https://link.springer.com/article/10.1007/s00016-019-00242-z
fredag 21 november 2025
Tiedemies Karl Przbram tutki kiinteän aineen ja säteilyn suhdetta Itävallan tieteen kukoistusaikana, minkä Itävallan annexoiminen Saksaan katkaisi.
tisdag 18 november 2025
FB sivuilta
POLAND,1941........He injected thousands with a fake disease
and the Nazis never realized they were quarantining healthy people from death camps.
Every day brought new horrors—Jews rounded up, villages burned, resisters executed.
In the small town of Rozwadów, a young doctor named Eugeniusz Lazowski was fighting to save lives with almost nothing—no supplies, little medicine, and constant German surveillance.
He’d already watched friends disappear.
Jewish neighbours deported.
Families destroyed overnight.
Then, one day, a desperate friend came to him:
“The Nazis are planning to liquidate my village. Is there any way to stop them?”
Lazowski thought about it.
There was only one thing that terrified the Nazis more than resistance, more than rebellion—
disease.
The Germans were paranoid about typhus, a deadly bacterial infection spread by lice.
During World War I, it had killed millions.
In 1941, Nazi policy was simple:
If an area had typhus, quarantine it completely.
No one in. No one out.
No deportations. No inspections.
And that’s when the idea hit him.
Wild. Impossible. Brilliant.
What if he could fake a typhus epidemic?He called his friend, Dr. Stanisław Matulewicz, who’d been studying how the Weil-Felix test (the standard test for typhus) worked.
The test looked for antibodies produced by the body in response to typhus bacteria.
But Matulewicz had discovered something amazing:
A completely harmless bacteria—Proteus OX19—triggered the exact same response.
Inject someone with dead Proteus OX19 bacteria, and their blood would test positive for typhus…
even though they were perfectly healthy.
It was scientific sleight of hand.
And it could save lives.
But if the Nazis found out?
They’d be executed immediately.
No trial. No mercy.
They decided to risk it.
Late in 1941, Lazowski began small.
He injected a few Polish patients in nearby villages with the harmless bacteria.
Days later, when the Germans tested them, the results came back:
Typhus.
The response was immediate.
The Nazis panicked.
They declared the area under quarantine.
Soldiers stopped entering.
Patrols turned away.
No deportations.
It worked.
That small success became something much larger.
Word spread quietly among villagers:
“If the doctor visits, you might be safe.”
Soon, Lazowski and Matulewicz were traveling by night to nearby towns.
Carrying vials of dead bacteria in their medical bags, they “infected” dozens, then hundreds, then thousands of people.
Each new “outbreak” was carefully planned.
Too many cases too fast would draw suspicion.
So Lazowski staged it like theatre—
realistic disease patterns, forged medical charts, fake patient records, even nurses trained to describe symptoms convincingly.
Every outbreak had to look authentic.
Every cough, every fever, every “recovery.”
The Nazis, terrified of typhus, refused to examine the patients themselves.
They trusted the test results—and stayed far away.
And so, for three years, Lazowski and Matulewicz ran the most extraordinary hoax of World War II.
They created phantom epidemics across a dozen villages in southern Poland.
The Germans marked these areas on maps with big red circles—INFECTED ZONES.
Inside those zones, about 8,000 Jews and Poles lived out the war safely, while neighbouring towns were emptied and destroyed.
They raised children.
Tended farms.
Prayed.
Waited.
German patrols would come to the edge of the village, check their maps, and turn back.
The invisible disease was their shield.
The operation was incredibly dangerous.
One German doctor visit could expose everything.
One villager talking to the wrong person could destroy it all.
But Lazowski was meticulous.
He kept outbreaks believable—just big enough to look real, just small enough to stay contained.
When inspectors demanded proof, he’d show them test results, fake records, and “patients” wrapped in blankets, pretending to be feverish.
The Germans never got close enough to see that they looked… too healthy.
Imagine the courage it took to maintain that illusion.
For three years, entire villages lived inside a lie they had to perform perfectly.
Parents taught children to cough when soldiers came.
Families whispered about “the sickness” that wasn’t real.
Doctors forged endless paperwork by candlelight, knowing one error meant death.
And it never failed.
Not once.
By 1944, the Soviet army was advancing from the east.
The Nazis began retreating.
And the fake epidemic had lasted just long enough to save thousands.
When the war ended, Lazowski stayed silent.
He couldn’t tell anyone.
Poland was now under Soviet control, and clever survivors were often accused of collaboration.
Talking about the hoax could mean prison—or worse.
So he carried the secret for decades.
In 1958, he emigrated to the United States.
He settled in Chicago, working quietly as a doctor, taking the bus to work every day like any other immigrant.
No one around him knew what he had done.
Not until the 1970s, when researchers interviewing Holocaust survivors started hearing stories about “the doctor who made the fake disease that saved us.”
They tracked him down.
When Lazowski finally told the full story, people were stunned.
He’d saved 8,000 people with nothing but intelligence, courage, and science.
In 2000, Dr. Lazowski was nominated for the Nobel Peace Prize.
He received Israel’s Righteous Among the Nations honour.
Medical schools began teaching his story as an example of creative resistance and moral courage.
When asked how he saw himself, he said simply:
“I didn’t do anything special. I just did what I could with what I had.”
But what he had was genius.
And what he did was extraordinary.
Think about what this really meant.
He didn’t fight the Nazis with weapons or armies.
He fought them with fear.
He used their own paranoia against them.
He understood their psychology: brutal, rigid, terrified of disease.
He turned that weakness into a wall of protection.
No bullets.
No bombs.
Just bacteria—and bravery.
It’s easy to talk about courage like it’s a single moment.
But Lazowski’s courage wasn’t one act.
It was years of sustained defiance.
Every injection.
Every forged document.
Every sleepless night wondering if tomorrow would be the day they found out.
That’s what real heroism looks like.
Not one grand gesture—but thousands of tiny acts of risk and resistance that add up to survival.
When you think about World War II, you picture soldiers, generals, uprisings.
But sometimes, resistance looked like a man in a small clinic, mixing harmless bacteria into a vial and whispering to a frightened family:
“Don’t worry. You’ll be safe soon.”
Those 8,000 people lived because of that lie.
And because of him, their children lived.
Their grandchildren live today.
Whole family trees exist because one man decided to fight evil not with violence—but with intellect.
Dr. Eugeniusz Lazowski died in 2006, at 92 years old, in Eugene, Oregon—
a town that, by coincidence, shared his name.
He left behind not just a story, but a lesson.
You don’t need an army to fight tyranny.
You just need courage, creativity, and the will to act when others stay silent.
He weaponized science against oppression.
He turned fear into freedom.
He created disease to cure injustice.
And the Nazis—those masters of death—never realized they were protecting the very people they meant to destroy.
The Nazis thought they were avoiding typhus.They were actually avoiding justice.
Dr. Lazowski didn’t overpower evil.
He outsmarted it.
And because he did, 8,000 lives—and their descendants—exist today.
lördag 25 oktober 2025
Kansanedustaja Ben Zyskowicz Aamulehden palstoilla tänä aamuna 25.10.2025
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000011583330.html
Toivon Jumalan siunausta ja rauhallista toipumisaikaa kuntoutusvaiheeseen moderaattien veteraanipolitiikolle kansanedustajallemme.
torsdag 23 oktober 2025
Warsovan getton kansannousun taistelijoista viimeinen elonjäänyt Michal Smuss Z"L , 99 vuoden iässä siirtynyt ajasta ikuisuuteen
Michael Smuss, the last surviving member of the Warsaw Ghetto Uprising, passed away at the age of 99 on Thursday.
A month ago, German Ambassador to Israel Steffen Seibert awarded him the "Order of Merit," the highest honor given by the Federal Republic of Germany, in recognition of his contributions to Holocaust education and to promoting dialogue between Germany and Israel.
"I was saddened to hear of Michael Smuss' passing," Seibert said this morning. "He dedicated his life to teaching about the Holocaust. I will never forget the 'Zikaron BaSalon' event with him. Just last month, I had the honor of presenting him with the Federal Cross of Merit."
onsdag 22 oktober 2025
Suomen ICEJ yhdistyksen palstalta löytyy Israelin Presidentin sana ICEJ:n suomalaisille
22.10. ke 2025
Presidentti Isaac Herzog: ”Olette voiman, lohdun ja valon lähde tämän musertavan pimeyden aikana”
”Pimeimpänä hetkenämme, tasan kaksi vuotta sitten, 7. lokakuuta, astuitte rohkeasti esiin. Koitte kutsun sydämissänne ja uskossanne tulla auttamaan Israelin kansaa Israelin maassa. Teidän huolenpitonne tavoitti niin monia ja sai aikaan niin paljon hyvää”, sanoi presidentti Herzog.
Hän kiitti kristittyjä erityisesti siitä, kuinka he ovat omissa maissaan taistelleet antisemitismiä vastaan, torjuneet Israelia koskevia valheita, levittäneet totuutta juutalaisvaltiosta sekä rukoilleet panttivankien puolesta. ”Olette voiman, lohdun ja valon lähde tämän musertavan pimeyden aikana!”
Lisäksi Presidentti Herzog antoi tunnustusta kristilliselle suurlähetystölle, joka on vuosikymmenten ajan toiminut ”kristillisen ystävyyden, solidaarisuuden ja toiminnan maailmanlaajuisena äänenä Israelin puolesta”.
”Rakkautenne Israelia kohtaan ei ole uutta. Kun muut lähtivät Jerusalemista, te tulitte ja sanoitte, kuten Abraham, ”Hineini”: ”Me olemme täällä. Seisomme Israelin valtion, Israelin kansan ja Pyhän kaupungin rinnalla."
Lähi-idän alueen tulevaisuuden suhteen Herzog muistutti, etteivät psalminkirjoittajan sanat "etsikää rauhaa ja pyrkikää siihen" ole vain unelma, vaan vaatimus meille – että tekisimme kaikkemme rauhan toteuttamiseksi.
”Presidentti Trumpin viisi vuotta sitten välittämät historialliset Abrahamin sopimukset avasivat oven uudelle suvaitsevaisuuden, ymmärryksen ja kumppanuuden tulevaisuudelle alueella. Emme koskaan hylkää näkyä alueesta, jossa Abrahamin lapset voivat elää ja asua yhdessä rauhassa”, sanoi Herzog.
Lopuksi presidentti Herzog kiitti ICEJ:tä sekä kristillisiä sionistiyhteisöjä ympäri maailmaa. ”Jumala siunatkoon teitä Israelin siunaamisesta, ja siunatkoon Hän Jerusalemia. … Levittäköön Hän rauhan lehtimajansa kaikkien tätä maata rakastavien ylle!”
FACEBOOK sivulta löytynyt artikkeli: Yael Levontin, Ruotsin Israelinystävien sivuilta.22.10.2025
Yael Levontin Lokakuun 7. päivän 2023 arkeologiasta . NOVA festivaalin aikainen massamurhan päivä.
Mikä kauhu on kohdannut ihmisyyttä! Ensimmäistä kertaa Israelin historiassa on arkeologit hälytetty kokoon tunnistamaan meidän oman aikamme ihmisen jäännöksiä. Tällainen on tapahtunut nyt vuoden 2023 lokakuun 7, päovän massamurhan jälkeen (7.10.2023).
- The horror that defied humanity: for the first time in Israel’s history, archaeologists were called upon to identify human remains from the October 7 massacre.
On kertomuksia, joita ihmismieli ei kykene vastaanottamaankaan. Sellaisia tosittapahtumia, joita ei edes sodan, terrorismin ja menetysten kovettamatkaan eivät kestä kohdata kasvokkain, Lokakuun seitsemäs murti meissä jotakin - kyvyn pystyä käsittämään julmuutta. Ja nyt on päivänvaloon raottumassa jokin jäätävimmän jäytävimmän julmuuden dokumentin luku
- There are stories the mind cannot absorb. Realities that even those hardened by war, terror, and loss cannot face. October 7 broke something in us — the ability to comprehend cruelty. And now, one of its most haunting chapters is coming to light.
Israelin on täytynyt tehdä jotain aivan ennenkuulumatonta, jota he eivät ole koskaan aiemmin tehneet, koska terroristit polttivat ruumiita, repivät paloiksi ihmisiä ja jättivät jäljelle vain tuhkaa ja luita; Israel kutsutti kokoon Antiikkivirastonsa arkeologit: he ovat ikivanhojen sivilisaatioiden asiantuntijoita .. ja nyt heitä tarvittiin tunnistamaaan murhattuja.
- Because the terrorists burned bodies, tore people apart, and left behind only ashes and bone, Israel had to do something it had never done before: summon archaeologists from the Israel Antiquities Authority — experts in ancient civilizations — to help identify the murdered.
Arkeologit! He ovat henkilöitä, jotka ovat koko elämänsä antaumuksella ja innolla koonneet yhteen menneisyyden savisirpaleita ikivanhoilta ajoilta, kiinnostuneina löytämään tuhansien vuosien takaisen historian jäännöshiukkasia, Näitä samoja henkilöitä pyydettiin nyt apuun tunnistamaan, mitä ihmisistä oli jäänyt jäljelle- sillä ei ollut mitään muuta kuin jäännöksien hiukkasia.
- Archaeologists. People who spend their lives piecing together pottery shards from the distant past, thrilled to uncover traces of history thousands of years old. Those same people were now asked to help identify what was left of human beings — because there was nothing else left to recognize.
Kun yksi heistä selosti perusteellisesti työnsä tuloksia, hänen sanansa saivat veren hyytymään suonissa: "Silloin kun aukaisin tutkittavan pakkauksen, tunnistin heti, ettei kyse ollut ikivanhasta historiasta, Siinähän oli kahdeksan-vuotiaan lapsen luu Gazan rajalta: tuore luu, vain päivän vanha. En ikinä olisi kuvitellut, että tulisin tunnistamaan lapsia Israelissa - tällä tavalla" .
- One of them recounted, his words freezing the blood: “I opened a bag at the site and knew instantly — this wasn’t part of ancient history. It was the bone of an eight-year-old child from the Gaza border. A fresh bone, just days old. I never imagined I’d be identifying children in Israel. Not like this.”
Toinen taas kertoi: "Arkeologiassahan sinä olet etsimässä taustakertomusta jäännöksille. Mutta tässä ei ollut kertomus kyseessä - oli joku henkilö. Joku joka oli poltettu olemattomiin. Löysin pienen korvakorun, ehkä pikkutytölle kuuluvan ja se sormus oli liekkien sulattama. Tällöin käsitin: En ollut etsimässä henkilön kertomusta. Olin etsimässä henkilön itsensä nimeä."
- Another said: “In archaeology, you search for the story behind the remains. Here, there was no story — only a person. Someone burned to nothing. I found a tiny earring, maybe a little girl’s, melted by the flames. That’s when I understood — I’m not searching for history. I’m searching for a name.”
Kolmas arkeologi puhui kuiskaten. "Me pystymme tunnistamaan luita, jotka ovat tuhansia vuosia vanhoja ainoastaan niiden rakenteen ja muodon perusteella. Mutta tässä.. tässä oli eri tavalla. Luuta oli sulautuneena metalliin, muoviin, hampaisiin, tuhkaan. Tällainen ei ole tiedettä. Tämä on tuskaa. "
- A third whispered: “We can recognize bones that are thousands of years old by texture and shape. But this… this was different. Bone fused with metal, with plastic, with teeth, with ash. This isn’t science. It’s agony.”
Eivät he tällä kertaa olleet löytämässä ikivanhoja temppeleitä tai raunioita. He olivat ryömimässä Gazan rajan yhteiskuntien kotien jäänteissä ja istumassa loputtomilta tuntuneet tunnit tunnistuslaboratorioidensa metallipöytien äärellä taistelemassa ihmisarvon viimeisten riekaleiden puolesta. He olivat lajittelemassa elämän ja kuoleman fragmentteja, siruja: palanut sormus, lapsen nimeä kantava rannerengas, maanviljelijän puukko, ystävyysketju, kodin avain kotiin, jota ei enää ole olemassa- kaikki tämä vyyhtiytyneenä ihmisen maallisiin jäännöksiin.
- They weren’t uncovering ancient temples or ruins. They were crawling through what was left of homes in the Gaza border communities, sitting for endless hours at metal tables in identification labs — fighting for the last shred of human dignity. Sorting through fragments of life and death: a burned wedding ring, a bracelet with a child’s name, farmer’s knife, a friendship band, a key to a home that no longer exists — all tangled with human remains.
Yksi arkeologista mainitsi hiljaa: "Koko elämäni olen pyrkinyt ymmärtämään keitä me (ihmiset) olemme olleet, Nyt olen yrittämässä vain palauttaa ennalleen ihmisarvon niille, jotka ovat raastettu pois olemassaolosta varmistaakseni, ettei kukaan jää nimeltä tuntemattomaksi eikä muutu nimeä vailla olevaksi tuhkaksi#.
- One of them said quietly:“All my life, I tried to understand who we were. Now I’m just trying to restore dignity to those who were erased — to make sure no one remains anonymous, no one turns to nameless ash.”
Arkeologit pitivät täten käsissään todistetta, josta tuli koko kansan itkun huuto --paketteittain ihmisluita sekoittuneina toisiinsa, lasten vanhempia, jotka vielä kuolemassakin pitivät lapsia sylissään, ihmisiä, jotka oli kovassa kiireessä haudattu, jotta heidät saatettaisiin myöhemmin identifioida.
- They held in their hands evidence that became a nation’s cry — bags of human bones mixed together, parents still holding their children in death, people buried in haste just so they could be identified later.
Toinen arkeologi kyynelien keskeltä sanoi matalalla ääänellä. "En ole koskaan vavissut järkytyksestä arkeologisten kaivausten aikana. Mutta tällä kertaa minä vapisin, sillä täällä tiesin koskettavani veljiäni, sisariani, kansaani. Tämä on tuskan historiaa, mitä ei jaksa kestää".
- Another whispered through tears: “I’ve never trembled during an archaeological dig. But here, I trembled. Because here, I knew I was touching my brothers. My sisters. My people. The history of an unbearable pain.”
Maailman imiskunnan täytyy kuulla tämä - ja ymmärtää tapahtumien koko todellinen mittakaava. Kun kansan on hälytettävä arkeologit identifioimaan murhattuja kansalaisiaan - onko se enää edes sotaa? Ei se ole politiikkaa. Ei se ole vain rajakonfliktia.
- The world needs to hear this — to understand the true scale of what happened. When a nation has to summon archaeologists to identify its murdered citizens, this is no longer war. It’s not politics. It’s not a conflict over borders.
Se on ihmisarvoa, ihmisyyttä vastaan tehty rikos - yritys tuhota olemattomiin kansaa jättämättä mitään maallista jäännöstä jäljelle.
- It is a crime against humanity — an attempt to erase people so completely that nothing remains.
Tämä on totuus lukakuun 7.päivästä 2023 ja tämän totuuden pitää tulla kerrotuksi eikä siitä pidä koskaan vaieta. Me emme unohda. Me emme anna anteeksi. Emme keskeytä työtämme. Tulemme palauttamaan jokaiselle nimen, kunnioittamaan jokaisen elämää ja pitämään heidät aina muistoissamme. Ovathan he meidän kansaamme ja meidän sukuamme.
- This is the truth of October 7 — a truth that must be told, and will never be silenced.
We will not forget.
We will not forgive.
We will not stop.
We will return every name, honor every life, and carry them with us forever.
Because they are our people.
And they are our family.
Photo credit
Prenumerera på:
Kommentarer (Atom)