Leta i den här bloggen

måndag 9 december 2013

Ottosen kristian (1921- 2006)

Tammik 17, 2010

Kirjallisuustieteilijä, kirjailija, suuri norjalainen henkilö:  Kristian Ottosen (1921-2006)
Suomennosota Wikipedian anglosaksisesta germaanisesta tekstistä.

Kristian Ottosen syntyi 15. tammikuuta vuonna 1921 Solundissa  ylisessä Sognissa  – Hän kuoli 1. kesäkuuta vuonna 2006 Oslossa. Hän oli maailmansodan aikaan  Norjan vastarintaliikkeen miehiä (Norwegian resistance movement), kirjailija ja virkamies

ELÄMÄKERTAA:
Kristian Ottosen oli syntynyt Solundissa mutta perhe muutti pian Bergeniin, jossa Ottosen  kävi koulujaan, myös yliopistoa.  Toukokuussa 1940 hän kiinnostui norjalaisesta vastarintaliikkeestä ja liittyi Bergenin Theta-ryhmään. Tämä ryhmä kuitenkin hajoitettiin ja hänestä tuli NN –vanki natsien kourissa Sachsenhausenissa (imprisoned as a Nacht und Nebel inmate).

Keväällä 1945 Kristian Ottosen vihdoin palasi takaisin Saksasta valkoisilla linja-autoilla ja jatkoi yliopisto-opintojaan lukien filologiaa.
Vuosina  1950-1979 hän toimi Norjan opiskelijayhdistyksen johtajana (Det Norske Studentersamfund), mutta lisäksi hän  toimi  neuvonantajana  ja oli Oslon Yliopiston palkkaama virkailija.  Hän johti komissiota, joka suositteli  alueellisten yliopistollisten oppilaitosten perustamista eri puolille Norjaa ja Norjan Valtionopintolainarahaston perustamista ( Norwegian State Educational Loan Fund ).  Jo 1960-luvun lopulla hän vastasi jatkokoulutusten selvittelemisestä ns Ottosenin  komiteassa. (Ottesen-komiteen).
Vuosina 1972- 1979 hän oli NRK:n puheenjohtaja ja kuului Kansallisteatterin johtokuntaan vuosina 1981- 1989.

Eläkkeellä ollessaan hän ponnisteli  saadakseen  valoa norjalaisten vankien toisen maailmansodan aikaiseen kohtaloon.  Vuoden 1980 jälkeen hän  paneutui  perusteellisesti norjalaisten sotavankien kohtaloon II maailmansodan aikaisissa saksalaisissa ja japanilaisissa vankiloissa sekä keskitysleireillä.  Hän kirjoitti monta kirjaa, joissa hän mm kertoi Sachsenhausenin (Sachsenhausen), Ravensbruckin (Ravensbrück) ja Japanin vangeista.

Hän on kirjoittanut myös kirjoja Norjan juutalaisten poiskuljettamisista.  Vuodesta 1989 lähtien hän toimi sellaisen projektinjohtajana , jossa selvitettiin Norjan vankirekistereitä vuodelta 1940- 1945. Projektin ensimmäinen tulos julkaistiin yhteistyönä Valtionarkiston kanssa 1995 ja vuonna 2003 esitettiin koko työmateriaali, jossa oli noin 45 000 nimeä ja kirjan nimi on Vankeudesssa vuosina 1940- 1945 olleet norjalaiset;  Nordmenn i fangenskap 1940- 1945.  (Nordmenn i fangenskap 1940-1945) .

Vuonna 1994 Kristian Ottesen nimitettiin Pyhän Olavin ritarikunnan komentajaksi ( Royal Norwegian Order of St. Olav).  Sen työnsä takia, mitä hän suoritti auttaakseen kanssavankejaan Saksan keskitysleireissä, hänen kunniakseen nimitettiin vuonna 1987  Antarktiksen eräs tunturinhuippu. Siitä tuli Ottosenknatten. Hän on myös Norjan Työväenpuolueen kunniajäsen.(Norwegian Labour Party).

Hänen teoksiaan:
  1. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Theta Theta : et blad fra motstandskampens historie, 1940-1945. (1983, 2. utg. 1991). Bergen: Universitetsforlaget. ISBN 82-00-06823-4. Kirja kertoo  Theta-Theta-nimellä tunnetun vastarintaliikeryhmän toiminnasta.
  2. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Natt og tåke : historien om Natzweiler-fangene. (1989)  Oslo: Aschehoug. ISBN 82-03-16108-1.  – Tämä kirja kertoo Nacht und Nebel-vangeista Natzweiler- nimisestä keskitysleirissä lähinnä sinne viedyistä norjalaisista.
  3. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Liv og død : historien om Sachsenhausen-fangene. (1990) Oslo: Aschehoug. ISBN 82-03-16484-6Tämä kirja kertoo -Sachsenhausen concentration camp- nimisestä keskitysleiristä.
  4. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Kvinneleiren : historien om Ravensbrück-fangene. (1991)  Oslo: Aschehoug. ISBN 82-03-16791-8.  – Tämä kirja kertoo naisten keskitysleireistä kuten Ravensbrück concentration camp- nimisestä leiristä.
  5. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Bak lås og slå : historien om norske kvinner og menn i Hitlers fengsler og tukthus. (1993)Oslo: Aschehoug. ISBN 82-03-26000-4.  –Tämä kirja kertoo norjalaisten miesten ja naisten poiskuljetuksista ja vangitssemisista  eri puolella Saksaa sijaitseviin vankiloihin.
  6. Ottosen, Kristian (in Norwegian). I slik en natt : historien om deportasjonen av jøder fra Norge. (1994) Oslo: Aschehoug. ISBN 82-03-26049-7.  – about the deportation and fate of Jews from Norway. Tämä kirja kertoo Norjan juutalaisten poiskuljetuksista.
  7. Ottosen, Kristian (in Norwegian). Nordmenn i fangenskap 1940-1945. (1995, utökad utgåva 2003)Oslo: Universitetsforlaget. ISBN 82-00-22372-8.  –Tämä kirja on alkuperäinen luettelo  norjalaisista yksilöistä, joita pidettiin Saksan  vankeina II maailmansodan aikana.
  8. Ingen nåde. Historien om nordmenn i japansk fangenskap, (1996). Kirjan nimi on Ei armoa. Tämä kirja kertoo norjalaisista japanilaisten vankina.
  9. Nasjonalhjelpen. Et lys i mørket, (1997)
  10. Redningen. Veien ut av fangenskapet våren 1945, (1998)
  11. Den annen verdenskrig, (2000)
  12. Studentvelferd i vekst. Førti år i studentenes tjeneste, (2005)
  13. Motstand, fangenskap og frihet. Erindringer 1940–45, (2005)
17/01/2010 01:44:37

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar