Leta i den här bloggen

lördag 25 augusti 2012

Kuin kuuden päivän sodan aattoaikoina

Jo pari vuotta ennen kuuden päivän sotaa uhottiin ympäri Israelia sen naapurimaissa heittää pieni siionistivaltio mereen ja sittenhän se yritys  kaikkine voimineen käynnistettiin vuonna 1967 kesällä ja Israel  existenssinsä ollessa totaalisti uhattuna vastasi äkisti ja  sai  itselleen soveliasta elintilaa.
Näistä ajoista asti on naapurivihan lukki kutonut yhä vahvemmat verkot ympäri pienen valtion ja tänä päivänä  tilanne alkaa olla saman tapainen kuin 1965. Nimittäin goljatilainen uhkailu ja uhittelu on saman suuntaista. Eräät sivistysvaltiotkin Israelin  ympärillä puhuvat Israelin annihiloimisesta, mikä on aivan hämmästyttävän primitiivistä nykyaikamme yhteiskunnan  valtionjohtotasoilta.

Miten primitiivisesti  tappajakansat ja ryhmittymät ajattelevat? Tästä on erittäin vaikea saada realistista käsitystä, sellaista breiviikmentaliteettia ei voi käsittää  ja sellainen  massiivi tappamisen into näyttää kuitenkin  olevan  monissa ryhmittymissä maan päällä. Aikamme tavattominta ja tunnottominta  ihmistuhoa tapahtuu esim kokoaiinikulttuurissa toisella puolen maailmaa. Toinen suuri tappajasfääri on ääri-islamkulttuuri. Sitten on pienempiä tappajaryhmittymiä milloin missäkin puolen maailmaa, jopa Norjan kuningaskunnassa ja onhan sitä kategoriaa tapahtunut Suomessakin pienemmässä mitassa.

Tällainen tilanne  asettaa oikeusvaltioiden päättävät elimet  hyvin ymmälleen. Alkaa puuttua käsitys tuollaisen tappovimman generoitumiskohdista, jotta edes pystyttäisiin menemään  erottamaan kiistapuolia tai asettamaan jotain poikkitelaa tunnottomille tappamisille. Syyrian suhteen on vain odotettu järkevöitymisiä, mitä ei ole tapahtunut,  vaan kauhean ihmiskärsimyksen vuori alkaa hahmottua esiin muun maailman vain  tarkkaillessa  tilannetta syrjästä , ruotsalainen sana on:   att avvakta.

Kynnelle kykenevät siviilit ja upseeritkin, monet johtohenkilötkin pakenevat Syyrian hurmeista   tappopätsiä maihin joissa he näkevät olevan vielä jotain oikeusvaltion telttaa kansan yllä. 
Satoihin tuhansiin kasvava kaikkensa menettänyt pakolaispilvi taas  asettaa näille vastaanottajavaltioille  äkkirasitteen,  jonka ikeen yhteisen kantamiseenkaan  muut kaukana sijaitsevat valtiot eivät näytä  valveutuvan  Islamimaailman  tihenevän ja ahtaamman tynnyrin sisällä pimeyden ympäröimänä Israel  koettaa  pitää yllä  temppelin öljylamppua. Islamin  valottomuuden  säkki vielä kuristaa temppelialueenkin, joten Temppelin palauttaminen  kunniaansa on vielä tulevaisuuden ohjelmana eikä tämän päivän. Jokainen israelilaisperhe hoitaa  viisaan neitsyen tavoin oman kodin pientä öljykynttilää - toivottavasti  pitäen varaöljynkin varalla yhä pimenevässä tilanteessa. Aina tulee yö pitkän päivän jälkeen.

Asiaan ei tuo    valontuiketta  kristikunnassa paikoitellen  esiintyvä närkästys Israelin pystyessä kaikesta huolimatta tuottamaan vientiin tuotteita.  Mistä ihmeestä  johtuu, että kristilliset maat, joiden oma  metisten hedelmien tuotanto ei toimi oikeastaan ollenkaan, voivat kehdata  vikoilla Israelin hedelmää?

Asioitten vielä synketessä Israel  saattaa säilyttää omat tuotteensa  katastrofivaraksi omalle kansalleen, koska pimeyden tynnyri  sulkeutuu sulkeutumistaan ja uuden laajemman sodan uhkakin lisääntyy.

Israel elää  nyt jo aikaa, joka on jo Suomen kannalta katsottuna  eräänlainen Star Trek tulevaisuudessa.   Ainoa  hankala seikka on että ei ole mahdollisuutta wharpata pois  turvallisempaan aikaan verenhimoisten  tuhoojien  alkaessa syöksyä rajojen yli. Siis Israelin on tähän meidän aikaamme vahvasti kutoutuneena  puolustauduttava, jos hyökätään päälle.

Mieleeni tuli kesällä  ne kaksi öljypuuta Sakariaan kirjasta ja kaksi öljypuun terttua joista käsin vuotaa öljyastioihin öljyä. Mutta mielessäni on  aiemmin näkemiäni  taideteoksia, joissa öljypuun tertut kuvataan kuin kahtena viinirypäleterttuna. Ei voi olla totta, ajattelin, että  viinipuusta on kuviteltu  tulevan  öljyä. Kävin näissä ajatuksissa sitten Lempäälän kirjastossa  tarkastamassa suomalaisen modernin,  englantilaisen ja erään jehovalaisen raamatunkäännöksen ilmaisun niistä öljypuun tertuista. Tosiaankaan ne eivät ole viinipuun terttuja vaan, jehovalaiskirjassakin sanottiin kuten englantilaisessa öljypuun marjoja kantavien oksien kimpusta lähtevää öljyä.

Tuo Israelin kuristuva, kiristyvä ja ahdistuva tilanne  vaikuttaa kyllä  jollain tavalla ihan alintajuntaan asti. Unissakin ilmeisesti pohdin  asiaa. Yhdessä unessa olin kuin Lempäälän  Kirkkojärven   rannalla ja katselin sen kirkasta vettä. Veden pohjalla istui kuin  Ahti Väinämöinen, harmaahapsinen ja hänen vierellään kiviröykkiö, kaksitoista kiveä.
Tuota, eikö se ollut Jordanin pohja missä ne kaksitoista kiveä olivat kun Joosua oli johtanut Israelin Kanaanin maahan? Olihan se kun lukee Joosuan kirjaa. Ne  12 kiveä muistuttivat 11 Israelin sukukuntaa jotka olivat päättäneet  vaelluksensa Egyptin pimeydestä ja kulkeneet yli Jordanin Kanaanin maahan , ikuisesti heille luvattuun omaan kotimaahan. Niinhän se oli. Asian voi lukea JOOSUA 4.  Toiset 12 kiveä Joosua nostatti sieltä Jordanin pohjalta ja asetti maahan ,  ensimmäisen leiriytymispaikkaansa. Gilgaliin.

Tuhat vuotta on Luojalle kuin yksi päivä ja yksi päivä kuin tuhat vuotta. Ei Joosuastakaan ole kulunut edes Luojan täyttä  viikkoakaan vielä.

Eräs toinen uni, jonka juuret varmaan ovat tuossa Israelin  ahdistuksessa:
Olin siinäkin unessa siellä lapsuuden kotimaisemien kotikonnulla ja iso öljypuu siinä oli  pihamaalla, lisäksi syksyinen  tai talvinen  tammi ja pyökkikin, siinä ne seisoivat,keskellä kesää,  pähkinäpuun ja juhannusruusun ja koivun , sireenin ja jasmiinin  välissä     ja lapsia leikki niitten juurilla. Ajattelin, mitähän nuo jalopuut liikkuvat asunmasijoiltaan?  Eiväthän ne edes kestä Suomen talvea.

Raamatussakin on vertaus jossa puut liikkuvat. Puut kuvaavat suuria sukuja ja perhekuntia. nyt on maailmassa ongelma kun yksi valtio (Syyria)  on syössyt  suvut juuriltaan ja uhkaa syöstä ympärillä olevatkin valtiot turmioon. Ikäänkuin  kansat etsivät parempaa johtajuutta, kun "puut lähtevät liikkeelle". Islammaailman johtoportaan  kykenemättömyys  johtaa islamvaltioita nykyajan  vaatimusten mukaisiksi oikeusvaltioiksi on niin suuri ongelma, että se järkyttää kaikki maapallon valtiot. Jokainen saa niiten pakolaisia.Pakolaisuudet heijastavat valtiollisia epoäoikeudenmukaisuuksia   Öljypuuta pidän Israelin puuna, joten arvelen että Israelillakin on vaaransa joutua  juuriltaan jos kaikki kuoleman ja tuonelan voimat purkaantuvat, mitä lähistön  islammaailma sisältää. Tällöin myös pohjoiset valtiot  tammen ja pyökin  kasvualueet järkähtävät sijoiltaan. Tilanne koskee  koko maailmaamme, varsinkin Eurooppaa.

Hesekiel varsinkin  kuvasi suuria sukuja puina:  Hesekiel 31. Myös Tuomarien kirja 9:7- 15.

Mitä tulee KIVEEN ja PUUHUN, ne ovat todellakin sukukuntien ja kansojen ja ihmisten vertauskuvia Raamatussa. Sellaiset pysyvät  normaalissa rauhan ja oikeudenmukaisuuden  tilassa paikallaan kuin kivet ja puut. Ihmissukujen elinajat ovat kuin puitten, sanotaan.

Raamattu varoittaa  ihmisiä tekemästä jumalia aineesta, puusta ja kivestä. 

Eräs profeetta sanoo:Voi sitä, joka sanoo puulle: Heräjä, ja mykälle kivelle: Nouse. Sekö voisi opettaa?
Habakuk 2: 19
Noiden kahden avainsanan lisäksi näin vielä yhden unen joka antoi lisäavainsanan. TELTTA
Meillä oli samalla pihalla ollut juuri sukujuhla 19. 8. ja  ja 3-4 telttaa sijaitsi pihamaalla juhlavuorokauden ajan.

 Näin unen telttojen purkamisen jälkeen , että  jasmiinin ja  sireenin edustalla  oli  vielä yksi uusi valkoinen katollinen teltta. Telttavaatteiden läpi yläkulmassa  ailahteli taivasta pieneltä kolmiolta  ja telttavaatteen  kahden kaistan välistäkin näkyi  hieman taivasta. Teltassa ei ollut ketään ja näin siitä vain  taustaosan ja uni oli näin lyhyt. Telttavaate ei vaikuttanut liikahtelevan. vaan oli tyyni ilma tai uni oli  ajallisesti vain mikrosekuntin.

Raamatussa teltta kuvaa ihmistä, ihmisen maallista  olemusta. Teltta on helposti purettavissa ja liikutettavissa paikasta toiseen.
Tästä on taas paljon viitteitä Raamatussa.
Habakuk 3: 7

Ja oikeastaan, nykyaikaan mennen, todellisuuteen: . Syyrian pakolaisten ja muitten pakolaisten lisääntyvä kertymä teltta-yhteiskuntiin on aikamme uusi elämänmuoto. Telttojen tarve on mitä suunnattomin tänä päivänä. Pienikin teltta on suuri apu perheille, joilta on kaikki kadonnut. Maa, kotikontu, elinkeino, vesi, ruoka, kaikki mikä on normaalia yhteiskuntaa ja sosioekonomista  elämänmuotoa. Suurin apu - ehkä-  pakolaisperheille  hyvin uskonnollisista kulttuureista on antaa teltta  ensimmäisenä integriteetin palauttamisena valtiollisen luhistumisen tapahduttua, kuten Syyriassa.

Kun Jumala alkoi tulla ihmiskuntaan, Hänkin tarvitsi ensin teltan  itseänsä varten ja sitten  Hän tuli Messiaana ihmisen kehossa  tavalliseen taloon, tavalliseen kaupunkiin, tavalliseen valtioon ja yhteiskuntaan.  Jumala ihmisenä oli nikkari, joka osasi muokata puuta ja kiveä ja apostoli oli teltantekijä --




Inga kommentarer:

Skicka en kommentar