Leta i den här bloggen

tisdag 8 november 2016

Jom Alijah Sammeach!

Israelissa on uusi vuotuinen juhlapäivä: Tänään on ensimmäinen  Israeliin muuton, Alijan Päivä!
Kaikki maailmassa esiintyvä  maahanmuutto ei ole Alija-maahanmuuttoa, sillä Alijah tarkoittaa nousua ylöspäin,  mitä Israeliin muutto juutalaiselle sielulle on: nousua kohti  Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille  luvattua  Israelin heimojen   kansalliskotia; paluiuta pitkäaikaisesta kansallisesta diasporasta ja hajoituksesta yhteen,  nousua henkiseen ja hengelliseen kotimaahan, jossa voi toteuttaa omaa Juudan uskoa valtiollista tahoa myöten integriteetillä ja rauhassa tällä maapallolla.
Harvalla kansalla on sellaista diasporasta paluuta, kuin juutalaisilla, joilla on kaukainen jalo korkea yhteinen alkuhistoria ja pitkät tulevaisuuteen asti ulottuvat kansan  tarkoituksen selittävät lupaukset ja ennustukset. Heillä on ollut myös hyvin hiottu kirjakieli jo tuhansia vuosia sitten ja  ylimaallisella viisaudella koottuna  se on sovellutetavissa nykyajan tietokoneille ja puhekieleksi ja  se on niin loistavaa älykkyyttä  sisältävä, että se kokoaa  hajaantuneen kansan henkisestikin vahvaksi ja yhtenäiseksi. Niin ei voi monestakaan kielestä sanoa.  Monissa  muissa  kansoissa vaikuttaa baabelin sekoittava henki ja monissisa kansoissa on lisäksi haluakin  pirstota  ja runnoa  kieltään ja  sisäistä yhteneväisyyttään ikäänkuin  eripuraisuudessa ja  pirstoamisessa olisi jokin suurempi järki ja jokin oikea "sielun vapaus" ja niin kansa toisensa jälkeen degeneroituu ja hajoaa. ja  moni luulee, että vapautuminen jumalasta, moraalista  ja uskonnosta on sitä älykkyyttä ja  kehittyneisyyttä. Näistä monista seikoista johtuen voidaan sanoa että Israel  kulkee kohti valoa ja muita kansoja peittää pimeys. Tietysti on yksilöitä, jotka  saavat  kointähden ja valitsevat valkeuden tien. Mutta  harva kansa kokonaan  nousee Israelin mukana kohti valkeutta.  Kuitenkin kuten Danielin aikana, vielä nytkin on niitä, jotka uskovat Jumalan ja tietävät tehtävänsä ja myös tekevät tehtävänsä ja opettavat oikein ja johtavat monia valkeuden teille. Ja kun hekin loistavat kuin taivaan tähdet,  tulee sitä  kointähden kaltaista tuiketta monille muillekin pimenevässä maailmassa. .

Mikä päivä on juutalaisessa kalenterissa?
 7. päivä Chesvan-kuuta 5777.

Sain juuri  eilen postissa Israelista kalenterin tälle 2016-2017  AD vuosille sijoittuvalle  vuodelle 5777.

Kalenterista näkyy, että seuraava merkattu päivä on Jizhak Rabinin  muistopäivä 13. marraskuuta ja  Israelin päivissä  12. Chesvan- kuuta.

Joulukuulla on sitten enemmän tapahtumaa: Chanukkajuhla osuu  tänä vuonna siten, että se kattaa joulun ja Uudenvuoden:
1. Chanukkajuhlan päivä  ( 25. Kislev   5777) on   25.joulukuuta .2016
 ja 8.  Chanukkajuhlanpäivä  (3. Tewet 5777) on 1. tammikuuta 2017. 

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar