Rauha Moisio kertoi minulle , että hän tunsi Suomen luovuttamista melkein jokaisen

Rauha moisio antoi minulle kirjoitamansa stensiilin asiasta, muta  se ei ole enää tallella. Onneksi  on tieto kuitenkin dokumentoitu muittenkin kautta.
 . Ennen poismenoaan, Rauha sisar lupasi toimittaa minulle  kirjoituksiaan israelin kasveista.  hän on Israelin kunniakansalainen.  Kuitenkin, vaikka Rauha  ei  ehtinyt  antaa niistä  kasveista  enemmän tietoa, olen saanut israelilaiuselta ystävättäreltäni ortodoksijuutalaiselta  jerusalemilaiselta  kirjastotyöntekijältä Ofra Novilta hyvin paljon tietoa Israelin kasveista, uusista kasvikirjoista ja kasvikartoista, kukkien kuvista ja nimistä.

Ihanan sisaren Rauha Moision muistoksi otan sitaatin Suomen Lähetysseuran tekstistä tähän: 

Rauha Moision elämäntyö Lähi-idässä

Fil. kand. Rauha Moisio syntyi 9.12.1912 Turussa, mutta hänelle tuli tärkeäksi nuoruuden kiinnekohdaksi nykyisin Saloon kuuluva Halikko. Hän suoritti maisterin tutkinnon Turun yliopistossa ja teki laudaturtyönsä lapsuuden tutusta ympäristöstään, Halikonjoen sadealueen kulttuurimaiseman kehityksestä. Opinnäytettään varten hän samosi pitkin joenvartta aina 35 km:n matkalta, laati vyörymien merkitsemistä jyrkänteistä mittauksia – ja mikä tulevan työkentän näkökulmasta tärkeintä – tutustui perinpohjin jokilaakson rikkaaseen kasvillisuuteen. Näin Halikon pitäjä ikivanhoine pähkinälehtoineen ja tammimetsikköineen sekä keskiajalta aina vuodelta 1440 periytyvine harmaakivikirkkoineen syöpyivät syvälle nuoren mieleen.
Rauha matkusti Suomen Lähetysseuran palvelukseen Palestiinaan 1946 puoli vuotta aiemmin Göteborgissa valmistuneella Nordanland-laivalla. Israel itsenäistyi parin vuoden päästä 1948, ja Rauha jännitti rakastamansa kansan mukana äänestystä YK:ssa. Aili Havas oli tullut maahan 1932, ja itsenäistymisenmurroksessa hänen kotiinsa oli alkanut virrata Keski-Euroopan vainoista pelastuneita lapsia. Rauhan työpanosta tarvittiin noina melskeisinä vuosina.
Amos Oz muistelee Aili-tätiä ja Rauha-tätiä huumorin pilke silmäkulmassa teoksessaan "Tarina rakkaudesta ja pimeydestä" sivulla 463 (Tammi 2007, suomentajina Israelissa työskennellyt Kristiina Lampola sekä Pirkko Talvio-Jaatinen): "He puhuivat juhlavaa Raamatun hepreaa jopa silloin kun keskusteltiin vihannespulasta." Ja vihannekset tulivatkin Rauhalle tutuiksi, kun hän kierteli toreja lastenkodin emännän tehtävissä. Koulun puolella hän opetti omaa ainettaan biologiaa ja hankki tunneilleen mm. lintujen pienoismalleja.
Raskaan lapsityön vastapainoksi Rauha pääsi nuoren valtion luonnontieteellisen seuran jäseneksi ja osallistui sen ympäri maata järjestämille retkille, joilla hän otti paljon luontoaiheisia valokuvia. Kotimaan käynneillään hän esitti diakuvia Välimeren maiden kukista, puista ja pensaista. Samalla hän lauloi mielellään hepreankielisiä lauluja, usein psalmeja, jotka johtivat Rauhan henkilökohtaiseen todistukseen. Usein hän kajautti Psalmien kirjasta psalmin 118 ensimmäisen jakeen sanoja: "Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa." Rauhalla oli hymy herkässä, hän pysyi aina luotettavana ystävänä monille.
Kohtasin Rauha Moision ensimmäistä kertaa Jerusalemin Lastenkodin joulujuhlassa 1961. Kuultuaan, että opiskelin teologiaa, hän tuumi: "Nyt minä alankin kutsua sinua pikkuteologiksi!" Samalla hän antoi minulle oliivipuusta kauniisti kaiverretun viinipullon korkin. Siitä alkaen lähes jokaisena syntymäpäivänäni Rauha toivotti minulle siunausta postikortilla tai vieraili kodissamme Lähetystalolla, myöhemmin myös Vantaalla. Vielä vanhainkodissa loppunsa edellä hän otti minut huoneeseensa ja aloitti hartaan rukouksensa juutalaisten kääntymisen puolesta.
Työskennellessäni raamatunkäännöskomiteassa Rauha valmisti käyttöömme monisteet Raamatun kasveista ja eläimistä. Hän oli selvästi huolissaan termien oikeasta suomentamisesta.

Rauha lähettiin Suomeen eläkkeelle 1969, vaikka hän olisi vielä tahtonut jatkaa Israelissa. Hän palveli kuitenkin saarnatoimen antamissa tehtävissä pitkilläkin matkoilla, mm. kotiseurakunnassani Rautavaaralla Pohjois-Karjalassa. Ennen kaikkea Rauha piti loppuun saakka yhteyksiä Suomen juutalaisiin: 200:sta Suomeen paenneesta juutalaisesta hän tunsi 100, kahdeksasta valtiollisen luovutuksen kokeneista hän tunsi kuusi.
Hän vieraili Suomen-käynneillään rouva Wanda Bolten johtamassa ruotsinkielisessä raamattupiirissä. Kasvien tuntijana Rauha piirsi kukkien ja lehtien ääriviivat taitavasti terävällä tussikynällä. Näitä siroja hahmotelmia on mukana Suomen Lähetysseuran julkaisemassa kirjassa "Viinitarha viheriöi, Raamatun maan kasveja" (1996).
Rauhan anteliaisuus oli kaikkien tiedossa. Hänen siskonsa Turussa valitti, että minkä tahansa tarpeellisen vaatekappaleen hän Rauhalle antaa, se siirtyy tuota pikaa jollekin juutalaisrouvalle Helsingissä. Viimeiset vuotensa Rauha vietti kahdessa vanhainkodissa Helsingissä. Rauha Moisio pääsi haudan lepoon 1999.
Aarne Toivanen

Suomen luovuttamat juutalaiset

http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/76513/lisuri00102.pdf?sequence=1
Asetan tämän tutkimuksen muistiin ja kirjoitan sitten myöhemmin tekstin ulos tarkemmin tutkiakseni asiaa.

Lena Walleniuksen kirja Rosalien laulu (1999)

Lempäälän Kirjasto teki jälleen suuren kirjalahjoituksen juhannuksen 2014  kunniaksi, satoja kirjoja ensin myytiin ja loput luovutettiin ilmaiseksi. Kävin hakemassa kassillisia kirjoja. Löysin myös juutalaishistoriaa käsitteleviä, kuten pieni romaani Rosalien laulu vuodelta 1999. Luin sen eilen.
Kirja sopii hyvin lapsienkin luettavaksi.  Tässä on 12 vuotiaan arvostelu alla.
 Kun kirja oli loppu, jää kysymys: mi9tä tapahtui niille kahdeksalle, jotka lähtivät kuolemanlaivan mukaan?

Rosalien laulu kirjoittanut Leena Wallenius Rosalie asui ensin Wienissä, mutta sodan tultua Saksaan hän lähti pakolaisena Suomeen. Suomessa häntä ei kohdeltu kovin hyvin. Rosalien suuri unelma oli päästä laulajaksi. Hänen toiveensa täyttyi, sillä hän tapasi jo Saksassa pojan nimeltä Simon. Simon soitti saksofonia ja niinpä Rosalie ja Simon soittivat yhdessä ja lopulta rakastuivat toisiinsa ja menivät naimisiin. Suomeen syttyi sota ja juutalaisia ruvettiin kohtelemaan todella huonosti. Simon lähetettiin leireille, joissa hänen piti toimia kuin orja. Onneksi kaikki kuitenkin tapahtui hyvin ja Simon pääsi leiriltä kotiin ja he elivät elämänsä loppuun asti onnellisina. Kirja oli ihan mielenkiintoinen, koska oli kivaa lukea Suomen sodan kurjuudesta saksalaisen silmin. Kirjassa tuli myös ilmi se, kuinka suomalaiset ihmiset kohtelivat huonosti juutalaisia. Arvioija: Miina Sivula (12 vuotta)

Iltasanomat kertovat Suomen luovutetuista juutalaispakolaisista

Suomen luovuttamat juutalaislapset ammuttiin Tallinnassa

Torstai 14.10.2010 klo 13.36

Tänään ilmestynyt Holokausti-kirja paljastaa, että Suomen saksalaisille luovuttamat kahdeksan juutalaispakolaista ammuttiin Tallinnassa.

Saksalaiset tuhosivat keskitysleireillä myös tuhansia lapsia. Kuvassa puolalaisia juutalaislapsia viedään Chelmnon tuhoamisleirille.

Saksa lähetti kesällä 1942 valtakunnanmarsalkka Heinrich Himmlerin Suomeen vauhdittamaan juutalaispakolaisten luovuttamista.
Himmler tapasi Suomen vierailullaan presidentti Risto Rytin, jota hän yritti kiristää elintärkeillä viljatoimitusten jäädyttämisillä, mikäli Suomi ei suostu luovuttamaan juutalaisia.
Himmlerin salkun kätköissä oli listat kaikista Suomen juutalaisista ja sekä Suomessa oleskelevista juutalaispakolaisista. Pakolaisia oli saapunut Suomeen vuoden 1938 jälkeen yhteensä noin 350.
Himmler keskusteli myös pääministeri Jukka W Rangellin, joka totesi ykskantaan, että "Suomella ei ole juutalaisongelmaa". Rangell kertoi Suomen kunnioittavan juutalaiskansalaisiaan.

Ministeri Toivo Horelli johti hanketta yhdessä Arno Anthonin kanssa, jonka seurauksena Suomesta luovutettiin Gestapon käsiin kahdeksan juutalaista.

Kohtalon sinetti

Holokausti-kirjan mukaan juutalaisten luovutuksen käännekohdaksi muodostui se, kun Valpon uudeksi päälliköksi nimitettiin juutalaisvastainen varatuomari Arno Anthoni. Hän käynnisti läheisen yhteistyön Saksan salaisen poliisin Gestapon kanssa. Anthoni jatkoi karkotusasian ajamista presidentiltä saamiensa laajojen valtuuksien nojalla.
Valpon tuore päällikkö yritti pitää luovutukset salassa, mutta tieto vuoti julkisuuteen. Muun muassa Helsingin Sanomat kritisoi pääkirjoituksessaan luovutuksia. Asiasta syntyi myös poliittinen arvovaltataistelu. SDP:n ministerit Tanner ja Fagerholm ilmoittivat eroavansa hallituksesta, mikäli karkotukset toteutuisivat. Tanner myös puuttui sisäasiainministeri Toivo Horellin (kok) toimivaltaan ja yritti lykätä luovutuksia, mistä Horelli Holokausti-kirjan mukaan raivostui.

Varatuomari Arno Anthoni nimitettiin valtiollisen poliisin (Valpon) päälliköksi 1941.

Ryti yritti lepytellä demari-ministereitä ja vakuutti, ettei luovutuksia toteuteta. Lopulta päätös jäi Anthonin ja sisäasianministeri Horellin käsiin, ja luovutus pantiin täytäntöön. Horelli perusteli karkotusta sillä, että karkotettavat olivat epäluotettavia rikollisia.
Suomesta karkotetut kahdeksan juutalaista kuljetettiin Tallinnaan. Tähän asti on oletettu, että heidät kuljetettiin Auschwitzhin keskitysleirille, mutta Viron valtionarkiston tietojen mukaan Suomesta tulleet juutalaiset ammuttiin vain pari päivää Tallinnaan saapumisensa jälkeen.
Nuorin murhatuista oli sylivauva ja toinen tapetuista lapsista oli 11-vuotias.
Lähde: Antero Holmila, Holokausti, Tapahtumat ja tulkinnat, Atena 2010.