Leta i den här bloggen

lördag 17 november 2012

Lähi-idän pätsi

 יָדָיו גְּלִילֵי זָהָב, מְמֻלָּאִים בַּתַּרְשִׁישׁ; מֵעָיו עֶשֶׁת שֵׁן, מְעֻלֶּפֶת סַפִּירִים.

Katsoin Lebanon Daily Star uutisia tänään. Ne ovatkin miltei ainoat Lähi-idän uutiset joissa ei  ole jotain  paatosta Israelia vastaan. Siis aivan kuin lukisi tavallista sanomalehteä.
Siitä alkaa huomata kuinka  kaoottinen maailmankuva islamilaisilla on. Nyt on Assadin hallitus surmannut noin 40 000 omaa kansalaista kyvyttömyydellään toimia politiisesti ja demokraattisesti.  Kuitenkin nyt kun  siellä aika on paha, yhtäkkiä nähdään syynä Israel.  Jopa syyrialais-  kapinalliset alkavat  olla  paatoksessa siitä,  että  Israel ja Assad ovat saman kolikon kaksi eri puolta ja  nyt yhtenä torvena taas ovat Gazan puolesta, vaikka Gazan  ongelma on myös se kaaottinen  hahmottaminen, jossa  koko maailmanrakennelma  koostetaan  siten ,että ratkaisu kaikkeen on tuhota Israel. Eikä normaali tavara- siviilielämä-  kelpaa ellei sillä ole tunnelin kastetta.   Jokainen lokaalisesti kaoottinen islamilaisrakennelma kuitenkin yhtyy seitsemällä ellei  useammalla hybridillä  lohikäärmeen kaulalla  yhteen suuhun, jossa on  Israelin vastainen paatos ja  looginen yhden kurkun vaarallinen  alfa-aaltoinen  huuto siitä että pitäisi  yhtyä pyhään sotaan Israelia vastaan.  Siitä muodostuu eräänlainen yleishuume, joka  sitten  ratkaisee  islamilaismaailman kaikki  tuhat ja yksi  ongelmaa. Kristikuntaa kuitenkin  vieroittaa tuosta  propagandahuumeesta  tietämys Raamatusta ja Israelin 6000-vuotisesta historiasta ja meidän uskomme perusteet pitävät jonkinlasita  todellisuustestiä yllä, että voimme käsittää jopa  tuon  islamilaisyhtymisen  vihaan meitä ja Juudan kansaa kohtaan, koska he eivät suostu edes tietämään meidän uskomme perusteista tai meidän historiastamme.  Arvelen että  islamalueella ehkä hashiksen käytöstä johtuen ei ole sellaista historiallista muistia, joka akkumuloisi realiteettejä esim  noista ohjuksista mitä Gaza on ampunut vuoden ajan: Nyt  käyttäydytään islammaailmassa  kuin ei mitään olisi eilistä ennen. ollutkaan Onko se hashis vaurio?  Nyt yhtäkkiä islamilaisille on olemassa vain Israelin   defensiivi , heidän mielestään aggressio, joka alkoi juuri nyt.  Israel vain kerää pois  sitä hirveää asekekoa mikä on 4 vuodessa jälleen  koottu.I lmeisesti myös  asetunneleita  hävitetään jälleen. Sieltä on  voitu salakuljettaa niitä Fajr 5 kokoisiakin  ohjuksia. Jotkut on mahdollisesti lähetetty Siinain puolelta, mikä on  varteenotetava huomio koska siellä hiekassa voi olla niitä vielä odotamassa salakuljetusta.
Jas joukko palestiinalaisia Libanonin puolella koettaa saada kyhättyä  laukaisualustoja ja raketteja taas tulituskuntoon  ( Hisbollahin varastot ovat suunnattomat),  tämä ei ole Libanonin armeijan hyväksymää, jos sieltä tulee  ohjuksia, Daily Star of Lebanon mainitsi. Kuten ei kai Azzan  jokainen siviilikään ole sitä mieltä että Israelia pitää tulittaa  vähintäin  joka toinen päivä vuodessa.  Asia on kyllä eräänlainen kiivauspatsas-- ja Tammuksen itkijöitäkin on.
Tässä kaikessa pitää muistaa realtiteetti: että Israel haluaa elvyttää Kaanaan erämaasta modenin valtion eikä  kukaan ole mikään sotaintoilija  "Ferdinandin tapaan".Eikä  nykyisraelilainen  koe myöskään olevansa varsinainen mooseksen ajan leeviläinen, vaan koettaa välttää kaikessa  siviilivaurioita pyrkien vain mahdollistamaan oman fyysisen elämisenoikeutensa tässä maailmassa.
Tämä  mooseksenukskolaisten modernisoituminen ajan humaaniin henkeen pysyy yllä niin kauan kuin Temppeliä ei ole mahdollista pystyttää  Jerusalemiin, joten tällä välitilalla on  positiiviset puolensa, jona aikana Jeesus tekee parhaansa seurakunnan kautta valaistakseen myös Juudan heimolle  Jumalan tahdon koko maailman suhteen. . Aikaahaan siihen näyttää menevän.





Inga kommentarer:

Skicka en kommentar