Vuodelta 1999 ICEJ:n lehdestä Ulla Järvilehdon Kauko-Idän matkasta

kirjoitin musitiin 15.12. 1999 -aikaan tulleenn lehden artikkelista. Tri  Ulla Järvilehto oli tehnyt matkan Tampereelta Kaukoitään pienellä ryhmällä käyden  tutustumassa  idän kansanmereen ja  koettaen etsiä merkkejä juutalaisesta yhdyskunnasta.
KHABAROVSK Siperiassa oli yksi matkakohde. Se sijaitee  300 km Birobidjanista, jonne Stalin aikoinaan houkuteli juutalaista väestöä, sinne karun taigan keskelle tarjoamalla ilmaisen junalipun ja 600 ruplaa.  tämä tapahtui vuosina 1920-1930. Stalin vakuutti alueen toimivan juutalaisten uutena kotimaana.  Alue alkoi kukoistaa. Sinne nousi kibbutz. Silloin Stalin kääntyi mielialassaan kuin faarao ja tuhosi kibbutsin viimeistä miestä myöten.  Muta nykyään Birobidjan on  elävä paikkakunta ja kaupunki.  Siellä oli vuoden 1999 aikaan ainakin kahdeksan kertaa   se määrä juutalaisia, mitä Suomessa oli, tosin pientä muuttoliikettä israelia kohden tapahtui. Joka kuukausi muutti  useita kymmeniä, muta osa viihtyi erittäin hyvin Birobidjanissa, vilkaassa kaupungissa. Mutta venäjäläinen  natsimielinen liike oli alkanut migroitua siihenkin suuntaan ja synagogaa oli alettu töhriä.

Venäjän tuntemattomissa ytimissä on juutalaisten yhteisöjä, jonne  ei kukaan ollut  nykymaailman puolelta vielä käynyt solmimassa yhteyksiä.



Entä SHANGHAI Kiinassa? Siihen aikaan kun Eurooppa hytisi natsi-imperiumin luukourassa, Juudan kansaa virtasi Kiinaankin päin ja suvaitsevainen Shanghai avasi ovensa, kun monet maat sulkivat maahanpääsyn. Ennen Mao Ze Tungin aikaa  siellä oli synagoga, juutalaisia kouluja ja sanomalehtiä monin kielin. Sieltä kuitenkin jo ennen Maon aikaa  oli muuttovirtaa Israeliin ja USA:han. Vielä 1999 on jäljellä Mooseksen Ilmestysmaja-niminen synagoga ( OHEL MOSHE). sen ikkunoista  voi nähdä  juutalaisen kaupunginosan entisen  kattomeren.  Nyt -1999- oli vielä  pari sataa juutalaista  jäljellä Shanghaissa. He ovat  1980 - 1990 vuosien diplomaatteja ja liikemiehiä. He ovat kutsuneet seurakuntaansa Israelista rabbiinin ja ovat kunnostaneet seurakuntasalin OHEL RACHEL, Raakelin maja ( Tabernaklet Rachel). Tässä modernissa synagogassa on vieraillut presidentti ja rouva Bill Clinton. Vuonna 1999 rakennus ei vielä toimi synagogana, vaan museona ja kulttuurijuhlien pitopaikkana.

KAIFONG.Kiinan ikivanha pääkaupunki omaa vanhimman juutalaisen seurakunnan,. Sen juuret viittaavat  800-luvun silkkitiehen. 1300-luvusta alkaen on ollut kukoistavaa seurakunnallsita toimintaa. Song-dynastian keisari antoi seitsemälle juutalaiselle suvulle uudet arvonimet Zhao, Zhang, Gao, Li, Ai, Jin, Shi  ja niiden nimien taakse kätkeytyy tavallisia hebrealaisia nimia Cohen, Kaz, Kagan, Kaplan- jos aletaan etsiä kokoon Juudan kansaa. Arvonimien merkitykset ovat kauniita kuten rakakus, korkein, kulta, viitaten leeviläisiin sukunimiin Kaifong ei enää ole pääkaupunki, vaan 700 000 asukkaan pikkukaupunki ja synagogan yli onvierinyt sodat ja tulvat . Siellä oli 1800-luvulla 12 Toora-kääröä Jesajasta ja silloin ei osattu lukea vanhaa hebreaa ja kaupungissa kuulutettiin:

Aamuin illoin, kyynelsilmin ja suitsutusta uhraten me toivomme, että uskontomme alkaisi jälleen kukoistaa, mutta emme ole löytäneet ketään, joka ymmärtäisi Pyhää Kieltä, ja tämä on tuottanut meille syvää surua. 

Viimeinen tulva huuhtoi synagogan ja vei kirjakääröistä suuren osan. Mao Ze Tungin aikana ei ollut uskonnonvapautta. Vielä tänä päivänä siellä on  painostusta juutalaisten juurien takia. Työpaikan voi menettää, ID-korttiin vaihdetaan mielivaltaisia etnisyyksiä  kuten kiinalainen tai islamilainen. Kaifungin juutalaisista 600 joutui vaihtamaan pakosta ID-tunnuksensa pari kuukauta ennen kuin Ulla Järvilehdon ryhmä kävi siellä.
lähde www.icej.fi   (1999 joulukuu) 

Professori Dov Levin (1925-2016) Z"L

Katsoin tänään vanhoja muistiinpanoja. Löysin kääntämäni artikkelin vuodelta 2005. Se kertoo Israelin kansan historiasta Liettuan osalta toisen maailmansodan jälkeen.

Artikkelin on kirjoittanut Greer Fay Cahman ja se oli julkaistuna Jerusalem Postissa. Otsikkona Yom Kippur in Vilna 1944.

Suuri sovintopäivä Vilnassa vuonna 1944.

Vain aniharva kaupungin 60 000 juutalaisesta asukkaasta säilyi hengissä sodan yli. Joku pakeni, joku vietiin pakkotyöleirille, joku karkoitettiin Siperiaan. Huonoiten kävi niiden, jotka lähetettiin Sobiborin kuolemanleirille. Kukaan heistä ei säilynyt hengissä. SS kokosi 2000 juutalaista ja joitain muitakin Ponariametsiin, joissa heidät surmattiin ampumalla. Mutta ilmeni myös juutalaisten keskuudessa heräävää vastahenkeä. Sekä Puna-armeijassa että partisaaneissa oli urheita juutalaisia taistelijoita. Muutamien juutalaisten onnistui välttyä natseilta ja pysyä hengissä Puna-armeijan tuloon asti 13. heinäkuuta 1944.

Kolme kuukautta oli vierähtänyt Saksan puolustusvoimien Wehrmachtin vetäytymisestä. Oli tulossa juutalaisen kalenterin kaikkein pyhin juhlapäivä Jom Kippur, Suuri Sovintopäivä, joten Vilnaan-Pikku-Jerusalemiin- vaeltaneet juutalaiset kokoontuivat synagogaan. Ennen sotaa Vilnassa oli lähes 100 synagogaa, muta nyt- 1944- vain yksi enää jäljellä Zavalna-kadulla, joka mahdollisesti oli nimitetty uudestaan Pylimokaduksi. Vaeltajilla oli vain yksi päämäärä: Synagoga. Koska ei oltu varmoja, keneltä uskaltaa kysyä neuvoa- muilta kuin juutalaisilta, käytettiin ohjeen kyselemiseen koodia: Ollaan teikäläisiä, amchaa. ( Sinun kansaasi) Siihen sanaan hebrealaiseittain äännettynä ei reagoi muut kuin ne jotka ymmärtävät hebreaa (”Sinun kansasi on minun kansani!”)

Joukossa oli mukana 19-vuotias kaunaslainen partisaani, Dov Levin- hänkin oli sukeltautunut esiin Rudnikin metsistä heinäkuussa perheensä ainoana eloonjääneenä ja hän etsi rakkaitaan kuten muutkin. Vaikka Liettuan juutalaisväestön kommunikointi tapahtui tavallisesti jiddishin ja hebrean avulla, niin nyt tähän pyhään kokoontumiseen kertyneet käyttivät lähinnä puolan tai venäjän kieltä. He kertoivat toisilleen, mitä eri paikoissa oli tapahtunut, erityisesti leireillä. Miltei jokainen kysyi toiseltaan: Satuitko tapaamaan tätä tai tätä henkilöä? Ja niin he saivat kuulla äitinsä, veljiensä, sisartensä tai muiden sukulaistensa kuolemasta. Tai joskus ei valjennut mitään uutta tietoa esiin. Joskus ei löytynyt sirun siruakaan, joista olisi voinut koota jotain tapahtumien hahmoa; joskus ei ollut jäljellä ketään kertomassa toisestaan. Jotkut olivat kalpeita kuin haamut, varsinkin ne , jotka olivat olleet kätköissä maakuopissa maan pinnan alla näkemättä valoa moneen kuukauteen.

Meille oli tärkeää saada kokoontua yhteen ja ilmaista solidaarisuutemme, muistelee nyt 80 vuotias herra Levin ( vuonna 2005)  , suullisen historiantiedon professori Jerusalemin Hebrealaisessa Yliopistossa. Hän vietti 23. päivänä lokakuutta 2005 Israeliin tulonsa 60-vuotispäivää- hän oli niitä, jotka  tulivat Israelin  Ainoaan Luvattuun Maahan ”laittomana maahanmuuttajana”. Häneltä on muistiinpanoja Kaunaksen ghettosta, taisteluista, Euroopan läpi vaellusmatkasta ja saapumisesta eräälle rannikolle. Muutkin pitivät samanlaisia päiväkirjoja, kuten esim. hänen lapsuudenystävänsä Abrasha Jasfan, joka asuu nykyään ( 2005) Etelä-Amerikassa, mutta tulee vuosittain Israeliin tapaamaan Kaunaksen ghetton taistelutovereitaan.

Nämä ystävykset olivat saaneet koulutuksensa samassa hebrealaisessa opinahjossa, jossa opetettiin elävää hebreaa. Jotkut Levinin muistiinpanot sisälsivät hänen omia ja jotkut Jasfanin kirjoituksia. Kirjoitettu käsiala oli niin samantyylistä, että Levinkään tuskin näki eroja nyt vanhoilla päivillään Jasfanin ja oman tekstinsä välillä. Ystävykset joutuivat eroon, kun Jasfan meni Puna-armeijaan. Siellä hän haavoittui neljästi taisteluissa natseja vastaan.

Mutta nyt 1944- Levin ja Jasfan olivat yhdessä jälleen Jom Kippur-päivänä Vilnassa. He tapasivat toisensa myös edellisenä sapattina, katumuspäivänä.

Vaikuttaa siltä, että heillä olisi erityinen siunaus. Päiväkirja ei tosin anna mitään uutta valoa Holokaustin historiaan, mutta mikä sen anti sitten on? Se säilyttää muistossa niitten henkilöiden nimet, jotka kirjoittaja pelkää olevan surmattuja ja unohdettuja. Erittäin tarkkoja nimiluetteloita on miltei joka sivulla Levinin päiväkirjassa. Eikä vain etu- ja sukunimi, vaan myös ”omaa sukua”- nimi tai lempinimi ja satunnaisesti selvitetään, mikä sukulaissuhde henkilöillä on keskenään.

Vaikka sota julistettiin virallisesti alkavaksi syyskuussa 1939, sota Saksan ja Neuvostoliiton kesken alkoi vasta lähes kaksi vuotta myöhemmin 22. kesäkuuta 1941. Vaihe tunnetaan nimellä operaatio Barbadossa. Saksan ilmavoimien pommeja kylvettiin Neuvostoliiton maaperälle. Levin aivan hyvästä syystä muistaa sen päivän, sillä silloin hän sai korkeakoulutodistuksensa.

Vain muutamia tunteja myöhemmin, kun Saksan armeija oli hyökkäämäisillään Kaunaksen kaupunkiin, sammuivat kaikkien juutalaiskotien puhelinyhteydet. Tämä oli ensimmäinen juutalaisvastainen yhteistyö saksalaisten ja liettualaisten kansallissosialistien kesken. Liettuan nationalistien komentaja kenraali Jurgis Bobelis kuulutti radiosta, että jokaista surmattua saksalaista kohtaan surmataan kostoksi sata juutalaista. Miltei heti sen jälkeen aseistautuneet liettualaiset tunketuivat juutalaisten koteihin ryöstömurhaten: löivät miehiä, raiskasivat naiset ja ryöstivät kaiken arvokkaan kodeista. Slobodken seutu muuttui sen jälkeen 30 000 juutalaisen ghettoksi. Liettualaisille ei riittänyt miesten ruoskiminen, naisten raiskaaminen ja kotien ryöstäminen, vaan he surmasivat juutalaiset naapurinsa. Kun saksalaiset joukot marssivat kaduilla, samaiset paikallisasukkaat muuttuivat valloittajia tervehtiviksi kansanmassoiksi, jotka hurraten kukittivat voittajia.

Levininkin perhe kuten monen muun juutalaisen perhe vaihtoi ghetton ulkopuolella sijaitsevan asuntonsa jonkin kristityn perheen kanssa, jos tämä asui ghetton piirissä. Kuten aina niin ghettotilanteessakin juutalaiset pyrkivät elämään niin normaalisti ja organisoituneesti kuin mahdollista, joten jo muutamia viikkoja ghettoutumisen jälkeen järjestettiin tärkeät pyhät kokoukset. Rukouskokouksia pidettiin kodeissa, jotka jo ennestään olivat täpötäynnä, sillä usean perheen oli majoituttava saman katon alle.

Moni vähemmän uskonnollinenkin liittyi seurakunnan jumalanpalveluksiin, koska he oivalsivat, että se oli – kenties- heidän viimeinen mahdollisuutensa. Jom Kippur 1944 oli tavallista syvällisempi . Levin kantaa sydämessään lähtemätöntä muistoa tästä neila-toimituksesta, päivän viimeisestä rukouksesta. Vapaaehtoinen kanttori Leib Feler, (jonka vanhin poika tri Noah Feiler on toiminut Petah Tikvan Sharon-sairaalan johtajana viime vuodet), fokusoi ja konsentroi rukouksensa lauseessa. Meidän Isämme ja Kuninkaamme- tee tyhjäksi pahan aikeet. Feler toisti toistamalla tätä, kunnes koko seurakunta hyrskyen itki ja yhtyi tähän rukouksen pauhuun. Monen mielestä rukous hartaudestaan huolimatta ei ole miksikään hyödyksi, mutta kuitenkin eräitten kohdalla pahan aikeet olivat raukeava olemattomiin.

Levin osallistui siis Jom Kippur-jumalanpalvelukseen Kaunaksen ghettossa 1941 ja Vilnassa vuonna 1944. Vuonna 1945 hänet tavataan Jom Kippur-sovintopäivän juhlassa Italiassa maanalaisten juutalaisten ryhmässä odottamassa Israeliin vievää laivaa. Israelissa ensimmäiset kuukaudet hän vietti kibbutsissa. Sukulaisen kutsusta hän meni vuoden 1946 Jom Kippur-juhlaan Jerusalemiin. Sukulainen vei hänet Jeshurun-synagogaan. Tällöin hän tutustui ensi kerran Jerusalemin paikallisväestöön. Hebrean kielessä kutsutaan natsituhoista eloon jäänyttä nimellä Nizal Shoaa, pelastettu täystuhosta. Levin, joka taas on osallistunut useimpiin Israelin sotiin, ei oikein pidä tästä ilmaisusta Hän sanoo, että häntä ei pelastanut kukaan, vaan hän pysyi elossa (survived, överlevde).

Originaaliteksti: 10.10. 2005 Jpost

Lisätietoa:

http://defendinghistory.com/dov-levin-dies-in-jerusalem/85655

https://www.jewishgen.org/yizkor/dovlevin/levinbib.html

Meluterrorismia yösydännä

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/250408
Autuaita ovat hiljaiset...

Rajan asioita .

https://www.youtube.com/watch?v=2nPIeoeWmKk
Gazan Flotilla on taas kokeillut Israelin  Jaakobin lasten rajoja.
  Muistuttaa pyrkimykset  tuota  Raatteen  rajaa.  Israelin Puolustuvoimien ärsyttelijät koettelevat  Pyhän maan  kansan rajavartijaa.  leppeillä lasten  valheilla ja joukossa on niitä, jotka haluavat loputla  siirtää israelin pois maastaan  esim Amerikkaan.
Meille Suomalaisille pikku Suomi oli  sodan koettelema, Vihollinen kun yritti katkaista  Suomen  keskeltä ja   hävittää kansamme jonnekin Siperian perukoille.
Olkoon Israelin kansa  omassa valtiossaaan ainaisesti  suojattuna taivaan rauhalla ja  vahvalla  Daavidin sotajoukolla jonka mukana on  Zebaoth  ja taivaalliset  sotajoukot.
Olkoon siunattuja kaikki jotka tekevät rauhan Israelin kanssa , älköön  niiltä  henkilöiltä ja  valtioilta puuttuko taivaan kaste ja  kaikki maan siunaukset ja rauha niiden omilla rajoilla ja omien  heimojen kesken. 
Olkoot  siunattuja ne  jotka nyt ovat  maailmassa pakolaisina , jos he  pakolaisinakin  antavat Israelin  vainotun kansan kokea  valtiollista rauhaa kaiken sen tuhon ja holokaustin jälkeen mitä sivistysvaltiot ovat hajoittaneet   Mooseksen uskoisia  Israelin lapsia kohtaan kautta maapallon  ja antakoot Jumala joka kaiken  havaitsee, sellaisten  pakolaisten löytää oma paikkansa , turvapaikkansa   ja todellinen kotinsa  tässä maailmassa Jumalan  johdatuksessa,  sydämen rauha ja  oman kodin onni jo  omana elinaikanaan.

Toivon ,että  suomalaiset  vaikeitten  aikojen ja kaiken kurjuuden, kadon, nälkävuosien, sotien , veljesvihojen  ja äärettömän köyhyytensä  jälkeen nyt  100 vuotiaassa  modernissa valtiossaan arvostavat tätä hyvää aikaa ja osoittavat  armollisuutta ja lähimmäisenrakkautta niitä kohtaan, jotka nyt ovat samassa kurjuudessa kuin Suomen kanssa  aiemmin, esim 1800-luvun puolivälin suurten nälkäkuolemien aikana.   Inhimillinen hyvyys    pakolaisia, ja kurjia  kaikkensa menettäneitä, elämänmahdollisuutta etsiviä  kohtaan  on  yksi osoitus siitä, että  suo  muillekin samaa, mitä oma kansa on saanut vastaanottaa Luojaltansa.   On  maita, joisas yksinkertaisesti ei ole  vastuullisia johtajia  vaan kansa  harhailee kuin  suden takaa-ajama lammaslauma ja raadeltuja on kautta maanpiirin.

Jair Sapir kiinnostunut Pohjolan kielistä ja murteista

https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6275134

Julkaistu torsdag 15 oktober 2015 kl 10.15

Yair Sapir on Israelista kotoisin oleva, Tanskassa asuva ja Kristianstadin korkeakolulla ruotsia opettava lehtori. Hän kaipasi kielellistä haastetta - ja päätti oppia puhumaan suomea.

 Juuri kuuli Suomen kielipuoliuutisista että on  Jair  Sappirolta Älvsdalenin kielioppia .
 Löysin netistä.

 https://www.dt.se/artikel/dalarna/alvdalen/israelen-yair-sapir-haller-kurs-i-alvdalska-likheter-mellan-hebreiska-islandska-och-alvdalska

https://nors.ku.dk/ansatte/?pure=files/35220983/elfdalian.pdf

https://csspublications.net/conference-2017-programme/2017/4/6/yair-sapir-kristianstad-university
KIRJA:
http://hkr.diva-portal.org/smash/get/diva2:807822/FULLTEXT16.pdf

Kastepisaroita, joita tihkuu taivaasta

Denmark

Approximately 8,000 Jews were living in Denmark when the Germans invaded in April 1940; approximately 1,500 were foreign immigrants not possessing Danish citizenship. The Germans delayed the implementation of the Final Solution in Denmark, both to maintain their relations with the Danish government and due to the small number of Jews living in Denmark. On October 1, 1943, the Germans began arresting Jews. Many Danes from all sectors of society helped the Jews to hide and escape by boat to Sweden. Within three weeks some 7,200 Jews had been transferred to Sweden. Almost 500 Jews were caught and deported to Theresienstadt. Thanks to  pressure from the Danish government the Jews of Denmark were not deported from Theresienstadt to Auschwitz, and were returned to Denmark before the end of the war. The Danes’ resistance to the discrimination and confinement of the Jews, the rescue of the Jews by smuggling them to Sweden, and the protection of those deported to Theresienstadt are all expressions of exceptional civic and moral responsibility during the Holocaust.

https://www.yadvashem.org/holocaust/about/fate-of-jews/western-europe.html

Rautaa ja vaskea olkoot sinun salpasi;
ja niinkuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin.
V M. 33: 25.

Herra siunatkoon hänen maansa
kalleimmalla kasteella, joka tulee taivaasta,
kalleimmalla, mikä tulee syvyydestä alhaalta,
kalleimmalla, minkä aurinko antaa,
kalleimmalla, minkä kuun vaiheet tuottavat,
kalleimmalla, mikä tulee ikusiten vuorien huipuilta,
kalleimmalla, mikä tulee ikikukkuloilta,
kalleimmalla, minkä maa kasvaa,
ja kaikella, mitä siinä on,
 ja mielisuosiollaan, Hän, joka pensaassa asui,
ne laskeutukoot Joosefin pään päälle,
hänen, joka on ruhtinas veljiensä joukossa.
Uljas on hänen härkiensä esikoinen...
V. M. 33 13-17.

Hyviä muistojakin löytyy

http://www.metodistkyrkan.fi/node/1531
--
 Ett annat kapitel i Trondheims metodisthistoria inföll under 1940-talet. När Norge var ockuperat av Tyskland och judar inte fick utöva sin tro, öppnade Metodistförsamlingen i Trondheim sin kyrka för dem. Pastor Einar Anker Nielsen var god vän med rabbin och tillsammans med församlingsrådets ordförande, Andreas Unneland, tog han personligt ansvar för inbjudan. Ett vindsutrymme inreddes så att den judiska församlingen kunde hålla sina gudstjänster där. Man kom en och en till gudstjänsterna. Från ett fönster hade man god utsikt och kunde märka om någon obehörig kom. Genom en smal gång över till grannhuset hade man säkrat en flyktväg. Om de tyska myndigheterna upptäckt förhållandet skulle samtliga inblandade ha arresterats och deporterats.
--