Samuel Bagsterin Daily Light kirjassa on tälle aamulle 6.6. seuraava sana:
Herra, sinun Jumalasi, rakastaa sinua. (Sef.3:17)
Ei Herra sentähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisemmat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat, vaan sen tähden, että Herra rakasti teitä.
Olen viime viikkoina katsonut hieman historiaa II maailmansodan aikana. Yhä uudestaan huomaa maininnan pakenevista yksilöistä: he lähtivät vaeltamaan kohti Ruotsin rajaa, lumessa ja jäässä, viimassa ja hiessä , soita ja virtoja ylittäen, ja saapuivat Ruotsin puolelle. Siellä he saivat ruokaa, hoitoa ja ja pystyivät jatkamaan sitten eteenpäin omiin maihinsa.
Tämä toisuu monissa kohtaloissa, niissä jotka selvisivät Rutosin puolelle.. Suomalaisia on joukossa esim ne jääkärit, jotka kaapattiin vetäytyvien natsijoukkojen vangiksi Pohjois-Suomesta lapin sodassa. Ne harvat jotka säilyivät hengissä ja pääsivät pakenemaan vuoria myöten Ruotsin puolelle, mainitaan dokumenteissa. Kuolelsta ja kdonneista ei tietysti ole tietoa. Voi arvata että he olivat matkalla "kohti asuttua kaupunkia", Iir Moshav. Se oli II Maailmansodassa Ruotsi.
Valkoisten bussien kertomus on tunnettu kansainvälisesti.
Tanskan juutalaisten miltei totaali evakuointi Ruotsiin tiedetään.
Suomalaiset kauta aikojen siirtyvät Ruotsiin tai valtameren taa heti kun minimieksistenssin alaraja alkoi kajastaa Suomessa ja täällä Rutosissa on suomalaista satoja tuhansia nykyään. Suomalaiset pitävät aivan itsestään selviönä että Rutosissa selviää hengissä hyvin, mutta siitä huolimatta Suomesa ei ole virinnyt samaa omien ja maahanmuuttajien ja pakolaisten suojeluvelvollisuuden tunnetta. Tässä on hyvin suuri sivistyksellinen ja evolutionaalinen railo suomalaisheimon ja Ruotsin kansan välillä. Tätä ahrva huomaa. Vieläkin saa kaivaa avaamattomia hautoja suomalaisista genosideistä ja yleisesti tuntemattomsita teloitusoperaatioist, jossa teloitettiin niin omia kuin vieraita- juutalaisten osuus peittyy "tavalliseen" teloittamiseen. Joku on antautunut sitäkin selvittämään puoli vuosisataa tapahtumien jälkeen, arkeologisesti ja arkiivisesti. Juutalaisten suhteen oli sentään tuhoutuneiden kartoitus jokin verran helpompi kuin muiden maattomien heimojen, sillä synagogalla oli historiankirjat, vaikka ei ollut globaalista arkistoa. Koska arkistot olivat lokaalisia, niitä satoi joutua täystuhoon niin että jostain kokonaisesta seurakuntayhteydestä mhdollsiesti ei ole jäljellä kuin tuhkat ja jokin hautakivi, jossa on heprealainen kirjain. Juutalaisilla oli yhteenkuuluvaisuuden tunne. tämä on piirre joka puuttuu monilta heimoilta, jopa suomalaisilta, vaikka ennen kirkonkirjat olivat hyvä dokumentti kylän henkilöistä. Nyt kuitenkin on herännyt Suomessa valtava innostus juurien selvittämiseen ja ihmiskohtaloiden dokumentoitiin. Kuitenkin tällaiset heimot, juutaalaiset, ruotsalaiset, suomalaiset - ovat pieniä ja vähälukuisia kansoja. Sen takia niiden oma keskinäinen yhteenkuuluvuus on olennainen merkitsevä asia.
Vaikeana aikana pääsee kansantuhoojat valtaan, atavistiset ilmiöt. Natsit puolustuatuivat sillä että he suojelivat omaa lajiaan ja sen takia tuhosivat muut- ihmsiet- kaltaisensa. Siinä ilmiö oli atavistinen.
Sama ihmisluonteen atavistisuus tietysti oli puhjeta Ruotsissakin, ehkä suomalaisjuurisissa, kuka ties. Nykysuomessa on unohdettu se, miten riippuvaisia suomalaiset olivat ruotsalaisten sosioekonomisista avustusoperaatioista, humaanisesta luonteesta, eikä tunneta kansallista velvollisuudentuntoa vähäosaisia pakolaisjoukkoja kohtaan- luonnollisesti ne jotka vihaavat eniten ovat kovaäänisimpiä ja rajuimpia, mutta on Suomessa myös hyvät ihmisensä, mutta ne jotka tekevät hyviä töitä, ovat maan hiljaisia.
Suomalaiset puolustautuvat asemansa sijainnin takia: koska Venäjä on naapuri- ja on ollut itsenäisyysssotia. lokalisaation takia. Se kyllä ei selitä mitenkään, miksi suomalaiset tappavat toisiaan niin paljon. Mannerheimin suurin urotyö ei ollut vihollsiten nujertaminen vaan saada suomalaiset jollain tavalla ottamaan vastaan karjalan heimo , hajasijoittamaan ja muodostamaan jotain toimivaa kansaa.
Mutta tämä kristallimaljan särö suomalaiskansan sävelessä ( kansalaisviha, veljesviha) on paha enne tulevista suurista vaikeuksista. Ruotsi on samoissa vaikeuksissa, koska osa kansaa on menettänyt toleranssin maahanmuuttajia , ihmisiä, kohtaan. Molemmilla mailla on todella kriisivaihe ja asia pahenee siitä, että uskonto koetetaan juurtaa pois. Kriisi ei ole niinkään ulkoinen uhka van sisäinen riitaisuus. Tässä on suoraan sanoen mieli olla vain hiljaa ja katsoa sitten vuoden päästä uudestaan. Koetan rukouksissani musituttaa Taivaallisia puolustusvoimia niistä hyvistä teoista, mitä Ruotsi ja Suomi ovat tehneet maapallolla. Niitä on paljon myös.
Onhan pakolaistulvat tosi ongelma. Jos joku pakenee soraläjästä Asuttuun Kaupunkiin ei sinänsä ole mikään rikos. Asiaa ei paranna että Asutussa Kaupungissa ammutaan sinne uivat ja pakenevat.
Ei minulla ole mitään neuvoa pakolaisongelmaan. mieluiten rakentaisin kaikkialle maailmaan Asuttuja kaupunkeja, jotta koko maailma ei etsisi tätä pohjolan pientä majaa.
http://www.gp.se/kultur/kultur/ocks%C3%A5-i-sverige-var-angivarna-redo-1.6356756
Leta i den här bloggen
onsdag 6 juni 2018
lördag 2 juni 2018
tisdag 22 maj 2018
Slovakian juutalaisten historiasta
Tänään selasin vanhoja valokuvia ja niissä on kartat Slovakiasta 1938-9.
Mitä kartta merkitsi alueen juutalaiselle väestölle?
http://www.jewishvirtuallibrary.org/slovakia-virtual-jewish-history-tour
In 2002, both the Jewish cemeteries in Levice and Zvolen were damaged
and historic tombstones smashed.
Since 2003, there has been a rise in
popularity among Slovaks for right-wing extremism, incorporating
neo-Nazism and fascism. In April 2003, the Jewish cemetery in Kosice was vandalized causing $35,000 in damage.
In 2007, Slovakia's foremost Jewish scholar Maros Borsky formally launched the Slovak Jewish Heritage Route, a tourist and educational trail that links two dozen key sites in all eight regions of the country. Included on the Heritage Route are synagogues, Jewish cemeteries, Jewish museums and Holocaust memorials. "The only way to preserve these buildings is to find a different use for them, predominantly and preferably for cultural purposes," says Borsky. Sites on the trail include places within day-trip distance from Bratislava: Malacky, Stupava, Trnava, Samorin, Trencin, Nitra, Komarno, Zvolen, Sahy, Kosice, Presov, Bardejov and Spisske Nova Ves.
during the March 2016 elections, much to the dismay of Slovakian leaders. The neo-Nazi “People's Party - Our Slovakia,” received 8% of the total vote, enough to grant the party 14 seats in the Slovak National Council, the country's parliamentary body. Marian Kotleba, the chairman of the People's Party - Our Slovakia, had previously led another neo-Nazi political party named Slovak Togetherness - National Party, that has been banned from participation in the Slovak political system. Slovakia's Foreign Minister, Miroslav Lajcak, stated after the election that “we have elected a fascist to Parliament.”
Mitä kartta merkitsi alueen juutalaiselle väestölle?
http://www.jewishvirtuallibrary.org/slovakia-virtual-jewish-history-tour
[By: Ariel Scheib]
Jews
have lived in the Slovakian region since the 11th century.
Today, the Jewish population of Slovakia is approximately 2,600 people.
Learn More - Cities of Slovakia:
Alistál | Banska Bystrica | Bardejov | Bratislava | Dolni Kubin | Dunajska Streda | Galanta | Hlohovec | Humenne | Huncovce | Michalovce | Nitra | Nove Mesto Nad Vahom | Nove Zamky | Pezinok | Trencin
World War II & The Holocaust
Before World War II, 135,000 Jews lived in Slovakia; 5,000 of whom immigrated before the war. Under the protection of Nazi Germany, Slovakia proclaimed its independence in March 1939. The country came under the control of an extremely religious and right-wing party, the Hlinka (Slovak) Peoples’ party, under the leadership of Father Jozef Tiso, a Catholic priest. After its establishment, the Slovakian government approached the “Jewish Question” as one of their first public issues.The first anti-Jewish law was passed in Slovakia on April 18, 1939. A few days later, on April 24, Jews were excluded from all government positions and service. On September 19, 1939, all Jews were expelled from the military. Many more discrimination laws followed, including children being ousted from school and Jews being excluded from public recreational facilities. By 1940, more than 6,000 Jews emigrated both legally and illegally. The Slovakian government passed a law that permitted it to take over control of all major Jewish businesses. These laws were supported by the majority of Slovakians.
In a 1940 meeting between German and Slovakian officials, Germany dictated new changes within the Slovakian government to make the country more dependent. During this period, Jews lost many more privileges, including the right to a car or gun. In August 1940 another decree was issued that required every Jew to register with the government and state their financial status.
On September 9, 1941, Jews were met with a proclamation of 270 articles, which included the wearing of a Yellow Star of David and forced labor. Soon after, Hungary and the Slovakian government began deporting the Jews to concentration camps, specificallyAuschwitz. By 1942, nearly three-fourths of the Slovakian Jewry had been exterminated. In April 1944, after several months of calm, deportations resumed during the Slovakian resistance, in which numerous Jews partook.Following the Holocaust, only 25,000 Jews survived and many survivors decided to emigrate. Those Jews who did remain worked diligently to rebuild the devastated Jewish community.
There are more than 100 synagogue buildings and
nearly 700 Jewish cemeteries scattered across Slovakia. There are also
numerous Jewish cultural places in Slovakia
to visit, including the Underground Mausoleum. This museum
contains the graves of 18 famous rabbis
together with Chatam Sofer, who founded a rabbinical seminary. About
200 synagogues and 620 Jewish
cemeteries remain in Slovakia, symbolizing
the once thriving community that flourished in the area.
In 2007, Slovakia's foremost Jewish scholar Maros Borsky formally launched the Slovak Jewish Heritage Route, a tourist and educational trail that links two dozen key sites in all eight regions of the country. Included on the Heritage Route are synagogues, Jewish cemeteries, Jewish museums and Holocaust memorials. "The only way to preserve these buildings is to find a different use for them, predominantly and preferably for cultural purposes," says Borsky. Sites on the trail include places within day-trip distance from Bratislava: Malacky, Stupava, Trnava, Samorin, Trencin, Nitra, Komarno, Zvolen, Sahy, Kosice, Presov, Bardejov and Spisske Nova Ves.
A neo-Nazi party won seats in Slovakia's parliamen
during the March 2016 elections, much to the dismay of Slovakian leaders. The neo-Nazi “People's Party - Our Slovakia,” received 8% of the total vote, enough to grant the party 14 seats in the Slovak National Council, the country's parliamentary body. Marian Kotleba, the chairman of the People's Party - Our Slovakia, had previously led another neo-Nazi political party named Slovak Togetherness - National Party, that has been banned from participation in the Slovak political system. Slovakia's Foreign Minister, Miroslav Lajcak, stated after the election that “we have elected a fascist to Parliament.”
måndag 14 maj 2018
OMER44 USA:n Lähetystö Jerusalemiin 29.Ijar 5778.
Ps.44
LaMenazeah livnei Korah Maskil
Ps. 88
Shir Mizmor Kiwnei Korah lamenazeiah al -mahalta Leanot , maskil leheiman HaEzrahi
Ps. 132
5778 Ijar 29,
OMER 44.
USA:n Lähetystö siirtynyt tänään Jerusalemiin.
14.5. 2018

Psalms Chapter 132 תְּהִלִּים
Bible - Psalms -
Etiketter:
132 OMER 44,
88,
Ps.44,
USA:n Lähetystö Jerusalemissa tänään
torsdag 10 maj 2018
OMER 40
Psalmi 40
1 For the Leader. A Psalm of David.
Psalmi 80
1 For the Leader; upon Shoshannim. A testimony. A Psalm of Asaph.
2 Give ear, O Shepherd of Israel, Thou that leadest Joseph like a flock; {N}
Thou that art enthroned upon the cherubim, shine forth.
3 Before Ephraim and Benjamin and Manasseh, stir up Thy might, {N}
and come to save us.
4 O God, restore us; and cause Thy face to shine, and we shall be saved.
Psalmi 120

| 1 A Song of Ascents. {N} In my distress I called unto the LORD, and He answered me. | 2 O LORD, deliver my soul from lying lips, from a deceitful tongue. | 3 What shall be given unto thee, and what shall be done more unto thee, thou deceitful tongue? | 4 Sharp arrows of the mighty, with coals of broom. | 5 Woe is me, that I sojourn with Meshech, that I dwell beside the tents of Kedar! | 6 My soul hath full long had her dwelling with him that hateth peace. | 7 I am all peace; but when I speak, they are for war. {P} |
OMER 40
18:21 Otan linkin Hesarista .https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005674580.html
https://www.aljazeera.com/news/2018/05/israel-hit-iranian-targets-syria-180510045201451.html klo 18:09 otan linkin Al Jazeeran englantilaissta tekstistä.
Klo 18:01 otan sitaatin Ruotsin uutisista:
https://www.dn.se/nyheter/varlden/israelisk-militar-flyglarm-i-golanhojderna/
Katsoin myös Walla-tiedonannon tapahtumista. vaikutaa siltä, että Iranilla on vahva sotilasverkosto aivan Israelin rajan tuntumassa.
https://news.walla.co.il/item/3156815
Aamulehti Suomesta kertoo 10.5. 2019 SITAATTI
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/syttyyko-iranin-ja-israelin-valille-sota-iran-uhkasi-pyyhkia-juutalaisvaltion-kartalta-trump-paastaa-vastavoimat-irti-200934747

Nina DaleIL
Israel sanoo iskeneensä viime yönä "lähes kaikkiin iranilaisiin
infrastruktuurikohteisiin Syyriassa". Asiasta kertoi Israelin
puolustusministeri Avigdor Lieberman torstaina.
Israel kertoo iskeneensä iranilaiskohteisiin vastauksena Golanin kukkuloilla tehdyille raketti-iskuille, joista se syyttää Iranin vallankumouskaartin Quds-erikoisyksikköä. Noin 20 rakettia laukaistiin Israelin mukaan Syyrian puolelta keskiyön aikaan Israelin sotilaskohteisiin Golanilla.
Israel kertoi ohjuspuolustusjärjestelmänsä torjuneen neljä rakettia, ja loput eivät päätyneet sen alueelle. Yksikään israelilainen ei loukkaantunut raketti-iskuissa.
Israelin armeija iski vastaukseksi kymmeniin iranilaisiin sotilaskohteisiin Syyriassa viime yönä. Kyseessä oli eräs Israelin suurimmista sotilasoperaatioista viime vuosina ja suurin hyökkäys iranilaisia kohteita vastaan, maan armeija kertoi.
–Toivon, että olemme nyt päättäneet tämän episodin ja kaikki ymmärsivät viestin, Lieberman totesi torstaiaamuna Herzliyan turvallisuuskokouksessa lähellä Tel Avivia.
–Emme halua eskalaatiota, mutta en anna kenenkään hyökätä kimppuumme tai rakentaa infrastruktuuria, jotta voisi myöhemmin tulevaisuudessa iskeä meitä vastaan, Lieberman sanoi ja lisäsi, ettei Israel hyväksy "Iranin yritystä tuoda ilmatorjuntajärjestelmiä meidän rajoillemme".
Golanin kukkuloilla soivat yöllä hälytyssireenit, mutta torstaiaamuna alueen israelilaiskoulut avasivat normaalisti ovensa lapsille.
Vain tunteja myöhemmin Israelin raketit iskivät sotilastukikohtaan Kiswehissä, Syyrian hallitusta tukeva paikallinen komentaja kertoi. Iskussa kuoli 15 ihmistä, joista kahdeksan oli iranilaisia, Syrian Observatory for Human Rights -järjestö raportoi. Syyrialaiskomentajan mukaan kukaan ei kuollut. Israel ei ole vahvistanut tai kiistänyt iskua.
Iran tukee Syyriassa maan presidentti Bashar al-Assadia yhdessä Venäjän ja libanonilaisten Hisbollah-joukkojen kanssa. Israel pelkää, että Iran yrittää rakentaa Syyriasta uudenlaista eturintamaa Israelia vastaan.
Jännitteet huolestuttavat myös Venäjää. Israel kertoi varoittaneensa Venäjää etukäteen tuoreista iskuistaan Syyriassa.
Syyrian valtion media kertoi Israelin iskuista ensimmäisen osuneen Baathin kaupunkiin ja useiden ohjusaaltojen seuranneen perässä. Israelin raketteja ammuttiin Syyrian mukaan alas Damaskoksen, Homsin ja Sueidan yllä. Osa osui kuitenkin kohteisiinsa ja tuhosi ainakin yhden Syyrian tutkajärjestelmistä. Israel ilmoitti torstaina, ettei se tiedä iranilaisten menetysten määrää.
Israel kertoo iskeneensä iranilaiskohteisiin vastauksena Golanin kukkuloilla tehdyille raketti-iskuille, joista se syyttää Iranin vallankumouskaartin Quds-erikoisyksikköä. Noin 20 rakettia laukaistiin Israelin mukaan Syyrian puolelta keskiyön aikaan Israelin sotilaskohteisiin Golanilla.
Israel kertoi ohjuspuolustusjärjestelmänsä torjuneen neljä rakettia, ja loput eivät päätyneet sen alueelle. Yksikään israelilainen ei loukkaantunut raketti-iskuissa.
Israelin armeija iski vastaukseksi kymmeniin iranilaisiin sotilaskohteisiin Syyriassa viime yönä. Kyseessä oli eräs Israelin suurimmista sotilasoperaatioista viime vuosina ja suurin hyökkäys iranilaisia kohteita vastaan, maan armeija kertoi.
–Toivon, että olemme nyt päättäneet tämän episodin ja kaikki ymmärsivät viestin, Lieberman totesi torstaiaamuna Herzliyan turvallisuuskokouksessa lähellä Tel Avivia.
"Uusi vaihe"
Puolustusministeri kutsui Iranin raketti-iskua "uudeksi vaiheeksi". Israel ei ole koskaan aiemmin käyttänyt näin paljon tulivoimaa Syyriassa konfliktin alettua vuonna 2011. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun Iranin armeija iskee Israeliin Syyriasta käsin.–Emme halua eskalaatiota, mutta en anna kenenkään hyökätä kimppuumme tai rakentaa infrastruktuuria, jotta voisi myöhemmin tulevaisuudessa iskeä meitä vastaan, Lieberman sanoi ja lisäsi, ettei Israel hyväksy "Iranin yritystä tuoda ilmatorjuntajärjestelmiä meidän rajoillemme".
Golanin kukkuloilla soivat yöllä hälytyssireenit, mutta torstaiaamuna alueen israelilaiskoulut avasivat normaalisti ovensa lapsille.
Sopimus päättyi
Israelin ja Iranin yhteenotot alkoivat välittömästi sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti tiistaina, että Yhdysvallat irrottautuu Iranin ydinsopimuksesta.Vain tunteja myöhemmin Israelin raketit iskivät sotilastukikohtaan Kiswehissä, Syyrian hallitusta tukeva paikallinen komentaja kertoi. Iskussa kuoli 15 ihmistä, joista kahdeksan oli iranilaisia, Syrian Observatory for Human Rights -järjestö raportoi. Syyrialaiskomentajan mukaan kukaan ei kuollut. Israel ei ole vahvistanut tai kiistänyt iskua.
Iran tukee Syyriassa maan presidentti Bashar al-Assadia yhdessä Venäjän ja libanonilaisten Hisbollah-joukkojen kanssa. Israel pelkää, että Iran yrittää rakentaa Syyriasta uudenlaista eturintamaa Israelia vastaan.
Jännitteet huolestuttavat myös Venäjää. Israel kertoi varoittaneensa Venäjää etukäteen tuoreista iskuistaan Syyriassa.
Syyrian valtion media kertoi Israelin iskuista ensimmäisen osuneen Baathin kaupunkiin ja useiden ohjusaaltojen seuranneen perässä. Israelin raketteja ammuttiin Syyrian mukaan alas Damaskoksen, Homsin ja Sueidan yllä. Osa osui kuitenkin kohteisiinsa ja tuhosi ainakin yhden Syyrian tutkajärjestelmistä. Israel ilmoitti torstaina, ettei se tiedä iranilaisten menetysten määrää.
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)