKr) ja persialaisen Dariuksen( 380- 330 eKr)
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Dareios_III
- Sittenkun makedonialainen Aleksander, Filippuksen poika, joka oli lähtenyt liikkeelle kittiläisten maasta, oli voittanut persialaisten ja medialaisten kuninkaan Dariuksen, tuli hän kuninkaaksi tämän sijaan- ennen kuin hän oli ollut Kreikan kuninkaana. Hän kävi monta sotaa , valloitti linnoitukset ja surmautti kuninkaat.
(Wikipedia:
Aleksanterin kuoleman jälkeen hänen sotapäällikköjensä, niin sanottujen diadokkien, välillä syntyi heti valtataistelu. Jalkaväki ja sen komentajat tukivat Aleksanterin velipuolta Filipposta, mutta ratsuväkeä johtava Perdikkas suosi Aleksanterin ja Roksanen vielä syntymätöntä lasta. Päädyttiin kompromissiin, jossa Filippoksesta tulisi Makedonian kuningas ja hän hallitsisi lapsen kanssa siinä tapauksessa, että tämä olisi poika (kuten olikin, Aleksanteri IV). Niin sanottujen diadokkisotien aikana, 322 eaa. – 301 eaa., Aleksanterin valloitukset jakaantuivat useiden uusien kuningaskuntien välillä. Sotien päätyttyä Ptolemaioksen perustama Ptolemaioksen hallitsijasuku hallitsi vastedes Egyptiä, Seleukosken Seleukidit taas saivat hallintaansa Persiaa ja itäisiä maakuntia. Antigonoksen poika Demetrioksesta taas tuli Makedoniaa hallinneen Antigonidien hallitsijasuvun kantaisä. Kaikki kolme kuningaskuntaa joutuivat lopulta Rooman vallan alle.
- DIADOKKISUVUISTA. Seleusidit saivat hallittavakseen myös sen alueen, mihin kuului Israel.
ANTIPATROS
Todellinen valta oli aluksi Aleksanterin käskynhaltijaksi määräämällä Antipatroksella, joka määräsi seuraajakseen uskollisen sotapäällikkö Polyperkhonin, mutta Antipatroksen kuoltua vuonna 319 eaa. hänen poikansa Kassandros nousi Polyperkhonia vastaan. Hän onnistui karkottamaan Polyperkhonin ja saamaan puolelleen Filippos III:n ja tämän puolison Eurydikeen kannatuksen. Polyperkhon kuitenkin liittoutui Olympiaan kanssa. He syrjäyttivät kuningasparin yhteisvoimin vuonna 317 eaa. ja hallitsivat alaikäisen Aleksanteri IV Aigoksen sijaishallitsijoina.
Kassandros puolestaan lähti armeijan kanssa liikkeelle, valloitti Makedonian, mestautti 316 eaa. Olympiaan ja karkotti Polyperkhonin. Hän murhautti pienen Aleksanteri IV:n ja tämän äidin Roksanen 310–309 eaa. Näin sammui Argeadien suvun miespuolinen linja. Varmistaakseen vallan säilymisen omassa suvussaan Kassandros meni 316 eaa. naimisiin Aleksanteri Suuren sisarpuolen Thessaloniken kanssa. Kassandros liittoutui vuoroin eri diadokien, esimerkiksi Lysimahoksen ja Seleukos I:n, kanssa ja vakiinnutti asemansa Makedonian hallitsijana. Kassandros nimesi itsensä kuninkaaksi 305 eaa. Hänen asemansa vaikeutui myöhemmin. Vuoden 300 eaa. paikkeilla hän joutui luovuttamaan Kreikan Antigonos I:n Vähästä-Aasiasta karkotetulle pojalle Demetrios I Poliorketekselle. Kassandroksen dynastia päättyi pian hänen kuolemansa jälkeen (297 eaa.). Thessalonike oli sekaantunut Kassandroksen perimyskiistaan, ja Thessaloniken poika Antipatros II murhasi äitinsä, koska katsoi tämän sivuuttaneet hänet. Demetrios I Poliorketes syrjäytti Antipatroksen vuonna 294 eaa. Aleksanterin seuraajista siis Antigonos hallitsi Aasiaa, Kassandros Kreikkaa ja Makedoniaa, Lysimakhos Traakiaa, Ptolemaios Egyptiä ja Seleukos itäisiä satraappikuntia.
MINKÄLÄINEN on SELEUSIDIEN HALLITSIJALISTA?
SELEUKOS I Nikator
Seleukos nimitti poikansa Antiokhos I:n vuonna 292 eaa. kanssahallitsijakseen ja itäisten maakuntien hallitsijaksi. Antiokhos meni naimisiin äitipuolensa Stratoniken kanssa. Seleukos sai näin Stratoniken pois tieltä, samalla kun tämän isä Demetrios oli päässyt Makedonian kuninkaaksi. Seleukoksen ja Demetrioksen liitto oli päättynyt vuonna 294 eaa., kun Seleukos oli vallannut Demetriokselta Kilikian. Demetrios hyökkäsi Kilikiaan vuonna 286 eaa. ja valtasi sen helposti. Demetrios uhkasi Kilikiasta käsin Seleukoksen tärkeimpiä alueita Syyriassa. Demetrioksen joukot olivat kuitenkin väsyneitä, eivätkä olleet saaneet palkkojaan. Seleukos taas oli rikas ja tunnettu viekkaudestaan. Lisäksi sotilaat pitivät hänestä. Seleukos tukki Kilikiasta etelään johtaneet solat ja kannusti Demetrioksen joukkoja loikkaamaan omalle puolelleen. Samalla hän vältti taistelua. Lopulta Seleukos vetosi Demetrioksen joukkoihin henkilökohtaisesti. Hän näyttäytyi sotilaille armeijojen edessä ja otti kypäränsä päästä näyttääkseen kuka oli. Demetrioksen joukot luopuivat johtajastaan, ja Demetrios vangittiin Apameiaan. Hän kuoli parin vuoden kuluttua.[42]
Lysimakhos ja Ptolemaios olivat antaneet Seleukokselle tukensa Demetriosta vastaan, mutta Demetrioksen kukistuttua liitto alkoi rakoilla. Lysimakhos hallitsi Makedoniaa, Traakiaa ja Vähää-Aasiaa. Hänellä oli perheongelmia: Lysimakhos teloitutti poikansa Agathokleen, jonka vaimo Lysandra pakeni Babyloniin Seleukoksen luokse. Sitten Seleukos hyökkäsi Vähään-Aasiaan ja kukisti Korupedionin taistelussa vuonna 281 eaa. Lysimakhoksen, joka kaatui taistelussa. Koska Ptolemaioskin oli kuollut vuotta aikaisemmin, Seleukos oli näin ainoana jäljellä Aleksanterin aikalaisista
Seleukidien hallitsijasuvun kuninkaat ja Makkabealaiskirjeen (Vertaa linkistä) Finbible.fi) asettuminen heidän hallintoaikaansa.
http://www.finbible.fi/Apkryfk/381makk.htm
- Seleukos I Nikator (312 eaa. ja 305–281 eaa.)
- Antiokhos I Soter (hallitsijakumppani vuodesta 291 eaa., hallitsi 281–261 eaa.)
- Antiokhos II Theos (261–246 eaa.)
- Seleukos II Kallinikos (246–225 eaa.)
- Antiokhos Hieraks, kapinoi veljeään Seleukos II:a vastaan.
- Seleukos III Keraunos (225–223 eaa.)
- Antiokhos III Suuri (223–187 eaa.)
- Seleukos IV Filopator (187–175 eaa.) Ministeri Heliodoros surmasi tämän kuninkaan.
- I Makkabealaiskirje kertoo vuosista 175- 135 e Kr.historiasta
- II Makkabealaiskirje kertoo vuosista 175- 161 eKr. yksityiskohtia.
- Antiokhos IV Epifanes (175–164 eaa.) Kaappasi vallan, surmautti Filopaterin pojat.
- Makkabilaiskapina 166- 165 eaa.
- Antiokhos V Eupator (164–162 eaa.) Holhooja Sotapäällikkö Valtionhoitaja Lysias
- Demetrios I Soter (161–150 eaa.), Oli pantti vankina, Roomassa; palattuaan raivasi tieltään Lysiaan ja nuoren A. Eupatorin ( " Hyvän Isän")
- Aleksanteri Balas (154–145 eaa.), nai Kleopatran, lyö Demetriuksen 150 eaa.
- Demetrios II Nikator (ensimmäinen kerta, 145–138 eaa.), Kleopatran poikaa.
- Antiokhos VI Dionysos (tai Epifanes) (145–140 eaa.?) A. Balaksen poika
- Diodotos Tryfon (140?–138 eaa.) Sotapällikkö, teki itsensä k:ksi.(A Balaksen taustavoima ensin) ,
- Antiokhos VII Sidetes (tai Euergetes) ( 138–129 eaa.) Kleopatran pka
- Demetrios II Nikator (toiseen kertaan 129–126 eaa.)
- Aleksanteri II Zabinas (129–123 eaa.)
- Kleopatra Thea (126–123 eaa.)
- Seleukos V Filometor (126/125 eaa.)
- Antiokhos VIII Grypos (125–96 eaa.) sai viisi poikaa .
- Antiokhos IX Kyzikenos (114–96 eaa.)
- Seleukos VI Epifanes Nikator (96–95 eaa.)
- Antiokhos X Eusebes Filopator (95–92 eaa. tai 83 eaa.)
- Demetrios III Eukairos (tai Filopator) (95–87 eaa.)
- Antiokhos XI Epifanes Filadelfos (95–92 eaa.)
- Filippos I Filadelfos (95–84/83 eaa.) A. Grypoksen neljäs poika.
- Antiokhos XII Dionysos (87–84 eaa.) A. Grypoksen viides poika)
- (Tigranes I) (83–69 eaa.)
- Antiokhos XIII Asiatikos (69–64 eaa.)
- Filippos II Filoromaios (65–63 eaa.)
- Seleukos VII Kybiosaktes (tai Filometor) (70s eaa.–60s eaa.?)
- Siirtyminen Rooman valta-aikaan.
torsdag 18 oktober 2012
Juudan kansan historiaa 3. vuosisadalla ennen kristillisen ajanlaskun alkua
Jumalan valittua kansaa oli hajaannuksessa. Profeettain ääni oli vaiennut Malakian kirja oli niistä viimeinen. Kirjoitukset olivat nyt olemassa. Nyt niitä talletettiin kaikessa hiljaisuudessa. Aleksandriassa tehtiin suurtyönä SEPTUAGINTA, jolloin Kirjoitukset tulivat sen aikaiselle maailmalle ymmärrettäviksi, sillä hebrean kieli oli hyvin suppeaalaisesti käytössä maailmassa.
Septuaginta on käännetty juuri Egyptin Aleksandriassa.
Muiden kirjojen käännökset ovat syntyneet kahden seuraavan vuosisadan aikana. Heprealaisesta Raamatusta käännettyjen kirjojen lisäksi mukaan on otettu myös alunperin kreikaksi kirjoitettuja kirjoja, joista käytetään nimitystä Vanhan Testamentin apogryfikirjat tai deuterokanoniset kirjat.
Septuagintan kääntämisen taustalla on ollut Egyptin Aleksandriassa asuva juutalainen väestö, joka puhui äidinkielenään kreikkaa. Heprean kieltä ei enää osattu riittävän hyvin, joten tuli tarve kääntää juutalaisten pyhät kirjoitukset kreikaksi. Kääntämisen syynä on (lie) siten ollut juutalaisen jumalanpalvelusyhteisön tarpeet, ei Egyptin kuninkaan kiinnostus juutalaisten pyhiin kirjoituksiin.
Septuagintan käännöstapa vaihtelee eri kirjoissa. Ensimmäiseksi käännetty Pentateukki on kohtalaisen sanasanainen käännös, jossa yhtä heprean sanaa yleensä vastaa yksi kreikan sana. Pentateukin käännös on ilmeisesti toiminut jonkin verran mallina muiden kirjojen käännöksille, jotka on käännetty Pentateukin jälkeen.
Jotkin Septuagintan kirjoista ovat Pentateukin käännöstä kirjaimellisempia (esim. Saarnaaja, Hesekiel), kun taas toiset huomattavan vapaita (esim. Sananlaskut, Job).
Septuagintan kieli sisältää jonkin verran piirteitä, jotka johtuvat käännöksen pohjana olevasta heprean kielestä. Näitä kutsutaan hepreaismeiksi tai semitismeiksi. Hepraismien määrä vaihtelee myös eri kirjoissa. Yleisesti ottaen vapaammat käännökset ovat "parempaa" kreikkaa, kun taas hyvin kirjaimellisesti käännetyt kirjat sisältävät enemmän hepreaismeja.
Septuaginta vahvistaa Kuolleenmeren kääröjen käsitystä, että Heprealaisen Raamatun teksti oli ajanlaskun taitteessa saanut jo pääosin muotonsa, mutta eri kirjoista oli vielä liikkeellä eri versioita. Monissa kohdin Septuaginta ja Kuolleenmeren kääröjen tekstimuodot ovat yhtenäisiä ja poikkeavat masoreettisesta tekstistä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolleenmeren_k%C3%A4%C3%A4r%C3%B6t
Septuagintan synnyn jälkeen sen kieltä korjattiin. Tällaisia korjauksia olivat esimerkiksi tekstin parempi luettavuus tai sen muuttaminen lähemmäs alkuperäistä heprealaista tekstiä. Jotkin näistä muutoksista eli revisioista olivat systemaattisia ja Septuagista syntyi uudenlaisia "editioita", joita kutsutaan resensioiksi. Septuagintan resensioista tunnetaan ns. lukiaaninen resensio ja heksaplaarinen resensio. Lukiaaninen resensio on perinteisesti yhdistetty kirkkoisä Lukianoksen toimintaan, mutta tämä näkemys on kyseenalaistettu modernissa tutkimuksessa. Heksaplaarisen resension taustalla puolestaan on Origenes ja hänen toimittamansa kuusipalstainen Heksapla.
Resensioiden lisäksi Heprealaisesta Raamatusta tehtiin ajanlaskun vaihteen jälkeen muitakin käännöksiä. Yksi syy uusien käännösten ilmestymiselle oli tarve tehdä käännös joka vastaisi paremmin alkuperäistä heprealaista tekstiä kuin Septuagintaa. Näistä käännöksistä tunnetuimpia ovat Akvila, Symmakhos ja Theodotion. Aiemmin mainitussa Heksaplassa oli nämä kolme käännöstä, kukin omalla palstallaan. Kolme muuta Heksaplan palstaa olivat heprealainen teksti, heprealainen teksti kreikkalaisin kirjaimin translitteroituna sekä Septuagintan teksti. Heksaplan Septuaginta-palstalle Origenes oli merkinnyt ne Septuagintan kohdat, jotka puuttuivat heprealaisesta tekstistä sekä täydentänyt kohdat jotka olivat heprealaisessa tekstissä, mutta puuttuivat Septuagintasta.
Koska varhainen kristinusko oli pääosin kreikankielistä, Septuagintasta tuli ensimmäisten kristittyjen Raamattu. Uuden testamentin kirjoitusten vakiinnutettua asemansa Septuagintasta tuli kristittyjen Vanha testamentti. Lännen kirkossa käytettiin pitkään Septuagintasta käännettyjä latinankielisiä käännöksiä (ns. Vetus Latina), mutta Hieronymuksen kääntämästä Vulgatasta tuli lopulta katolisen kirkon virallinen Raamattu. Itäisessä kirkossa puolestaan Septuaginta on säilynyt virallisena Vanhan testamentin tekstinä nykyaikaan saakka. Esimerkiksi ortodoksinen kirkko käyttää Septuagintaa virallisena raamatuntekstinä.
KOMMENTTINI 19.10.2012
On hyvin mielenkiintoista lukea esim Qumranin löydöistä, mutta niiten löytöjen sisältämälle annille tulee merkitystä siinä tapauksessa , jos on hyvin lukenut koko Raamatun, että tietää, mikä arvo ja merkitys mainituilla löydöillä kirjallisesti ottaen on.
Toisaalta on tärkeä ymmärtää, että alkuhebrean foinikialainen kirjoitustapa ei ole sama mitä nykyhebrea käyttää uutisissa ja kirjoituksissa. Itselleni kävi mukavasti, kun ensi kertaa olin Israelissa että sittemmin sain lahjaksi hebrean sanakirjan ( Ben-Jehuda- laitos) Jerusalemilaiselta ortodoksijuutalaiselta ystävättäreltäni ja siinä oli aakkosluettelon kirjainten nykymuodon vierelle asetettu vastaava foinikialainen merkki, joten itse olen tutustunut niihin jo 40 v sitten ja minusta ne ovat helppoja käyttää sanoissa ja hahmottaa , koska ne ovat geometrisiä ja erillisiä, eikä jatkuvaa kaarikirjoitusta. Pidän kuitenkin puutteena sitä, että koskaan en alkanut opiskella Raamatun kreikkaa ja nyt se on aika suunnaton tehtävä, kun on jo kohta 70-vuotias.. Olenkin tyytynyt vain hebrean kielisen Vanhan Testamentin lukemiseen. Uutta Testamenttia mieluiten kuuntelen puhuttuna modernina hebreana internetistä, koska UT kirjoitettiin sujuvalle kreikalle alunperin, joten se on hebreannettava aikakaudesta toiseen. Nykyhebrealla se on tosi sujuvaa tekstiä.
Israelin historiassa tapahtuu kuin hitaasti
Johanneksen kuvaama kehitys: Suomennan vapaasti eräästä vanhemmasta herbealaisesta UT versiosta, jonka sanonta on samantapaista kuin Vanhan Testamentin hebrealainen ilmaisu.
Jae 1
BEREISHIT HAJA HA-DAVAR Alussa oli Sana
VE-HA-DAVAR HAJA ET-HA-ELOHIM ja Sana oli Jumalan tykönä
VE-HU HA-DAVAR HAJA ELOHIM. ja Sana oli Jumala.
Jae 2
HU HAJA ME-ROSH ET- HA-ELOHIM. Hän oli alusta alkaen Jumalan Tykönä.
Jae 3
KOL-HA-MA´ASIM NIHJU AL-JADO Kaikki mitkä on luotu on luotu Hänen kauttansa.
VE-EIN DAVAR ASHER NA`ASE MI-BAL´ADAIV. Eikä ilman Häntä ole mitään, mikä luotu on.
Jae 4
BO NIMZA CHAIM Hänessä on (saatavilla) Elämä
VE-HA-CHAIM HEIM OR HA-ADAM ja se Elämä on ihmisten valkeus.
Jae 5
VE- HA-OR ZOREAH BA-CHOSHECH ja valo sarastaa pimeydessä
VE-HA-CHOSCHECH LO JECHILENU eikä pimeys pystynyt sitä käsittämään
Jae 6
ISH HAJA BA-AREZ JOCHANAN SHMO (Israelin) Maassa oli mies nimeltään Johannes.
ASHER SHALCHO ELOHIM. jonka Jumala lähetti.
Jae 7
HU BA LE´EIDUT LE-HA-ID AL-HA-OR Hän tuli todistuksena todistaaksensa valkeudesta
LEMA´AN JAMINU KULLAM AL-JADO. jotta kaikki uskoisivat Hänen kauttansa
Jae 8
Ve- LO HU HAJA HA-OR ei niin että hän itse olisi ollut se valkeus
KI IM BA LE-HA-ID AL-HA-OR HA-HU, vaan hän tuli siitä valkeudesta todistamaan.
Jae 9.
HU OR EMET ASHER BA LE-OLAM Hänestä , joka on Totinen valkeus ja on jo tullut maailmaan
LEHAIR LE-CHOL-ADAM. valistamaan jokaista ihmistä..
Jae 10
HU HAJA BA-OLAM Hän oli maailmassa ( olevaisuudessa)
VE-HA-OLAM NIHJE AL-JADO ja maailma ( olevaiset) on hänen kauttansa alkaneeet olla olemassa
VE-HA-OLAM OTO LO JAD`A. eikä (olevainen) maailma Häntä tuntenut ( ei Hänestä välittänyt)
Jae 11
HU BA EL-AMMO SHELLO Hän tuli oman kansansa tykö
VE-AMMO SHELLO LO HECHE-ZIKU-BO mutta Hänen kansansa ei pitäytynyt lujasti Häneen
Jae 12
VE-ELLE ASHER HECHEZIKU -BO Mutta niitten kädet, jotka pitäytyivät lujasti Häneen,
NATAN-KOACH BEJADAM Hän vahvisti voimalla
LIHJOT BANIM LE-ELOHIM jotta he voisivat olla Jumalan lapsia
HA-LO HEIM HA-MAMINIM BISHMO- Eivätkö nämä ole juuri niitä lapsia jotka uskovat Hänen nimeensä..
Jae 13
ASHER LADATAM LO MIDAM eivätkä synny ( Jumalan lapseuteen) verestä
VE-LO MIMI-TAVAT BASAR eikä lihan tahdosta
VE-LO M-RUACH GAVER eikä miehen tahdosta
KI IM-ME-ELOHIM. vaan tulevat Jumalan lapsiksi Jumalasta Kaikkivaltiaasta.
Jae 14
VE-HADAVAR LAWASH BASAR Ja Sana pukeutui lihaan
VA-JISHCON BETOCHEINU ja Hänen asumuksensa oli meidän keskellämme
VE-ET KEVODO RAINU- ja me näimme Hänen kirkkautensa
BEN JACHID LA-AVIV senkaltaisen kirkkauden kuin ainokaisella pojalla on isältä
MALE CHESED VA-EMET. täynnä armoa ja totuutta.
...
...
On käsitettävää että Israel joka oli jo vuosituhannet ollut Jumalan koulussa, jo ennen kristikunnan aikaa, halusi kirjoittaa Jumalan läsnäolosta annetut sanat kirjalliseen muotoon valistukseksi koko kansalleen, myös kääntää originaalin tekstin kansankielelle niissä diasporan seuraunnissa joissa heidän omat perheensä puhuivat jo muuta kieltä kuin Mooseksen ja Pappien puhe.
Siihen Kirjan kansan työhön on kulunut paljon aikaa vuosisadasta toiseen. He kirjoittivat myös paljon selityksiä ja keskustelivat paljon jokaisesta sanasta, mutta Jumalan sana erotettiin ihmisten viisaudesta erikseen, Raamatuksi.
Pyhä Henki sitten kehoitti messiaanista seurakuntaa , tiettyjä henkilöitä, jälleen kirjoittamaan ja myös päätti ilmoituksen lopuksi kieltoon lisätä sanaakaan tai kieltoon ottaa pois sanaakaan ilmoituksesta.
...
Wikipedia kertoo Septuagintan synnystä näin:
Juutalaisen perimätiedon mukaan Septuagintan kääntäminen tapahtui Egyptin kuningas Ptolemaios II Filadelfoksen (285–247 eaa.) pyynnöstä. Nimen sanotaan tulevan niistä seitsemästäkymmenestäkahdesta (pyöristettynä seitsemänkymmentä, latinaksi septuaginta) kääntäjästä, jotka perimätiedon mukaan laativat Mooseksen kirjoja kääntäessään kukin täsmälleen samanlaisen käännöksen...Septuaginta on käännetty juuri Egyptin Aleksandriassa.
Muiden kirjojen käännökset ovat syntyneet kahden seuraavan vuosisadan aikana. Heprealaisesta Raamatusta käännettyjen kirjojen lisäksi mukaan on otettu myös alunperin kreikaksi kirjoitettuja kirjoja, joista käytetään nimitystä Vanhan Testamentin apogryfikirjat tai deuterokanoniset kirjat.
Septuagintan kääntämisen taustalla on ollut Egyptin Aleksandriassa asuva juutalainen väestö, joka puhui äidinkielenään kreikkaa. Heprean kieltä ei enää osattu riittävän hyvin, joten tuli tarve kääntää juutalaisten pyhät kirjoitukset kreikaksi. Kääntämisen syynä on (lie) siten ollut juutalaisen jumalanpalvelusyhteisön tarpeet, ei Egyptin kuninkaan kiinnostus juutalaisten pyhiin kirjoituksiin.
Septuagintan käännöstapa vaihtelee eri kirjoissa. Ensimmäiseksi käännetty Pentateukki on kohtalaisen sanasanainen käännös, jossa yhtä heprean sanaa yleensä vastaa yksi kreikan sana. Pentateukin käännös on ilmeisesti toiminut jonkin verran mallina muiden kirjojen käännöksille, jotka on käännetty Pentateukin jälkeen.
Jotkin Septuagintan kirjoista ovat Pentateukin käännöstä kirjaimellisempia (esim. Saarnaaja, Hesekiel), kun taas toiset huomattavan vapaita (esim. Sananlaskut, Job).
Septuagintan kieli sisältää jonkin verran piirteitä, jotka johtuvat käännöksen pohjana olevasta heprean kielestä. Näitä kutsutaan hepreaismeiksi tai semitismeiksi. Hepraismien määrä vaihtelee myös eri kirjoissa. Yleisesti ottaen vapaammat käännökset ovat "parempaa" kreikkaa, kun taas hyvin kirjaimellisesti käännetyt kirjat sisältävät enemmän hepreaismeja.
Septuaginta vahvistaa Kuolleenmeren kääröjen käsitystä, että Heprealaisen Raamatun teksti oli ajanlaskun taitteessa saanut jo pääosin muotonsa, mutta eri kirjoista oli vielä liikkeellä eri versioita. Monissa kohdin Septuaginta ja Kuolleenmeren kääröjen tekstimuodot ovat yhtenäisiä ja poikkeavat masoreettisesta tekstistä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolleenmeren_k%C3%A4%C3%A4r%C3%B6t
Septuagintan synnyn jälkeen sen kieltä korjattiin. Tällaisia korjauksia olivat esimerkiksi tekstin parempi luettavuus tai sen muuttaminen lähemmäs alkuperäistä heprealaista tekstiä. Jotkin näistä muutoksista eli revisioista olivat systemaattisia ja Septuagista syntyi uudenlaisia "editioita", joita kutsutaan resensioiksi. Septuagintan resensioista tunnetaan ns. lukiaaninen resensio ja heksaplaarinen resensio. Lukiaaninen resensio on perinteisesti yhdistetty kirkkoisä Lukianoksen toimintaan, mutta tämä näkemys on kyseenalaistettu modernissa tutkimuksessa. Heksaplaarisen resension taustalla puolestaan on Origenes ja hänen toimittamansa kuusipalstainen Heksapla.
Resensioiden lisäksi Heprealaisesta Raamatusta tehtiin ajanlaskun vaihteen jälkeen muitakin käännöksiä. Yksi syy uusien käännösten ilmestymiselle oli tarve tehdä käännös joka vastaisi paremmin alkuperäistä heprealaista tekstiä kuin Septuagintaa. Näistä käännöksistä tunnetuimpia ovat Akvila, Symmakhos ja Theodotion. Aiemmin mainitussa Heksaplassa oli nämä kolme käännöstä, kukin omalla palstallaan. Kolme muuta Heksaplan palstaa olivat heprealainen teksti, heprealainen teksti kreikkalaisin kirjaimin translitteroituna sekä Septuagintan teksti. Heksaplan Septuaginta-palstalle Origenes oli merkinnyt ne Septuagintan kohdat, jotka puuttuivat heprealaisesta tekstistä sekä täydentänyt kohdat jotka olivat heprealaisessa tekstissä, mutta puuttuivat Septuagintasta.
Koska varhainen kristinusko oli pääosin kreikankielistä, Septuagintasta tuli ensimmäisten kristittyjen Raamattu. Uuden testamentin kirjoitusten vakiinnutettua asemansa Septuagintasta tuli kristittyjen Vanha testamentti. Lännen kirkossa käytettiin pitkään Septuagintasta käännettyjä latinankielisiä käännöksiä (ns. Vetus Latina), mutta Hieronymuksen kääntämästä Vulgatasta tuli lopulta katolisen kirkon virallinen Raamattu. Itäisessä kirkossa puolestaan Septuaginta on säilynyt virallisena Vanhan testamentin tekstinä nykyaikaan saakka. Esimerkiksi ortodoksinen kirkko käyttää Septuagintaa virallisena raamatuntekstinä.
KOMMENTTINI 19.10.2012
On hyvin mielenkiintoista lukea esim Qumranin löydöistä, mutta niiten löytöjen sisältämälle annille tulee merkitystä siinä tapauksessa , jos on hyvin lukenut koko Raamatun, että tietää, mikä arvo ja merkitys mainituilla löydöillä kirjallisesti ottaen on.
Toisaalta on tärkeä ymmärtää, että alkuhebrean foinikialainen kirjoitustapa ei ole sama mitä nykyhebrea käyttää uutisissa ja kirjoituksissa. Itselleni kävi mukavasti, kun ensi kertaa olin Israelissa että sittemmin sain lahjaksi hebrean sanakirjan ( Ben-Jehuda- laitos) Jerusalemilaiselta ortodoksijuutalaiselta ystävättäreltäni ja siinä oli aakkosluettelon kirjainten nykymuodon vierelle asetettu vastaava foinikialainen merkki, joten itse olen tutustunut niihin jo 40 v sitten ja minusta ne ovat helppoja käyttää sanoissa ja hahmottaa , koska ne ovat geometrisiä ja erillisiä, eikä jatkuvaa kaarikirjoitusta. Pidän kuitenkin puutteena sitä, että koskaan en alkanut opiskella Raamatun kreikkaa ja nyt se on aika suunnaton tehtävä, kun on jo kohta 70-vuotias.. Olenkin tyytynyt vain hebrean kielisen Vanhan Testamentin lukemiseen. Uutta Testamenttia mieluiten kuuntelen puhuttuna modernina hebreana internetistä, koska UT kirjoitettiin sujuvalle kreikalle alunperin, joten se on hebreannettava aikakaudesta toiseen. Nykyhebrealla se on tosi sujuvaa tekstiä.
Israelin historiassa tapahtuu kuin hitaasti
Johanneksen kuvaama kehitys: Suomennan vapaasti eräästä vanhemmasta herbealaisesta UT versiosta, jonka sanonta on samantapaista kuin Vanhan Testamentin hebrealainen ilmaisu.
Jae 1
BEREISHIT HAJA HA-DAVAR Alussa oli Sana
VE-HA-DAVAR HAJA ET-HA-ELOHIM ja Sana oli Jumalan tykönä
VE-HU HA-DAVAR HAJA ELOHIM. ja Sana oli Jumala.
Jae 2
HU HAJA ME-ROSH ET- HA-ELOHIM. Hän oli alusta alkaen Jumalan Tykönä.
Jae 3
KOL-HA-MA´ASIM NIHJU AL-JADO Kaikki mitkä on luotu on luotu Hänen kauttansa.
VE-EIN DAVAR ASHER NA`ASE MI-BAL´ADAIV. Eikä ilman Häntä ole mitään, mikä luotu on.
Jae 4
BO NIMZA CHAIM Hänessä on (saatavilla) Elämä
VE-HA-CHAIM HEIM OR HA-ADAM ja se Elämä on ihmisten valkeus.
Jae 5
VE- HA-OR ZOREAH BA-CHOSHECH ja valo sarastaa pimeydessä
VE-HA-CHOSCHECH LO JECHILENU eikä pimeys pystynyt sitä käsittämään
Jae 6
ISH HAJA BA-AREZ JOCHANAN SHMO (Israelin) Maassa oli mies nimeltään Johannes.
ASHER SHALCHO ELOHIM. jonka Jumala lähetti.
Jae 7
HU BA LE´EIDUT LE-HA-ID AL-HA-OR Hän tuli todistuksena todistaaksensa valkeudesta
LEMA´AN JAMINU KULLAM AL-JADO. jotta kaikki uskoisivat Hänen kauttansa
Jae 8
Ve- LO HU HAJA HA-OR ei niin että hän itse olisi ollut se valkeus
KI IM BA LE-HA-ID AL-HA-OR HA-HU, vaan hän tuli siitä valkeudesta todistamaan.
Jae 9.
HU OR EMET ASHER BA LE-OLAM Hänestä , joka on Totinen valkeus ja on jo tullut maailmaan
LEHAIR LE-CHOL-ADAM. valistamaan jokaista ihmistä..
Jae 10
HU HAJA BA-OLAM Hän oli maailmassa ( olevaisuudessa)
VE-HA-OLAM NIHJE AL-JADO ja maailma ( olevaiset) on hänen kauttansa alkaneeet olla olemassa
VE-HA-OLAM OTO LO JAD`A. eikä (olevainen) maailma Häntä tuntenut ( ei Hänestä välittänyt)
Jae 11
HU BA EL-AMMO SHELLO Hän tuli oman kansansa tykö
VE-AMMO SHELLO LO HECHE-ZIKU-BO mutta Hänen kansansa ei pitäytynyt lujasti Häneen
Jae 12
VE-ELLE ASHER HECHEZIKU -BO Mutta niitten kädet, jotka pitäytyivät lujasti Häneen,
NATAN-KOACH BEJADAM Hän vahvisti voimalla
LIHJOT BANIM LE-ELOHIM jotta he voisivat olla Jumalan lapsia
HA-LO HEIM HA-MAMINIM BISHMO- Eivätkö nämä ole juuri niitä lapsia jotka uskovat Hänen nimeensä..
Jae 13
ASHER LADATAM LO MIDAM eivätkä synny ( Jumalan lapseuteen) verestä
VE-LO MIMI-TAVAT BASAR eikä lihan tahdosta
VE-LO M-RUACH GAVER eikä miehen tahdosta
KI IM-ME-ELOHIM. vaan tulevat Jumalan lapsiksi Jumalasta Kaikkivaltiaasta.
Jae 14
VE-HADAVAR LAWASH BASAR Ja Sana pukeutui lihaan
VA-JISHCON BETOCHEINU ja Hänen asumuksensa oli meidän keskellämme
VE-ET KEVODO RAINU- ja me näimme Hänen kirkkautensa
BEN JACHID LA-AVIV senkaltaisen kirkkauden kuin ainokaisella pojalla on isältä
MALE CHESED VA-EMET. täynnä armoa ja totuutta.
...
...
On käsitettävää että Israel joka oli jo vuosituhannet ollut Jumalan koulussa, jo ennen kristikunnan aikaa, halusi kirjoittaa Jumalan läsnäolosta annetut sanat kirjalliseen muotoon valistukseksi koko kansalleen, myös kääntää originaalin tekstin kansankielelle niissä diasporan seuraunnissa joissa heidän omat perheensä puhuivat jo muuta kieltä kuin Mooseksen ja Pappien puhe.
Siihen Kirjan kansan työhön on kulunut paljon aikaa vuosisadasta toiseen. He kirjoittivat myös paljon selityksiä ja keskustelivat paljon jokaisesta sanasta, mutta Jumalan sana erotettiin ihmisten viisaudesta erikseen, Raamatuksi.
Pyhä Henki sitten kehoitti messiaanista seurakuntaa , tiettyjä henkilöitä, jälleen kirjoittamaan ja myös päätti ilmoituksen lopuksi kieltoon lisätä sanaakaan tai kieltoon ottaa pois sanaakaan ilmoituksesta.
...
Juudan kansan historiaa 1.- 2. vuosisadalla eKr.. ja jKr.
http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_Jews_in_the_Roman_Empire
L-Aasian juutalaiset ja keski-Italian Latium-alueen roomalaiset ovat vanhoja etnisiä ryhmiä. heidän kulttuurinsa alkoivat saada vuorovaikutusta toisistaan vuosisatoina ennen kristillisen ajanlaskun alkua. Juutalaiset tulivat Roomaan lähinnä diasporasta Aleksandriasta käsin ja muodostivat merkitsevän osan väestöstä. Roomalainen sotapäällikkö Pompeius sotaretkillään itään perusti Syyriaan roomalaisen provinssin 64 eKr. ja valloitti Jerusalemin 63 eKr.
Rooman puuttuminen Lähi-idän asioihin alkoi tästä vuodesta 63 eKr. kun Rooma teki Syyrian provinssikseen.( Third Mithridatic War, Syria )( Mithridates VI of Pontus) Prokonsuli Pompejus Magnus eli Pompejus Suuri (Pompey the Great) jäi turvaaman tätä kolkkaa ja kävi Jerusalemin Toisessa Temppelissäkin ( Jerusalem Temple).
Keisari Julius Cesar valloitti Aleksandrian noin 47 eKr. ja voitti Pompejuksen 45 eKR.
Herodes Suuri määrättiin Rooman Senaatin toimesta Juudan kuninkaaksi vuonna 40 eKr.
Rooman egyptiläinen provinssi perustettiin 30 eKr.
Varsinais-Juudea, Samaria ja Idumea ( Edom) muutettiin JUUDEAN roomalaiseksi provinssiksi 6 jKr.
Ensimmäisen esikristillisen vuosisadan aikana vallitsi herodiaaninen kuningaskunta (Herodian Kingdom ) Rooman alaisuudessa (client kingdom )ja vuodesta 6 AD siitä tuli mainittu Rooman Juudean provinssi Iudaea Province.
Jeesus Nasaretilainen jouduttiin vastasyntyneenä lapsena useiksi vuosiksi nopeasti viemään pakoon tuon eteläisemmän provinssin alueelle kuningas Herodeksen vainotessa vastasyntyneitä juutalaisia kuningassukuisia poikalapsia ja muitakin Daavidin suvusta).
Alettiin myös verottaa juutalaisia vuodsta 70 AD ja Hadrianus koetti luoda roomalaista koloniaa , jonka nimi oli Aelia Capitolina, n vuonna 130.
( Jewish–Roman wars, 66-135 AD)
( destruction of Jerusalem and the Second Temple)
(Hadrian, Roman colony , Aelia Capitolina c.130)
Toisen vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä eKR. Hasmonealaisveljesten ( Hyrkanus II ja Aristobulus II) ja vastaavasti Cesarin ja Pompeijuksen välisten sotien mentyä Roomassa sijainnut juutalainen yhteiskunta kasvoi nopeasti.
( Hasmonean brothers [ Hyrcanus II and Aristobulus II ]( Cæsar and Pompey )
Roomaan viedyt juutalaiset vangit joko lunastettiin uskonveljiensä avulla vapaaksi tai heidän roomalaiset isäntänsä vapauttivat heidät syystä tai toisesta. He asettuivat Tiberin virran itärannalle ja niin muodostui Rooman juutalainen kortteli ( Tiber,Jewish quarter in Rome)
(Jatko: Kristillisen ajanlaskun alkaessa :
(Ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana kuitenkin alkoi Rooman ja Juudan kansan välit kiristymistään kiristyä , jo verollepanoista ja siihen kuuluvista väestönlaskuista alkaen). .
The Crisis under Caligula (37-41) has been proposed as the "first open break between Rome and the Jews", even though problems were already evident during the Census of Quirinius in 6 and under Sejanus (ennen 31).
L-Aasian juutalaiset ja keski-Italian Latium-alueen roomalaiset ovat vanhoja etnisiä ryhmiä. heidän kulttuurinsa alkoivat saada vuorovaikutusta toisistaan vuosisatoina ennen kristillisen ajanlaskun alkua. Juutalaiset tulivat Roomaan lähinnä diasporasta Aleksandriasta käsin ja muodostivat merkitsevän osan väestöstä. Roomalainen sotapäällikkö Pompeius sotaretkillään itään perusti Syyriaan roomalaisen provinssin 64 eKr. ja valloitti Jerusalemin 63 eKr.
Rooman puuttuminen Lähi-idän asioihin alkoi tästä vuodesta 63 eKr. kun Rooma teki Syyrian provinssikseen.( Third Mithridatic War, Syria )( Mithridates VI of Pontus) Prokonsuli Pompejus Magnus eli Pompejus Suuri (Pompey the Great) jäi turvaaman tätä kolkkaa ja kävi Jerusalemin Toisessa Temppelissäkin ( Jerusalem Temple).
Keisari Julius Cesar valloitti Aleksandrian noin 47 eKr. ja voitti Pompejuksen 45 eKR.
Herodes Suuri määrättiin Rooman Senaatin toimesta Juudan kuninkaaksi vuonna 40 eKr.
Rooman egyptiläinen provinssi perustettiin 30 eKr.
Varsinais-Juudea, Samaria ja Idumea ( Edom) muutettiin JUUDEAN roomalaiseksi provinssiksi 6 jKr.
Ensimmäisen esikristillisen vuosisadan aikana vallitsi herodiaaninen kuningaskunta (Herodian Kingdom ) Rooman alaisuudessa (client kingdom )ja vuodesta 6 AD siitä tuli mainittu Rooman Juudean provinssi Iudaea Province.
Jeesus Nasaretilainen jouduttiin vastasyntyneenä lapsena useiksi vuosiksi nopeasti viemään pakoon tuon eteläisemmän provinssin alueelle kuningas Herodeksen vainotessa vastasyntyneitä juutalaisia kuningassukuisia poikalapsia ja muitakin Daavidin suvusta).
- Jeesuken taivaaseenastumisen jälkeen
Alettiin myös verottaa juutalaisia vuodsta 70 AD ja Hadrianus koetti luoda roomalaista koloniaa , jonka nimi oli Aelia Capitolina, n vuonna 130.
( Jewish–Roman wars, 66-135 AD)
( destruction of Jerusalem and the Second Temple)
(Hadrian, Roman colony , Aelia Capitolina c.130)
|
See also: History of the Jews in Italy, Judaea (Roman province), Syria Palaestina, Hasmonean, and Herodian dynasty
JUUTALAINEN HAKUTEOS sisältää Roomasta artikkelin, jonka Wikipedia myös siteeraa.
Juutalaisia on asunut Roomassa yli 2000 vuotta, kauemmin kuin missään muussa Euroopan kaupungissa. Alunperin he tulivat Aleksandriasta käsin vilkkaan kaupankäynnin vallitessa näiden kahden kaupunkin välillä (Alexandria,) He lienevät perustaneen Roomassa seurakunnan jo toisella esikristillisellä vuosisadalla - nimittäin vuonna 139 eKr. pretorius Hispanus teki säädöksen , jolla hän karkoitti kaikki ne juutalaiset, jotka eivät olleet Italian kansalaisiaToisen vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä eKR. Hasmonealaisveljesten ( Hyrkanus II ja Aristobulus II) ja vastaavasti Cesarin ja Pompeijuksen välisten sotien mentyä Roomassa sijainnut juutalainen yhteiskunta kasvoi nopeasti.
( Hasmonean brothers [ Hyrcanus II and Aristobulus II ]( Cæsar and Pompey )
Roomaan viedyt juutalaiset vangit joko lunastettiin uskonveljiensä avulla vapaaksi tai heidän roomalaiset isäntänsä vapauttivat heidät syystä tai toisesta. He asettuivat Tiberin virran itärannalle ja niin muodostui Rooman juutalainen kortteli ( Tiber,Jewish quarter in Rome)
(Jatko: Kristillisen ajanlaskun alkaessa :
(Ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana kuitenkin alkoi Rooman ja Juudan kansan välit kiristymistään kiristyä , jo verollepanoista ja siihen kuuluvista väestönlaskuista alkaen). .
The Crisis under Caligula (37-41) has been proposed as the "first open break between Rome and the Jews", even though problems were already evident during the Census of Quirinius in 6 and under Sejanus (ennen 31).
Sitaatti Wikipediasta Kuningasten kirjan aikaa
I Kuningasten Kirja
http://www.finbible.fi/VT/1Kuningas/Raamattu.htm
II Kuningasten Kirja
http://www.finbible.fi/VT/2Kuningas/Raamattu.htm
Tämä on pitkä , mutta koetan suomentaa joitain kohtia ja lyhentää.
Musta obeliski 841eKr.
Lachish relief – Laakiin korkokuva.
Naboniduksen lieriö vahvaista Belsassarin olemassaolon. Hänestä kertoi Danielin kirja. (The Cylinder of Nabonidus confirms Belshazzar's existence; Book of Daniel)
Kooreksen lieriö kertoo Kooreksen uskonnollisesta merkityksestä varsinkin Israelin kansalle. Tästä kertoo Aikakirjat, Esra ja Nehemia.
Taylorin prismaa säilytetään Brittiläisessä Museossa. Se kuvaa Sanheribin voittoa Jerusalemista vuonna 701 eKR. Kuningas Hiskian aikaan. Tästä on maininnut Herodotos sekä Jesajan kirjan luvut 33 ja 36, 2 Kn 18:17, 2 Aik. 32:9.
Tämä kohokuva , Kurkhin monoliitti, esittää kuningas Salmaneser III:tta ja mainitsee Kuningas Ahabin nimen.
http://www.finbible.fi/VT/1Kuningas/Raamattu.htm
II Kuningasten Kirja
http://www.finbible.fi/VT/2Kuningas/Raamattu.htm
Tämä on pitkä , mutta koetan suomentaa joitain kohtia ja lyhentää.
 |
Varhaisin tunnettu kuva israelilaisesta. Kuvaa mahdollisesti Jeehua Omrin poikaa TAI Jeehun sanansaattajaa, joka on polvistuneena kuningas Salmaneser III:n eteen.
Assurialaiset vievät Juudean pakkosiirtolaisia vankeuteen Assuriin Laakiin taistelussa saamansa voiton jälkeen 701 eKr.
Tällaisia kuvia oli Assurin kuninkaan Sanheribin palatsissa Niiniveessä. Assyrian king (Sennacherib's palace at Nineveh)
(The Cyrus cylinder, regarding King Cyrus's treatment of religion, which is significant to the books of Chronicles, Ezra and Nehemiah.
(Taylor prism on display at the British Museum. Describes the Assyrian king Sennacherib's siege of Jerusalem in 701 BC during the reign of king Hezekiah, which is recorded by Herodotus and the Bible in Isaiah chapters 33 and 36; 2 Kings 18:17; 2 Chronicles 32:9. Photo by David Castor.)
Alla: Temppelivuoren kivi, jossa on kaiverruksena hebreaksi Torveenpuhalluskohdalle..
Wikipedia lähde on hyvin antoisa.
|
10. vuosisata, 900-luku ennen Kristusta
- 6-chamber gates - (10th Century BCE) - "These gates have been found at Hazor, Megiddo, Gezer, and Lachish, and were associated especially by Yigael Yadin with Solomonic building projects." [1]
- Khirbet Qeiyafa pottery sherd – (10th century BC) inscription - both the language it was written in and the translation are disputed. Was discovered in excavations near Israel's Elah valley.[10]
- Gezer calendar (10th century BC) – calendar from the Biblical city of Gezer. It is one of the oldest known examples of Hebrew writing.
- Tell es-Safi Potsherd (10th to mid 9th centuries BC) – Potsherd inscribed with the two names "alwt" and "wlt", etymologically related to the name Goliath and demonstrate that the name fits with the context of late-tenth/early-ninth-century BC Philistine culture. Found at Tell es-Safi, the traditional identification of Gath.
- Large Stone Structure – possible site of King David's palace (tentatively dated to 10th to 9th century BCE).
- Stepped Stone Structure – (1000-900 BC) - has been suggested as being Jebusite, the Millo, or part of the Large Stone Structure, which has been suggested as being part of King David's palace.
- Bubastis portal – showing a series of inscriptions recounting pharaoh Shishaq's invasion of Judah and Israel in 925 BC, located outside the Temple of Amun at Karnak.(1 Kings 14:25; 2 Chronicles 12:1–12).[11]
- Shishaq Relief – depicts Egypt's victory over King Rehoboam c. 925 BC, time of the plunder of Solomon's Temple in Judah.
- Khirbet Qeiyafa shrines- cultic objects seen as evidence of a "cult in Judah at time of King David" and with features (triglyphs and recessed doors) which may resemble features in descriptions of the Temple of Solomon.[12]
9. vuosisata, 800-luku ennen Kristusta
- Amman Citadel Inscription – 9th century BC inscription in the Ammonite language, one of the few surviving written records of Ammon.
- Tel Dan Stele – (9th century BCE) a stele commemorating victory by Aramaeans against the Israelites. It is claimed by a number of scholars that the inscription contains the phrase House of David although others dispute this .
- Melcarth/Ben-Hadad stele – (9th–8th century BCE) William F. Albright identifies Bir-hadad with Ben-hadad I, who was a contemporary of the biblical Asa and Baasha.
- Seal of Jehucal – (9th century BCE ?) Jehucal or Jucal is mentioned in chapters 37 and 38 of the Book of Jeremiah where King Zedekiah sends Jehucal son of Shelemiah and the priest Zephaniah son of Maaseiah to the prophet Jeremiah saying `Please pray for us to the Lord our God` (Chapter 38 verse 3).
- Kurkh Monolith (c. 859–824 BC) - British Museum – names King Ahab of Israel, erected by Shalmaneser III to commemorate the Battle of Karkar, which Ahab participated in along with many other regional leaders.
- The Black Obelisk of Shalmaneser III (c. 858–824 BC) - British Museum – scholars believe the obelisk depicts either Jehu son of Omri (a king of Israel mentioned in 2 Kings), or Jehu's ambassador, paying homage to Assyrian king Shalmaneser III (c.825 BC); an early, possibly the earliest, surviving picture of an Israelite. The inscription identifies "the tribute of Jehu, son of Omri: I received from him silver, gold, a golden bowl, a golden vase with pointed bottom, golden tumblers, golden buckets, tin, a staff for a king [and] spears."
- Ostraca House – (probably about 850 BC, at least prior to 750 BC) 64 legible ostraca found in the treasury of Ahab – written in early Hebrew.
- Mesha stele (also called the Moabite stone) (c.850 BC) – a Transjordan stele describing the victories of Moabite king Mesha over the Kingdom of Israel. French scholar André Lemaire suggested that line 31 of the Stele bears the phrase "the house of David" (in Biblical Archaeology Review [May/June 1994], pp. 30–37).
- Balaam inscription (c. 840–760 BC)[14] 9th or 8th century BC inscription about a prophet named Balaam (cf. the Book of Numbers).[15]
8. vuosisata ennen Kristusta , 700-luku
- Sefire stele – (8th century BCE) described as "the best extrabiblical source for West Semitic traditions of covenantal blessings and curses."[16]
- Siloam inscription – Records the construction of Hezekiah's tunnel in the 8th century BC .
- Stele of Zakkur – (8th century BCE) Mentions Hazael king of Aram.
- Shebna's lintel inscription – (8th - 7th century BCE ?) found over the doorway of a tomb, has been ascribed to Hezekiah's comptroller Shebna.
- Babylonian Chronicles (c. 747–247 BC) – dealing with Nebuchadnezzar's siege of Jerusalem, etc. (see Siege of Jerusalem (587 BC), Zedekiah and Book of Kings, Book of Jeremiah, Lamentations.)
- King Ahaz's Seal (732 to 716 BC) – Ahaz was a king of Judah but "did not do what was right in the sight of the Lord his God, as his ancestor David had done" (2 Kings 16:2; 2 Chronicles 28:1). He worshiped idols and followed pagan practices. "He even made his son pass through fire, according to the abominable practices of the nations" (2 Kings 16:3). Ahaz was the son and successor of Jotham.
- Bullae (c.715–687 BC or 716–687 BC)[17] (clay roundels impressed with a personal seal identifying the owner of an object, the author of a document, etc) are, like ostraka, relatively common, both in digs and on the antiquities market. The identification of individuals named in bullae with equivalent names from the Bible is difficult, but identifications have been made with king Hezekiah[18] and his servants (????? avadim in Hebrew).
- Hezekiah's tunnel (c. 701 BC) – a tunnel created by King Hezekiah in anticipation of an Assyrian invasion. From National Geographic: "The tunnel, which is about 500 meters (550 yards) long, brings water from the Gihon Springs [sic], located some 300 meters (330 yards) outside the walls of old Jerusalem, to the Siloan Pool [sic] inside the ancient city. It was built to protect the city's water supply during an Assyrian siege".[19]
- Lachish relief – portion of the Sennacherib relief, which depicts captives from Judah being led into captivity after the fall of Lachish in 701 BC[20]
- Taylor Prism – a clay prism inscribed with the annals of the Assyrian king Sennacherib notable for describing his siege of Jerusalem in 701 BC during the reign of king Hezekiah. This event is recorded in several books contained in Bible including Isaiah chapters 33 and 36; 2 Kings 18:17; 2 Chronicles 32:9. This event is also recorded by Herodotus.
- Annals of Tiglath Pileser III – 730 BCE, records tributes from many Judean and Israeli kings; Ahaz of Judah, Menahem, Pekah and Hosheah of Israel. The annals also refer to Ahaziah who is considered by many scholars to be identical with the biblical Uzziah, king of Judah [21][22][23]
7. vuosisata, 600-luku eKr.
- Ekron dedicatory inscription (7th century BC) – a dedicatory inscription of the seventh-century king of Ekron, Achish. Achish is a name used in the Hebrew Bible for two Philistine rulers of Gath. The inscription states "This temple was built by 'Akish, son of Padi, son of Yasid, son of Ada, son of Ya'ir, ruler of Ekron..." The inscription not only securely identifies the site, it gives a brief king-list of rulers of Ekron, fathers to sons: Ya'ir, Ada, Yasid, Padi, 'Akish.[24]
- Bulla of Jehucal – son of Shelemiah, son of Shevi. This person seems to be mentioned (twice) in the Book of Jeremiah who thus presumably lived in the late 7th century BC (i.e. at about the same time as Jeremiah). (see Large Stone Structure for discovery) (see also Book of Jeremiah).[25]
- LMLK seals on storage jar handles, excavated from strata formed by Sennacherib's invasion during the reign of Hezekiah (circa 700 BC).[26][27]
- Necho II basalt cartouche - (610 BCE – 595 BCE) found at Sidon, suggesting Necho II's involvement in the region (see: Josiah)
- Bulla of Shaphan (r. 609–598 BC) – possible link to a figure during the reign of Jehoiakim.
- Beit Lehi contains oldest known Hebrew writing of the word “Jerusalem” dated to 7th century BCE “I am YHWH thy Lord. I will accept the cities of Judah and I will redeem Jerusalem”“Absolve us oh merciful God. Absolve us oh YHWH”[28]
- Three shekel ostracon is a pottery fragment with inscription describing donations to the House of Yahweh[29]
- Mesad Hashavyahu Ostracon is an inscribed pottery fragment dtaed to 7th century BCE and written in ancient Hebrew language. It contains earliest extra-biblical reference to the observance of Shabbat.[30][31]
6. vuosisata, 500-luku ennen Kristuksen syntymää
- Ketef Hinnom priestly blessing – Probably the oldest surviving texts currently known from the Hebrew Bible – Priestly blessing dated to 600 BC.[32] Text from the Book of Numbers in the Old Testament. Described as "one of most significant discoveries ever made" for biblical studies.[33][34]
- Jehoiachin's Rations Tablets (6th century BC) – Describe the rations set aside for a royal captive identified with Jehoiachin, king of Judah (Cf. 2 Kings 24:12,15–6; 25:27–30; 2 Chronicles 36:9–10; Jeremiah 22:24–6; 29:2; 52:31–4; Ezekiel 17:12).[35]
- Nebo-Sarsekim Tablet – (circa 595 BC) a clay cuneiform inscription referring to an official at the court of Nebuchadrezzar II, king of Babylon, possibly the same official named in the Biblical Jeremiah.
- Lachish letters – letters written in carbon ink by Hoshaiah, a military officer stationed near Jerusalem, to Joash the commanding officer at Lachish during the last years of Jeremiah during Zedekiah’s reign (c.588 BC) (see Nehemiah 12:32, Jeremiah 42:1, 43:2). Lachish fell soon after, two years before the fall of Jerusalem.[36]
- Cylinder of Cyrus (c. 559 BC-530 BC) - British Museum – regarding King Cyrus's treatment of religion, which is significant to the books of Chronicles, Ezra and Nehemiah.
- Cylinder of Nabonidus (555–539 BC) - British Museum – proves Belshazzar's existence. See Daniel 5; 7:1; 8:1. Daniel 5 describes Belshazzar's Feast where a hand was seen writing on the wall of the chamber a mysterious sentence mene mene tekel upharsin. (see also Nabonidus Chronicle)
- Trumpeting place inscription – (after 516 BCE?) A stone (2.43x1 meters) with Hebrew language inscription "To the Trumpeting Place" excavated by B. Mazar at the southern-western corner of the Temple Mount. It is believed to be a directional sign for the priests who blew a trumpet announcing the beginning and end of the Shabbat in the Second Temple period.[37]
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)