Leta i den här bloggen

fredag 1 november 2013

Israelin kuohuva pohjoinen naapurimaa

Ulkopuolisille, varsinkin niille, jotka eivät tunne islamilaisen maailman sisäisiä riitoja, Syyrian tapahtumat ovat suoranaisesti käsittämättömiä. Huomaan tänään, että arabimaailmassa sisällä oleva al Jazeera lehti koettaa parhaan kykynsä mukaan hahmottaa tapahtumia Syyriapalstallaan. Otan talteen,  koska tämä  antaa ainakin hieman käsitystä asioitten monimutkaisuudesta.  Kaikesta huomaa, että kyse on  ikivanhojen paikallisten etnisten heimojen välinen kina, johonka globaali islami on eri vivahteineen  tuonut  sovittamattomia ongelmia. Yhtenä ongelmana on islamilaiskulttuurin  vanhojen perinteiden  todellinen sopimattomuus moderniin maailmaan ja osa taistelua on sitä kulttuurishokin  kieltämistä ja korvaamista  verenhimoisella toisin ajattelevien tappamisella. Syyrian hauras materiaalinen maailma, - antiikki posliini- jossa  suuri osa kansaa  kutienkin  jo aikaa oli asunut  existenssiminimumin alarajoilla slummiolosuhteissa - on nyt sitten pirstoutunut raunioläjäksi, josta miljoonat  pakenevat jokaiseen ilmansuuntaan.  Todellisena syynä valtaviin pakolaisvirtoihin on sodan lisäksi  myös   slummimainen kurjuus,  jota Damasko oli jo vuosikymmenet pullollaan.  Hallitus,  jonka pieni eliittiosa eli yltäkylläisyydessä, tuhlasi ajat ja varat asevarusteluun  sen sijaan, että olisi rakennettu  tulevaisiakin ajatellen demokraattista,  siviileille turvallista  normaalivaltiota. Hallitus ei sietänyt arvostelua vaan tappoi kurjat ja köyhät.
http://live.aljazeera.com/Event/Syria_Live_Blog

Nyt  on koko maailman huppueliitit purkamassa  suunnatonta asevarustusta, johon Syyria on  resurssinsa upottanut. Inhimillinen hätä on myös herättänyt maailman hyväsydämiset kaikin tavoin autamaan  suurta kärsivää kansaa.  Syyrialaisia kohtaa myötätunto aivan avoimin portein kaikkialla.  Lisäksi he ovat erittäin   kauniita,  vaaleaihoisia, joten tavallinen  mustaihoisiin kohdistuva rasismi ei  kalva tilannetta.  Vaikka on syyrialaisiakin  Välimereen hukkuneitten  laivapakolaisten joukossa.  kaikin tavoin nyt kun  asekeko alkaa  olla  OPCW:n  kontrollissa, on mahdollisuuksi saada  nykyinen  täysin  noidankehässä oleva tappamisen ja  heimovihan kierre katkeamaan ja   eri heimolaiset  voidaan saada vielä istumaan tuolilla kasvot vastakkain saman pöydän ääressä  suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta samassa maassa.   Yhtenä edellytyksenä on  täysin neuvotelukyvyttämän aineksen , kansainvälisen terrorin lonkeroiden,   sulkeminen pois neuvotteluista, jotka koskevat Syyrain sisäistä integraatiota.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar