Jewish Journal , Rabbi John Rosoven kirjoittaa muistokirjoituksen pääministeri Ariel Sharonista

Suomennosta Rabbi John Rosoven kirjoituksesta LÄHDE:
http://www.jewishjournal.com/rabbijohnrosovesblog/item/ariel_sharon_among_israels_greatest_leaders_zl

• Miten voi muistokirjoituksessaan kyllin   kunnioittaa   poismennyttä Israelin Pääministeriä, jonka persoona oli niin monivivahteinen kuin Ariel Sharonin- suuren  kenraalin,  vaikutusvaltaisen kansanohtajan, joka oli  täysin   omistautunut  Israelin demokraattisen valtion turvallisuuden ja elossapysymisen  toteutumiselle.

How does one eulogize the passing of an Israeli Prime Minister, especially one who was so colorful a personality, so great a general, so influential a national leader, and so committed to the security and viability of the democratic state of Israel as Ariel Sharon?

• Näin Ariel Sharonin kahdesti, vaikkakaan en tavannut henkilökohtaisesti. Ensimmäisellä kerralla hän oli kiiruulla lähtemässä  1970-luvun puolivälissä Kuningas Daavidin hotellista, jossa hänellä oli ollut tapaaminen Yhdysvaltojen  valtiosihteerin  Henry Kissingerin kanssa, kun Kissinger  oli diplomaattisesti sovittelemassa    Sovintopäivän  sodan jälkeistä tilannetta. Toisen kerran näin Ariel Sharonin, kun olin amerikkalaisten reformirabbien lähetystössä  1998 tapaamassa  pääministeri Benjamin Netanjahua  ja kehoittamassa häntä olemaan taipumatta  ultraortodoksisiin vaatimuksiin  muuttaa Israeliin  paluumuuttolakia sellaiseksi, että laki  voisi   sulkea pois Israelin kansalaisuudesta ne juutalaiset, jotka olivat kääntyneet juutalaisuuteen reformijuutalaisen  tai konservatiivijuutalaisen rabbin  kautta.  Sharon oli kulkemassa Knessetin aulojen  läpi ja hän katsahti meitä tietäen keitä me olimme ja miksi olimme  siellä;  olihan  uutiset meidän tehtävästämme koko maassaoloaikamme pääuutisia.  Hänen karismansa ja  komea ulkomuotonsa oli suunnattoman selvästi havaittavaa ja  israelilaiset  kutsuivatkin häntä lempinimellä  Itse  Öljy ( eikä vain  Ensiöljyn Poika  Ben Jizhar)  ja todellakin  sitä hän oli.

I saw Ariel Sharon twice, though I never met him. The first time he was leaving in a hurry, almost running out of the King David Hotel after having met with US Secretary of State Henry Kissinger in the mid-1970s during Kissinger’s shuttle diplomacy after the 1973 Yom Kippur War. The second time was when I had joined a delegation of American Reform Rabbis in 1998 to meet with PM Netanyahu and urge him not to bend to the ultra-Orthodox on changing Israel’s “Law of Return” to exclude Jews as Israeli citizens who had converted to Judaism with Reform and Conservative Rabbis. Sharon was walking through the halls of the Knesset and he glanced at us knowing who we were and why we were there, as the news of our mission were headlines throughout our stay. He was a huge distinctive charismatic and handsome man Israelis nicknamed “HaShamen” (“The fat one”) – and he was indeed.

•  Oli Sharonin taustahistoria sitten miten  monisäikeinen tahansa,  minusta tuli hänen ihailijansa - sen myönnän.   Pidin hänen hengestänsä, vaikka en pitänyt  Libanonissa tapahtuneista  asioista enkä hänen asutuspolitiikastaan.  Minä pidän häntä  Israelin bona fide  sankarina, koska hän pelasti Israelin valtion tuhoutumasta  Jom Kippursodassa 1973.

Despite Sharon’s mixed history, I became a fan – I admit it. I liked his spirit even if I disliked what he did in Lebanon and his settlement policies. I consider him a bonafide hero because he saved the state of Israel from destruction in the 1973 War of Yom Kippur.

•   Ystäväni ja seurakuntalaiseni Eeli Jooel  toimi Siinailla  Israelin   laivaston   eräänä komentajana  sen kauhean sodan edellä, aikana ja jälkeen.  Kenraali Sharon vaikka hän ei ollut   Eelin  lähin komentaja, määräsi nyt  Eelin valmistautumaan miehineen ylittämään Suezin kanavan tekemällä sillan ja taistelemalla joka ikistä hyökkääjää vastaan. Sharon tiesi, että vaikka operaatio oli eturintaman sotilaille  vaarallinen, se oli ainoa  tie kääntää sotatilanne päinvastaiseksi ja  estää  Juudan kansan pahin painajainen, mitä kansa oli Holokaustin jälkeen kokenut.

My friend and congregant, Eli Yoel, was a commander of Israel’s Navy Seals in the Sinai before, during and after that terrible war. General Sharon, though not Eli’s immediate commander, ordered Eli nevertheless to prepare his men to cross the Suez Canal by laying down a bridge and fighting whomever they encountered. Sharon knew that this operation, as dangerous as it was for the soldiers leading it, was the only way to turn the war around and prevent the worst nightmare the Jewish people had experienced since the Holocaust.

•  Eeli teki kuten häntä oli käsketty, vaikka hän tiesi, että  hänen sadan miehen iskujoukkonsa   saattaa  saada surmansa  ja hän itse myös, koska hän johti hyökkäystä. Eeli  pysyi hengissä, mutta menetti puolet miehistään. Operaatio oli menestyksellinen.  Tehtiin siltoja kanaalin poikki ja Israelin Puolustusarmeija meni Egyptiin ja piiritti Egyptin 2. armeijan pakottaen  US: ta  saamaan  väkivoimin aikaan   tulitauon.

Eli did as he was commanded, though he knew that half his 100 man strike force would be killed, including maybe himself, as he was leading the charge. Eli survived, but he lost half his men.The operation was successful. Bridges were laid across the canal, and the Israeli Defense Forces entered Egypt and surrounded the Egyptian 2nd Army thereby compelling the United States to force a ceasefire.

•  Juutalaisvaltiolle oli  1973 sota  traaginen kokemus. Kuitenkin siitä tuli  peruste sille kylmälle rauhalle,  mikä sitten punoutui  Camp Davidin  sopimuksista (1978.http://fi.wikipedia.org/wiki/Camp_Davidin_rauha)

The ’73 War was a tragic experience for the Jewish state. Yet, it laid the groundwork for the cold peace with Egypt that came out of the Camp David Accords in 1978.

• Sharon oli myös  johtamassa  Israelia katastrofaalisen Libanonin sotaan 1982. Hän oli myös Israelin  mittavan  Länsirantaa  asuttavan politiikan arkkitehti.  Ja hän puolsi  häikäilemätöntä vastetta  Jasser Arafatille  toisen intifadan aikana. Monen palestiinalaisen mielestä Sharon  oli jopa  Arafatin Po- myrkytyksen takana.

Sharon also led Israel into the disastrous 1982 Lebanon War. He was the architect of Israel’s massive settlement policies in the West Bank. And he waged a relentless war against Yassir Arafat during the 2nd Intifada. Many Palestinians believe that Sharon was even responsible for the poisoning of Arafat.

•  Israelissa  oli tapana sanoa, että kun Syyrian presidentti Hafez El Assad ( nykyisen  Syyrian preidentin isä) katsoi peilistä kasvojaan  aamuisin, häntä katsoi peilistä Ariel  Sharonin kasvot. Ariel oli hetkessä  valtion johtaja, sotilaana haukka, ja heimopäällikkö, joka  sulki oman kansansa isälliseen  rakkauteen, mutta  jokaista  kansaansa ja Israelin valtiota   uhkaavaa vihollista kohtaan  hän toimi jäisin  sydämin. .

It used to be said in Israel that when Syria’s President Hafez El Assad (the current President’s father) looked into a mirror each morning he would see the image of Ariel Sharon looking back at him. Sharon was at once the leader of a state, a military hawk, and a tribal chieftain who with paternal love embraced his people, but with ice in his veins would pursue any enemy threatening his people and the State of Israel.

•  Arabit vihasivat häntä ja nimittivät  Libanonin teurastajaksi, vaikka  falangistikristityt-   ei  Israel  - olivat   Sabran ja  Shatilan  pakolaisleirien 900 viattoman palestiinalaisen joukkosurman  takana.
  

The Arabs hated him and called him “the Butcher of Beirut” (though it was the Phalangist Christians who slaughtered over 900 innocent Palestinians in the Sabra and Shatila refugee camps, not Israel).

•  Israelilaiset luottivat Sharonin  vahvuuteen ja päättäväisyyteen, hänen poliittisen  oivalluskykyynsä  nopeuteen  ja hänen rohkeuteensa, silloinkin kun ei oltu  samaa mieltä hänen ja hänen politiikkansa kanssa.  Kun  hänestä tuli pääministeri, moni vasemmistoisraelilainen ystäväni tunnusti ilonsa siitä, että  Sharon  oli johtamassa Israelin valtiota, sillä vain hänen ominaispiirteillään, luotettavuudellaan ja selkärangallaan  johdetaan valtiota rauhaan.

Israelis trusted Sharon's strength and resolve, his political savvy and cunning, and his courage even if they disagreed with him and his politics. When he became Prime Minister, some of my leftist Israeli friends confessed that they were glad that Sharon was the leader of the state of Israel, that only he had the character, credibility and guts to lead the state to peace.

•  Sharon käsitti, mikä käärmeenkolo  Gazan kaista oli israelilaisille  ja että israelilaisten  oli yksipuolisesti  irrottauduttava    siitä.  Hän olisi voinut tehdä tämän konjunktiossa  Mahmud Abbasin ja Fatahin kanss   antaen  näille  luottoa   ja  mahdollisesti  voiden ehkäistä   Hamasia saamasta  ylivaltaa  Gazassa, mutta hän ei  tehnyt  niin.

Sharon understood the snake pit that was the Gaza Strip for Israelis, and that Israel had to disengage, which he did unilaterally. He could have done so in conjunction with Mahmud Abbas and Fatah, thus giving them the credit and preventing (perhaps) the take-over of Gaza by Hamas, but he did not.

•   Sharon joutui  myös  tunnistamaan kuten Jizhak Rabin ennen häntä, Ehud Olmert hänen jälkeensä ja  toivottavasti Bibi Netanjahu  edessäpäin, että  kahden  valtion kahden  ja kahden kansan ratkaisu Israel- palestiinalaiskonfliktissa  on ainoa tie säilyttää Israelin demokratia, juutalainen enemmistö, turvallisuus ja kansainvälinen  asema.  

Sharon also came to recognize, as Yitzhak Rabin did before him, as Ehud Olmert did after him, and hopefully Bibi Netanyahu will going forward, that a two states for two peoples solution to the Israel-Palestinian conflict is the only way to preserve Israel’s democracy, Jewish majority, security, and international standing.

•  Ellei Sharonia olisi kohdannut aivohalvaus, olisi mahdollista, että kahden valtion ratkaisu olisi jo  tapahtumassa olevaa. Me emme saa tätä koskaan tietää.

Had Sharon not suffered the stroke, it is possible that a two-state solution would already have emerged. We will never know.

• Ariel Sharonin muisto  painuu Israelin historiaan  ja   häntä tullaan muistamaan Israelin  eräänä suurimpana johtajana - eikä ollenkaan ansiotta.  Ehkä emme koskaan  tule näkemään ketään toista hänen vertaistansa   johtajaa. Olkoon hänen muistonsa siunattu.

Ariel Sharon will go down in Jewish history, and deservedly so, as one of Israel’s greatest leaders. We may never see another leader like him again.
Zichrono livracha – May his memory be a blessing.