De vita bussarna. Punaisen Ristin valkeat bussit 1945

Ne Valkoiset Vinja-autot-De Vita bussarna

http://www.vitabussar.se/?page=6

VALKOISET LINJA_AUTOT oli Ruotsin Punaisen Ristin pelastusaktio, jota johti ruotsalainen kreivi Folke Bernadotte toisen maailmansodan lopulla, jotta olisi voitu pelastaa Saksan keskitysleireillä olevia skandinaaveja kuten tanskalaisia ja norjalaisia.  Aktion nimi tuli linja-autojen väristä. Ne olivat valkoisia ja niihin oli maalattu punainen risti kattoon, kylkiin, taustaan ja etuosaan, jottei ne joutuisi sotilaitten maalitauluksi. Tanskalaisten ja norjalaisten poliittisesta painostuksesta ja suunnittelujen avulla Ruotsin Punainen Risti saikin pelastettua noin 15 000 skandinaavia ja lopulta useaa muutkin kansallisuutta olevaa saksalaisten kontrolloimien alueitten keskitysleireistä maalis-huhtikuussa 1945.

Saksalaisten antauduttua voitiin pelastaa vielä touko- ja kesäkuussa 1945 noin 10 000 ihmistä. Ensisijaisesti autettiin omia, skandinaavisia sotavankeja, mutta myös Saksassa asuvia ruotsalaisia naisia ja lapsia noudetiin sodan jaloista kotimaahan. Jos oli mahdollisuuksia, voitiin auttaa muitakin. Aktio oli kaiken kaikkiaan onnistunut humanitaarinen urotyö ja koitui monen vangitun pelastukseksi, mutta moni on kritisoinut sitä, että skandinaavit auttoivat vain yksipuolisesti omiaan eivätkä samassa mitassa toimineet muiden kansojen uhrien auttamiseksi, vieläpä suorittivat SS kuljetuksiakin muutaman päivän.

1940_04_09
Saksaan vangitut skandinaavit.  9.huhtikuuta 1940 Natsi-Saksa suoritti invaasion Tanskaan ja Norjaan (!) ja jo kesäkuussa pystytettiin enimmäinen norjalainen vankileiri, Ulven, Bergenin kaupungin ulkopuolelle. Kun miehityksenvastainen toiminta alkoi Norjassa lisääntyä, joutui yhä useampi norjalainen pidätetyksi. Aluksi norjalaisia vangittuja säilytettiin Norjan alueella, mutta eri syistä alettiin lähettää tuhansittain norjalaisia keskityleireille ja vankiloihin Saksaan. Ensimmäiset heistä lähetettiin jo syksyllä 1940.

1942_10__
JB Hjortin jouduttua Saksaan vangiksi, hänen perheensä alkaa työn vankien palauttamiseksi kotimaahan

1943-08-29
Tanskassakin alkoi natsien suorittamat joukkopidätykset ja poiskuljetukset aloitettiin suurimittaisina ja hallitusten yhteistyöllä 29. elokuuta 1943.

1944-1945
Natsi-Saksassa jaettiin skandinaavialaiset vangit kolmeen kategoriaan: osa oli siviilejä internoituja, jotka asustivat siviilisti ja saivat pitää joitain vapauksia ja eräs osa oli NN-vankeja (Nacht und Nebel), niitä joiden oli tehtävä pakkotöitä kuoliaaksi asti.
Myöhemmin kun skandinaavisten vankien määrä Saksassa alkoi lisääntyä, alettiin organisoida apua. Norjalaiset merimiespapit Hamburgissa, Arne Berge ja Conrad Vogt-Svendsen alkoivat etsiä vangittuja, avustaa heitä ruoalla ja välittää heille perheitten kirjeitä Norjasta ja Tanskasta. Vogt-Svendsen solmi yhteyksiä siviileihin internoituihin ”Gross Kreutz”:ssa, kuten Hjort ja Seip. Muitten skandinaavisten ”Gross-Kreutziin” internoitujen vankien kanssa he saivat tehtyä laajat nimilistat vangituista ja syistä, miksi heitä oli pidetty internoituina. Listat lähetettiin Ruotsiin ja Lontooseen siirtyneelle Norjan pakolaishallitukselle Ruotsin Berliinissä olevan lähettilään kautta. Ruotsissa oli norjalainen diplomaatti Niels Christen Ditleff erityisen paneutunut skandinaavisten vankien asiaan. Vuodenvaihteessa 1944-45 oli yhteensä 8000 norjalaista siviilivankia Saksassa ja lisäksi 1125 sotilasta sotavankeina.
Tanskan puolella amiraali Carl Hammerich oli jo pitkään työstänyt salaisia suunnitelmia ”Jyllandskorps” iskujoukosta pelastaakseen tanskalaisia ja norjalaisia leireistä. Hammerichillä oli hyvät kontaktit molempiin merimiespastoreihin Hamburgissa ja ”Gross Kreuzin” piireissä sekä Ditleffiin Tukholmassa. Vuonna 1945 oli noin 6000 tanskalaista vangittuina Saksaan.

Vuonna 1944 tekivät tanskalaiset laajan suunnitelman vankien rekisteröimiseksi ja tutkistelivat mahdollisuuskia kuljetuksiin, ravitsemukseen ja majoituksiin sekä karanteeniin Tanskan puolelle saavuttaessa. Hammerich kävi helmi-, huhti- ja heinäkuussa Tukholmassa keskustelemassa Ditleffin kanssa suunnitelmista.

1944 _Evakuointi vai viivytys
Senmukaan kuin liittoutuneet vuonna 1944 olivat lähestymässä Saksaa, liitoutuneitten päämajassa ratkottiin  vankien kohtaloita.

1944_09_23
Majuri Johan Koren Christie oli Norjan pakolaishallituksen toimeenannosta 23.9.1944 tehnyt seuraavan toimintasuunnitelman: vankien tulisi odottaa kunnes liittoutuneet tulisivat vapauttamaan. Gross Kreutz-piirit saivat tietää tästä suunnitelmasta kuukauden päästä ja reagoivat nopeasti. Johan Bernhardt Hjort kirjoitti raporttinsa hyljäten tuon suunnitelman. Hän väitti vankien olevan likvidoinnin riskissa ja heidät tulisi pelastaa Saksasta ennen kuin maa miehitetään. Hän kirjoitti ehdottaen interventiota ja vankien siirtoa Ruotsiin. Hjortin raportti lokakuusta 1944 on ensimmäinen ehdotus ruotsalaisesta aktiosta.
Tukholmassa Ditleff kieltäytyi ottamasta Lontoon hallituksen suuntalinjoja ja muokkasi edelleen ruotsalaisia suunnitelmia ja ulkoministeriötä pelastaakseen skandinaavialaisia vankeja. Syyskuussa 1944 Ditleff otti esiin kysymyksen evakuoinnista kreivi Folke Bernadotten johtamana, mihin tämä asennoitui positiivisesti.

1944_09_29
Ditleff antoi omasta aloitteestaan Ruotsin ulkoministeriöön ehdotuksen 30.11.1944 Ruotsin aktiosta vankien avuksi "Momenter til svensk aksjon for fangehjelp". Norjan hallituskin muutti kantaansa ja antoi 29.9.1944 signaalinsa valmiudesta keskustelemaan mahdollisesta ruotsalaisesta aktiosta vankien hyväksi. Sillä aikaa tanskalaiset olivat saaneet saksalaisilta luvan hakea vankinsa kotimaahan. Ensimmäisinä saapui kotimaahan tanskalaisia poliiseja Buchenwaldista 5.12.1944. Helmikuun 1945 loppuun mennessä oli tanskalaiset hakeneet kotimaahan 341 vankia, suurin osa heistä sairaita. Näistä kuljetuksista tanskalaiset saivat itselleen arvokasta kokemusta, mikä tuli myöhemmin hyödyksi, kun Valkoiset Linja-autot aloittivat kuljetuksia.

Ruotsin apu vangituille
Ruotsi oli Pohjoismaista ainoa neutraali sodan päivinä, mutta sekin oli huojuvaa neutraliteettia sodan aallokoissa. Siihen asti kunnes natsi-Saksa sai tappiota Stalingradia vastaan hyökätessään, Ruotsi joutui olemaan Saksalle mieltä myöden, mutta Stalingradin tapahtumien jälkeen Ruotsi alkoi lähetä liittoutuneita.
Eestissä syntynyt baltilaisgermaaninen , sittemmin Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalainen, Felix Kersten, lääkintäalan työntekijä, joka toimi saksalaisen SS-johtajan Heinrich Himmlerin henkilökohtaisena terveydenhoitajana antaen hierontakäsittelyjä tämän vaikeisiin kiputiloihin, hoiti usean muunkin natsijohtajan terveyttä toisinaan. Hänellä oli oleskelulupa Ruotsissa ja hän välitti kontakteja Ruotsin ulkoministeriöön. Kun Himmler ja tämän uskottu Walter Schellenberg alkoivat oivaltaa Saksan menettävän sodan, he näkivät tarpeen erityisen Länsivaltojen kanssa solmittavan rauhan arvon ja tässä mielessä Ruotsi olisi sopinut välittämään saksalaista ehdotusta. Kerstenin suostuttelema Himmler antoikin vuonna 1944 ainakin 50 norjalaista opiskelijaa, 50 tanskalaista poliisia ja 3 ruotsalaista vapaaksi vankeudesta. Tämä oli tarkoitus pitää salassa, sillä jos A Hitler olisi saanut tämän tietää, muut vapauttamiset olisivat vaikeutuneet. Ditleff teki uuden toimintasuunnitelmaehdotuksen Ruotsin ulkoministeriölle ja sen takana oli myös Norja virallisesti. Ruotsia pyydettiin lähettämään Punaisen Ristin delegaatio Berliiniin neuvottelemaan skandinavialaisista vangeista ja sen jälkeen olisi mahdollista lähettää ruotsalainen avustusretkikunta. Ruotsin ulkoministeri Christian Gunther asennoitui positiivisesti asiaan ja antoi suostumuksensa siihen, että kreivi Folke Bernadotte Ruotsin Punaisen Ristin varapuheenjohtajana voisi tunnustella mahdollisuuksia internoitujen norjalaisten ja tanskalaisten palauttamiseksi Ruotsiin tai Tanskaan.

1945_01_16
Kreivi Folke Bernadotte lensi Berliiniin 16.1.1945 ja tapasi muutamia natsijohtajia kuten ulkominiseri Joachim v. Ribbentropin ja Ernst Kaltenbrunnerin, Walter Schellenbergin ja Heinrich Himmlerin, SS-päällikön, joka lie ollut Hitlerin jälkeen Natsi-Saksan mahtavimpia hahmoja._ (Sekä Ribbentrop että Himmler ammensivat oppejaan Koraanista ja halusivat palauttaa saksalaista alkugermaanista uskontoa, joka vallitsi ennen kristnuskoa- Felix Kersten mainitsi kirjassaan vuodelta 1948). Bernadotte välitti tiedon, että skandinaavisia vankeja oli 13 000- kun taas Himmler arveli että vain ”pari- kolme tuhatta”

1945_02_21
21.2.1945 oli toinen kokous, missä kreivi Bernadotte sai hyväksytyksi, että skandinaavisia vankeja sai koota yhteen leiriin ( Neuengamme), josta tullaan noutamaan. Hän tapasi myös ”Gross Kreutzin” piiriä: Didrik Arup Seip, Conrad Vogt-Svendsen, Wanda Hjort och Bjørn Heger. Bernadotten toinen ehdotus Himmlerille oli Hegerin muokkaama ja sekin hyväksyttiin.

Retkikunta saadaan kokoon
Monen vuoden suunnitelmien ja tanskalaisilta ja norjalaisilta saatujen tietojen kokoamisen jälkeen saatiin avustusretkikunta valmiiksi. Ruotsin Punainen risti otti yhteyttä Ruotsin Puolustuslaitokseen, joka auliisti antoi kuljetusvälineitä, vaikka oikeastaan asia oli Ruotsin valtion ja vapaaehtoisista koottua joukkoa; varustukset olivat Puolustusvoimien varastoista ja kustannukset valtionkassasta. Retkikuntaan kuului 308 henkilöä, joista 20 oli terveydenhoitohenkilökuntaa, kuten lääkäri, sairaanhoitajia, apuhoitajia. Muut olivat vapaaehtoisia rykmenteistä T1, T2 ja T4. Ylipäällikkönä ja näiden rykmenttien tarkastajana Gottfrid Björck. Varusteina oli 36 sairaankuljetuslinja-autoa; 19 kuorma-autoa; 7 henkilöautoa; 7 moottoripyörää; Hinausauto, korjaamoauto, kenttäkeittiö; Täysvarustuksena ruokaa, polttoainetta ja varaosia, joita ei saa hankittua Saksasta; Laiva Lillie Matthiessen joka toi Lyypekkiin 350 tonnia polttoainetta ja 6000 pakettia vangeille, lisäksi toinen laiva Magdalena, jotka molemmat olivat Sale´nin laivavarustamolta. Retkikunta jaettiin kolmeen linja-autokuljetusryhmään, jossa jokaisessa oli 12 linja-autoa, yksi kuorma-autoryhmä (12 kuorma-autoa) ja yksi huoltoryhmä. Retkikunnan kuljetuskapasiteetti oli 1000 henkilöä pitempiä matkoja ja 1200 henkilöä lyhempiä matkoja, jolloin saattoi käyttää myös kuorma-autoja ihmiskuljetuksiin. Bussit käyttivät motyyliä polttoaineena, missä on sekoituksena 50% bensiiniä ja 50 % alkoholia. Niissä oli kahdeksan sairaspaaria tai istumapaikkoja 30 ihmiselle. Polttoaineen kulutus oli pieni mailia kohden 5 litra / 10 km. Täystankki meni joka 100 kilometrilla. Joka bussilla oli 2 kuljettajaa, jotka vastasivat ajosta vuoron perään. Jotta asia ei joutuisi häirintään, Valtion Informaatiohallitus kehoitti toimituksia olemaan raportoimatta. Tanskan Tukholman lähettiläs oli tarjonnut 13. 2. 1945 suurehkon vahvuuden apua: 40 bussia, 30 kuorma-autoa, 18 ambulanssia ja muuta kuljetusvälinettä, mutta sitä ei poliittisista syistä voitu silloin ottaa vastaan, vaan koko retkikunnan oli pysyttävä täysin ruotsalaisena.

1945_03_08 Retkikunnan startti
Lähtö tapahtui 8. maaliskuuta Hässleholmista Malmön lautalla Kööpenhaminaan. Tanskan vastarintaliike oli saanut tiedon ja oli valmistautunut, mutta hankaluuksia ei tullut, vaan Ruotsin retkikunta otettiin ystävällisesti vastaan.

1945_03_12
Retkikunta tuli ensimmäista kertaa perille Friedrichsruhin linnaan, joka on 30 km Hamburgista kaakkoon, mikä on aika lähellä Tanskaa ja Neuengammen keskitysleirin lähistöllä, jonne vankien oli kokoonnuttava. Friedrichsruh kuului Otto von Bismarckille, joka oli naimisissa ruotsalaisen kanssa ja kreivi Folke Bernadotten tuttava. Retkikunta majoitettiin linnaan ja läheiseen majataloon, kun taas sotaväki pystytti telttaleirin linnanpuistoon.
Retkikuntaan oli liittyneenä saksalaisia yhteysupseereja ja korkeimpana päällystönä oli Himmlerin yhteysupseeri SS-Oberstrumbannfuhrer Karl Rennau. Myös Gestapon yhteysupseeri oli mukana, hänen päällikkönsä oli Franz Göring. Kaiken kaikkiaan retkikunnassa oli 40 saksalaista upseeria, SS-miestä ja Gestapomiehiä. Saksalaiset vaativat joka toiseen kulkuneuvoon saksalaisen mukaan. Valkoisten Linja-autojen toiminta oli täysin riippuvainen yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Saksalaiset natsiaikana toimivat poliisivaltiona, jossa Gestapon ja SS-joukon yhteysmies tuli joka puolelle mukaan. Kreivi Bernadotte oli luvannut Schellenbergille tehdä parhaansa, että kolonna olisi Warnemundessa 3.3.1945, mutta tässä myöhästyttiin yhdellä viikolla. Oli vaikeuksia saada Liittoutuneilta takuita siitä, että retkikuntaan ei tultaisi hyökkäämään. Siihen aikaan oli Liitoutuneilla jo ilmatilassa täydellinen herraus ja hyökkäykset Saksan maanteillä olivat häikäilemättömässä vauhdissa. Valkoisten Linja-autojen piti pääasiassa liikkua brittiläisen lentovoiman kontrolloimilla alueilla.

1945_03_08
8. maaliskuuta 1945 ilmoitti Englannin hallitus, että on ymmärretty retkikunnan tarkoitusperät, mutta mitään takuita ei voida antaa ja ruotsalaisten kolonna liikkukoon omalla vastuullaan saksalaisessa territoriossa.

Uusia neuvotteluita
Kreivi Folke Bernadotte oli mennyt Berliiniin 6.3.1945 hankkimaan vakuuksia skandinaavisten vankien kuljetuksiin. Suomen kansalainen, Himmlerin henkilääkäri Felix Kersten oli jo tullut Berliiniin Tukholmasta. Ruotsin ulkoministeriö antoi ohjeita Berliinin lähettiläälleen Arvid Richertille, jotta hän antaisi apuaan Felix Kerstenille ja tämä voisi vaikuttaa Himmleriin. Samaan aikaan Tanskan edustajat , lähinnä Berliinin lähettiläs Otto Carl Mohr koetti saada lisää tanskalaisia vapautetuksi. Ruotsalaisten ja tanskalaisten neuvottelutavoitteet olivat jonkin verran erilaisia, ruotsalaiset neuvottelivat Himmler/Schellenbergin kanssa keskittyen kokoamaan vankeja Neuengammeniin päin. Tanskalaiset neuvottelivat Kaltenbrunnerin kanssa ja koettivat saada vankejaan vapaaksi tai internoitua Tanskan puolelle.

1945_03_12
12.maaliskuuta tanskalaiset saivat luvan suorittaa kuljetuksia 21.maaliskuuta asti.
262 vankia eri ryhmistä oli noudettu jo kotimaahan Tanskaan tanskalaisin kuljetusvälinein. Sitten tanskalaisten kuljetuksiin tuli tauko ja ruotsalaiset alkoivat kuljettaa.
Valkoisten Linja-autojen joukkokuljetukset pääsevät alkuun

1945_03_15
Friedrichsruhissa retkikunta jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä sai osalleen kuljettaa Sachsenhausenista ( Berliinin pohjoispuolelta) vankeja Neuengammeniin. Kuljetus tapahtui 15.3.1945 ja matka oli 540 km. Ja kun tehtiin 7 eri matkaa, saatiin 2200 tanskalaista ja norjalaista siirrettyä Neuengammeniin. 
Sven Frykman johti erästä näistä kuljetuksista ja kertoo seuraavaa. ” Henkilöt olivat suhteellisen hyväkuntoisia verrattuna siihen , mitä olin nähnyt eikä hygieniassakaan ollut valittamista. He kertoivat, että Norjasta ja Tanskasta lähetettyjen pakettien antamalla tuella he olivat pysyneet kunnossa ja viime aikoina leirilläkin kohtelu oli hieman kohentunut. He olivat kaikki liikuttuneita ja kiitollisia. Kuten me, että saimme auttaa.” _ Kun Sachsenhausenin vankeja noudettiin kontrolloitiin koko nimilista, ettei Gross Kreutz-ryhmästä kukaan jäänyt unohdetuksi.

1945_03_19
Toinen ryhmä, ryhmät 2 ja 3, saivat vastuulleen hakea vankeja Etelä-Saksasta Dachausta. joka sijaitsee Munchenistä pohjoiseen ja Schömbergistä, joka on 8 mailia Stuttgartista etelään sekä Mauthausenista, joka on 12 km itään Linzistä. Nämä välimatkat olivat pidemmät kuin muissa kuljetuksissa. Pelkästään Muncheniin oli 800 km. Sitäpaitsi alkoi kuljetukset myöhemmin, koska oli odotettava lupia. Ensimmäinen kolonna lähti matkaan 19.3.1945.


1945_03_24
Eversti Björck johti 35 ajoneuvoa ja oli takaisin Neuengammenissa 24. 3 . 1945. Ruotsalainen sairaanhoitaja Margaretha Björcke kertoo seuraavaa: ” Koskaan 12 vuotisen työelämäni aikana en ole näin pienessä ajassa nähnyt näin paljon kurjuutta. Kehot täynnä paiseita päästä kantapäähän - sellaisia, joista yhdestä ainoastakin ajoksesta ruotsalainen olisi jo ollut viikon sairaskirjoilla. Laskin sellaisia ajoksia eräässäkin henkilössä kokonaista 20, mutta hän ei valittanut mitään.” _Tämä kuljetus toi vapauteen 559 henkilöä, mutta 67 liian vaikeasti sairasta oli jätettävä jäljelle. Suurena ongelmana kuljetusten aikana oli potilaiden krooninen ripuli, mikä tosin jälkivaiheessa tuli autetuksi, kun tanskalaisilta järjestyi tilapäistoaletteja, mistä heillä itsellään oli jo aiemmista kuljetuksista hyvää kokemusta. Neuengammeniin kertyi yhä enemmän vankeja ja se skandinaavisten vankien joukko, mikä oli luvattu Bernadottelle Himmleriltä, viipyi. Ruotsalainen terveydenhoitohenkilöstö ei myöskään saanut välittömästi mennä leirialueille. Kuljetusten alkuvaiheissa ei annettu linja-autojen ajaa leireille sisälle, vaan vankien oli itse kuljettava viimeinen pala matkaa, koska saksalaiset eivät antaneet ruotsalaisten nähdä leirejä.

1945_03_26
Ruotsalaisia naisia ja lapsia Ruotsiin
Jo helmikuun alusta oli pienehkö Ruotsin Punaisen Ristin retkikunta, jossa oli 6 miestä, 2 linja-autoa ja 1 henkilöauto kapteeni Hultgrenin johtamana saapunut Berliiniin. Tarkoituksena oli ollut saada kotimaahan saksalaisten kanssa naimisissa olleita ruotsalaisia naisia ja jotka halusivat palata Ruotsiin, kun Saksa alkoi luhistua. Kuljetus alkoi 26.3.1945 ja 20.4.1945 mennessä oli Ruotsiin tullut 1400 naista ja lasta Malmöön Lyypekin ja Tanskan kautta.

1945_03_27
SS:lle hantlankarina
Neuengammenin keskitysleiri oli kuitenkin ääriään myöten täynnä ja jotta saataisin edeltä paikkoja skandinaavisille vangeille, oli SS:n siirrettävä muita vankeja toisiin leireihin. Neuengammenin leirin johto ei omannut mitään kuljetusvälineitä, vaan vaati Valkoisia Linja-autoja käyttöönsä kuljettaakseen muitten maitten vankeja ulos leiristä ja tehdäkseen sijaa vastasaapuneille skandinaaveille rakennuksessa, jonka nimi oli ”Schonungsblock”,
Noin 2000 ranskalaista, belgialaista, hollantilaista, venäläistä ja puolalaista vankia kuljetettiin muihin leireihin. He olivat hyvin sairaita, sillä ”Schonungsblock” oli sellainen paikka, jonne vietiin työkyvyttömiä, sairaita ja kuolevia vankeja. Jo kuljetuksen aikana kuoli 50-100 vankia ja vielä enemmän kuoli siinä yhteydessä, kun lähdettiin uusiin kuljetuksiin liittoutuneitten alkaessa lähestyä. Useimmat SS-ryhmän vaatimat kuljetukset tehtiin 27.3.-29.3.1945 välisenä aikana Neuengammenista Hannoverin ja Salzgitterin ja Bergen-Belsenin leireille. Ruotsalainen luutnantti Åke Svensson kirjoittaa: ” Nyt saimme nähdä miten saksalaiset käsittelivät omia internoitujaan yleensä, ranskalaisia, belgialaisia, hollantilaisia, puolalaisia ja venäläisiä. Se oli jotain hirvittävää. Tällä kertaa oli saksalaisten pakko sallia meidän ajaa sisään leireille, koska suurin osa matkustajista ei pystynyt edes kulkemaan omin jaloin sitä pientä matkaa parakeista maantielle. Näistä parakeista vain hutkittiin, tuupittiin ja johdatettiin joukko olentoja ulos, eivätkä he enää edes vaikuttaneet ihmismäisiltä”.
Viimeisin tällainen SS-kuljetus tapahtui niinkin myöhään kuin 13. 4.1945, jolloin 450 huomattavaa ranskalaista vangiksi joutunutta henkilöä piti lähettää takaisin Sveitsin kautta. Heissä oli senaattoreita, johtavia liikemiehiä ym. Vangit olisi tullut suunnitelmien mukaan toimittaa keskitysleiriin nimeltä Flossenburg, jossa heitä noutamaan piti tulla Sveitsiläisen Punaisen Ristin. Mutta osoittautui, että tämä ”luovutus Sveitsiin” oli vain valhetta ja sitäpaitsi Flossenburgin keskitysleiri oli täynnä, joten vangit vietiin edelleen Theresienstadtiin, josta Valkoisten Linja-autojen piti hakea 400 Tanskan juutalaista.
Kokoamiset Neuengammeniin
Niissä kuljetuksissa , joita tehtiin 30.3.-2.4.1945 Torgaun, Muhlbergin ja Oschatzin leireistä Leipzigin ympäristöstä haettiin tanskalaisia poliiseja ja muita skandinaaveja, yhteensä 1200 vangiksi otettua. Tanskalaiset poliisit kuljetettiin kahdella tanskalaisella joukkokuljetuksella Tanskaan 3-5. 4. 1945. Kuljetus edelleen Ruotsiin jatkui 23.4. ja siinä oli 1000 em joukosta.

19.3.1945 pääsi Ruotsin Punainen Risti vihdoinkin Neuengammenin leirille ja saattoi jakaa lääkkeitä, hygieniatarvikkeita ja elintarvikkeita leirissä oleville. Siellä pystytettiin skandinaavialainen osasto ja olosuhteet kohentuivat sen verran, että tästä syntyi negatiivista asennetta muitten kansakuntien jäsenten joukkoon.

1945_03_28
Kreivi Folke Bernadotte tuli Berliiniin Tukholmasta 28.3.1945 tekemään uusia neuvotteluja Himmlerin kanssa. Hän halusi saada kaikki vangitut ja maistaan poisviedyt skandinaavit Ruotsiin, myös Skandinaavian juutalaisia, jos mahdollista sekä pääsyn leirille.

30.3.1945
Kreivi Folke Bernadotte sai ensimmäisen kerran käydä Neuengammen leirissä. Eräs tanskalainen vangiksi otettu JB Holmberg muistelee tästä. ”Kerta ensimmäinen Neuengammenin historiassa ei viuhunut natsipyöveleitten Paulyn ja Thumannin piiskat. He hiipivät Bernadotten jäljissä, yhtäkkiä kovin hööveleinä ja palvelunhaluisina ---olimme silloin varmoja että tulisimme pääsemään takaisin kotiin”.

1945_04_02
Huhtikuun alussa oli Neuengammenin skandinaaviset vangit koossa, mutta operaatio vei aikaa. Eversti Björck palasi Ruotsiin ja majuri Sten Frykman alkoi johtaa joukkokuljetuksia. Osa henkilökunnastakin palasi, mutta kun päiväpalkkaa lisättiin, puolet henkilöstöstä (130) jäi jäljelle.
2.4.1945 lähti uusi retkikunta kohti E-Saksaa, josta oli haettavissa viimeiset Mauthausenin ja Dachaun skandinaavit. Yhden linja-auton, jossa oli mukana norjalainen lääkäri Björn Heger, piti etsiä 30 vankia ”Gross Kreutz”:sta jonka luultiin sijaitsevan Schömbergin alueella. Olosuhteet olivat vaikeita ja Molin kirjoittaa: ” Matkalla Schömbergiin oli ilmasota hyvin aktiivia ja liitoutuneitten hävittäjät lensivät monta kertaa yli, tosin tulittamatta meitä. Eräässä kaoottisessa kohdassa emme voineet vain ajaa ohi Punaisen Ristin merkeillä, vaan jäimme auttamaan antaen ensiavun. Vammat olivat hyvin laajoja eräillä.”
Leirissä, jonka nimi oli Vaihingen, oli vain 16 enää 30:stä hengissä. Henkiin jääneet olivat vakavasti sairaita. Heissä oli Trygve Bratteli ja Kristian Ottosen.
http://www.scrapbookpages.com/natzweiler/History/SubCamps.html
Kaikenkaikkiaan tämä joukkokuljetus pystyi auttamaan 75 vankia, joista 16 oli Vaihingenin leiristä, 16 naista, ”NN-vankia”, Mauthausenista ja 343 vaikeasti sairasta Dachausta.

Tanskalaiset tulevat apuun
1945_04_05
5.huhtikuuta matkusti noin puolet ruotsalaista henkilökuntaa kotimaahan ja heidän sijaansa tuli tanskalaisia, minkä saksalaiset hyväksyivät ja Ruotsin ulkoministeriökin hyväksyi. Tanskan ulkoministeriöstä Frants Hvass tuli johtamaan joukkokuljetuksia, joissa oli käytettävänä nyt Tanskan ulkoministeriön toimittamat 33 linja-autoa, 14 ambulanssia, 7 kuorma-autoa ja 4 henkilöautoa.

1945_04_08
Tanskalaiset ja ruotsalaiset integroivat yhteistoimintansa ja 8.4. 1945 aktioon osallistui ruotsalais-tanskalainen työryhmä ruotsalaisten kommennuksessa. Myös tanskalaiset kuljetusvälineet olivat valkeaksi maalattuja, mutta käyttivät Tanskan lippua Punaisen Ristin lipun sijasta. Ne vangit, joita pidetiin tavallisissa vankiloissa ( kuritushuoneissa), olivat oma ryhmänsä ja näiden hakemiseen annettiin ensimmäinen lupa huhtikuussa. 9.4.1945 Berliiniin lähetetty Folke Bernadotte johti ruotsalais-tanskalaista joukkokuljetusta , jossa haettiin 200 kuritushuonevankia, joista oli Vogt Svendsen antanut tietoa. Yhteensä 211 kuritushuonevankia 20 eri vankilasta käytiin hakemassa, niitä vankiloita oli Waldheimissa , joka on Dresdenistä itään ja Dresdenissä, Cottbusissa, Luckanissa, Zeithinissä ja Grotischissa. Kun palattiin Neugammeniin 11.4., nähtiin ensimmäisen kerran saksalainen auto, joka oli merkattu samalla tavalla kuin Valkoiset Linja-autot, Punaisen Ristin symbolein.
15.4.1945 saatiin haettua 524 vangittua Mecklenburgista.

Theresienstadt
Ne Tanskan juutalaiset, jotka eivät olleet ehtineet pakenemaan, oli vangitsemisen jälkeen kuljetettu Theresienstadtin keskitysleirille. Se sijaitsi Terezin- nimisen kauungin lähellä nykyisen Tjeckian alueella. Kesti ennen kuin saksalaiset antoivat tie-selvä-merkkiä ja Liitoutuneet olivat jo silloin lähellä.

1945_04_12
Saksalaisen yhteysupseerin Rennaun onnistui lopulta saada Gestapolta lupa ja 12.4. 1945 kapteeni Folke Bernadotten komennossa lähti retkikunta liikkeelle joukkokuljetusvälineinä 23 ruotsalaista linja-autoa, 12 ruotsalaista autoa ja 3 moottoripyörää sekä joukko tanskalaisia ambulansseja mukana tanskalaisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia
Nyt oli tilanne Saksassa kriittinen ja ruotsalaiset autonkuljettajat saivat tiedon suurista riskeistä. Viime hetkellä koetti Ruotsin ulkoministeriökin pysäyttää lähdön, koska oli saatu tietää, että Venäjän voimat olivat tukkineet teitä, mutta lähdettiin kuitenkin . Mukana oli Neuengammenista 450 ranskalaista vankia, joita SS sanoi lähettävänsä Schweiziin Flossenbergin leirin katta, mikä oli valhe ja vangit vietiin silloin Theresienstadtiin.

1945_04_15
haettiin 423 Skandinavian juutalaista takaisin Tanskaan ja matkalla mentiin ohi Dresdenin, mutta se oli hävitetty maan tasalle. Yölla pysähdyttiin Potsdamissa, jota oli juuri ennen pommitettu. Joukkokuljetus pääsi kyllä Padborgiin 17.4.1945 ja lähetettiin lautalla yli Malmöön.

1945_04_18
Ensimmäinen hyökkäys Valkoisia Linja-autoja kohtaan tapahtui 18.4.1945, kun Friedrichsruhin tanskalainen leiri joutui Liittoutuneitten hävittäjäin hyökkäyksen kohteeksi. Neljä autonkuljettajaa ja yksi sairaanhoitaja saivat vammoja ja 10 autoa tuhoutui. Seuraavina päivinä oli vielä enemmän ilmahyökkäyksia ja monia kuoli ja haavoittui.

Matka Ruotsiin
1945_04_20
Bernadotte oli tehnyt uusia neuvotteluita ja saanut selvä-merkkiä ja saattoi alkaa evakuoida vakavasti sairaita, joitten kuljetus alkoi Neuengammenista 9.4.1945 12 bussilla ja 8 ambulanssilla. 153 vankia, joista suurin osa oli vuodepotilaita, tuotiin Tanskaan. Padborgiin oli tanskalaiset tehneet karanteenin, jossa vangit saivat levätä ennen matkaa Kööpenhaminaan, josta he menivät laivalla Malmöön. 18.4.1945 mennessä oli 1216 sairasta tanskalaista ja norjalaista vankia lähetetty Ruotsiin. Kaksi päivää myöhemmin 20.4. 1945 evakuoitiin kaikki skandinaavialaiset vangit Neuengammenista.
19.4. oli neuvotteluissa olleet Bernadotte, Frykman, Richert ruotsalaisten puolelta , saksalaisten puolelta Rennau ja tanskalaisista Hvass ja Holm. Tilanne oli akuutti, kuljetusvälineistä oli puutetta. Tanskalaiset tarjosivat Jyllanin insatsia, mikä nyt otettiin vastaan. Kaiken kaikkiaan evakuoitiin 4255 tanskalaista ja norjalaista vankia 120 bussilla, joista 20 oli ruotsalaista ja 100 tanskalaista. Muutama päivä myöhemmin Tanska lähetti vapautettuja vankeja lautalla edelleen Malmön kautta Ruotsiin.

1945_04_22
Evakuointi Ravensbrückistä
Ravensbruck oli keskitysleiri noin 90 km Berliinistä pohjoiseen ja se oli tehty vangituille naisille vuonna 1938. Huhtikuun 8. pv 1945 evakuoitiin noin 100 skandinaavialaista naista joissa oli 2 ranskatarta joukossa ja heidät vietiin suoraan Padborgiin Tanskaan. Folke Bernadotte oli kuitenkin saanut luvan Himmleriltä hakea kaikki sairaat vangit ja niin 22.4. autojono 15 tanskalaista ambulanssia Friedrichsruhista kapteeni Arnoldssonin johdolla nouti sairaat naiset Ravensbruckista.
Kun leiriin tultiin, seurasi kaaos. Arnoldsson sai tietää, että hän saa ottaa mukaansa kaikki ranskalaiset, belgialaiset, hollantilaiset ja puolalaiset naiset, yhteensä 15 000. Arnoldsson päätti ottaa kaikki, vaikka se oli 3 kertaa niin paljon kuin valkoiset linja-autot olivat pelastusoperaatioissa pelastaneet jo. Ambulanssit ottivat 112 sairasta naista. Lyypekkiin tultaessa Arnoldsson ilmoitti Folke Bernadottelle lisäkuljetusvälineitten tarpeesta ja sai lupauksen resursseista, jotka voidaan asettaa käyttöön.

1945_04_23
Kaksi uutta joukkokuljetusta saapui Ravensbruckiin ja ensimmäinen saattoi lähteä liikkeelle leiristä 786 ranskalaista naista mukanaan ja suurin osa tuli suoraan Padborgiin. Toinen osa kuljetusryhmää nouti 360 ranskalaista naista.

1945_04_25
Viimeinen retkikunta saapui Ravansbruckiin 25.4.1945
Nyt alkoi tilanne Saksassa pahentua nopeasti. Kuljetuksia tulitettiin. Leirissa kerättiin 706 ranskalaista, belgialaista, hollantilaista ja puolalaista naista erääseen joukkokuljetukseen, jossa oli tanskalaisia ambulanseja ja kuorma-autoja kansainvälisen Punaisen Ristin merkin alla.  Tähän joukkokuljetukseen iski matkalla Padborgiin Liittoutuneitten hävittäjä. Ainakin 11 kuoli ja 26 haavoittui. Lopullinen kuolinluku oli 25.
Viimeisessä joukkokuljetuksessa, jota johti luutnantti Svensson, oli 934 naista, useimmat olivat puolalaisia tai ranskalaisia, amerikkalaisia tai englantilaisia, 20 linja-autollista. Yön aikana autokolonna joutui hävittäjätulitukseen , mutta ketään ei vahingoittunut ja kolonna tuli Padborgiin 26.4. 1945. Tämä olikin viimeinen ruotsalaisten kuljetus ennen kuin Saksa laski aseet.
Ruotsalaiset saivat käyttöönsa junan, jossa oli 50 tavaravaunua ja niihin sullottiin 80 vankia joka vaunuun, yhteensä 3989 naista. Juna lähti Ravensbruckista 25.4. 1945 ja tuli Lyypekkiin 29.4.1945. Sen jälkeen kun naiset olivat saaneet ruokaa, juna jatkoi edelleen Tanskaan. Muutamassa päivässä saatiin n. 7000 naista pelastettua Ravensbruckista Tanskaan ja edelleen Ruotsiin.

1945_04_28
Viimeiset evakuoidut
Ratsumestari Ankarcrona johti 28.4.1945 Punaisen Ristin autokolonnan Neu-Brandenburgin leiriin. Kolonna , jota ohitti venäläiset joukot, löysi 200 marssiin pakotettua naista ja otti nämä kyytiin ja palasi Lyypekkiin. Saksalainen Gestapomies Franz Göring organisoi junakuljetuksen Hamburgista 2000 naiselle (960 juutalaista, 790 puolalaista ja 250 ranskalaista naista) ja he saapuivat Padborgiin 2 toukokuuta 1945. Tämä kuljetus ei ole laskettu mukaan Punaisen Ristin katsaukseen pelastetuista, mutta katsotaan kuitenkin oikeaksi mainita tämä kuljetus Valkoisten Linja-autojen yhteydessä.

1945_04_30
Ruotsalainen laiva Magdalena kuljetti 223 vankia ja Lillie Matthiesen kuljetti 225 vankia Lyypekistä. Nämä olivat vankeja jotka oli pakotettu marssimaan Neuengammenista. Venekuljetukset järjesti ruotsalainen lääkäri Hans Arnoldsson apunaan Björn Heger.

1945_05_03
Menetettiin tuhansia Neuengammenista tulevia naisvankeja, yhteensä 7500, joita oli sullottu laivaan SS Cap Arcona, kun se 3.5. joutui brittienilmavoimien pommitukseen.

1945_05_04
Viimeinen ryhmä naisvankeja lähti lautalla Kööpenhaminasta Malmöön 4. toukokuuta 1945.

Tanskan vastaanottokeskukset
Padborg rajakaupunkina oli suuri vastaanottoasema, jossa vapautetut saivat ravintoa ja lääkärinapua ennen kuin matka jatkui Tanskaan ja Ruotsiin, missä oli Lääninhallitus ja Siiviilipuolustus ottamassa vastuuta tulijoista. Ruotsissa kaikki menivät karanteenin kautta. Oli 23 laitosta, joista useimmat olivat Malmön läänissä. Niissä oli 11 000 vuodesijaa. Polikliinisiä terveyskeskuksia pystytettiin ja niissä toimi norjalaisia ja tanskalaisia lääkäreitä, jotka itse olivat joutuneet sodan jaloissa pakenemaan. Mutta monille apu oli liian myöhä ja 110 kuoli aivan heti Ruotsiin tultuaan, useimmat menehtyneet olivat puolalaisia.
Ruotsin Punaisen Ristin statistiikan mukaan pystyttiin pelastamaan 15 345 vankia ja heistä oli 7795 skandinaavialaista ja 7550 muista maista. Noin 1500 saksalaisruotsalaista kuljetettiin Ruotsiin. Neuengammenista kuljetettiin 2000 muihin leireihin, jotta olisi saatu paikkaa skandinaavisille vangeille. 400 ranskalaista vankia kuljetettiin Neuengammenista Theresienstadtin leiriin, koska heitä ei voitu kuljettaa edelleen Flossenburgiin.
Ruotsille tämä Valkoisten Linja-autojen aktio oli triumfi, joka merkitsi sitten, kun oli rauha tullut, sitä hyvää tietoisuutta, että ei jäänyt tekemättä se auttava kädenojennus silloin, kun hätä oli suurin. Bussien Paluut Tanskan kautta olivat riemullisia. Omaa kansaa oli pystytty pelastamaan varmasta tuhosta ja vähän muitakin.

Näistä valkoisista busseista ja Ruotsin Punaisen Ristin aktiosta on enemmän tietoa WIKIPEDIA lähteessä The White Buses
De vita bussarna
Myös Suomen osalta tärkeä diplomaattinen henkilö asiassa oli Tartossa syntynyt Felix Kersten, sillä hänellä on taustanaan Suomen sotaväki ja Suomen kansalaisuus, myös Ruotsin kansalaisuus 1953 lähtien.

Muistiin historiasta. Käännöstä ruotsinkielisestä tekstistä.
L Bright 2007-02-11 19:11
Kotisivulle II maailmansodan historiasta.

Vaihingen

Hakusana Vaihingen 

LÄHDE:
http://www.scrapbookpages.com/natzweiler/History/index.html
Lukiessani ruotsalaista historiaa valkoisten linja-autojen pelastusoperaatiosta vuonna 1945, siinä mainittiin Vaihingen niminen paikka. Kun etsin tätä nimeä, törmäsin lähteen artikkeliin, josta otan hieman suomennosta:

“Natzweiler-Struthof”

Ranskalaiset kutsuivat tätä Struthofiksi, natsit kutsuivat keskitysleiriksi Natzweiler. Amerikkalaiset käyttivät kaksiosaista nimeä kuten otsikossa. Miten tahansa, mutta kyse oli kauhujen leiristä, jossa vangit kärsivät epäinhimillisistä kohteluista tai natsit surmasivat heitä sinä aikana kun Alsace oli liitettynä Suur-Saksan  valtakuntaan Ranskan hävitessä vuonna 1940. Nykyään kaunis Alsacen provinssi kuuluu jälleen Ranskalle ja leiri on sikäli ainutlaatuinen, että se on ainoa keskitysleiri  Ranskan maaperällä.

Entinen Natzweiler-Struthofin keskitysleiri on nykään suojeltu historiallinen  paikka,jonka nimenä on poiskuljetusten muistomerkki, Memorial of Deportation. Se sijaitsee maisemallisesti kauniilla seudulla, majesteettisilla  Vosges-vuorilla Bruchen laakson yläpuolella lähellä entistä  Struthofin Hotellia, joka oli kerran Alsacen sydämessä sijaitseva kuuluisia talvilomahotelli.  

Poiskuljetuksilla tarkoitetaan Ranskan vastarintaliikkeen taistelijoitten kuljetuksia Suur-Saksaan, kun heidät oli saatu vangiksi. Lainsuojattomina univormuttomina  taistelijoina Geneve sopimuksen 1929 rikkoneena heidät olisi voitu laillisesti ampua, mutta sen sijaan he joutuivat tekemään työtä kuoliaaksi asti keskitysleireissä, erityisesti Natrzweilerissa, mutta myös Buchenwaldissa ja Mauthausenissa.

Nattzweiler-Struthofin keskitysleiri otettiin natsien käyttöön 21. toukokuuta 1941 Alsacessa pienen Natzwillerin ranskalaiskylän lähistöllä Vosges-vuorilla. 31 mailia lounaaseen Strasburgista . Tämä sijainti valittiin syksyllä 1940, koska eräs SS:n omistama yhtiö halusi hyödyntää läheisiä graniittilouhoksia-missä  työn suorittaisivat sitten raskaaseen pakkotyöhön tuomitut saksalaiset vangit. Näissä louhoksissa oli varsin kaunista punaista graniittia, jota käytettäisiin Nurnbergin , epävirallisen natsipääkaupungin ja Hitlerin erään suosikkikaupungin rakennuksiin.

Eräässä kirjassa missä on kirjoituksia useilta Natzweilerista eloonjääneeltä, François Faure kirjoitti seuraavaa:
Natzweiler sijaitsee Bas-Rhinissa, 30 mailia Strasburgista lounaaseen. Se on ihastuttava Alsacelainen kylä kuten moni muukin kylä, eikä  sotaa edeltäneenä onnellisena aikana pystytty enteilemään, miten paljon traagisia muistoja paikkaan tuli liittymään. Mutta syyskuussa 1940 eräs Blumberg, SS - Standarten Führer, joka tutki aluetta, päätti asettaa sinne korkealle Donon vuorta vastapäätä, Louisekallion pohjoispuolelle,  tunnettuun hiihtokeskukseen,  kaivoksen ja keskitysleirin, josta tuli ainoa natsien tuholeiri Ranskan maaperällä. (Natzwiller äännetään Nots-veeler joka muistuttaa  sanaa Rottweiler).

Ensimmäiset vangit olivat 300 saksalaista rikollista. He asuivat väliaikaisissa parakeissa lähellä Struthofin hotellia. Nämä kantoivat selässään kaiken materiaalin mitä ensimmäisiin blokkeihin tarvittiin, tekivät perustukset  ja rakenteet. Kun blokit 1,2,3  olivat valmiit, vankien määrä nousi 800 saksalaiseen. Elokuun 15. vuonna 1942 tulivat ensimmäiset poliittiset vangit leiriin ja Natzweilerista tuli pääleiri, minne kuljetettiin Ranskan vastarintaliikkeen taistelijoita. Parakit olivat rakennettu jyrkille vuorenrinteille Parakkivälitilaa käytettiin joka-aamuiseen ja jokailtaiseen nimenhuutoon.

Natzweiler oli konstruoitu alunperin 1500 vankia varten, jotka tekivät kaivoslouhintaa. Mutta vain noin 500 oli kaivoksilla , enimmäkseen vankeja pidettiin asetehtaissa. kesällä 1943 Natzweilerin vangit pantiin tekemään ilmavoimien koneita.

Vuoden 1944 alussa oli vankeja vajaat 2000, mutta syyskuussa 1944 kun leiriä oli evakuoitava, siellä oli  7000 vankia. Osa heistä oli sotalinjan muista leireistä tuotuja.

Natzweilerin leirin ensimmäinen komentaja oli Josef Kramer. Kun Kramer siirrettiin Auschwitziin hänen sijalleen tuli Fritz Hartjenstein, joka oli aiemmin toiminut AuschwitzII kuolemanleirin Birkenaun komentajana. Hän oli  SS:ssä kenraaliluuttnantti arvoltaan. Han sai koulutuksensa keskitysleirisysteemiin Sachsenhausenissa vuonna 1938. Sieltä hänet siirrettiin 1939 Niederhageniin ja 1941 hän palveli vuoden 3. aseellisessa -SS- divisioonassa Totenkopf- nimeltään. Kun Natzweilerin leiri suljettiin, hänet  siirrettiin Flossenburgiin komentajaksi.  Vuonna 1946 9.4. hänet ja viisi Natzweilerin  henkilökunnasta  vietiin brittiläisen sotilastuomioistuimen eteen Wuppertaliin Saksaan. Tutkimus päättyi 5.5. 1946 syylliseksi julistamisiin. Hartjensteinin kuolemantuomiotuomio muutettiin elinkautiseksi  Kaksi  heistä teloitettiin , muut saivat 10-15 vuotta vankeutta.
Josef Kramer siirrettiin Auschwitzistä Bergen-Belseniin joulukuussa 1944, kun  läpikulkuleiri muutettiin keskitysleiriksi. Hänet vangitsi britit kun Bergen-Belsen antautui heille 15.4. 1945 ja hänet asetettiin brittiläisen sotilastuomioistuimen eteen ja julisitettiin syylliseksi ja teloitettiin 1945.

Sub-Camps of Natzweiler-Struthof
Kuten kaikilla natsien keskitysleireille, niin Natzweilerilläkin oli alaleirejä tietty järjestelmänsä.  Natzweilerin pääleiriin liittyi 55 alaleirin ja kommandojen verkosto. Osa niistä sijaitsi  saksalaisissa osavaltioissa Badenissa ja Wurttembergissä, Alsacen naapurustossa. Eräs kirja jonka voi hankkia tästä muistomerkkipaikasta kertoo vuodesta 1944. Kaiken kaikkiaan 7000-8000 henkilöä asui leirissä ja 14 000 poiskuljetettua teki työtä 18 ulkopuolisissa  kommandoissa.
Koska Liittoutuneet pommittivat Saksaa, tehtaat rakennettiin maan alle ja Natzweiler-Struthofin vankien  oli tehtävä pakkotyönsä maanalaisten teollisuus laitosten  konstruktiossa.
Kommandot luotiin maaliskuussa 1944 rakentamaan Saksan ilmavoimien maanalaisia tehtaita. Maanalaiset työt aloitettiin Neckarin laaksossa, jossa jo oli aiempia kaivostunneleita.  Neckarin laakson leirien nimet olivat Neckarelz 1 ja 2, Neckargerach, Bischosheim, Mossbach, Bad-Oppenau, Ansbach etc.  Maaliskuun 1944- 1945 välisenä aikana tässä projektissa teki työtä 2500 3500 vankia.

Aime Spitz, eräs joka on jänyt henkiin Natzweileristä, kertoo alaleiristä nimeltä Vaihingen
Vaihingenin kommando: Tämä oli aiempi juutalaisten tuholeiri, jota vuoden 1944 marraskuun  jälkeen käytettiin sairaille ihmisille. Se oli lerii, jossa S.S. antoi ihmisten kuolla, jos eivät tappaneet heitä, samaan tapaan kuten Belsenissä.  Se rakentui kuudesta blokista. Vuonna 1945 maaliskuussa  oli sairaista 9. tammikuuta 1944 saapuneista 1 281 ihmisestä  kuollut jo  1 250 ihmistä. Kun leiri vapautettiin, löydettiin 1 500 ruumista haudattuna yhteishautaan.
Kaikista kommandoista seuraavissa paikoissa  Binau, Kochendorf, Loenberg, Hasbach, Vaihingen on ranskalaiset  asiantuntijat psytyneet löytämään 2 500 ruumista, joista 500 oli ranskalaista.

Dr. Ragot: ja muut henkiin jääneet kertovat.
Kaikista  liitännäiskommandoista Kochemissa oli eräs kammottavin.  Keskelle tunnelia oli kaivettava kanaali ja kaikki materiaali oli purettava ja kannattava asemaan. Hyvin vähän ihmisiä jäi henkiin Kochemista, paitsi muutama N.N. joihin kuului tri Ragot, joka ihmeen kautta pääsi pakoon, kun  leirin hallinto oivalsi että N.N. vangit  (Nacht und Nebel) eivät saaneet lupaa työskennellä liitännäiskommandoissa, hänet piti viedä  takaisin Natzweileriin. 150 ranskalaisesta  kuoli 40 yhdessä kuukaudessa siellä.

Termi Nacht und Nebel ( N.N, Night und Fog)  viittaa niihin vankeihin, jotka olivat vastarintataistelijoita ja lähetetty keskitysleirille antamatta mitään informaatiota heidän sukulaisilleen siitä mitä heille tapahtui. Heidät saatettiin katoamaan yössä ja sumussa. Näin tehtiin siviilien  pelottelumielessä, jotta lainsuojattomia kapinoitsijoita ei nousisi kansassa.
Sinä jaksona kun Natzweiler-Struthofin leiri ja alaleirit olivat toiminassa toukokuusta 1941 maaliskuuhun 1945, arviolta 17 000 vangittua kuoli.  Jos tämä arvio pitää paikkansa siellä kuolleisuus oli 66%, mikä oli paljn korkeampi kuin Suur-Saksan vastaavissa leireissä.
Yksi alaleireistä oli nimeltään Dautmergen ja sieltä jäi  muutamia juutalaisia eloon.

Kts. Norjan pääministerit: Tryggve Bratteli
http://fi.wikipedia.org/wiki/Trygve_Bratteli

Ottosen kristian (1921- 2006)

Tammik 17, 2010

Kirjallisuustieteilijä, kirjailija, suuri norjalainen henkilö:  Kristian Ottosen (1921-2006)
Suomennosota Wikipedian anglosaksisesta germaanisesta tekstistä.

Kristian Ottosen syntyi 15. tammikuuta vuonna 1921 Solundissa  ylisessä Sognissa  – Hän kuoli 1. kesäkuuta vuonna 2006 Oslossa. Hän oli maailmansodan aikaan  Norjan vastarintaliikkeen miehiä (Norwegian resistance movement), kirjailija ja virkamies

ELÄMÄKERTAA:
Kristian Ottosen oli syntynyt Solundissa mutta perhe muutti pian Bergeniin, jossa Ottosen  kävi koulujaan, myös yliopistoa.  Toukokuussa 1940 hän kiinnostui norjalaisesta vastarintaliikkeestä ja liittyi Bergenin Theta-ryhmään. Tämä ryhmä kuitenkin hajoitettiin ja hänestä tuli NN –vanki natsien kourissa Sachsenhausenissa (imprisoned as a Nacht und Nebel inmate).

Keväällä 1945 Kristian Ottosen vihdoin palasi takaisin Saksasta valkoisilla linja-autoilla ja jatkoi yliopisto-opintojaan lukien filologiaa.
Vuosina  1950-1979 hän toimi Norjan opiskelijayhdistyksen johtajana (Det Norske Studentersamfund), mutta lisäksi hän  toimi  neuvonantajana  ja oli Oslon Yliopiston palkkaama virkailija.  Hän johti komissiota, joka suositteli  alueellisten yliopistollisten oppilaitosten perustamista eri puolille Norjaa ja Norjan Valtionopintolainarahaston perustamista ( Norwegian State Educational Loan Fund ).  Jo 1960-luvun lopulla hän vastasi jatkokoulutusten selvittelemisestä ns Ottosenin  komiteassa. (Ottesen-komiteen).
Vuosina 1972- 1979 hän oli NRK:n puheenjohtaja ja kuului Kansallisteatterin johtokuntaan vuosina 1981- 1989.

Eläkkeellä ollessaan hän ponnisteli  saadakseen  valoa norjalaisten vankien toisen maailmansodan aikaiseen kohtaloon.  Vuoden 1980 jälkeen hän  paneutui  perusteellisesti norjalaisten sotavankien kohtaloon II maailmansodan aikaisissa saksalaisissa ja japanilaisissa vankiloissa sekä keskitysleireillä.  Hän kirjoitti monta kirjaa, joissa hän mm kertoi Sachsenhausenin (Sachsenhausen), Ravensbruckin (Ravensbrück) ja Japanin vangeista.

Hän on kirjoittanut myös kirjoja Norjan juutalaisten poiskuljettamisista.  Vuodesta 1989 lähtien hän toimi sellaisen projektinjohtajana , jossa selvitettiin Norjan vankirekistereitä vuodelta 1940- 1945. Projektin ensimmäinen tulos julkaistiin yhteistyönä Valtionarkiston kanssa 1995 ja vuonna 2003 esitettiin koko työmateriaali, jossa oli noin 45 000 nimeä ja kirjan nimi on Vankeudesssa vuosina 1940- 1945 olleet norjalaiset;  Nordmenn i fangenskap 1940- 1945.  (Nordmenn i fangenskap 1940-1945) .

Vuonna 1994 Kristian Ottesen nimitettiin Pyhän Olavin ritarikunnan komentajaksi ( Royal Norwegian Order of St. Olav).  Sen työnsä takia, mitä hän suoritti auttaakseen kanssavankejaan Saksan keskitysleireissä, hänen kunniakseen nimitettiin vuonna 1987  Antarktiksen eräs tunturinhuippu. Siitä tuli Ottosenknatten. Hän on myös Norjan Työväenpuolueen kunniajäsen.(Norwegian Labour Party).

Hänen teoksiaan:

1. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Theta Theta : et blad fra motstandskampens historie, 1940-1945. (1983, 2. utg. 1991). Bergen: Universitetsforlaget. ISBN 82-00-06823-4. Kirja kertoo  Theta-Theta-nimellä tunnetun vastarintaliikeryhmän toiminnasta.
2. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Natt og tåke : historien om Natzweiler-fangene. (1989)  Oslo: Aschehoug. ISBN 82-03-16108-1.  – Tämä kirja kertoo Nacht und Nebel-vangeista Natzweiler- nimisestä keskitysleirissä lähinnä sinne viedyistä norjalaisista.
3. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Liv og død : historien om Sachsenhausen-fangene. (1990) Oslo: Aschehoug. ISBN 82-03-16484-6.  Tämä kirja kertoo -Sachsenhausen concentration camp- nimisestä keskitysleiristä.
4. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Kvinneleiren : historien om Ravensbrück-fangene. (1991)  Oslo: Aschehoug. ISBN 82-03-16791-8.  – Tämä kirja kertoo naisten keskitysleireistä kuten Ravensbrück concentration camp- nimisestä leiristä.
5. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Bak lås og slå : historien om norske kvinner og menn i Hitlers fengsler og tukthus. (1993)Oslo: Aschehoug. ISBN 82-03-26000-4.  –Tämä kirja kertoo norjalaisten miesten ja naisten poiskuljetuksista ja vangitssemisista  eri puolella Saksaa sijaitseviin vankiloihin.
6. Ottosen, Kristian (in Norwegian). I slik en natt : historien om deportasjonen av jøder fra Norge. (1994) Oslo: Aschehoug. ISBN 82-03-26049-7.  – about the deportation and fate of Jews from Norway. Tämä kirja kertoo Norjan juutalaisten poiskuljetuksista.
7. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Nordmenn i fangenskap 1940-1945. (1995, utökad utgåva 2003)Oslo: Universitetsforlaget. ISBN 82-00-22372-8.  –Tämä kirja on alkuperäinen luettelo  norjalaisista yksilöistä, joita pidettiin Saksan  vankeina II maailmansodan aikana.
8. Ingen nåde. Historien om nordmenn i japansk fangenskap, (1996). Kirjan nimi on Ei armoa. Tämä kirja kertoo norjalaisista japanilaisten vankina.
9. Nasjonalhjelpen. Et lys i mørket, (1997)
10. Redningen. Veien ut av fangenskapet våren 1945, (1998)
11. Den annen verdenskrig, (2000)
12. Studentvelferd i vekst. Førti år i studentenes tjeneste, (2005)
13. Motstand, fangenskap og frihet. Erindringer 1940–45, (2005)

17/01/2010 01:44:37

Pyhän Maan lehtinen

1995 kirjoittamaani: 

Pyhän Maan Lehtinen.

Kun aikoinani nuoruudessa  minulla oli lähetyskutsumus, ajattelin vain ensin käydä Pyhässä Maassa katsomassa Raamatun asioita käytännössä. Tästä tulikin oikeastaan koko elämän suunnanmuutos. Tulin vuoden 1967 ensimmäisen Israelin matkani jälkeen vielä käymään 6 kertaa Israelissa ja tavallaan sitä tietä välillisesti johtui sitten tieni Ruotsiin 1976. Tästä tuli yhteensä 1,5 vuotta Israelissa ja nyt olen asunut Ruotsissa kirjoilla vuodesta 1976 alkaen, vaikka välillä on tullut pitkiä Suomen jaksoja lääkäriammatissa työmatkojentakia ( Lisäys 2013. ja nyt eläkepäivinä käyn sielä kesämökillä) 

Lisäksi opiskelin hepreaa 1960 luvun lopulla Turussa syngagogan kanttorin  perheessä.  Hankin kirjeenvaihtotovereita Israelista jo 1965 ja minulle tuli myös suomalaisten kristittyjen Israel-lehtiä. Lisäksi luin heprealaista lehteä Shar La Matchil ja käänsin siitä tuttaville artikkeleita ja jaoin muutaman lehtisen tässä lähtipiirissä.  1980- 1990- luvuilla.

Nyt kun näitämuistiinpanoja voin kirjoittaa tietokoneelle, niin samalla voi myös paperipinoja komeroista vähentää. Sitten voin jatkaa vanhojen muistiinpanojen jälkeen nykyaikaan. Shar-la-Mathil lehti tuli jotenkin vielä lähemmäksi, kun lehden eräs kirjoittajista kävi kylässä meillä Lempäälässä, Mordekai Avishai perheensä kera. He olivat kiertäneet kautta maailman eri synagogissa ja ottaneet selvää paikallisten juutalaisten seurakuntien historiasta ja näistä oli Mordekai Avishain mielenkiintoisia artikkeleita Shar- lehdessä. Sittemmin kuitenkin vaihdoin lukemaan Internet-uutisia eräästä toisesta kanavasta Aruz-7. Olin käynyt tietokonekurssin vasta 1997. Sitä ennen siis lehtiseni tiedot ovat Shar- lehdestä ja lehtisissäni kommentoin uutisia.

http://www.spacetransportation.org/Detailed/35569.html

Shar-lehden artikkelit ja Mordekai Avishain tyyli olivat  huippuhienoja. Miksi? Juutalainen historia on kuin matka kuuhun ja takaisin aivan joka kaupungissa, missä on synagoga. Tajusin asian aivan miltei rajattoman- hahmottamattoman-  syvyyden jossain vaiheessa. Juutalainen historia perimätietoineen on maailman laajin yhtenäinen kirjallisuusalue. Yksi ihmisikä ei koskaan saisi siitä mitään hahmoa esiin. Sen takia otin Mordekain tyylistä oppia. Hän oli käytännön ihminen, matkusti paikanpäälle, puhui niitten kanssa, jotka olivat elossa ja keräsi olennaisen aineiston nykyajan perspektiivistä ja artikkeli oli lyhyt ja naseva, selkoheprealla. Jollain tavalla kuin joulukalenterirakenteinen, kiinnostava - jokainen uusi historiallinen perspektiivi eri kansoista ja kaupungeista oli kuin ikkuna jonnekin kauas, mutta voitiin esittää pienenä jalokivenomaisena näkymänä, joka asettui aikajanaansa yli 5000 vuotiseen Juudan kansan historiaan  kuin jalokivi eefodiin  kultapunoksi. 

Tätä samaa aikajanaperiaatetta olen koettanut noudattaa kun löydän suomenkielisestä historiasta jotain Juudan kansasta. Esim holokaustiajan suunnattomuus on aivan liian iso palapeli saada edes yhden ihmisiän aikana täydellisenä  dokumenttina  ilmituotua , mutta kun liian isoa palapelia alkaa ratkoa, sen jokainen pieni osa on merkitsee. Olen päätynyt siihen, että jokaisella on vastuu kerätä niitä liian ison palapelin fragmentteja ja tehdä niitä muistiinpanoja mitä voi. Yksi ihminen ei voi tajuta kovin suurta asiaa. Mutta seuraavalle sukupolvelle valmiiksi tiivistetty tieto auttaa hahmottamista ja oikeaa suunnanvalintaa. Olihan itse tietokone aika iso rakennelma aluksi ja sitten siitä tuli pieni, muta kapasiteetiltaan  parempi.  Samoin tiedon voi hahmottaa tehokkaammin saatavilla olevaksi, ainakin tulevia sukupolvia varten. 

Koetin palauttaa mieleeni, missä olisin saanut ensimmäisen kerran käsiini Shar Lamatchil -lehden Suomessa, ehkä Turussa eräältä ystävättäreltä Leilalta, joka osasi hebreaa. Arvelen että Mordechai Avishai perheineen kävi vuoden 1974 tienoossa Lempäälässä, koska sitten ystäville kirjoittaessani kihlajaisistani 1975 olin kirjoittanut heillekin ja sain heiltä kirjeen tuttavaperheen Ville ja Elvi Hörkön kautta Rovaniemelle. Kirje oli päivätty 25.5.1975 ja kirjeessä perhe mainitsi, että lehden kautta he lähtevät uuteen työtehtävään Euroopaan heinäkuussa 1975, mutta matka ei ulotu Skandinaviaan asti vuonna 1975. Shar-lehteä tilasin täällä Ruotsissa pitkät ajat ja odottelin Mordechai Avisahin perheen artikkeleita. Lehti ilmestyi kerran viikossa.

Nyt (1995)  kerään käsinkirjoitetuista vihkosistani fragmentteja muistiin parin kymmenen vuoden ajalta kun  sattuu jokin  laatikko tai hylly tas kiinnostukseni kohteeksi.

Oma vihkoseni tuttaville:

1994

Nyt kesän kuumimpina ja läkähdyttävimpinä päivinä Israel neuvottelee itärajastansa Jordanian kanssa- turistien luonnollisesti ollessa aurinkorannoillaan kautta Israelin rauhaa nauttien. Mielestäni rauha on NYT ja mitä uutta rauhaa voisi enää tehdä? Joka tapauksessa tämän viikon torstaina 4 elokuuta 1994 ( 27 Aaw kuuta 5754) Knessetissä keskustellaan sopimuksesta Jordanian kanssa. Israelilaisessa poliittisessa oikeistotraktaatissa kysellään näin: ”Mitähän tarkoitaa ” Ensin Gaza ja Jeriko!” Milloinkahan alkaa neuvottelut kaikesta muusta?”

Asteittainen palestiinalaisen mahdin lisäys johtanee alle vuodessa vaikea-asteiseen vieraaseen infiltraatioon Israelissa, johon absorboituu ulkovaltioista elementtejä, Syyriasta, Jordaniasta, Libanonista, ties vaikka Irakista ja Iranista- samalla varsinaisen Israelin puolella asuvat arabit ohjelmoivat siirtymiä salakavalasti koettaen ottaa maan alta Juudan kansalta maailman sitä huomaamatta. Mistä syystä Israelin johto pehmenee ja antaa periksi asioissa, joissa aiemmin ei annettu periksi? Onko hämärä boikotti, murhauhkaukset, kansainvälisen terrorin mafiatyyli kiristänyt Israelin kurkkua? Onko vanha natsityyli- osittainen köyhdyttäminen ja tietokonejärjestelmän infiltroituminen tuhoamassa Juudan kansan kansalliskotia? Onko Israelista tehty vain öljypumppu, joka pumppuaa öljyä ja varoja koko alueen arabijoukolle, joka ei edes aio tulla niin itsenäiseksi, että olisi omavarainen_ainoastaan niin itsenäiseksi, että voi laskea jalkansa Israelin niskaan? Vai onko mahdollista positiivinen vuorovaikutus kansojen välillä - siten, että työstä saa sitä vastaavan palkan ja maan hedelmistä niiden arvoa vastaavan hinnan ja Israelin asuinsijat saavat sapatin rauhan ( Yleensä viholliset hyökkäävät juuri sapattina. Onneksi Israelissa on myös omia fundamentalistejaan niin, että omantunontarkoinkin israelilainen kyllä pystyy ratkaisemaan tämän seikan aiheuttaman konfliktin). Israelin tulevaisuus on myös fundamentalisteissa sillä hetkellä, kun sovittelevat diplomaattiset johtajat väsyvät taistelussa islamin valottomuuden meren hyökyaaltojen yksitoikkoista murskajunttaa vastaan.

18.3.2008 8:23 Muistiinpanoista koottua L Bright

Kts. myös 22.3.208 Artikkeli Jizhak Rabin Z"L on suomennettu Shar LaMatchil -lehdestä. vuonna 1995. 7.11.

Aabraham ja Ester

 Göteborg Posten 13.1.2010  kertoo kahdesta göteborgilaisesta elävää historiaa.

He ovat Abraham ja Ester Frischer. He olivat kokeneet  maailmansodan ajat, geton, keskitysleirin ja työleirin. Göteborgissa he löysivät elämänsä onnen ja saivat lapsia. Nyt ovat  sekä Abraham (Z"L)  että Ester (Z"L)  siirtyneet ajasta iäisyyteen He olivat päättäneet, että eivät puhu elämänsä kauhun ajoista.  Kun heidän lapsensa alkoivat kysellä, miksei heillä ollut ketään isovanhempia, ei niin äidin eikä  edes isän puolelta, saivat he vastauksena Lisebergin matkan. Mutta sitten tapahtui 1960-luvulla, että natsit tekivät mielenosoituksen Göteborgissa aivan avoimesti ja  silloin Abraham astui esiin ja alkoi kertoa, mitä oikeasti  oli tapahtunut. Mutta  eräs natseista iski häntä. Mutta hän on sen jälkeen kertonut  aiemmista tapahtumista.

20 vuotta kului ja hän lupasi pitkän suostuttelun jälkeen Ingrid Segerstedtin lukiolle käydä Auschwitzissa ja kertoa, mitä siellä oli tehty  hänelle. Matkalle tuli myös Abrahamin poika Josef ja lukiolaisia. GP:stä oli sanomalehtimiehiä mukana dokumentoimassa, kun Abraham astui  keskitysleirin alueelle. Häntä ja muita  Oswiecim-kaupungin juutalaisia  nuoria  pakotettiin  sodan aikana rakentamaan tämä  leiri. Aluksi he olivat saaneet  palata kotiinsa  illalla ja sitten tulla  aamulla takaisin leiriin. Mutta kun leiri oli valmis, portti suljettiin ja nuoret jäivät sisäpuolelle  vangiksi paikkaan, jsota  tuli natsien pahin kuolemanleiri.

Abraham oli  79 vuotias tällä opintomatkalla. Nyt hän joutui seisomaan sillä paikalla, jossa oli lastattu junia ihmisillä  ja lajiteltu vankeja.  Hän itse oli kokenut  leirin päivittäiset julmuudet ja nälässäpitämiset. Nyt ruotsalaiset nuoret näkivät omin silmin, mitä  pöyristyttävää oli  jäljellä: kasoittain hiuksia, kenkiä ja matkalaukkuja..

Opintomatkan jälkeen nuoret tulivat kylään Aabrahamille ja Esterille ja antoivat muistiinpanonsa matkasta. Silloin myös  Ester kertoi, että hänelläkin oli jotakin sanottavaa. Sitten häneltä kysyttiin, voisiko hänkin  tehdä matkan Puolaan. Hän sanoi, että siinä tapauksessa, jos  sama joukko seuraa mukana. Niin tehtiin toinen matka, jolla oli aviopari Aabraham ja Ester  mukana. Aloitettiin Lodzin kaupungista ja siellä oli getto, jossa Ester oli kasvanut. Lodzin vanha juutalainen kortteli on vieläkin  jäljellä,  ränsistyneenä.
 Ester osoitti siellä, missä talossa hän lapsena asui ja miten hänet lähetettiin hakemaan jostain syötävää ja miten aina sai olla peloissaan, että joutuu kuljetetuksi Auschwitziin. Siellä hän joutuikin  selektioon, lajitteluun. Suuresta sattumasta, koska kaasukammio sattui olemaan rikki, hänet lähetettiin työleirille, mutta hänen läheisensä joutuivat kaasukammariin ja krematorioihin. Siellä Auschwitzin asemalla  hän näki vanhempansa viimeisen kerran.  Silloin ei hänellä ollut aavistustakaan, että  hän tulisi kerran tapaamaan miehen, joka myös oli kokenut Auschwitzin.

Myös Abraham oli arvioitu vahvaksi ja työhön päteväksi. Sodan aikana häntä siirrettiin yhä edelleen uusille leireille, joissa  hän kuului natsien käyttämiin työryhmiin. Aabrahamin ja Esterin kertomukset kattoivat elävää  historiaa Lodzista, Auschwitzista ja  Bergen-Belsenistä muistuttaen, että vain vähän on virrannut joessa vettä siitä ajasta, kun jonkin toisen etnisen ryhmän annihilaatiota pidettiin yhteiskunnassa laillisena.

 Yhteinen matka päättyi Krakowaan ja siellä pidettiin  tanssiaiset:  aviopari ja pojat tanssivat Klezmer-orkesterin musiikin tahdissa.

Heidän elossapysymisensä on ollut ihme-- aivan kuin Aabrahamin vankitoverit sanoivatkin,  kun he olivat havainneet  Aabrahamin  elossa Bergen-Belsenin ruumispinoissa. Sinne hän joutui marssittuaan ns. kuolemanmarssia. Viimeinen osa sitä matkaa oli  tehty  junalla ja siellä hän oli lojunut hengettömän näköisenä ja hänet  heitettiin ruumispinoon. Aabraham muisti vielä senkin, että saksalaiset olivat ampuneet  myös ruumispinoa.

Kun oli Aabrahamin oma syntymäpäivä, englantilaiset  vapauttivat leirin ja löysivät Aabrahamin ja hengen kipinän hänen kehossaan. Aabraham itse tapasi sanoa, että  hänellä oli kaksi syntymäpäivää samana päivänä:  se päivä kun hän syntyi Oswiecimin kaupungissa ja se päivä kun hänet  löydettiin Bergen- Belsenin ruumiskasasta.

On siunattu asia,  että he saivat pitkän ja onnellisen elämän  nuoruusaikojensa  kauhujen jälkeen. Ruotsalaiset sanomalehtimiehet ( Eriksson M,  Jansson K-A, Schmid I, Wiberg T) kokivat heidän taholtaan  tavatonta lämpöä, luottamusta ja elämänhalua. Ja ennenkaikkea aviopari Abraham ja Ester Frischer ovat  todistuksellaan  välittäneet ja elävöittäneet sitä historiaa, jota emme saa unohtaa. He kertoivat siitä, mihin  pahuus, sorto ja rasismi voi johtaa.

Linnan juhliin kutsutut

http://www.hs.fi/kotimaa/Viimeiset%20keskitysleirilt%C3%A4%20selvinneet%20suomalaiset%20saivat%20kutsun%20itsen%C3%A4isyysjuhliin/a1386472546259

Lisää niistä sentrifugeista

israelin uutiset mainitsivat iranin lisäävän sentrifuugejaan.  Tästä tuli IAEA:lta vähän selvmpi sanonta asiasta Reutersin kautta:
http://www.reuters.com/article/2013/12/07/us-iran-nuclear-enrichment-idUSBRE9B60BI20131207
Koetan "lyysleessa" (lusläsa)   ja suomentaa samalla sitaattia:


(Reuters)

•  Iran harppoo teknologiassaan eteenpäin testaamalla tehokkaampaa uraaninrikastuslaitetta, sanoi IAEA:n puhemies lauantainauutisissa, jotka  saattavat koskea  suurvaltiojen viimekuista sopimusta ottaa poliittiseen ohjelmaansa Teheranin ydinaktivisuuksien suitsiminen.

Iran  is moving ahead with testing more efficient uranium enrichment technology, a spokesman for its atomic energy agency said on Saturday, in news that may concern world powers who last month agreed a deal to curb Tehran's atomic activities.

•  Iranin valtion uutistoimisto IRNA siteeraten puhemies Behrouz Kamarwandia kertoi,  että nyt on  valmiiksi testattu uuden polven sentrifugit,  jotka ovat  sofistisempia kuin ensimmäisen polven sentrifugit  ja painottti samalla Iranin  lujaa päätöstä edelleen  puhdistaa uraania suunnitellun  ydinvoimalaverkoston  polttoaineeksi. 

Spokesman Behrouz Kamalvandi was quoted by state news agency IRNA
 as saying that initial testing on a new generation of more sophisticated centrifuges had been completed,   underlining Iran's determination to keep refining uranium in what it says
 is work to make fuel for a planned network of nuclear power plants.

•  Vaikkakaan tällainen asioitten kehitys ei näytä olevan ristiriidassa suurvaltojen ja  Iranin kesken viime kuussa tehdyn väliaikaissopimuksen kanssa, saattaa asia   sittenkin tulla koskemaan  länsimaita , koska  täten  saatu materiaali  korkea-asteisesti rikastettuna  voisi  antaa myös fissioituvia ytimiä atomipommiin.

Although the development does not appear to contravene the interim agreement  struck between world powers and Iran last month, it may concern the West nonetheless,
as the material can also provide the fissile core of a nuclear bomb  if enriched to a high degree.

•  Kamalwandia siteeraten sanottiin uuden polven sentrifugien olevan kapasiteetiltaan  parempia kuin ensimmäisen polven sentrifugit ja   niiden alkutestit on suoritettu.

"The new generation of centrifuges was produced with a higher capacity compared with the first generation machines and we have completed initial tests," Kamalvandi was quoted as saying.

• Uuden polven sentrifugien tuotanto lähenee niitä linjoja, joita  Iranin  atomienergiaviraston   rikastuskoneistolle  asetetut  laatuvaatimukset ovat  ja lisäävät  tuotantotahtia käyttämällä  maksimaalisia infrastruktuurilaitteistoja.

"The production of a new generation of centrifuges is in line with the (Iranian atomic energy) agency's approach of upgrading the quality of enrichment machines and increasing the rate of production by using the maximum infrastructure facilities".

•  Kamalwandin mukaan IAEA on informoitu kehityksestä

Kamalvandi said the International Atomic Energy Agency (IAEA) had been informed of the development.

•  Iran on siis kehittänyt supersonisia  ( yliääni-)  sentrifugeja , jotka nopeuttavat  fissioituvien isotooppien  suhteen nousua ja täten mahdollistavat paljon nopeamman   uraaninpuhdistuksen. 

Iran's development of a new generation of centrifuges - machines that spin at supersonic speed to increase the ratio of the fissile isotope - could enable it to refine uranium much faster.

•  Iran lupasi   24. marraskuuta  kuuden suurvallan kanssa tekemänsä  väliaikaissopimuksen mukaisesti olla panematta  näitä sentrifugeja käyntiin  tai olla asentamatta  mitään uusia seuraavien kuuden kuukauden aikana.  Mutta näyttää siltä että sopimus sallii Iranin jatkaa tutkimus -ja kehittelyaktiivisuutta Natanzin lähellä olevassa  piloottiydinvoimalassa.

Under the November 24 interim accord with the six world powers, Iran promised not to start operating them or install any more for a period of six months. But the agreement seems to allow it to continue with research and development activity at a nearby Natanz pilot plant.

•  Aiemmin  tänä vuonna Iran  alkoi huolestuttaa länsivaltoja , kun alkoi  asentaa uutta sentrifugia.  nimeltä IR-2m Natanzin  rikastuslaitokseensa.  Tuossa Natanzin tutkimus- ja kehittelylaitoksessa Iran testaa IR-2m (yliääni?)sentrifugiaan ja muita malleja

Iran earlier this year stoked the West's worries by starting to install a new centrifuge - the IR-2m - at its Natanz enrichment plant. Iran is testing the IR-2m and other models at its research and development facility at Natanz.

• Kamalwandi ei  eritellyt tarkemmin, mitä uutta sentrifugimallia hän puheessaan tarkoitti, jos se nyt sitten oli juuri IR-2m nimeltään.Tällä hetkellä Iran käyttää uraanin puhdistukseen Natanzin laitoksessa  vuoden 1970 mallia  IR1 ja Iranin  ponnisteluja    tuon   pysähtelyyn taipuvaisen  sentrifugin korvaamiseksi paremmalla  seurataan  huolella.

Kamalvandi did not specify whether the new centrifuge model he was referring to was the IR-2m.
It is currently using a 1970s model, the IR1, to refine uranium at the main Natanz plant and its efforts to replace this breakdown-prone centrifuge are being closely watched.

•  Eräät asiantuntijat arvelevät, että Ir-2m pystyy rikastamaan uraania 2-3 kertaa nopeammin kuin IR-1. 
• YK:n tarkkailijoita  tuli lauantaina Iraniin     tarkoituksenaan,  nyt   kun jo yli kaksi vuotta on kulunut,   käydä eräässä ydinvoimalassa ,  johon on suunniteltu raskasvesireaktoria ja joka saattaisi  tuottaa  polttoainetta  atomiasetarkoituksiinkin-  Ottamalla tarkastajat vastaan Iran samalla  osoittaa  antavansa  auliisti  kiistellyn ydinohjelmansa   laajemman kritiikin ja tarkastelun kohteeksi.,

Some experts believe the IR-2m can enrich uranium 2-3 times faster than the IR-1.
U.N. inspectors arrived in Tehran on Saturday and are due for the first time in more than two years to visit a plant linked to a planned heavy-water reactor that could yield nuclear bomb fuel,
taking up an initial gesture by Iran to open its disputed nuclear programme up to greater scrutiny.
(Reporting by Isabel Coles in Dubai and Fredrik Dahl in Vienna; Editing by Sonya Hepinstall)