Runo

Pieni tyttö pikkusisko
ottaa soofarin,
ja nostaa kohti taivasta
hän käsin hentoisin.
Sitten kaikin voiminsa
hän siihen puhaltaa
kuin omaa isää huutaen
kuin ajan lopussa,
vaan ääni savukiehkuroina
taivoon kohoaa,
kuin kiehkuroina valkeoina,
ilman sanoja.
Ja kiiruusti ja kiitämällä
taivas avautui
ja Taivaanisän enkeleistä
yksi laskeutui,
Kiharansa kaarneenmustat
liehui tuulessa
kun laskeutui hän kiitämällä
taivaan kuorista,
Kuin marmoria jalkansa
kuin valkosalama
ja hetkessä on lapsen luona
Lohdunantaja.

28.4. 2014. kirjoitettu  26-27 yöllä näkemäni unen mukaan.

Runo 15. 10. 2013

Kirjakääröt kokoontuvat
kiehkuroiksi päistään
avoimesta supistuvat,
palautuvat jäistään,
pehmeä kuin liinavaate
vitivalkea
yhteen rullaan kokoontuu
kuin Toora kaapissa.
Kilahtaen vasken tavoin
levy putoaa
taivaankannen yltä jostain
lujaa sinkoaa.
Siinä koko Israel on
karttamitassa,
vaskimalliin valettuna
hahmo oikea.
Kirjakäärö synnytti kai
kartan oikean,
sitten alkoi sulkeutua
taasen levossaan..
Lienee kartta sukukuntain
täysimitassaan,
vaskivalos  vahva,  tarkka
 tilavuuksissaan
Todellinen niinkuin  hieno
aine timantti
otti vastaan vaskikartan
että helähti..
Kuin timantilla,  kannella
se karttamalli on,
on  pohja  vahva kantava,
ja kirkas, varjoton.
On  pohjoisessa jossain tuolla
pätsi hahmoton
 ei  taivasta sen yllä näy
sen  sula pohjaton.